Walter de Camp

Teflon Brothersin uusi video  7

Suosikkiyhtyeeni Teflon Brothers on tänään pistänyt uuden videonsa nettiin. Skippaa duunit -biisi on saatavilla myös kaupoissa, oletan.

"Loistavuutta", kuten eräs kommentaattori on jo ehtinyt todeta.

Teflon Brothers on keikalla Helsinge ravintolassa, Viikintie 1 E, 6.8. klo 14-21 ja samana iltana klo 23 Tavastialla.

Päivitys 2..8. 15:31 Skippaa duunit on Teflon Brothersin uudella albumilla (c), jonka julkaisukeikka oli 30.7., mutta levyn on ilmoitettu tulevan kauppoihin 4.8.


Hippileiri, osa 1  2

Eräs tuttuni matkusti Paukarlahden kansainväliselle hippileirille toissa viikonvaihteessa enkä ole sen koommin kuullut jäbästä mitään. Olen yrittänyt soittaa ja olen lähettänyt muutaman tekstarin. Nothing.

Hän kertoi kuulumisiaan muutama tunti leiriin saapumisen jälkeen ja vaikeni sitten. "Naiset halaavat minua. Tom tom rummut soivat kaiken yötä."

Hänen tarkoituksenaan oli vierailla sukulaistensa luona, jotka asuvat jossain päin Keski-Suomea, mutta nähtyään hipit hän oivalsi, että hänen sukulaisensa - ja kaikki muutkin maaseudun normi-ihmiset - ovat streittejä palikoita, joiden kanssa hänellä ei ole puhuttavaa.

Suomen maaseutu on kaunista, mutta siellä elävät henkilöhahmot ovat tylsimyksiä. Agatha Christie kirjoitti erään romaaninsa avauslauseeksi: "In every club there is a club bore." Hippileirin valaisemana tuttuni saattaa sanoa, että Suomen maaseudulla "in every house there are a couple of house bores."

Tuttuvani on ehkä jo toista viikkoa osallistunut tantraseksiryhmiin, naiset ovat pyöritelleet hänen päällään, hän on muodostanut rinkejä muiden hippien kanssa, laulanut ja rakastellut vapaasti kaiket yöt, ja päivät hän on kenties kuljeksinut Paukarlahden kedoilla killuttimet paljaina.

Zeesus, miten kadehdin hänen tilannettaan.

En voi kuin odottaa kaverin ilmestymistä. Lupaan sen jälkeen kirjoittaa uuden blogin ja kertoa hänen tietojaan ja faktojaan Paukarlahden hippileiriltä..


Naiset tanssivat alushousuitta!  9

Luulin että naisilla on alushousut, kun he tanssivat kesäisillä tanssilavoilla, kuten esimerkiksi Pavin lavalla Helsingin lähellä. How little I knew! Nimittäin, tänä kesänä suorittamissani riittävän perusteellisissa kenttätutkimuksissa on käynyt ilmi, että hyvin monet naiset tykkäävät tanssia paritansseja ilman pikkuhousuja.

Mielestäni kannatti jo laittaa huutomerkki otsikkoon.

Toki olen ennenkin ymmärtänyt, että naiset liikkuvat usein kesähelteillä jopa kaupungilla ilman että hameen alla on alushousut. Voin kuvitella miten hyvältä se tuntuu. Kesätuuloset leyhyttelevät häpykarvoja tai hyväilevät puleerattuja häpyhuulia. "Tuulee sisään", kuten runoilija J. K. Ihalainen sanoo.

Se siitä tasa-arvosta. Eihän kukaan mies voi lähteä kaupungille mulpero tuulessa hulmuten. Miesten on pakko käyttää housuja.

Mutta siis tansseissa... Ne naiset, jotka lähtevät lavatansseihin kellohameessa joka pyörähtäessä voi nousta lanteille, käyttävät tietenkin alushousuja. Mutta monet sellaiset naiset, joilla on suora, reisiä myötäilevä, ohut, lyhyehkö hame, eivät pidä tanssiessa alushousuja. Tämä siis ihan vain tiedoksi, koska kerran puuhailen tiedonvälityksen vaativalla saralla.

Näistä naisista on jännempää tanssia lähellä miestä ilman alushousuja. Sinä, miekkonen, saatat hakea naista tanssimaan kanssasi tangoa tietämättä, että viehättävällä tanssikumppanillasi ei ole edes pikkareita!

Tässä ei muuten nyt ole puhe "kikattavista pissiksistä" - kuten eräs Puuman metsästäjät -juttua kommentoinut nainen sanoi, vaan nimenomaan puumaikäisistä naisista.

Kun suoritin näitä uutteria kenttätutkimuksiani, eräs alushousuton puuma kertoi vielä yhden yksityiskohdan, joka lavatanssien partaveitsien kannattanee huomioida. Tuo nainen sanoi, että naisesta tuntuu mukavalta kun miehellä alkaa tanssiessa (vasemmassa lahkeessa) jäykistyä, tämä on tietenkin selvää, mutta että sen lisäksi tuntuu hyvältä myös se, jos miehellä on oikeassa sivutaskussa jokin kova palikka, esim Nokian kännykkä. Miehen oikea jalka työntyy tanssiessa naisen reisien väliin ja taskussa oleva palikka "painaa kivasti reiteen."

Naiset tykkäävät tuntea jonkin kovan painautuvan yhtä aikaa kumpaakin reittä vasten.


Redrumista YK:hon  5

Lil Tonyn ja kumppanien Redrum lopettaa, koska Railonkoskien ravintolayhtiön kanssa tehty 3-vuotinen yhteistyösopimus päättyy. Kavereiden uusi paikka YK aloitti kesäkuun alussa.

YK sijaitsee KY:n talossa. Tilat saatiin Sedun yhtiöltä. Redrumin kaverit olivat tiedottaneet Sedulle, että he etsivät uusia hyviä tiloja. Sedu vuokrasi KY:n tilat heille. Tämä oli ilmeisesti Sedulle parempi vaihtoehto kuin myydä tilat sellaiselle ravintoloitsijalle, jonka ravintolakonsepti olisi samantapainen kuin Sedun omissa ravintoloissa. Lil Tonyn ja hänen kavereittensa koko ajatusmaailma ja musiikkikonsepti poikkeavat täysin Sedun linjasta.

Kuten varmasti jokainen, jolla on kaksi toimivaa jalkaa, tietää, YK:ssa on hienot tilat: yläkerrassa 300 hengen pääsali, pikkusali alakerrassa ja lounge, josta on ikkunat Kampin suuntaan. Akustiikka on pätevää.

Kavereilla on aikeena hankkia YK:hon esiintymään paljon ulkomaisia bändejä. He ikään kuin testaavat niitä Flow'takin silmällä pitäen. Ulkomaisia dj-vierailuja tapahtuu joka viikko.

Suomalaisia vakio-dj:tä on kolmisenkymmentä.

Heinäkuussa YK on kiinni joinakin päivinä, mutta elokuun alusta alkaen YK on auki joka päivä.

Redrum-nimi on näiden kavereiden oma. Redrum toimi jo aikoinaan Kermassa, joten voi hyvinkin olla mahdollista, että joskus tulevaisuudessa avautuu jälleen uusi Redrum.

Nykyisen Redrumin päättäjäisbileet järjestetään 1.8. Kaikki ovat tervetulleita. Kaikki jäljellä olevat viinat on tarkoitus tuhota.


Rakkausnarkomaanit  8

Oletko sinä rakkausnarkomaani? Minä ainakin olen.

Vielä pari päivää sitten pystyin ylimielisyyttä tuntien kävelemään kesäisten alkoholisti- ja sekakäyttäjälaumojen ohitse ja vilkuilemaan, miten he istuvat, makaavat, toikkaroivat ja mörisevät ostoskeskusten nurkilla ja pensaiden alla. Minä en - jumalan kiitos - ole koukussa mihinkään, vaan olen vapaa, ajattelin.

Tänään tajuan, että olen ollut usein elämäni aikana pahasti koukussa rakkauteen. Siitä riippuvuudestani ei ole (toistaiseksi) aiheutunut yhteiskunnalle laskua. En ole sairastunut vieroitusoireitteni takia, mutta oireet ovat olleet pahat.

Neurologian professori Helen Fisher on tutkinut rakkauden vaikutuksia ihmisen aivotoimintoihin ja havainnut, että ihmisellä, jonka hänen rakastettunsa jättää, on aivoissaan samanlaisia vieroitusmerkkejä kuin huumeiden käyttäjillä.

Rakastunut - siis rakkausnarkomaani - haluaa, vaatii, että toinen rakastaa häntä ainakin yhtä paljon ja yhtä kiihkeästi kuin hän, rakkausnarkomaani, rakastaa tätä toista. Rakkausnarkomaani edellyttää, että toinen tarjoaa hänelle jatkuvasti rakkautta, läheisyyttä, hyväilyjä, seksiä... Takaa rakkaus-aineen saannin ja on olemassa vain hänelle. On vain hänen, rakkausnarkomaanin, rakkausdiileri.

Eikä tätä rakkauden kiihkeyttä esiinny pelkästään seksuaalisissa rakkaussuhteissa, vaan rakkausnarkomaniaa tavataan myös äitien ja isien suhteissa lapsiinsa, lasten suhteissa vanhempiinsa ja sisarusten välisissä suhteissa.

En nyt ole kotona enkä voi etsiä tarkkaa sitaattia muistiinpanoistani, mutta Agatha Christie kirjoitti jossain Poirot-romaanissaan, että "pahinta mitä ihmiselle voi tapahtua, on joutua rakastetuksi." Tyly tokaisu!

Rakkaus on kamoista kovin. Riippuen rakastumisen voimakkuudesta, rakkautta voi verrata pilveen, kokaiiniin, lsd:hen tai heroiiniin. Mitään kuluja ei säästellä rakkaus-kaman saamiseksi. Monet rakkaus on pakottanut eriasteisten rikosten teille. Rakastettua pahoinpidellään ja rakastettu tapetaan ja murhataan.

Tästähän on biisikin. Robert Palmer: Addicted to Love

"You might as well face it, you´re addicted to love."


Pitäiskö ruveta vittuileen?!  19

Miten cooleina me katselemmekaan muiden asiakkaiden sekoiluja ruokakaupan kassajonossa! Pitäisikö joskus purskahtaa hysteeriseen nauruun? Tai huutaa jollekin tyypille että "yritä nyt jumalauta saada se säpinäs loppumaan!"

Tässä muutamia klassisia tapauksia sekä käyttäytymisehdotukset:näiden mulkkujen takana jonossa odottaville:

1. Tyyppi, jolle tulee täytenä yllärinä, että hänen pitää maksaa ostoksensa. Hahmo latoo kuppaset kamansa kassanauhalle ja vasta sen jälkeen kun kassa on lyönyt ne koneeseen ja ilmoittaa summan, tyyppi havahtuu etsimään korttiaan tai rahojaan.

Käyttäytymisehdotus "Luulitko oikeesti saavas noi ilmaiseksi?"

2. Tyyppi, joka säpisee jotain aivan käsittämätöntä, niin että kaikki toiminta pysähtyy. Yleensä tällaisella hiipparilla on mukanaan joku kassalle tuntematon paperi, esim. lehdestä leikattu alennuskuponki, joka on vanhentunut puoli vuotta aikaisemmin.

Käyttäytymisehdotus "Hei, tääl ei oikeesti kukaan ole kiinnostunut sun leikekokoelmistasi."

3. Tyyppi, joka ei ole muistanut punnita tuotetta.

Käyttäytymisehdotus Tämä on kiperää, koska meille jokaiselle on joskus sattunut näin. Joutunemme tyytymään hyytävän ivalliseen virnistelyyn ja kyseisen unohtajan tuijottamiseen.

4. Tyyppi, joka käyttäytyy kassajonossa jollakin muulla oudolla tavalla. Esimerkiksi eräs äijä huomasi ladottuaan kolme tuotetta työntökärryistä kassanauhalle, että hänen kaksi banaaniaan oli punnitsematta (Tyyppi 3) ja sitten käytyään hyvin verkkaisesti astellen punnitsemassa ne hän tuli takaisin kassalle ja työnsi kärrynsä, jossa oli vielä paljon tuotteita, kassan ohi ja sanoi syyttävään sävyyn: "Onko nämä muka maksettu?"

Käyttäytymisehdotus "Mitä sä nyt sekoilet! Yritä koota itses."

5. Tyyppi, jonka ostokset ovat ihan käsittämätön kokoelma toinen toistaan ala-arvoisempia eineksiä. Tsekatkaa joskus oikeasti kanssaihmistenne ostoksia!! Tulee mieleen eräs pyylevä täti, jolla ei ollut mitään muuta ostoksia kuin kymmenen tölkkiä olutta. Kun hän oli saanut ne maksetuksi, hän parahti: "Ai, mä unohdin lihapiirakan!"

Käyttäytymisehdotus Osoitellaan edellä olevan asiakkaan ostoksia ja ulvotaan hysteeristä naurua.


Parhain pokaushetki  2

Juhannustaan Helsingissä viettävät eivät ole onnettomia ihmishylkiöitä. Juuri juhannuksena Helsinki on ihanimmillaan.

Voit kuljeskella kaupungin kauniilla kaduilla lähes yksin ihmeellisen hiljaisessa, lähes buddhalaisessa tunnelmassa. Ja kuitenkaan et ole ainoa Helsingissä. Kaupungissa on muitakin, jotka syystä tai toisesta eivät ole lähteneet kierimään maaseudun pensaisiin.

Helsinkiin jääneiden tunnelma on ambivalentti. Toisaalta tuntuu älyttömän hienolta. Toisaalta tuntuu viiltävän yksinäiseltä. Haluaisi jakaa kesäisen onnentunteen toisen kanssa. Kaikki ovat ikään kuin näyttelijöitä vanhassa Suomi-filmissä.

Nämä kaupunkiin jääneet sinkut lähtevät juhannusaaton ja aatonaaton iltoina sisäisen pakon ajamina ulos parille lasilliselle. He eivät välttämättä mene klubiin bilettämään, vaan pelkästään lähipubiin, pieneksi hetkeksi.

Tässä tilassa nämä miehet ja naiset ovat tavallistakin alttiimpia ryhtymään juttusille satunnaisen tuttavuuden kanssa. Jokaisella muhii takaraivossa ajatus ihanasta juhannusheilasta. Nämä Hesaan jääneet sinkut eivät kaipaa maalle, mutta he kaipaavat heilaa.

Helsingin pubit eivät juhannuksena ole täynnä kaikkein kaameimpia luusereita ja raakkeja, vaan niistä voi nyt kesän kauneimpana hetkenä löytää kaikkein parhaimmat tapaukset.

I know what I'm talkin about.


Täydellisiä pyllyjä  29

Voidakseen olla alusvaatemalli naisella täytyy olla täydellinen pylly. Kun tehtävänä on esitellä sanokaamme La Perlan uusimpia stringimalleja, ei voi mitenkään riittää että pylly on hyvä.

Antiikin filosofi Platon väitti, että jokaisesta asiasta on olemassa ideaalikuva, jota kyseinen asia käytännössä pyrkii lähestymään, mutta se ei koskaan saavuta tätä ihannetta aivan täydellisesti. On siis olemassa täydellisen pyllyn idea, visio, mutta todellisuudessa ei ole täydellistä pyllyä, väittää Platon.

Parhaat alusvaatemallitytöt ovat nyt osoittaneet, että Platon-ressukka oli ihan metsässä. Täydellisiä pyllyjä on.

Koska olen tämän pyllyasian ja alusvaateasian aikamoinen asiantuntija, pystyn mielestäni nyt todistamaan väittämäni. Esitän tässä muutaman valokuvan. Nämä kuvat osoittavat myös, että ei ole olemassa vain yhtä täydellistä pyllymallia, vaan täydellisiä pyllyjä on useamman mallisia!!!

La Perlan käyttämillä alusvaatemalleilla on oltava täydellinen

pikku takamus eli petite derrière.

Tässä heidän mallityttönsä n:o 1 edestä päin nähtynä:

La Perlan mallityttö 1 edestä
La Perlan mallityttö 1 edestä

Tyypillinen mallinruipelo mielestäni, mutta tässä hän on takaa päin kuvattuna:

La Perlan mallityttö 1 takaa
La Perlan mallityttö 1 takaa

Tässä La Perlen mallityttö n:o 2. Vielä ruipelompi:

La Perlan mallityttö 2 edestä
La Perlan mallityttö 2 edestä

Ja kuitenkin hänelle on, kuten numerolla 1:kin, täydellinen pikku takamus:

La Perlan mallityttö 2 takaa
La Perlan mallityttö 2 takaa

Erinomaisia sukkia ja hyvin naisellisia alusvaatteita myyvä Secrets in Lace haluaa käyttää aikuisemman naisen näköisiä malleja. Heillä on oltava ns.

real woman´s arse eli oikea naisen perse.

Tässä yksi heidän malleistaan:

Secrets in Lace malli 1
Secrets in Lace malli 1

Ja tässä toinen esimerkki täydellisestä naisen perseestä:

Secrets in Lace malli 2
Secrets in Lace malli 2

Platon levätköön rauhassa.


Rapakunnossa  8

Yksi syy miksi Euroopassa ei ole sotia, on varmasti siinä että jengi on niin rapakuntoista, ettei se pysty sotimaan. Tähän loppuivat hyvät uutiset.

Nyt on oikein tutkimuskin: Jo 45 prosenttia 20-34-vuotiasta suomalaisista miehistä kuuluu kolmesta kuntoluokasta heikoimpaan. Kaksikymmentä vuotta sitten huonokuntoisia oli runsaat 30 prosenttia. Samanikäisistä naisista heikkokuntoisia on 40 prosenttia.

Tätä asiaa ovat tutkineet Likes-tutkimuskeskus ja AinoActive.

Panin tämän kuntoasian merkille katsoessani jalkapallon MM-kisojen avajaiskonserttia Etelä-Afrikasta, Soweton stadionilta. Siinä esiintyi afrikkalainen tanssiryhmä, joka tuntui olevan puhdasta energiaa. Kun lavalle sitten ilmestyi länsimaisia esiintyjiä, he olivat silminnähden heikommassa kunnossa.

Ajattelin asiaa myös parisen vuotta sitten makaillessani uimarannalla Havannan lähellä. Siellä kaikki kuubalaiset nuoret olivat erittäin hyväkuntoisia. Eräänä päivänä rannalle tuli kolmen länsimaisen tytön ryhmä. He olivat kaikki pahasti ylipainoisia. Tytöt kykenivät jotenkin raahautumaan viitisenkymmentä metriä rantahiekassa ja pullahtivat sitten makaamaan mahalleen kuin hylkeet.

Tänä keväänä satuin näkemään mieleenpainuneen tapauksen Berliinin metrojunassa. Samassa vaunussa kanssani matkusti kolmen noin 14-vuotiaan koulupojan ryhmä. Eräs heistä sai idean, että vedettäisiin leukoja vaunun katonrajassa olevasta tangosta.

Yksi pojista oli kovin ylipainoinen eikä edes yrittänyt vetää leukaa. Kaksi muuta poikaa yritti, mutta kumpikaan ei pystynyt vetämään edes yhtä leukaa. Ei yhtään!!! Eivätkä he olleet edes ylipainoisia. He olivat vain jumalattoman heikkoja.


Korkokenkäheimot  7

Kun Sara Ramsay leveili muutama päivä sitten iltapäivälehdessä, että hän aikoo kesällä lentää kaksi kertaa New Yorkiin kenkäalennusmyynteihin, hän mainitsi vielä varmuuden vuoksi korkokenkämerkkinsä. Sara ostaa - yllätys, yllätys - Manolo Blahnikeja ja Christian Louboutineja.

Mirja Tervo, joka työskenteli vuoden myyjänä luultavasti juuri siinä luksuskenkäsalongissa, jonne Sara Ramsay lentää, kirjoittaa erinomaisessa kirjassaan Huimaavat korot mm. korkokenkäheimoista.

"Ultramodernien heimojen jäsenten yhteenkuuluvuuden tunne ei synny samasta asuinpaikasta eikä edes muiden heimon jäsenten tuntemisesta." Vaan "(...)sama merkkimaku korkokenkien suhteen yhdistää kaksi naista saman heimon jäseniksi."

Tervo listaa asioita, jotka voivat toimia heimoa yhdistävinä "toteemeina": "...punapohjaiset korkokengät, CC-korot, leopardistiletot, patenttinahkaiset pyhiinvaeltajan solkikengät, GG-lenkkarit, FF-saappaat ja neljän G:n korkokengät. Siis mitkä tahansa kengät, joista pystyy tunnistamaan kenkämerkin nopeallakin vilkaisulla."

Ja Mirja Tervo jatkaa: "Liikkuvat toteemipaalut eli naiset merkkikorkokengissään lähettävät kenkävalinnallaan sekä henkilökohtaista että heimosidonnaista statusviestiä. Koska luksuskenkämerkkejä on suhteellisen vähän, niille kaikille on muodostunut oma symboliikkansa ja statusasemansa käyttäjien keskuudessä. Niille kaikille on myös tietoisesti rakennettu oma, muista luksuskenkämerkeistä erottuva semioottinen DNA:nsa. Näin naiset luksuskengissään viestittävät kollektiivista heimosanomaa taloudellisen aseman, varallisuuden, tyylin, maun tai arvomaailman jakamisesta muiden samaa korkomerkkiä käyttävien kanssa."

Ironista on kuitenkin, että monet naiset eivät itse tiedä kuuluvansa johonkin tiettyyn heimoon. He vain vaistomaisesti ostavat heimon tuotteita. Kokeneet myyjät sen sijaan pystyvät helposti luokittelemaan asiakkaat omiin heimoihinsa. Kauppaan tuleva nainen voidaan heti luokitella tietyn heimon jäseneksi pelkkien sukkahousujen tai hiusten värin perusteella.

"Ristiriita on siinä, että ihmisillä on vimma erityisyyteen ja yksilöllisyyteen. Mutta kun naisia valuu kenkäsalonkiin satamäärin päivässä, heidän visuaalinen ainutlaatuisuutensa mitätöityy hetkellä, jolloin myyjät luovat silmänsä heihin. Skannaus on millintarkkaa, nopeaa, täsmällistä, rasistista ja raakaa", Mirja Tervo kirjoittaa.

Minkä heimon toteemina sinä kuljeskelet tänä kesänä?

---
Jos vain suinkin olet kiinnostunut korkokengistä ja niiden käyttäjistä ja myyjistä, suosittelen: Mirja Tervo: Huimaavat korot; Luksuskenkien vaarallinen viehätys. Atena Kustannus Oy 2010