Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on taiteilijayhteisö.

Kaukana, kaukana Harakassa

Harakan saaressa järjestettiin taas elokuun lopulla jokavuotiseen tapaan kuutamoillan kierros. Tänä vuonna päätin vihdoin ja viimein lähteä tuohon salaperäiseen saareen, jossa en ole koskaan käynyt, vaikka se sijaitsee vain muutaman kymmenen metrin päässä Kaivopuiston rannasta.

Kuu ei tietenkään paistanut juuri sinä iltana. Paksut pilvet peittivät taivaan. Oli koleaa ja voisi alkaa sataa. En ollut pukeutunut ollenkaan sopivasti saariretkelle. Villapusero oli unohtunut kotiin, ja jalassani oli kangaskengät, jotka sateen tullen kastuisivat nopeasti läpimäriksi. Mutta who cares.

Kun lähestyin Harakan laituria, törmäsin autiossa Kaivopuistossa erääseen ystävääni. Tämä kaveri repesi nauramaan, kun kerroin, että olin menossa Harakkaan. "Harakasta ei ole paluuta", hän riemuitsi. "Harakan salmessa on niin kova virta, että et pysty uimaan siitä ylitse takaisin rantaan."

Rannalla ystäväni tarkoitti Kaivopuiston rantaa, manteretta, kaupunkia, sivilisaatiota.

Harakan saaressa asuu pieni taiteilijayhteisö. "He ovat taiteilijoita ilman deadlinea", ystäväni luonnehti

Nuo taiteilijat ovat asettuneet Harakan saareen ja sen kautta joutuneet ikään kuin toiseen maailmaan. "Siellä mietitään vain parisuhteita." Jokainen luo jotain, mutta koska deadlineja ei ole, työt edistyvät hitaasti, eikä ajalla ole enää väliä..

He asuvat lähellä ja kuitenkin kaukana, jossain, far away.

Juuri sillä hetkellä alkoi sataa, ensin hiljaksiin, sitten yltyen. Kenkäni tuntuivat märiltä. Mitä vittua tässä nyt oikeastaan pitäisi tehdä, pohdin. Kuutakaan ei näy.

Niin jäi sekin Harakan reissu. Ehkä ensi vuonna. Nyt olen vielä kaupungissa, täällä.