Ilmiöt

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2010.
Seuraava

Kaikki Suomen kymmenen julkkista  1

Gaala.. Ah, kuinka glamourilta mikä tahansa tilaisuus saadaan kuulostamaan, kun perään liitetään gaala. Tänään jaettiin Emma-palkinnot, joten Linnanmäen Peacock-teatteriin oli kerääntynyt Suomen musiikkitaivaan kerma. Tilaisuus oli hauska, mutta totuuden nimissä haluan jakaa kanssanne takahuoneen tarinat, eli kuinka fiiniä siellä sitten olikaan.

Toimittajia pyydettiin saapumaan paikalle tekemään haastatteluja noin tuntia ennen gaalan alkua. Lehdistötilaisuus helpottaa työtä huomattavasti, koska muuten kiinnostavia naamoja joutuisi väijymään punaisen maton varrella kuin leijona antilooppeja savannilla. Jos pysytään eläinvertauksissa, lehdistötilaisuutta voi kuvailla sanalla muurahaispesä. Kun kaikki Suomen kymmenen julkkista saadaan samaan paikkaan yhtä aikaa, kuhisevat toimittajat ja kuvaajat heidän kimpussaan kuin työläismurkut kuningattaren ympärillä.

Gaalan katselua varten toimittajille oli varattu screeneillä täytetty taukotila. Tila muistutti lähinnä Ylöjärven Teboilia munkkitiskeineen. Onneksi joskus käy tuuri: satuin saamaan ylijääneen paikan gaalasalista. Vaikka jouduin jännittämään koko kaksituntisen ajan kestävätkö penkin ruuvit loppuun asti, oli huomattavasti mukavampaa seurata gaalaa livenä kuin taukotilan screeneiltä.

Salissa näki myös mielenkiintoista porukkaa. Tuomari Nurmio, Paula Koivuniemi ja Kari Tapio muodostivat yhden possen. Mikko Alatalo näkyi laseineen salin toisella puolella. Gaalan juontaja Ile Uusivuori viihdytti yleisöä vihjailemalla vehkeestään ja sen sijoituspaikasta housujensa vasemmassa lahkeessa.

Yhdessä kaikkien aikojen ensimmäisistä postauksistani ihmettelin Ben Zyskowiczin ilmaantumista räppipirskeisiin. Emma-gaala vahvisti epäilyni. Pikku-B heitti rennot yläfemmat Uniikin kanssa. Uusin tulokas porukassa näytti olevan Kimmo Sasi, jonka Zysse esitteli suvereenisti nugeteilleen (=nugget, väännetty tummien räppärien nigga-sanasta. Tarkoittaa kaveria.)

Loppuillasta salin hallitsevimmat aromit olivat hiki ja punaviini. Toimittajilla oli vielä mahdollisuus haastatella voittajia, jotka olisivat halunneet jo lähteä juhlimaan. Amorphiksen heviäijät kiteyttivät monien ajatukset näin: ”Äh, lähetään v****** täältä.”

Emma-gaala 2010
Emma-gaala 2010
Joskus kuvaussession lopputulos on tällainen. Lauri Tähkä & Elonkerjuu.
Joskus kuvaussession lopputulos on tällainen. Lauri Tähkä & Elonkerjuu.

Kuolemaa silmästä silmään  2

Ah, siunattu talviloma on täällä taas. Sen kunniaksi Pizza Hutin notkuvien lounaspöytien ääressä aloimme muistella klassikoiksi päätyneitä shokkikuvia (ääh, miten typerä, mutta kuitenkin kuvaava sana). Ikävä kyllä naapuripöydissä ei ymmärretty suomea, joten emme päässeet pilaamaan muiden ruokahalua. Mauttomassa kokouksessamme kruunasimme goatsen shokkikuvien kuninkaaksi. Viattomille lapsukaisille tiedoksi, että kyseessä on erittäin joustava alaston herrasmies, joka on ilostuttanut huolettomia netinkäyttäjiä vuosikymmenen. Toinen seuralaiseni ilmoitti naureskelleensa kuville, joissa näkyy goatsetuksen uhrien ilmeet. Epäilin heti kuvia feikeiksi. Oma kulmakarvani nousi kolme milliä goatseen ensimmäisen kerran irkissä törmätessäni. Miten yksi elastinen mies voisi hetkauttaa ihmistä, joka on nähnyt lukuisia kertoja päättömiä ruumiita, päitä ilman ruumista ja avaruuspukuisia kääpiöitä?

Tuntuu liian perinteiseltä ja kuluneelta sanoa, miten turtuneeksi tulee nähtyään liian monta videota irtisahatuista päistä ja mitä omituisimmilla tavoilla kuolleista ihmisistä. Kokeeksi avaan männävuosien suositun sivuston, joka näyttää olevan vielä elossa ja kuin suoraan 1990-luvulta. Ensimmäisen linkin takaa löytyy amputoitu käsi, hmm, afrikkalainen joukkomurha, sahattu nainen, joka näyttää photarin läpi kulkeneelta. Yritän puristaa jonkinlaisen reaktion itsestäni. Olen sentään ihminen, joka itkee nähdessään yksinäisen joutsenen.

Kyökkipsykologin taitoni eivät riitä analysoimaan, miksei mikään enää tunnu miltään. Pala alkaa painaa kurkussa vasta kun kuvittelee ns. omalle kohdalleen. Eniten järkyttää kuitenkin "totuuden dokumentoimiseen" erikoistuneen foorumin kommentit. En ensinnäkään ymmärrä, miksi pitää julkaista kuva hirttäytyneestä miehestä. Suurempi mysteeri on, miten joku jaksaa naputella naureskelevia hymiöitä kuvan perään. Huumori kuulemma helpottaa vaikeiden asioiden käsittelyä. Tapansa kullakin. Itse katson kuolleita silmästä silmään kuin taidetta, jota ei oikein voi ymmärtää; etäältä ja pää tyhjänä.

P.S. Mikä on ensimmäinen Googlen hakutulos, kun etsii "shokkikuvia"? "Miss Suomi Essi Pöysti SHOKKIKUVAT TEINIVUOSILTA!"
P.P.S. Kirjoittelin jokunen viikko sitten ChatRoulettesta. Senkin käyttäjät ovat keksineet palvelun potentiaalin ja alkaneet shokeerata juttukumppaneitaan netistä kopioiduilla videoilla, joissa hukutaan kylpyammeeseen tai hirttäydytään kameran edessä. Snuff-leffoja sai ennen metsästää tiskien alta koko elämänsä, nykyään sitä tungetaan vasten tahtoakin suoraan ruudulle.


Lesbian Lover Chef  1

Tänään Subilta tulee yksi lempisarjoistani, eli Top Chef. En välttämättä olisi niin innoissani ohjelmasta, ellei suomalainen Stefan Richter, 37, olisi siinä mukana. Tampereella syntynyt mies näytti osaamisensa heti alkujaksosta saakka ja voitti ensimmäisen tehtävän.

-Jos en pärjää täällä, lennän heti takaisin kotiin Suomeen, Stefan uhosi avausjaksossa kuudes tammikuuta.

Huippukokilla on suomalainen äiti, saksalainen isä ja hän asui seitsemänvuotiaaksi asti Suomessa. Stefan käy edelleen joka kesä suomalaisen sukunsa kesämökillä Suonenjoella saunomassa ja juomassa Lapin kultaa. Lisäksi Stefan pitää mämmistä, maksalaatikosta ja kiisseleistä. Ja votkasta.

Los Angelesissa Stefan´s-ravintoloissa saa muun muassa Koskenkorvan salmiakkikossua ja kossua Jaffalla.

Parasta Stefanissa on hänen asenteensa. Kokki kehuu ohjelmassa olevansa porukan paras eikä ota turhaa stressiä mistään. Muut Top Chef -kilpailijat inisevät siitä, että Stefanilla on liian suuri ego ja ettei hän välitä muista vaan yrittää leikkiä päällepäsmäriä joukkuetehtävissä. Minä sen sijan uskon, että Stefan on varustettu rehellisellä suomalaisella sisulla.

No miksi kirjoitan Top Chefistä juuri nyt, kun kerran ohjelma on jo käynnissä? No siksi, että kisassa on tapahtunut käänne. Stefan on ihastunut lesbokokki Jamieen ja ohjelmasta tuli entistä hulvattomampi. Viime viikolla suomalaiskokki yritti varastaa suudelmaa naiselta ja flirttaili hänen kanssaan taukoamatta.

-Ihan sama, onko hän lesbo, hän on vaan niin ihana, että haluan hänet, Stefan nauroi ohjelmassa.

Stefan on kommentoinut lehdistölle, että hän pitää vaaleista sinisilmäisistä naisista, sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta mistä me tiedämme onko mies kenties jo varattu? Top Chefin kaunis juontaja Padma Lakshmi, kirjailija Salman Rushdien ex-vaimo, saa ensimmäisen lapsensa keväällä, muttei ole suostunut paljastamaan lapsen isää. Mielikuvitukseni alkoi laukata, ja ehdin jo kuvitella, että ehkä Stefan olisi lapsen isä, mutta tuskin sentään. Monet lehdet kun spekuloivat jo, että lapsen isä olisi Adam Dell, tietokonemiljonääri Michael Dellin veli, tai joku muu Dell yhtiöstä.

Ihan sama, kuka se Padman mies on, sillä vaikka juontaja on kaunis, hän ei ole Stefan. Se hullunrohkea suomalainen kukonpoika, jonka ruokia Foo Fightersit rakastavat. Suomalaiskokin ansiosta Top Chef on ihan parasta viihdettä. Pakko nähdä tänään, mitä Stefan, ”the lesbian lover chef”, tekee saadakseen tykkäämältään tytöltään suudelman ;).


Seuraava