Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on suruliputus.

Kuka suruliputti, kuka ei  20

Vietin sunnuntaiaamupaivän Vantaalla eräällä omakotitaloalueella. En nähnyt yhdessäkään omakotitalossa Suomen lippua puolitangossa, vaikka oli suositeltu suruliputtamaan Norjan kauheiden tapahtumien johdosta.

Iltapäivällä palasin kotiin Kallioon. Ilahduin suuresti, kun oman kerrostalon lipputangossa oli Suomen lippu. Sitten lähdin hakemaan ruokaa Pekingistä Aleksis Kiven kadulta. Ylitin Hesarin, Vaasankatu ja tulin Aleksis Kiven kadulle. Kaikkialla oli Suomen liput puolitangossa. Kallio suruliputti.

Illalla lähdin kävelylle keskustaan. Kämpin paljon puhutun kauppakeskuksen kohdalla rupesin katselemaan lipputankoja. Ei, Kämpin tangoissa ei ollut Suomen lippuja. Espalla näin suruliputuksen vain Helsingin kaupungintalossa ja presidentinlinnassa (ja tietenkin Ruotsin suurlähetystössä). Ketään muuta asia ei ollut kiinnostanut pätkääkään. Myöskään Aleksilla ei näkynyt yhtään Suomen lippua. Etelärannassa UPM:n talossa ei ollut suruliputusta. Entä Eteläkanta kymppi? Suruliputettiinko "työnantajien" päämajassa? Ei todellakaan. Senaatintorilla suruliputus oli yliopistolla. Siis yhdessäkään yrittäjien rakennuksessa ei välitetty suruliputtaa!

En ehtinyt käydä katsomassa tilannetta Kaivopuiston ja Eiran kortteleissa. Ehkä joku lukija voi kertoa, miten suuri suru siellä vallitsi.

Kallio suruliputti! Luoja, että olen ylpeä omasta kaupunginosastani.