Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on avioliitto.

Auttavatko horoskoopit parinvalinnassa?  1

Filosofian tohtori Virpi Lummaa Sheffieldin yliopistosta on tutkinut parinvalintaa ja lisääntymistä.

Lummaan tutkimuksissa on selvinnyt, että eri aikaan vuodesta syntyneillä ihmisillä oli erilainen eliniänodote ja erilainen lisääntymismenestys.

Monet tuntevat Lummaan arvostetut tutkimukset 1800-luvun ihmisistä, mutta harva on kuullut tutkijan horoskooppitutkimuksista, sillä hän ei ole omien sanojensa mukaan uskaltanut julkaista niitä missään tieteellisessä julkaisussa.

Virpi Lummaa on kuitenkin huvikseen tutkinut, ihan tieteellisesti, vaikuttaako horoskooppi avioitumiseen ja lisääntymiseen.

Lummaan mukaan "puolet useampi amerikkalainen uskoo enemmän astrologiaan kuin evoluutioon luonnonvalinnan tuotteena. Yhdysvalloissa käytetään yli 100 miljoonaa dollaria vuodessa horoskooppiennusteisiin puolisoiden yhteensopivuudesta".

Lummaa selostaa ensin astrologian saloja. Kaksitoista tähtimerkkiä jaetaan maa-, ilma-, vesi- ja tulielementteihin.

Määräytyvätkö persoonallisuus ja menestys syntymäkuukauden mukaan?

"Totta on, että varhaisilla kokemuksilla on pitkäaikaisvaikutuksia persoonallisuuteen ja syntymäkuukaudella on vaikutusta temperamenttieroihin. Neurotransmitterit eroavat syntymäkuukauden mukaan", Lummaa kertoo.

"Parisuhteen menestys voi riippua puolisoiden persoonallisuuksien kombinaatioiden yhteensopivuudesta. Kysyin: voivatko horoskoopit ennustaa parinvalintaa ja liiton kestoa."

Vastaus molempiin tutkimuskysymyksiin on ei.

Lummaa käytti tutkimuksessaan kotimaista väestörekisteriaineistoa. 5000 satunnaisotannalla valittua 1980 solmittua ensiavioliittoa seurattiin vuoden 2006 loppuun (avioerot ja kuolemat).

Horoskooppimerkkien mukaan yhteensopivista pareista noin kolmasosa päätyi eroon. Ei-yhteensopivat parit saivat samat erolukemat. Lapsia ja hengissä säilyneitä lapsia oli molemmilla ryhmillä yhtä paljon.

"Luonnonvalinta ei suosi horoskooppien käyttöä."

Lummaan mukaan syntymäajankohta vaikuttaa toki yksilöön: luonteeseen, temperamenttiin ja lisääntymismenestykseen, muttei niin kuin astrologit luulevat.

Esimerkiksi ainakin vielä 1900-luvulla ensin syntynyt tytär meni myöhemmin naimisiin ja sai vähemmän lapsia kuin muut perheen tyttäret. Talollisten esikoispojat menestyivät muita lapsia paremmin.

Erilaisilla vuodenaikaan, ravitsemukseen, valon määrään, varallisuuteen ja kulttuuriin liittyvillä tekijöillä ei kuitenkaan ole varsinaisesti yhteyttä vaakoihin ja vesimiehiin.

Tunnetko ketään, joka tutkisi rakkaansa horoskoopin ennen lopullista sitoutumista?

http://www.city.fi/ilmiot/horoskooppihuijaus/2714

Tieteen päivät 9.1.2015 Helsinki


Mikä aviovuosi on onnellisin?  2

”Seitsemäs vuosi on vaikein”, väitettiin ennen naimisiin meneville. Jostain oli keksitty, että juuri kuuden avioliittovuoden jälkeen olisi kaikilla pareilla vaikeuksia ja ristiriitoja.

Muutama vuosi sitten alkoivat monet asiantuntijat sanoa, etteivät nykyiset parit pysy onnellisina edes kuutta vuotta, vaan parisuhteen uudet kriisivuodet tulevat jo aiemmin. Suomessakin yllättävän monet avioliitot päättyvät jo alkumetreillä.

Huffington Post kirjoittaa tutkimuksesta, jonka mukaan avioparit eivät ole onnellisimmillaan juuri avioliiton solmittuaan, vaan vasta kolmantena vuonna.

Ensimmäinen vuosi menee häiden jälkihumussa, toinen tutustumisessa ja vasta kolmas on onnen auvoa. Silloin parit myös usein yhdistävät rahatalouden. Siippa on tullut tutuksi ja pareilla on ihania tulevaisuudensuunnitelmia.

(Suomessa useimmat avioituvat ovat asuneet yhdessä jo vuosia, joten tulos ei ehkä päde meillä. Tilastokeskuksen eroamiskäyrä näyttää mielestäni aika tasaiselta. Tosin eivät kaikki ongelmia kohtaavat parit suinkaan eroa heti.)

Kolmannen vuoden jälkeen alkavat ongelmat. Viides vuosi on usein hyvin vaikea. Silloin liittoa varjostavat työhuolet, väsymys ja mahdollisesti lastenhoito.

Seitsemän vuotta yhdessä kestäneet alkavat tutkimuksen mukaan olla jo voiton puolella. Jos avioliitto on pysynyt kasassa tähän asti, on loppuelämä jo keskimäärin helpompaa. Kaikista onnellisimpia yhdessä ovat yli 40 vuotta naimisissa olleet! Siinä välissä olevat 33 vuotta täytyy vaan sinnitellä.


Lintsaavatko naimisissa olevat miehet kotitöistä?  13

Tutkijat ovat pitkään kummastelleet parisuhteiden raamien vaikutusta pariskuntien tasa-arvoon. Avoliitossa elävien parien on huomattu esimerkiksi jakavan kotityöt paljon tasa-arvoisemmin kuin avioliiton solmineiden.

Shannon N. Davis, Theodore N. Greenstein ja Jennifer P. Gerteisen Marks tutkivat 28 maan ja 17 636 vastaajan otoksella vastanaineita ja juuri avoliittoon muuttaneita pareja.

Avoliittoon muuttaneet miehet kertoivat tekevänsä enemmän kotitöitä kuin juuri naimisiin menneet miehet, ja vastaavasti avoliitossa olevat naiset tekivät vähemmän kotitöitä kuin aviovaimot.

Tutkijat selvittivät aviomiesten vähäisiä kotitöitä erilaisilla muuttujilla. Vastanaineilla ei ollut liitossaan juurikaan sellaisia järkeviä selittäviä tekijöitä epätasaiselle työnjaolle kuin aika, resurssit ja harrastuneisuus. Avo- tai avioliiton satamaan vastikään purjehtineet ovat suurin piirtein yhtä kykeneviä suoriutumaan kotipuuhistaan ja ryhmillä on suurin piirtein samat aikaresurssit.

Selittävin tekijä oli avoliittoon menneiden miesten asenne. Heidän mielestään kotityöt kuuluvat sekä miehelle että naiselle. Naimisiin menevien miesten mielestä kotityöt sopivat paremmin naisille.

Silvia Meggiolaro tutki italialaisten miesten osallistumista kotitöihin. Avoliitossa elävät miehet osallistuvat enemmän kotisavottaan kuin naimisissa olevat. Avoliiton tasaisempi työnjako ei kuitenkaan kanna avioliittoon asti, vaan miesten mentyä naimisiin kotitöiden tekeminen väheni. Onko naisen paras tapa saada mies osallistumaan kotitöihin siis vältellä avioliittoa?

Avioituneita on aiemminkin pidetty perinteisemmin ajettelevina kuin avoliitossa eläviä. Onko naimisiinmeno suora tie naisten kotiorjuuteen?

Millaisia kokemuksia teillä on kotitöistä? Onko liiton muodolla vaikutusta kotitöiden jakoon? Muuttuiko puolison osallistuminen, kun avoliitto päätettiin sinetöidä virallisesti? Kertokaa ja kommentoikaa.

Journal of Family Issues 2007-2014


Masentunut kumppani  12

Parisuhde suojaa tilastollisesti masennukselta. Kaikista suojaavin parisuhde on avioliitto.

Ehkä noin viidennes sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Naisten osuus sairastuneista on vieläkin suurempi. Myös parisuhteessa olevat ihmiset voivat masentua. Joskus itse parisuhde aiheuttaa jatkuvaa pahaa mieltä.

Netissä surffaillessa törmää tavallista useammin masentuneisiin miehiin. Heistä kertovat vaimot ja tyttöystävät. Löysin myös oppaita ja opinnäytetöitä, joissa useimmin sairastunut oli mies. Naiset haluavat nähtävästi käsitellä asiaa kirjoittamalla ja puhumalla, ja ilmeisesti kärsivät tilanteesta aika lailla.

Saavatko miehet tukea vaimonsa masentuessa?

Miesten näkökulmaa sairastuneen kumppanin kanssa elämisestä tarjoaa esimerkiksi Äimä ry (Äidit irti synnytysmasennuksesta).

Jos googlettaa masentunut puoliso/ vaimo/ mies, saa mielenkiintoisia tuloksia. Osa sivuista antaa tukea ja ohjeita tai diagnooseja ja vertaistukea. Toisaalta tarjotaan myös pettämissivustoa, aasialaisia vaimoja ja rukouksia.

Masentunut ystävä ei ole kovin helppo kaveri. Masennus on raskasta, ikävää, se vie ilon elämästä ja tuo negatiiviset asiat ja epäonnistumiset pintaan. Masennus tarttuu, koska tunteet ja mielialat tarttuvat. Moni vältteleekin masentunutta.

Jos masentunut on oma perheenjäsen, ei välttely oikein onnistu, eikä se ainakaan toimi. Masentunut kumppani vaikuttaa voimakkaasti myös terveen puolison hyvinvointiin. Jos terve puolisko ei saa toista nostettua depressiosta, kannattaa ehkä auttaa kumppani ammattiavun piiriin.

Usein masentuneen kumppanin terve pari sairastuu myös. Tämä ei ole mikään ihme, sillä yleensä kumppani on elämän tärkein ihminen. Kodin ilmapiiri on raskas. Parisuhde ei ole enää kahden tasaveroisen ihmisen vastavuoroinen rakkaussuhde. Masentunut kumppani ei ole hyvää seuraa, ei jaksa tehdä kotitöitä, eikä ehkä harrastaa seksiä ollenkaan. Epäkohtien lista on pitkä.

Joskus terve osapuoli uskaltaa masentua vasta kun toinen jo tervehtyy.

Terveen kumppanin tulisi suojata omaa mieltään ja jaksamistaan heti toisen masennuksen merkkien ilmaannuttua. Kumppania ei ole ehkä reilua hylätä, mutta on oikein huolehtia omasta hyvinvoinnistaan, esimerkiksi harrastamalla mukavia asioita ja tapaamalla omia ystäviä.

Joskus masentuneen kumppanin vaatimukset ovat mahdottomia. Silloin terveen täytyy asettaa asioille rajat.

Hyvä parisuhde suojaa masennukselta. Hyvä parisuhde myös auttaa kumppania parantumaan, jos hän hyvästä parisuhteesta huolimatta on voimakkaan taipuvainen masentumaan.

Millaisia kokemuksia teillä on aiheesta?


9 niksiä avioliiton iloksi  27

Amerikan psykologiyhdistys APA on julkaissut aviopareille yhdeksän tieteellisesti todistettua psykologista kehitystehtävää onnellisemman liiton saavuttamiseksi. Yritän kiteyttää ohjeet, olkaa hyvä.

1. Itsenäisty omaksi itseksesi, eli älä ole liian kiinni lapsuudenperheessäsi. (Hyvät suhteet omiin vanhempiin on tietenkin hyvä asia.)

2. Kasvattakaa yhteenkuuluvuudentunnetta keskinäisen intiimiyden ja yhteisen identiteetin avulla, muistaen samanaikaisesti huolehtia kummankin autonomian rajoista. Liiallinen symbioosi ei ole pidemmän päälle terveellistä.

3. Luokaa rikas ja tyydyttävä seksuaalisuhde, ja suojelkaa sitä työn ja perheen asettamilta velvollisuuksilta.

4. Lapsellisten vanhempien tulisi sulauttaa vanhemman vaativa taakka aviorooliin, niin ettei vauva niele vanhempien rakkauselämää kokonaan. Opetelkaa suhteenne yksityisyyden jatkuva suojelu.

5. Kohdatkaa, haastakaa ja selvittäkää elämän vääjäämättömät kriisit.

6. Pitäkää yllä avioliittonne kiinni pitävää yhdyssideliimaa myös vastoinkäymisissä. Avioliiton tulisi olla suojasatama, jossa kumpikin osapuoli voi ilmaista erilaisuutta, kiukkua ja ristiriitaa.

7. Viljelkää huumoria, iloa ja naurua, jotta muistaisitte asioiden suhteellisuuden, ja jotta välttäisitte tylsistymisen ja eristäytymisen.

8. Hellikää ja lohduttakaa toisianne tyydyttääksenne molempien riippuvuudentarvetta ja tarjotkaa jatkuvaa rohkaisua ja tukea toisillenne.

9. Pitäkää hengissä alun romanttinen ja idealisoitu rakastumisentunne, samalla kohdaten terveesti todellisuuden mukanaan tuomat muutokset elämässä.

Osa tehtävistä tuntuu itsestään selviltä, jotkut taas näyttävät olevan hieman ristiriidassa. Ei pidä hermostua. Rakkaus on kuin elämä, täynnä keskenään ristiriitaisia tavoitteita. Halutaan turvallisuutta ja jännitystä, intiimiyttä ja itsenäisyyttä jne. Parisuhde voi olla jatkuvaa tasapainon hakemista. Välillä yhtä veuhtomista. Sellaista se nyt vaan on - ja vaikka yleensä tekisi mieli salaattia, joskus on saatava pizzaa.

Thanks to Judith S. Wallerstein, PhD, co-author of the book "The Good Marriage: How and Why Love Lasts."


Rakkaus maksaa  9

Suomalaista työelämää, politiikkaa ja perhe-elämää ruoditaan harvoin tällaisena ideologisena kokonaisuutena kuin mitä ruotsalainen kirjailija, kirjallisuustutkija ja kulttuurikriitikko Nina Björk tekee.

Björk kyseenalaistaa koko länsimaisen maailman tavan syöttää koko ihmisyys kapitalismin alttarille. Elämämme muistuttaa Disney-elokuvaa, jossa uskotellaan, että kun tarpeeksi toivot ja yrität, voit muuttaa oman elämäsi ja löytää onnen.

Björk yrittää kirjassaan Lyckliga i alla sina dagar osoittaa, miten poliitikkoja ja mediaa myöten meille iskostetaan, ettei yhteiskuntaa voi enää muuttaa ja kaikella on hintalappu. Ainoa joka voi ja jonka täytyy muuttua on yksilö. Vasemmistokin on mennyt tähän mukaan. Äänestäjien odotetaan tekevän poliittisetkin valinnat vain oman lompakon mukaan. Paljonko kiinteistöveroni nousee, jos äänestän tätä puoluetta?

Tällaisen kalkyyli-ihmisen koko elämä joutuu hyötypuntariin.

Ihmisiä ei tarvitse aivopestä ulkoa päin mainonnalla ja markkinoinnilla, koska meidät kaikki sosiaalistetaan lapsuudesta asti kapitalistiseen kilpailuun muita vastaan. Markkina-arvosta on tullut sisäinen ääni ja jokainen on oman onnensa seppä.

Suomessa perheen kriisiä ja suurta avioerojen määrää on voivoteltu vuosikymmenet. Yhdeksi syyksi on esitetty naisten taloudellista itsenäisyyttä, mikä varmaan onkin ihan pätevä osatekijä. Kulttuurin muutos kohti tasa-arvoa ja individualismia on myös tuonut mahdollisuuden miettiä omia valintoja henkilökohtaisina ratkaisuina, eikä loukkauksena kirkkoa tai sukua kohtaan.

Mielenkiintoista Björkin kirjassa on hänen näkemyksensä perheen muutoksesta. Ruotsissa on julkaistu runsaasti naisten vapautusideologiaa julistavaa kirjallisuutta. Naistenlehdistä tuttua ”minä olen arvokas ja saan tehdä, mitä haluan” -ideologiaa myydään erilaisina self help -kirjasina, joissa eronneet naiset kertovat, miten ryhtyivät viimein ajattelemaan omaa parastaan ja kuinka se on ihan helvetin oikein. Ja parasta lapsille.

Onnellinen äiti on paras äiti lapselle. Kuulostaako tutulta? Siksi äidin täytyy saada hakeutua johtotehtäviin ja tehdä 15-tuntisia työpäiviä. Ja koska isätkin saavat. Äidin pitää myös hieman rentoutua ja ottaa pullollinen skumppaa ja suunnata viikonlopuksi tyttöjen kanssa kylpylään hoitoihin. Takaisin kotiin palaa tyytyväinen äiti, joka viettää laatuaikaa lastensa kanssa ja jaksaa taas olla perheen parissa puolisen tuntia.

Perheestä puhutaan projektina ja usein naiset kuvaavat olevansa projektijohtajia. Äitien vastuulla on oman palkkatyönsä lisäksi johtaa Oy Perhe Ab:tä ja pitää huolta kaikkien perheenjäsenten menojen aikataulutuksesta. Jos äiti ei laita ruokaa ja siivoa itse, hän ainakin johtaa ja delegoi perheen kaikkia toimintoja. Ruotsalaisten feministien huolena on, miksei naiselle taata samanlaisia vapauksia keskittyä uraan kuin miehille ja miksi projektijohtaja saa vähiten palkkaa.

Vaativaa työtä tekeville pareille onkin tarjolla kaikenlaista kotiapua. Siivoustyön ulkoistamisella on Björkin mukaan ihmisyyttä syövä aspekti. Jokaisen pitäisi siivota omat jälkensä, jotta hän ymmärtäisi elämän kokonaisuutta. (Kuulen puhinaa ja tirskuntaa, mutta ymmärrän vessanpesun arkeen ja ihmisyyden ytimeen ankkuroivan työn idean.)

Feministinä Björk myöntää, että äitien ja isien kesken tasa-arvoinen työelämä on ratkaisematon dilemma. Hän kuitenkin kyseenalaistaa vapautusrintaman naisten koko arvomaailman. Naiset ovat alkaneet ajatella perhettään kapitalismin silmälasien läpi. Mitä minä saan tästä? Miten minä kehityn täällä kotona? Kannattaako minun panostaa perheeseen?

Naisten monopolisoima ikiaikainen tehtävä: tuntea myötätuntoa ja huolehtia muista, on aina ollut aliarvostettu työ. Koulutetut naiset haluavat pois kotoa työelämään, jossa panokset saavat konkreettisen tuotoksen ja hyödyt voi kerätä itselleen. Naiset haluavat miesten maailmaan, mutta kuka hoitaa perheen?

Björkin mukaan rakastaminen, muista huolehtiminen ja kokonaisuuden (perheen) laittaminen oman edun edelle on ihmisen tärkein tehtävä. Muut naiset eivät välttämättä elä tämän ihanteen mukaan.

Perheen huolehtimis- ja rakastamistehtävätkin aletaan yhä useammin ulkoistaa. Päiväkodit ja palvelutalot ovat jo pitkään huolehtineet lapsista ja vanhuksista, mutta myös vapaa-ajan seurustelu perheenjäsenten kanssa vähenee, kun eri sukupolvet voi työntää erilaisten huolehtimis- ja viihdyttämispalvelujen piiriin.

Naisten tunnetaidoista on syytä maksaa työelämässä, kirjoittavat ruotsalaiset feministit. Työelämä onkin feminisoitunut, eli naisellisina pidetyt ominaisuudet, kuten ”tunneäly”, ovat saaneet paljon jalansijaa, kuten myös lempeämpi johtaminen yms. Björk lainaa Eva Illouzin kommenttia Lorealin uudesta rekrytointisysteemistä. Kauneusjätti päätti muuttaa rekrytointiperusteitaan ja painotti älyn sijaan tunteita. Uusien tunnetaitajien vuotuinen myynti oli keskimäärin 91 370 dollaria kovempi kuin vanhojen myyjien. Tunteilla tehdään rahaa, paljon rahaa.

”Aito hymy”, ”aito ystävyys” ja ”aito luotettavuus” ovatkin nykyajan markkinointijargonia. Björkin mukaan osasyy ihmisten pahoinvoinnista ja runsaasta psyyke- ja unilääkkeiden popsimisesta voidaan vierittää ihmisen perustavanlaatuisten syvien tunteiden manipuloinnin harteille. Jos meidän täytyy taata v-mäisen työpäivän lomassa aitoja hymyjä ventovieraille ja usein epämiellyttäville tyypeille, mitä meille jää jäljelle? Missä on ihmisen aito ydin? Eikö aitoja tunteita kuulu kokea rakkaimpien kanssa?

(Nykytyön psyykettä kuluttavasta puolesta on kirjoittanut myös työelämätutkija Anu Järvensivu. Jotkut suomalaiset tutkittavat kokevat tarvetta huumata aidot tunteensa pärjätäkseen työelämässä ja säilyäkseen hengissä.)

Yksityisyyskin on viety markkinoille. Myös Suomessa monilla ihmisillä on ystävinään vain työkavereita ja jotkut seurustelevat vain business-kumppaneidensa kanssa.

Kilpailuyhteiskunta on Björkin mukaan johtanut siihen, ettei koti edes voi olla turvasatama ja rentoutumispaikka, vaikka viikkosiivooja olisi hoitanut putsauksen. Naiset kilpailevat kodin sisustuksella, perheen ulkomuodolla ja onnellisen parisuhteen parametreilla, kuten kuinka monta herkkuaamiaista kannetaan sänkyyn, montako koneellista pyykkiä on saanut miehen pesemään tai millaista eksoottista seksiä on harrastettu viime aikoina.

Björkin mukaan kapitalismin logiikan mukaan naisen myötätunto ja välittäminen johtaa kotona pelkkiin tappioihin (nainen joutuu tekemään kaikki hommat, kuten huolehtimaan muiden tarpeista tai nukuttamaan lapset, koska ”isä ei osaa” tai viitsi), kun taas työelämässä naisen tunneälyä aletaan arvostaa yhä enemmän ja nainen pystyy paitsi rahastamaan, myös keräämään arvostusta ja ihailua menestyksestään. Toisin kuin kotona.

4-vuotias ei välitä äidin tittelistä tai hienoista opinnoista. Pikkulapsi kiintyy siihen, jonka kanssa viettää eniten aikaa. Itse asiassa lapsen maailmassa kotona vieraileva uraputki-aikuinen on sankari, vieraileva tähti ja ihailun kohde. Äidit haluavat olla ihailtuja sankareita, eivät arjen raatajia, joille kiittämättömyys ja huono eläke ovat ainoa palkka.

Björkin lainaamat Rebecka Edgren ja Tinni Ernsjöö Rappe kirjoittavat, että kotona palkatta raatava ja uhrautuva äiti, joka antaa miehen luoda uraa, on yhtä tyhmä sijoittaja kuin vuokramökin vimpan päälle remontoiva idiootti. Lasten takia ponnisteleva äiti ei edes saa koskaan kiitosta. Jos nainen lähtee puolen vuoden ajan töistä aikaisemmin hakeakseen lapsensa päiväkodista, eivät tarhan tädit huomaa mitään, mutta jos isä tulee muutaman kerran hakemaan lapsensa aikaisin hoidosta, hurraavat kaikki hänelle kuin ensimmäiselle kuussa kävijälle. Pyykkiä pesevä tai vaipan vaihtava mies on sankari, mutta samaa hommaa tekevä nainen ei koskaan.

Mikseivät ikiaikaiset tunteet ja uusi parisuhde- ja työelämä kohtaa? William Ogburn keksi käsitteen kulttuurinen jetlag. Naisten koulutus- ja työmenestyksen nopeus on niin valtavaa, etteivät tunteet pysy perässä. Vaikka pohjoismainen nainen käy usein kokopäivätöissä, odotetaan hänen edelleen hoitavan perinteiset lasten- ja kodinhoidolliset työt. Naisen tulisi edelleen olla kodin lämmin hengetär, joka tukee lapsia ja miestään kaikessa, oman aikansa uhraten.

Moderneilla naisilla on ollut kova tarve muuttaa vanhanaikaisia tunnemalleja. Yksi näkyvä alue on avioliitto. Sen sijaan, että avioeroa pidettäisiin epäonnistumisena ja tragediana, ovat nykyfeministit markkinoineet uudenlaista suhtautumistapaa. (Jos avioero on epäonnistumisen merkki, miten voisimme sietää sitä tänä kilpailun ja pakkopärjäämisen aikana? Silloinhan puolet ihmisistä epäonnistuisi elämänsä tärkeimmässä tehtävässä!)

Oletko eronnut? Onnittelut! Nyt alkaa uusi elämä. Minä Itse olen elämäni keskus ja Päähenkilö. Minun Tarpeeni tulevat ensin. Ajattele Itseäsi.

Ja mitä tekee Hyvä Äiti? Näyttää tyttärilleen esimerkkiä. Hyvä äiti ei uhraudu kotiin, vaan kouluttautuu, tekee uraa ja etsii itselleen onnellisen parisuhteen.

Björk on idealisti ja kapitalismi-kriitikko. Hän haluaa naisten menestyvän työelämässä, mutta ei perheen kustannuksella. Björkin tarjoama ratkaisu löytyy miehistä.

Ruotsalaisen kyselyn mukaan miehet eivät juuri kaipaa lisää aikaa lastensa kanssa, kuten äidit tyypillisesti kaipaavat. Björk jakaisi kuitenkin lastenhoidon kumppanien kesken. Näin molempien töiden arvostus kasvaisi ja perheet voisivat paremmin, Björk vakuuttaa.

Miltä kuulostaa?

Nina Björk: Lyckliga i alla sina dagar. Om pengars och människors värde. Wahlström & Widstrand. 2012.


Kaksikulttuuriset avioliitot  13

Kannattaako naida ulkomaalainen? Paljonko kahden kulttuurin liitoissa riidellään?

Väestöliiton vuoden 2012 Perhebarometri on omistettu ulkomaalaisen naineille suomalaisille.

Johtaja Anna Rotkirch Väestöntutkimuslaitokselta kertoo raportin esipuheessa, että tutkijat ovat tehneet uraauurtavaa tutkimusta: kahden kulttuurin liittoja ei ole aiemmin tutkittu edustavalla kyselyaineistolla.

Vain muutama prosentti suomalaisista elää kahden kulttuurin avioliitossa, mutta uusista liitoista jo kahdeksan prosenttia on kaksikulttuurisia. Helsingissä osuus on kaksinkertainen.

Kanta-Hämeessä ja Etelä-Pohjanmaalla mennään harvoin ulkomaalaisen kanssa naimisiin. Ulkomaalaisten kanssa avioituvat useimmin Uudenmaan naiset ja Etelä- ja Pohjois-Karjalan, Kainuun sekä Itäisen Uudenmaan miehet.

Ulkomaalaisen naivat ovat useammin hyvin korkeasti tai matalasti koulutettuja. Kaksikulttuuriseen liittoon menevät suomalaisnaiset ovat tavallista pienituloisempia.

Suomalaismiesten ja -naisten ulkkiliitot ovat täysin erilaisia. Puolisoiden syntymämaat, avioitumisikä ja avioliittohistoria eroavat toisistaan.

Suomalaiset miehet naivat pääsääntöisesti Thaimaasta, Virosta ja Venäjältä tulleita. Suomalaisnaiset suosivat vähän laajempaa kirjoa.

Suomalaismiehet menevät ulkomaalaisen kanssa naimisiin keskimääräistä avioitumisikää vanhempina. He ovat usein eronneita tai leskiä. Moni muodostaa uusperheen.

Ulkomaalaisen miehen kanssa avioituvat suomalaisnaiset ovat taas keskimääräistä useammin ensimmäisessä liitossaan ja avioituvat normi-iässä.

Ulkkipuolisoon on useimmin tutustuttu ulkomailla töissä tai opinnoissa, harvemmin reissuilla. Kaksi kolmasosaa houkuttelee puolison Suomeen, noin kolmannes on löytänyt ulkomaalaistaustaisen puolisonsa Suomesta.

Väestöliiton tutkimuksessa pika-avioliitot olivat harvinaisia. Suurin osa pareista oli seurustellut pitkään ennen naimisiinmenoa. Pika-avioliitot olivat yleisempiä, jos puoliso tuli vähän kehittyneestä maasta.

Suomalaiset miehet opettelevat harvoin ulkomaalaisen vaimonsa kielen. Suomalaisnaisista taas valtaosa osaa vieraskielisen miehensä äidinkieltä sujuvasti tai kohtalaisesti. Melkein 80 prosenttia Suomeen avioituneista ulkomaalaisista osaa kotimaisia kieliä, naiset useammin kuin miehet.

Täyssuomalaisissa avioliitoissa uusperheiden osuus on alle kymmenen prosenttia, mutta Väestöliiton aineistossa kaksikulttuurisissa perheissä uusperheet olivat aika yleisiä (23% perheistä).

Ulkomaalaispuolisot ovat harvoin hyvin nuoria. Ulkomaalaistaustaiset siipat ovat hyvin koulutettuja: yli 80 prosenttia on suorittanut keski- tai korkea-asteen tutkinnon.

Kaksikulttuurisissa avioliitoissa riidellään enemmän kuin suomalaisissa liitoissa. Myös avioeroajatukset ovat tavallista yleisempiä. Siitä huolimatta suurin osa kaksikulttuurisissa liitoissa elävistä on yhtä tyytyväisiä tai tyytyväisempiä liittoihinsa kuin suomalais-suomalaiset parit.

Kaksikulttuuristen parien lähipiiri on suhtautunut liittoon neutraalisti tai myönteisesti. Viranomaiset sen sijaan laittavat kapuloita rattaisiin stressaavilla, monimutkaisilla ja hitailla toimillaan, varsinkin kehitysmaista tulevien puolisoiden kohdalla.

Jotkut suomalaiset kertovat ulkomaalaisen puolisonsa kohdanneen rasismia. Syrjintää esiintyy erityisesti suurissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla, vaikka maaseudulla on kaikissa asennetutkimuksissa oltu nuivempia vierasmaalaisia kohtaan .

Kaksikulttuuriset parit suunnittelevat asuvansa Suomessa vielä viiden vuoden päästä. Eniten muuttohaluja on akateemisesti koulutetuilla.

Työntöä Suomesta aiheuttavat vaikeus löytää oman alan töitä, ilmasto, hankala kieli, lasten kieli- ja kulttuurikasvatus sekä joidenkin suomalaisten nuivuus ja rasismi. Myös ruoka ja surkeat, hitaat ja epäluotettavat terveyspalvelut saivat miinusta.

Ulkomailla syntyneiden miesten on vaikea löytää ystäviä Suomesta. Erityisesti brittimiehet kokivat näin. Saksasta ja Venäjältä tulleet naiset ovat myös tyytymättömiä. Maaseudulla ystävyyssuhteet koettiin antoisammiksi kuin muualla.

Ihmissuhteet, työ, opiskelu, hyvä koulutusjärjestelmä ja turvallisuus pitävät Suomessa.

Tutkijoiden mielestä sopeutuminen Suomeen ei ole kiinni vain yksittäisten parien nokkeluudesta, halusta tai joustavuudesta. Myös ympäristön tukea tarvitaan liiton onnistumiseksi.

Millaisia kokemuksia teillä on kaksikulttuurisista liitoista?

Perhebarometri 2012: Rakkautta, rikkautta ja ristiriitoja. Suomalaisten solmimat kaksikulttuuriset avioliitot. Lassi Lainiala ja Minna Säävälä. Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos – Katsauksia E 46/2012.


Avioliitto määräaikaiseksi  27

Naimisiin menemiseen on vain yksi hyvä syy - lapset. Mitään muuta järjellistä syytä avioliittoon en tänä päivänä näe olevan olemassa.

Rakastuminen on suuri huijaus. Se ei kauaa kestä, muutamia kuukausia. Se on ihanaa ja jokaisen on se koettava. Mutta jos siinä huumassa menee naimisiin, voi tehdä elämänsä virheen. Ainakin jos tavoitteena on suhde, joka pitää koossa perhettä lapsineen.

Rakastua voi ihan vain ulkonäön perusteella ja seksuaalisessa kiihkossa. Kun suurin vimma katoaa, jäävät jäljelle perusrakenteet, joiden olemus ratkaisee sen, voiko olla rakkautta vai ei.

Rakastuminen voi muuttua rakkaudeksi ajan myötä - vai voiko? Mitä on rakkaus verrattuna rakastumiseen? Ilmeisesti kyseessä on jollain lailla sopivien ominaisuuksien yhdistelmä kahdessa ihmisessä. Pitkässä suhteessa kokee rakkauden tunnetta joskus enemmän, joskus vähemmän. Tai ylipäätään tuntee jotain toisen nähdessään.

Yhä useammin käy niin, että ei enää tunne mitään. Sitten erotaan. Tämä on väärin, jos lapset ovat pieniä. Ihan sama mitkä tunteet vanhempien välillä ovat. Jos ei jaksa puolisoa, fokus on asetettava lapsiin.

Käytännön fakta ainakin miesten kohdalla on, että on hyvä käydä muutamia naisia läpi ennen avioliittoa. Harva uros kestää tilannetta, jossa ei ole harrastanut seksiä muiden kuin oman vaimonsa kanssa parhaassa panoiässä.

Jos ihminen ryhtyy avioliittoon, on ymmärrettävä, mistä siinä on kysymys. Se on sopimus siitä, että homma hoidetaan loppuun asti. Kohtuutonta lienee tänä päivänä se, että 'loppu' tarkoittaisi hautajaisia. Niinpä pitäisi sopia tietystä aikamäärästä, joka ollaan yhdessä, kävi miten kävi. Se voisi olla esimerkiksi 20 vuotta, jona aikana lapset saataisiin riittävän vanhoiksi pärjäämään sen tosiasian kanssa, että vanhemmat eroavat.

Olen kerta kaikkiaan hämmästynyt, jopa järkyttynyt siitä, että ihan pienten lasten isät nostavat kytkintä. 1-3 -vuotiaat jätetään äidille ja lähdetään toteuttamaan omia haaveita. Voi jeesus! Hävetkää!

Nuoret miehet pitäisi käyttää psykologin haastattelussa ennen kuin heille annettaisiin naimalupa. Avioliittokoulutuksessa näille nuorille pässeille kerrottaisiin, mistä avioliitossa on kyse: lasten kasvattamisesta perheessä ja yhteisössä. Se homma on prioriteetti numero yksi.

Lapset ovat upeinta maailmassa. En voi käsittää, kuinka joku ei voi haluta nähdä omaa lastaan pääsääntöisesti joka päivä.

Jos naimisiin menevälle miehelle löisi naaman eteen paperin, jossa lukee 20 vuotta, hän ymmärtäisi, että se on nyt tavoite, jota kohti aletaan räpiköidä. Koulutuksessa voisi kertoa etukäteen, mitä tulee periaatteellisella tasolla tapahtumaan: tunteet himmenevät ja on vastoinkäymisiä, mutta mikään ei estä miestä johtamasta joukkuettaan maaliin asti. Sitten koittaisi vapaus. Jos sitä enää haluaa.

Puolet avioliitoista päätyy eroon joka tapauksessa. Ja lopuista pareista suuri osa haluaisi erota, tai ero tekisi hyvää, mutta siihen ei kykene joko taloudellisistä tai muista syistä.

Kun 20 vuotta alkaa olla paketissa, voi sitten pohtia, tehdäänkö uusi sopimus. Uskoisin että useimmissa tapauksissa ei. Järjestelmässä avioliitto purkautuisi ilman eri sopimusta automaattisesti 20 vuoden jälkeen.

Tässä olisi sekin etu, että voisi alkaa järjestellä omaisuutta, tietäen että se menee jakoon. Ei sitten tulisi yllätyksenä.

Järjestelmä olisi tärkeä nimenomaan ensiavioliitoissa nuorilla ihmisillä. Suhteessa tapahtuu jatkuvaa muutosta ja kehittymistä, oli se sitten hyvään tai huonoon suuntaan. Kun ollaan ohitettu 50 vuoden merkkipaalu, tilanne muuttuu entisestään ja keskimäärin eroottisuuden merkitys muuttuu. Jos kummallakin lataus putoaa ja tullaan hyvin toimeen, voi pariskunta jatkaa hautaan asti ihan tyytyväisenä. Suhde muuttuu rakkaussuhteesta enemmän pelkäksi kumppanuudeksi.

Ihmiset ovat erilaisia.


Yksin  8

50 vuotta sitten vajaa 190 000 suomalaista asui yksin. Nyt sinkkutalouksia on reilu miljoona.

HS uutisoi 23.3.2012, että yksin asuminen on riski mielenterveydelle. http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkimus+Yksin+asuminen+saattaa+olla+riski+mielenterveydelle/a1305558384142#kommentit
Tutkijoiden mukaan on toki mahdollista, että syy- ja seuraussuhteet menevät niin päin, että mielenterveysongelmat johtavat yksin asumiseen.

Joka tapauksessa näyttäisi olevan terveellisempää asua jonkun kanssa.

Heini Orell on tehnyt sosiologian gradun ystävyydestä. Hän kuvaili alan tutkimustuloksia näin: ei-vakiintuneet aikuiset luovat enemmän uusia ystävyyssuhteita, vaalivat tarkemmin vanhoja suhteita ja tapaavat useammin ystäviään kuin naimisissa olevat. Ystävät ovat tärkeä läheisyyden, tunteiden jakamisen ja yhteenkuuluvuuden lähde. He täyttävät osaksi tyhjyyttä, jonka aviopuolison ja lasten puute tuo. Ystävät eivät kuitenkaan täysin kompensoi partnerin puutetta esimerkiksi parisuhteen loppuessa.

Osa yksin asuvista voi olla tutkimustulosten kanssa eri mieltä. Kaipaavatko kaikki omaa perhettä? En tiedä.

Helmikuussa tänä vuonna Population Studies julkaisi Marika Jalovaaran artikkelin ”Socio-economic resources and first-union formation in Finland, cohorts born 1969-81”. Jalovaara kirjoittaa, että tutkijoilla on ollut yhteneväinen käsitys miesten taloudellisen menestyksen positiivisesta vaikutuksesta avioitumisen todennäköisyyteen. Jalovaaran tutkimuksessa selvitettiin suomalaista tilastotietoa hyödyntäen, miten nuorten aikuisten sosioekonomiset resurssit vaikuttavat ensimmäisen liiton perustamiseen.

Aiemmasta tutkimuksesta tiedetään, että avoliiton muodostaminen vaatii vähemmän resursseja kuin avioliitto. Nyt Jalovaara halusi tutkia miten sosioekonominen asema vaikuttaa ensimmäisen liiton perustamiseen ja vaihtelevatko vaikutukset sukupuolen ja solmittavan liiton tyypin mukaan. Tulokset osoittavat, että korkea koulutus, työelämään osallistuminen ja hyvät tulot edistävät pariutumista sekä miehillä että naisilla, sekä avo- että avioliittoon. Avioitumista edistävät erityisesti yliopistokoulutus ja vakkarityö. Avioliittoa harkitsevat näyttävät punnitsevan tulevaisuudennäkymiä varsin kauaskantoisesti.

Jotkut ovat kuvailleet ystäviään perheekseen. ”Ystävät saa itse valita, sukulaiset tulevat annettuina.” (Suomessa kumppaninkin saa valita itse.) Vaikka suhteet ystäviin olisivatkin läheiset on moni sinkku kertonut tuntevansa olonsa joskus hyvin yksinäiseksi. Niin parisuhteessa olevat kuin tutkijatkin tietävät, että liitossakin voi tuntea välillä yksinäisyyttä. Huonossa parisuhteessa olevat ovat kuvailleet yksinäisyyden tunnetta erityisen jäätäväksi, kun oletusarvona on ihana yhteiselo. Jos tämä yhtään lohduttaa.


Pienissä häissä  15

Suomessa voi tutkailla maassamme solmittujen avioliittojen määrää jopa kuukausitasolla (Tilastokeskus seuraa meitä). Suosituin aika häille on kesä – yllätys yllätys. Viime vuonna tapahtui jotakin yllättävää: yli kolme tuhatta paria meni lokakuussa naimisiin.

Maistraateissa ja kirkoissa on väljää tammi-huhtikuussa ja marras-joulukuussa.

Miksi ihmiset menevät edelleen kesällä naimisiin? Historiallisina aikoina loppukesä oli hyvä aika, koska silloin riitti ruokaa ja häitä tanssittiin ulkona.

Ehkä lokakuu-ilmiö on fiksujen trendsetterien keksintö.

Häät ovat kaikin tavoin paisunut tapahtuma. 1960-70 -luvulla oli tapana mennä töiden jälkeen maistraattiin/ kirkkoon ja ulos syömään pienellä poppoolla. 80-90 -luvulla 30-50 hengen juhlat olivat normaalit. Nykyään 100 vieraan häät eivät ole erityisen isot.

Jotkut eivät voi mennä naimisiin käymättä messuilla, lukematta kymmeniä erilaisia häälehtiä tai tilaamatta tuhansien eurojen pukuja. Häitä valmistellaan kuin kansainvälistä konferenssia.

Naimajuhliin satsataan niin paljon aikaa, rahaa ja henkisiä resursseja, että pienikin yllätys tai suunnitelmien pettäminen aiheuttaa hermoromahduksia. Parisuhdeterapeutit hoitavat häiden jälkeistä masennusta. Kaikki paukut on pantu yhteen päivään ja sen jälkeen elämä tuntuu tyhjältä.

Ystäväni meni juuri naimisiin. Hänen häissään oli viisitoista ihmistä. Jokainen vieras sai oman puheen. Morsian itki onnesta. Häitä suunniteltiin muutama viikko, asu löytyi tutusta kauppakeskuksesta. Kukaan ei ollut kännissä. Yksikään ei unohda.