Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on teepussinäyttely.

Hullut keräilijät

Tapaus 1
Hulluuden vakavuusaste 9 (asteikolla 1-10)

Ljuba ja Laura - he esiintyvät taiteilijanimisesti vain etunimillään, nuo hurahtaneet - avaavat monista maista keräilemiensä teepussien näyttelyn Demmersin teekaupassa Annankatu 13:ssa perjantaina 9.9. He ovat paikalla teepussiensa keskellä klo 16:30-19:00. Näyttely on auki 24.9. saakka.

Ljuballa ja Lauralla on kokoelmissaan mm. kaksi etelätirolilaisen teeyhtiön teepussia, joista toisessa on kuva pissaavasta pikkupojasta ja toisessa vessanpytty.

Tapaus 2
Hulluuden vakavuusaste 7

Walter de Camp - esiintyy niin ikään taiteilijanimellä - kerää naisten tyhjiä sukkapaketteja. Niistä on siis sukat tai sukkahousut vedetty jalkaan. Muutama vuosi sitten Walter ajautui kuitenkin kriisiin. "Sain selville, että naisten sukka- ja sukkahousukuvauksissa käytetään usein miesmalleja. Joillain miesmalleilla on nimittäin paremmat naisten sääret kuin naisilla", Walter tilittää apeana. "Olen alkanut katsella epäillen sukkapakettejani."

PS Kävin teepussinäyttelyn avajaisissa ja sain tietää, että Lauralla on 15000 erilaista teepussia ja Ljuballa 29000 erilaista teepussia.