Suhteet & seksi

Pettäjän katse  6

Tunnistaako pettäjän katseesta?
Tunnistaako pettäjän katseesta?

Floridan valtionyliopiston psykologian tutkijat saivat uusia tietoja pettäjistä kahdessa pitkittäistutkimuksessa. Pettämisen voi ennustaa jo avioliiton alkuvaiheessa.

Pettämisen todennäköisyys vähenee puolella, jos kumppani ei jää tuijottelemaan kauniita/ komeita ihmisiä, ja jos hänellä on taipumus aliarvioida muiden kuin oman puolison viehättävyyttä. Toisin sanoen, uskollisella vaimolla tai miehellä on taipumus sokeutua kumppanin potentiaalisten kilpailijoiden houkutuksille.

Käytännössä uskollisen kumppanin erottaa pettäjästä mm. seuraavissa asioissa: uskollinen puoliso siirtää katseen pois hyvännäköisestä vieraasta sata millisekuntia tavallista nopeammin, ja arvioi tämän myös todellisuutta rumemmaksi.

Nuoruus ja tyytymättömyys parisuhteeseen ennustivat pettämistä. Yllättäen myös korkea tyytyväisyys avioseksiin korreloi positiivisesti pettämisen kanssa, vaikka toisin aina väitetään. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä, että jotkut pitävät niin paljon seksistä, että hakevat lisää hyvää seksiä myös avioliiton ulkopuolelta.

Mitä useampi seksikumppani miehellä oli ollut ennen avioliittoa, sitä todennäköisemmin hän pettää puolisoaan. Naisten kohdalla tämä ei pätenyt.

Mitä kauniimpi nainen, sitä epätodennäköisemmin hän pettää puolisoaan. Vähemmän viehättävät vaimot taas olivat hanakampia pettämään miehiään. (Onkohan heillä tarve todistaa viehätysvoimaansa, vai epäilevätkö he miehensä pettävän heitä joka tapauksessa?)

Vaatimattoman näköisten naisten miehet pettävät puolisoaan tavallista useammin. Kauniiden naisten miehet eivät petä yhtä usein vaimoaan kuin muut.

Tutkijoiden mukaan taipumus bongata viehättäviä ihmisiä, vaikka olisi itse juuri mennyt naimisiin, voi olla synnynnäinen ominaisuus. Mahdollisesti se juontuu osin lapsuudenkokemuksista. ”Pettäjän katse” ei ole tahdonalainen ominaisuus, ja se ennustaa selvästi heikompaa onnistumista avioliitossa.

Monien asiantuntijoiden mukaan ihminen voi kuitenkin tehdä tietoisia harjoituksia, joilla opettelee kääntämään katseensa pois kauniista tai komeista ihmisistä. Parisuhdemarkkinoilla pyörivien ehdokkaiden viehättävyyttä voi myös yrittää arvioida aiempaa negatiivisemmin – mikäli siis haluaa pelastaa avioliittonsa.


Kuka saa herrasmiehen?  1

Millainen on herrasmiehelle sopiva kumppani? Kuva: NicholasDeloitteMedia
Millainen on herrasmiehelle sopiva kumppani? Kuva: NicholasDeloitteMedia

Naiset valittavat, ettei oikeita herrasmiehiä enää ole.

Herrasmies voi löytyä, kun ei hyväksy tai palkitse huonoa käytöstä. Naisen tulee kehittää luonnettaan niin, että ympärillä olevat ihmiset voivat kunnioittaa häntä.

Millainen on herrasmiehelle sopiva kumppani, lady?

Lady ei sikaile, kiukuttele, huuda tai puhu törkeyksiä. Hän ei mäkätä, pilkkaa ja valita. Hän opettelee kohtuutta kaikessa, ei mässäile, ryyppää ja laiskottele. Hän ei ole homssuinen eikä välinpitämätön.

Lady ei uhriudu, eikä esitä heikompaa. Lady ottaa vastuuta.

Lady on itsenäinen, henkisesti jämäkkä ja kauniisti käyttäytyvä ihminen. Hän hankkii itselleen hyvät tiedot ja taidot selvitäkseen kunnialla elämästä ja sen mukanaan tuomista velvollisuuksista.

Hän kohtelee muita ihmisiä hyvin ja yrittää ilahduttaa heitä myös arjessa. Hän huolehtii paitsi henkisestä kehityksestään, myös fyysisestä kunnostaan ja ulkonäöstään. Lady nostaa kauniit puolensa esiin, tekemättä niistä numeroa.

Lady huolehtii muista.

Lady kohtelee kaikkia ihmisiä hyvin ja kunnioittavasti. Erityisen huomioiva hän on puolisoaan kohtaan. Kun nainen kohtelee kumppaniaan arvostavasti, hän myös saa puolisonsa miehekkyyden kukoistamaan.


Herrasmies saa paremman parisuhteen  7

Hyvät tavat olivat pitkään pilan kohteena. Ehkä huono käytös ja muille kettuilu pilasivat myös parisuhteet.

Herrasmiesmäistä käytöstä on suorastaan halveksittu. Kuka pelle avaa naiselle oven tasa-arvon aikana?

Herrasmies käyttäytyy kauniisti ja muut huomioiden kaikissa tilanteissa. Hän ei siis kohtele hyvin vain naisia, vaan myös miehiä.

Herrasmies kehittää itseään ja kasvattaa luonnettaan, eikä kosta kokemiaan vastoinkäymisiä muille. Hän ei puhu koko ajan itsestään. Hän ei mieti vain omia etujaan ja omaa mukavuuttaan, vaan palvelee muiden tarpeita. Hän ei kiukuttele. Ei raivoa. Ei vaadi muilta täydellisyyttä.

Herrasmies pystyy tähän kaikkeen, koska hän on koulinut itsestään parhaat puolet esiin. Hän ruokkii rakentavaa ajattelua. Hän on opetellut hyödyllisiä taitoja ja arvokkaita tietoja.

Hän on hankkinut itselleen sivistyksen.

Herrasmies on harjoittanut kehoaan ja luonnettaan niin, että hän voi kokea hallitsevansa itsensä myös yllättävissä ja ikävissä tilanteissa. Hän säilyttää mielen tyyneyden.

Herrasmies on kasvanut aikuiseksi. Hän ymmärtää, että kaikki eivät tähän ole pystyneet. Herrasmies antaa heille anteeksi, sillä hänellä on varaa olla armollinen heikommilleen.

Kirjailija Joonas Konstigin vaimo sanoi hänelle eräänä päivänä: ”Sä oot kyllä niin kaukana herrasmiehestä kuin olla voi!”.

Konstig oli omien sanojensa mukaan itsekeskeinen lapsellinen raivoaja, joka ei ottanut vastuuta perheen taloudesta, lasten kasvatuksesta eikä parisuhteen hyvinvoinnista. Hän yritti parhaansa mukaan ivata muita ja oli ylimielinen moukka. Ulkoasultaan hän oli jäänyt jumiin epäsiistiin teini-ikään. Hän viljeli kaksimielisyyksiä ja inhottavuuksia, ja jos asiat eivät menneet hänen mielensä mukaan, hän alkoi huutaa.

Yhtenä päivänä hän sai tarpeekseen itsestään. Mitä hänestä jää muistoksi rakkaille?

”Kuka itkee perääsi kun kuolet?”

Konstig arveli, ettei kovinkaan moni surisi hänen kuolemaansa. Hän päätti tehdä itsestään vuodessa herrasmiehen.

Konstig oppi monenlaisia asioita. Yksi tärkeä havainto koski parisuhdetta.

Konstig vei vaimonsa Mustion linnaan parisuhderetkelle ja tajusi, ettei ole ottanut vaimoaan kunnolla huomioon sitten seurusteluaikojen.

”Silloin minä skarppasin tehdäkseni häneen hyvän vaikutuksen. Sen jälkeen se unohtui.”

Konstig tajusi, että herrasmiehen käytöksen vaimoaan kohtaan tulee olla aina yhtä hyvää kuin kosiskeluaikana. Herrasmies ei koskaan lakkaa kohtelemasta vaimoaan hyvin.

”Hän ei huijaa naista omakseen ja ala sitten kohdella tätä kuin ilmaa, jotain voitettua, josta ei tarvitse enää välittää.”

Yllättäen hyvä ja kunnioittava käytös ja vaimon huomioiminen ja palveleminen vahvistavat sukupuolikokemusta positiivisella tavalla. Seksuaalinen vetovoima pariskunnan välillä lisääntyy.

Hyviin käytöstapoihin kiteytyy viisaus siitä, miten pidetään parisuhde elävänä. Jos kumppania kohtelee joka päivä kuin hän olisi arvokas ja rakas, hän myös pysyy sellaisena.

Käytös ohjaa ajattelua.

Konstigin mukaan ihmisen ei edes tarvitse ymmärtää kaikkia asioita syvällisesti, riittää että käyttäytyy hyvin. Elämä muuttuu itsestään arvokkaammaksi ja ihmissuhteet toimivammiksi.

Joonas Konstig: Vuosi herrasmiehenä. WSOY 2017.

Ensi viikolla aiheena on herrasmiehen vaimo.


Seurustelu voi auttaa homonuorta

Nuoruuden seurustelusuhteista on saatu osittain ristiriitaisia tutkimustuloksia. Parisuhteiden harjoittelu saattaa johtaa parempien ihmissuhteiden muodostamiseen aikuisuudessa. Toisaalta nuoruusiässä liian tiiviin seurustelun epäillään häiritsevän persoonallisuuden kehitystä.

Cincinnatin yliopiston psykologian apulaisprofessori Sarah Whittonin ja Northwesternin yliopiston Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen terveys- ja hyvinvointi -instituutin (the Istitute for Sexual and Gender Minority Health and Wellbeing) johtajan Brian Mustanskin johtamassa pitkittäistutkimuksessa seurattiin 16-20 -vuotiaiden homo-, bi-, ja transnuorten elämää viiden vuoden ajan.

Homoseksuaalien nuorten parisuhteet näyttävät vähentävän tunnetason ahdistusta ja stressiä tutkittavilla. Myös kiusaamisen ja kaltoinkohtelun vaikutukset saattavat lievittyä seurustelevilla homonuorilla. Parisuhteen suojaava vaikutus aikuisten mielenterveydelle on aiemmissa tutkimuksissa osoitettu vahvasti.

Romanttinen rakkaus suojaa elämän kolhuilta ja ympäristön paineilta. Valitettavasti aiemmissa tutkimuksissa ei ole löytynyt näyttöä siitä, että homonuorten kaverit tai perheet voisivat suojata seksuaalivähemmistöön kuuluvaa nuorta kovin hyvin esimerkiksi kiusaamisen vaikutuksilta.

Whittonin ja Mustanskin tutkimuksessa biseksuaalinuorten seurustelu ei yllättäen helpottanut ahdistusta ollenkaan. Päinvastoin, seurustelevien bi-nuorten stressi lisääntyi 19 prosentilla. Ilmeisesti biseksuaalit eivät saa edes seurustelusuhteissaan todellista hyväksyntää kumppaniltaan.

(Aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että bi-tyttöjen poikakaverit painostavat tyttöjä seksiin kolmen kimpassa, ja heteropojat kokevat bi-tyttöjen uhkaavan heidän maskuliinisuuttaan. Heterotytöt taas epäilevät bi-poikien olevan oikeasti homoja, eivätkä ota heitä tosissaan.)

Vaikka nuoruus on välillä vaikeaa, ja erityisen vaikeaa se on usein vähemmistöön kuuluvalle, voi rakkaus pelastaa ainakin homonuoren.


Pariutumisarvo määritellään lapsuudenkodissa  8

Isien tytöistä on puhuttu kauan. Isän ihailema tyttö pärjää koulussa, töissä ja elämässä.

Tutkimusten mukaan isät vaikuttavat lasten hyvinvointiin ratkaisevasti. Isien panostus näkyy lasten terveydessä, koulumenestyksessä ja jopa murrosiän alkamisessa. Ilman isää kasvaneilla lapsilla voi olla elämässä suuria haasteita.

Nyt Åbo Akademin tutkimus vahvistaa lapsuudessa saadun huolenpidon vaikuttavan myös ihmisen kokemaan arvoon parisuhdemarkkinoilla. Mitä enemmän lapsi on saanut vanhemmiltaan hoivaa ja huolenpitoa, sitä lujemmin hän uskoo suosioonsa parisuhdemarkkinoilla.

Jan Antfolkin ja Anita Sjölundin psykologian tutkimuksessa huomattiin, että myös äideillä on suuri vaikutus lasten myöhempään statukseen parisuhdemarkkinoilla. Äidin vaikutus saattaa olla jopa isän vaikutusta suurempi.

Tutkimukseen osallistui 1 244 aikuista. Osallistujien saamaa huolenpitoa verrattiin heidän kokemiinsa pariutumismahdollisuuksiin. Lapsuudenperheen kokemuksilla ja käsityksellä omasta asemasta parisuhdemarkkinoilla on vahva yhteys.

Ihmisen luottamus omaan arvoon ja haluttavuuteen vaikuttaa hänen käytökseensä. Hyvä itseluottamus ja usko asioiden lutviutumiseen saa mahdollisesti myös muut uskomaan ihmisen ”arvoon”.

Useimmissa kulttuureissa vanhemmat ovat jossain vaiheessa yrittäneet sotkeutua lastensa pariutumiseen. Länsimaisessa kulttuurissa jälkikasvun seurustelusuhteiden tai avioliittojen järjestämistä ei nykyään pidetä täysijärkisenä.

Jokainen vanhempi voi kuitenkin edesauttaa jälkikasvunsa asemaa parisuhdemarkkinoilla yksinkertaisesti huolehtimalla omasta lapsestaan kunnolla.


Nössö-Suomi  2

OECD on antanut meille sapiskaa. Liian harva on mukana työelämässä. Suomi maksaa liikaa tukiaisia työikäiselle väestölle. Kansa pitää saada aktivoitumaan. Miten noloa, meitä pidetään lampaina.

Suomalaiset kaipaavat vahvaa johtajaa. Turvallisuus on arvoista tärkein. Yhä isompi osa kansasta kaipaa menneisyyden Suomeen, jota ei oikeasti ole koskaan ollut olemassa.

Turvallisuus on hieno asia. Oman tai toisen hengen tahallinen vaarantaminen on tyhmää. Tasainen arki on aliarvostettua.

Mutta liiallinen pelokkuus, avuttomuus ja arkuus pilaavat elämänilon. Onko meistä tullut nössöjä?

Ei uskalleta tehdä lapsia. Ei osata valita opiskelualaa, koska ratkaisu voi osoittautua vääräksi. Ja valtio. Valtio on asettanut vain lisää sanktioita inhimillisen erehdyksen tekijälle.

Aktiivimalli hätyyttelee työtöntä, kiky työssäkäyvää, opintouudistukset opiskelijaa. Entuudestaan meillä on jo vanhoja keppejä. Jos ei mene ajoissa äitiysneuvolaan, ei saa vauvaboksia.

Vääryydet ja uhat piirittävät meitä nykypuheen mukaan. Peilin toisella puolella on pelko valtion rahojen riittävyydestä ja kansan uusavuttomuudesta. Eläkkeet ja sote-menot nielevät yhä suuremman osan yhteiskunnan varoista.

Esimerkiksi aktiivimallissa on nähty vain huonot puolet. Syrjäseutujen ihmisten keppiä on pidetty liian isona. Mutta jos syrjäseuduilla ei löydy töitä edes nousukaudella, onko ajatuksena viettää koko elinikä kotikonnuilla valtion kustantamana? Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvista sinkkumiehistä vain vähän yli puolet käy töissä.

Suomalaiset pystyvät parempaan. Paljon pahempina sodan, köyhyyden ja nälän aikoina ihmiset ovat pärjänneet sisulla ja kekseliäisyydellä. Nyt näitä ketteriä ja yritteliäitä ominaisuuksia ihaillaan virolaisissa.

Jotkut jopa ajattelevat, että meillä menee liian hyvin.

Tähän en usko. Meillä on liikaa ihmisiä, joilla menee huonosti. Ajatus siitä, että valtiolla olisi ratkaisu kaikkiin ihmiselämän huoliin on silti liian toiveikas.

Kuka keksisi ratkaisun ihmisten omien resurssien elvyttämiseksi? Miten mahdollisimman moni saisi tuntea olevansa oman elämänsä sankari?

Onko halua pärjätä itse? Mistä saisi intoa asettaa tavoitteita, ja ryhtyä toimeen? Löytyykö ihmisiä, jotka kysyvät: miten pääsen tavoitteeseeni, mitä minun tulee tehdä saavuttaakseni sen, mitä haluan. Ei siis mitä valtion pitää tehdä.

Helsingin Sanomissa oli nykyihmistä kuvaava artikkeli hammashoidosta. Suomalaisten aikuisten hampaat ovat kuulemma pohjolan surkeimmassa kunnossa. Syy on monen mielestä yhteiskunnassa, kun ei ole ilmaista hammashoitoa.

Muutamalla prosentilla voi olla liian kuiva suu sairauden tai lääkityksen takia, mutta enemmistön hampaat eivät ole huonossa kunnossa koska valtio. Aikuinen voi itse huolehtia omista hampaistaan kaksi kertaa päivässä, ja lopettaa jatkuvan smoothien litkimisen ja sokerivälipalojen imeskelyn.

Aktiivinen, pärjäävä ihminen on myös onnellisempi. Sellainen joka hankkii jonkin koulutuksen ja työn ja huolehtii itsestään ja lähipiiristään. Maksaa omat harrastuksensa ja vastaa omista teoistaan.

Elämän surkeus ei voi aina olla valtion vika. Vastoinkäymisistä, epäonnesta tai omista mokista ei aina voi saada korvausta yhteiskunnalta. Tämä voi tuntua epäreilulta, mutta sen ymmärtäminen on normaalia aikuistumista.

Pieni riskinotto ja oma ponnistelu on välttämätöntä, jotta elämästä tulisi tyydyttävää. Illalla ei tarvitse odotella, että valtio tulisi pesemään hampaat.


Yhä harvempi nuori mies ostaa seksiä  2

Naisten ja miesten käsitykset seksuaalisuudesta ovat lähentyneet toisiaan. Yksi ero jakaa sukupuolia edelleen selvästi: miehet suhtautuvat prostituutioon selvästi naisia myönteisemmin.

FINSEX-tutkimuksessa esitettiin maksulliseen seksiin liittyviä kysymyksiä vuosina 1992, 1999, 2007 ja 2015. Enemmistö miehistä hyväksyy seksuaalisten palvelujen kaupan.

Vuonna 2015 miehistä 61 prosenttia hyväksyi seksin myymisen ja 25 prosenttia ei hyväksynyt sitä. Naisista 23 prosenttia hyväksyi prostituution ja 58 prosenttia ei hyväksynyt.

Lähes puolet miehistä kannatti ilotaloja vuonna 2015, ja noin kolmannes vastusti niitä. Naisista bordelleja kannatti viidennes ja vastusti 56 prosenttia. Myönteisimpiä ovat keski-ikäiset miehet ja kielteisimpiä iäkkäät naiset.

Maksullisen seksin kysyntää mitattiin kysymyksellä ”Onko teitä joskus suostuteltu sukupuoliyhteyteen tarjoamalla rahaa tai vastaavia taloudellisia etuisuuksia?”

Vuonna 2015 naisista 16 ja miehistä 12 prosenttia oli joutunut suostuttelun kohteeksi. Nuorten naisten kohdalla tarjoukset ovat harventuneet vuodesta 1992, mutta keski-ikäisten naisten kohdalla ne ovat yleistyneet. Miesten houkuttelu seksiin on lisääntynyt aiemmasta.

Miehistä 12,1 prosenttia kertoi ostaneensa maksullista seksiä joskus elämänsä aikana. Naisista vain 0,3 prosenttia kertoi tehneensä näin. Miesten seksin ostaminen on hieman vähentynyt vuodesta 1999.

Vuonna 2015 yhä harvempi alle 35-vuotias mies kertoi ostaneensa seksiä. 90-luvulla Suomessa oli maksullisen seksin buumi. Ulkomailta virtasi prostituoituja maahamme, ja seksin ostoon suhtauduttiin suopeasti. Nyt nuorempi polvi pitää asiaa selvästi aiempaa nolompana.

Eniten maksullista seksiä harrastavat erillissuhteessa olevat miehet. Kakkosena tulevat sinkkumiehet. Naisen kanssa asuvista miehistä vain prosentti oli ostanut seksiä vuoden 2015 tutkimuksessa.

Suomalaisten miesten käyttämistä prostituoiduista 80 prosenttia oli ulkomaalaisia. Lähes neljä viidestä miehestä kertoi käyttäneensä kondomia, nuorista miehistä peräti 90 prosenttia.

Maksullista seksiä ostavista miehistä suurin osa on seksuaalisesti aktiivisia. He rakastuvat helposti, käyttävät paljon pornoa ja myös harrastavat itsetyydytystä usein. Prostituutioon nuivasti suhtautuvista miehistä joka toinen ei ollut harrastanut masturbaatiota viimeisen vuoden aikana. Kolmannes prostituutiota vastustavista miehistä ja naisista oli harrastanut seksiä vain yhden kumppanin (puoliso) kanssa koko elämänsä aikana.

Maksullisen seksin ostaja on aloittanut seksin harrastamisen nuorena ja hän juo itsensä muita useammin humalaan. Hän ei tunne itseään kovinkaan onnelliseksi, ja hän saattaa kokea olevansa samalla lailla poikkeava kuin prostituoidut.

Maksullinen seksi leimaa sekä myyjän että ostajan, kirjoittaa tutkimusprofessori Osmo Kontula Väestöliiton sivuilla.


Suomen kansallisnami saattaa tyhmentää jälkikasvua  2

Raskaana olevien naisten ei pitäisi napostella salmiakkia ja lakritsia. THL on vuonna 2016 antanut uudet ravinto-ohjeet, joissa kehotetaan välttämään näitä mustia herkkuja odotusaikana.

Verenpaineongelmista kärsiviä on varoiteltu lakun vaaroista jo vuosikymmeniä. Namit sisältävät kuitenkin myös haitallista glykyrritsiiniä, joka mm. heikentää istukan kykyä estää stressihormoni kortisolin siirtymistä sikiöön.

Kortisoli on pieninä määrinä tarpeellinen hormoni, mutta liian korkea kortisolitaso vaikuttaa haitallisesti sikiön aivojen kehitykseen.

Suomalaistutkimuksessa huomattiin runsaalla raskaudenaikaisen lakun ja salmiakin syömisellä olevan yhteys lapsen älykkyysosamäärään, ADHD-oireisiin ja varhaiseen murrosikään (ainakin tytöillä). Mustat namit saattavat myös aiheuttaa ennenaikaisen synnytyksen.

Tutkimuksen perusteella ei voida varmuudella sanoa, että kaikki lapsilla havaitut haitat johtuisivat pelkästään lakun syönnistä.

THL kehottaa kuitenkin kaikkia äitejä varomaan näitä tuotteita varmuuden vuoksi. Terveellisen käytön rajaa ei tiedetä. Asiantuntijoiden mukaan salmiakki ja laku eivät haittaa pieninä määrinä ja satunnaisesti käytettynä. Esimerkiksi raskaana oleva nainen voi syödä kesällä lakujäätelöpallon ilman pelkoa.

Moni äiti on ehtinyt tuohtua uusista ohjeistuksista. Äitiysneuvoloissa on aiemmin jopa kehotettu popsimaan salmiakkia, jos äiti on kärsinyt matalasta verenpaineesta. Neuvolan ohjeiden mukaan jonkun lapsi on saattanut kärsiä ÄO-tuloksissa seitsemän pisteen aleneman!

Glykyrritsiinin välttäminen sujuu parhaiten minimoimalla salmiakin ja lakun syöntiä. Ainetta saattaa olla muissakin elintarvikkeissa. Esimerkiksi yrttiteet voivat sisältää runsaasti lakritsijuurta. Myös joissakin hedelmäkarkeissa tai virvoitusjuomissa voi olla glykyrritsiiniä.


Myös mies voi vaatia isyysselvitystä  1

Aviottomien lasten ja heidän äitiensä asemaa turvaamaan säädettiin aikanaan laki isyyden selvittämisestä. Jos lapsen isä ei halua tunnustaa lastansa, voi oikeus pakottaa hänet siihen.

Lapsen isä on elatusvelvollinen yhtä lailla kuin äitikin. Joskus mies haluaa olla isä, mutta lapsen äiti ei siihen suostu.

Aiemmin kaikki avioliittoon syntyvät lapset merkittiin aviomiehelle, riippumatta siitä, oliko aviomies siittänyt lapsen vai ei. Nykyään laki antaa joissakin tapauksissa myös miehelle mahdollisuuden vaatia isyysselvitystä.

Perusperiaate on edelleen se, että avioliittoon syntyvät lapset katsotaan automaattisesti avioparin yhteisiksi lapsiksi. Jos edelleen avioliitossa oleva nainen päättää kuitenkin hankkia lapsen jonkun toisen miehen kanssa, on naisen virallisella miehellä mahdollisuus vaatia isyysselvitystä.

Jos aviopari on asunut yhdessä vielä lapsen todennäköisellä siittämishetkellä, on mahdollista, että lapsi on aviomiehen. Tällöin lapsen isäksi katsotaan virallinen aviomies.

Jos on syytä epäillä, että uusi mies onkin lapsen siittäjä, ei syrjäytetyn aviomiehen välttämättä tarvitse ryhtyä lapsen elättäjäksi ja lailliseksi isäksi.

Isyyden kiistäminen ei ole kuitenkaan kovinkaan helppoa. Useimmissa tapauksissa vaaditaan nimittäin (ex-)vaimon suostumus isyyden selvittämiseen.

Nainen saa siis edelleen miestä helpommin isyysselvityksen vireille. Onkohan lainlaatija epäillyt miesten alkavan turhanaikaisesti vaatia selvityksiä eksältään, vai miksi kriteerit miesten isyysselvitykselle ovat tiukat?

Minulla ei ole juridista koulutusta, joten lainaan esimerkit laista Helsingin kaupungin sivuilta:

”Entinen avovaimoni, joka oli raskaana, muutti pois ja meni naimisiin toisen miehen kanssa. Minulla ei kuulemma ole mitään oikeuksia lapseen, vaikka olen biologinen isä?

Jos raskaana oleva nainen menee naimisiin toisen miehen kanssa ennen lapsen syntymää, on hänen aviomiehensä lapsen isä. Mikäli aviopuolisot kuitenkin pyytävät isyyden selvittämistä lastenvalvojalta 6 kk:n kuluessa lapsen syntymästä ja jos DNA-tutkimus osoittaa, että aviomies ei voi olla lapsen isä, maistraatti voi vanhempien yhteisestä hakemuksesta asian vahvistaa. Hakemus maistraatille on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut lapsen syntymästä.

Aviomiehen isyys kumoutuu myös, jos äiti, aviomies ja lapsen biologinen isä ovat yksimielisiä lapsen isyyssuhteesta ja biologinen isä tunnustaa isyytensä lastenvalvojan luona.  Lapsen äidin ja aviomiehen tulee hyväksyä tunnustaminen, minkä jälkeen maistraatti vahvistaa biologisen isän isyyden. Kaikkien osapuolien tulee olla vastaanotolla yhtä aikaa ja yksimielisiä asiassa.
Miehellä, joka katsoo olevansa äidin avioliiton aikana syntyneen lapsen isä, on myös oikeus nostaa kanne käräjäoikeudessa äidin aviomiehen isyyden kumoamiseksi kolmen edellytyksen täyttyessä.
Ensimmäinen edellytys on, että äiti ja aviomies asuivat erillään lapsen syntymän aikaan. Toiseksi, lapsen isänä itseään pitävän miehen on tullut asua lapsen äidin kanssa lapsen syntymän aikaan ja miehen ja lapsen välille on muodostunut perheyhteyteen rinnastettava suhde. Kolmanneksi edellytetään, että tuomioistuin arvioi kanteen nostamisen olevan lapsen edun mukaista.
Miehen on nostettava kanne kahden vuoden kuluessa siitä, kun lapsi on syntynyt.
 
Epäilen olevani ex-tyttöystäväni lapsen isä, miten voin selvittää asian?

Mies voi käynnistää isyyden selvittämisen varaamalla ajan lastenvalvojalle. Miehen tulee antaa tiedot lapsesta ja tämän äidistä, jotta äitiä voidaan kuulla asiassa. Mikäli isyyttä ei saada selvitetyksi lastenvalvojalla, lastenvalvoja tekee isyyden selvittämisestä keskeyttämispäätöksen. Keskeyttämispäätöksen johdosta mies voi nostaa tuomioistuimessa isyyden vahvistamiskanteen. Tällöin käräjäoikeus määrää DNA-tutkimukset asianosaisista tehtäväksi.

Miehen, joka katsoo olevansa lapsen isä, on pantava kanne vireille vuoden kuluessa sitä seuraavasta päivästä, jona hän sai tiedon lastenvalvojan keskeyttämispäätöksestä. Jos lapsi on kuitenkin täyttänyt jo 15 vuotta, häntä on kuultava asiassa ja hän voi myös halutessaan kieltää isyyden selvittämisen sekä kanteen ajamisen.”

Mielestäni isyyden selvittämisen tulisi olla miehille nykyistä helpompaa niissä tilanteissa, joissa nainen ei suostu yhteistyöhön. Asia tulisi voida antaa oikeuden harkittavaksi, mikäli syyt epäillä isyyttä olisivat riittävät.

https://www.hel.fi/sote/toimipisteet-fi/aakkosittain/perho/lastenvalvojat/selvittaminen


Kannattaako esittää vaikeasti tavoiteltavaa?  1

Oletko liian herttainen ja avoin? Saitko neuvoksi olla hieman viileämpi ja vaikeammin tavoiteltava?

Parisuhdemarkkinoilla varoitetaan yli-innokkuudesta. Auliisti itseään tarjoava koetaan ehkä liian helppona nakkina, epätoivoisena tai muuten vaan lapsellisena.

Toisaalta ei kannata alkaa esittää kovin vaikeasti napattavaakaan.

Jos on liian vaikea, ei löydä parisuhdetta ollenkaan. Harva jaksaa loputtomiin jahdata nihkeästi lämpenevää kumppania.

Vaikeasti tavoiteltava henkilö ei välttämättä ole kiva ja tasapainoinen. Psykologi Susan Krauss Whitbourne kirjoittaa Kirby Weinbergin tutkimuksesta, jonka mukaan vaikeasti tavoiteltava ihminen saattaa olla narsisti.

Useissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että monet innostuvat suhteen alussa jahtaamaan hieman viileämmän tuntuista potentiaalista partneria. Eli esimerkiksi bileissä tai baarissa voi flirttailun vaihtaa vaikeasti tavoiteltavan esittämiseen.

Pidemmän päälle läheisemmän tuttavuuden välttely ei toimi.

Vaikeasti tavoiteltava ei vastaa puheluihin, eikä ole muutenkaan tavoitettavissa. Hän on usein käytökseltään epämiellyttävä. Kuinka innostavaa on viikosta toiseen yrittää väkisin tavata ynseää ihmistä?

Entä jos suhde on jo aloitettu? Kuinka sytyttävää on, jos rakkaasi ei halua kuunnella sinua, ei katsoa sinua silmiin, eikä ole kiinnostunut seurastasi? Toinen samanlainen, eli ihmiset etäällä pitävä henkilö saattaa sopia sinulle.

Vaikeasti tavoiteltavat persoonat ovat muita useammin kylmiä, manipuloivia, narsistisia, vähemmän miellyttäviä ja epäaitoja. He eivät halua intiimiä ihmissuhdetta, eivätkä he osaa luoda syvää kiintymyssuhdetta. He ovat usein välinpitämättömien vanhempien lapsia.

Vaikeasti tavoiteltavat haluavat rangaista muita, eikä heillä ole halua paljastaa itseään edes lähimmille ihmisille. Heidän käytöksensä perustuu hylkäämisen, nöyryytyksen ja pettämisen pelkoon.

Vaikeasti tavoiteltava käyttää viileyttä, teeskenneltyä kiinnostuksen puutetta ja ylimitoitettua itsearvostusta puolustusmekanismina. Hän ei ole emotionaalisesti täysin tasapainoinen.

Pysyvää lämmintä parisuhdetta etsivän ei siis kannata etsiä onnea vaikeasti tavoiteltavan kanssa.

Aidosti itsevarma, sinut itsensä kanssa oleva ihminen osaa lopettaa kosiskeluleikin lyhyeen silloin kun haluaa oikeasti tutustua kiinnostavaan ihmiseen. Läheinen parisuhde vaatii lämpöä, ja rohkeutta paljastaa todellinen luonteensa.