Suhteet & seksi

Miehillä äly kompensoi vaatimatonta ulkonäköä  10

Abertayn yliopiston tuore psykologian tutkimus paljastaa jänniä seikkoja eri sukupuolten viehättävyyden arvioinnista. Ennestään tiedetään, että kauniit naiset ja komeat miehet ovat suosittuja potentiaalisia partnereita.

Usein mahdolliselta kumppanilta toivotaan muitakin ominaisuuksia kuin hyvä ulkonäkö. Kiva, luotettava, älykäs ja huumorintajuinen ovat sekä naisten että miesten toivelistalla. Ovatkohan miehet aina ihan rehellisiä kertoessaan toiveitaan?

Skotlantilaistutkimuksen tulokset kertovat naisten ja miesten hyötyvän parinmetsästyksessä varsin eri tavoin älystä tai luovuudesta.

Christopher D. Watkinsin johtamassa kolmessa tutkimuksessa kävi ilmi, ettei älyllä, luovuudella ja huumorintajulla juuri ollut itsenäistä vaikutusta naisten suosioon. Kauniit naiset ovat halutuimpia seurustelukumppaneita, riippumatta siitä, miten fiksuja he ovat. Äly ei myöskään paranna kauniin naisen suosiota heteroiden parisuhdemarkkinoilla.

Sen sijaan vähemmän viehättävän näköisen miehen nokkeluus, luovuus, äly tai huumorintaju kompensoivat reippaasti jopa rumaksi arvioitua ulkonäköä. Naiset tapaavat yhtä mielellään komeaa ja vähemmän luovaa miestä kuin rumaksi arvioitua nokkelaa miestä.

Tutkimussarjaa varten etsittiin ja hiottiin sopiva ”koesetti” kauniiksi arvioituja älykkäitä naisia ja vastaavia komeita ja fiksuja miehiä. Samaten määriteltiin ns. rumat kasvokuvat molemmista sukupuolista eri henkisten ominaisuuksien kombinaatioin. Naisten ja miesten ulkonäköä ja fiksuutta, luovuutta ja hauskuutta olivat tuomaroimassa molempien sukupuolten edustajat, jotta koeasetelma saatiin vakioitua.

Varsinaiset koekaniinit saivat arvioida vastakkaisen sukupuolen viehättävyyttä kasvokuvien perusteella. Kauniit ja vähemmän viehättävät olivat myös tuottaneet lyhyessä ajassa arvion eräästä Magritten taideteoksesta ja keksineet nollasta kuuteen käyttötarkoitusta erilaisista käytännön hyödykkeistä, mm. autonrenkaista.

Nokkelista naisista on oikeasti hyötyä myös parisuhteessa. Fiksut naiset voivat olla erittäin hyviä kumppaneita, oivia sosiaalisten suhteiden järjestämisessä, näppäriä kodinhoitajia ja äitejä sekä hyviä palkansaajia.

Tämän tutkimussarjan perusteella naisten älystä ei näytä olevan samanlaista hyötyä parisuhdemarkkinoilla kuin miesten.

Itse asiassa rumia naisia pidettiin jopa aiempaa epäviehättävämpinä, jos he osoittautuivat nokkeliksi ja huumorintajuisiksi. Tutkijoiden mukaan vaikuttaa siltä kuin vähemmän kauniita naisia rangaistaisiin älykkyydestä.

Kannattaako miestä etsivien naisten siis keskittyä pelkästään ulkonäköä parantaviin seikkoihin? Bimbo hyvännäköinen kiinnostaa miehiä nähtävästi enemmän kuin vaatimattoman näköinen ja älykäs. Nokkeluus ja huumorintaju voivat jopa vaarantaa pariutumisen.


Romanttisuuden ihailu voi olla vaarallista  2

Yhdysvaltalaistutkijoiden mielestä länsimaissa hehkutetaan romanttisuuden hyviä puolia harhaanjohtavasti. Mediassa mm. esitetään kumppanin määräily ja mustasukkaisuus usein yllättävän positiivisessa valossa. Esimerkiksi miesten kontrollinhalua saatetaan pitää merkkinä rakkaudesta ja sitoutumishalusta.

Psykologian tutkijat selvittivät heterosuhteessa elävien naisten käsityksiä romanttisuudesta. He keskittyivät kolmeen kysymykseen. Hyväksyykö nainen romanttisuuden ideologian, ihaileeko hän romanttisia parisuhteita ja pitääkö hän kumppaninsa mustasukkaisuutta hyvänä asiana?

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pitävätkö naiset miehensä kontrolloivaa käytöstä romanttisena, ja toisekseen yhdistyvätkö naisten ”romanttisuutta” ihannoivat käsitykset mahdollisesti koettuun henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan parisuhteessa.

Romanttiset uskomukset ovat yhteydessä kumppanin kontrolloivan käytöksen ihannointiin, ja kontrolloiva käytös taas korreloi lähisuhdeväkivallan kanssa. Romanttisilla uskomuksilla oli myös vahva epäsuora yhteys parisuhdeväkivaltaan.

Näennäisesti positiiviselta näyttävä romanttisuusideologia voi siis salakavalasti kätkeä alleen erittäin negatiiviset seuraukset.

Tutkijoiden mukaan löydöksistä voi olla hyötyä kliinikoille ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn parissa työskenteleville. Traditionaaliset käsitykset terveestä tai ihanteellisesta parisuhteesta täytyy mahdollisesti uudelleenarvioida.


Naiset eivät ehkä halua johtajiksi  11

Harvard Business Schoolin professori Francesca Ginon mukaan naisjohtajien vähyys ei johdukaan pelkästään naisten syrjimisestä.

Monessa tutkimuksessa on osoitettu, että naisia ja miehiä arvioidaan työelämässä eri kriteerein. Sekä miehet että naiset epäilevät herkästi naisten pätevyyttä ja johtamistaitoja. Naisille satelee miehiä vähemmän työtarjouksia, ja heille tarjotaan jo uran alussa pienempää palkkaa. Naiset myös kompastuvat miehiä useammin työelämän haasteisiin, kun heidän kykyjään ja ideoitaan aliarvioidaan.

Ginon mukaan Yhdysvaltojen 500 suurimman yrityksen ylimmistä johtopaikoista vain viisi prosenttia on naisilla. Juuri valmistuneen, lähes 22 000 yritystä koskevan maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan naisten pääseminen johtoon parantaa yritysten tuottavuutta.

Naisten tuoma lisäarvo johtuu pääasiassa siitä, että yritys hyötyy mahdollisimman monenlaisten näkökulmien tuomisesta päätöksentekoon. Naiseus sinänsä ei tee johtajasta parempaa.

Kun yritykset tietävät naisten tuoman hyödyn, miksi ne eivät palkkaa naisjohtajia?

Ginon mukaan asia ei ole niin yksinkertainen kuin on annettu ymmärtää. Kysymys ei ole pelkästään tasa-arvosta. Naiset eivät välttämättä koe olevansa syrjittyjä, eivätkä he läheskään aina aliarvioi kykyjänsä. Moni pätevä nainen tietää varsin hyvin pystyvänsä johtajaksi.

Laajan saksalaistutkimuksen mukaan naiset eivät koe hyötyvänsä johtajan asemasta yhtä paljon kuin miehet. Saksassa seurattiin vuosina 1984-2011 kotitalouksia. Joka vuosi ihmisiltä kysyttiin mm. kuinka onnelliseksi he kokonaisuudessaan kokevat elämänsä.

Tutkimukseen osallistui 27 000 tavallista aikuista ja 3 174 johtajaa, joista kolmasosa oli naisia. Ihmisten piti arvioida omaa onnellisuuttaan asteikolla nollasta kymppiin, jossa 10 oli erittäin onnellinen.

Tavallisessa asemassa olevat miehet ja naiset ovat keskimäärin yhtä onnellisia. Tyypillinen ihminen koki elämänsä 7.1 arvoiseksi. Miesjohtajat ovat kaikista onnellisimpia. Heidän tyytyväisyysarvionsa on keskimäärin 7.3. Sen sijaan naisjohtajat arvioivat onnensa vain tasan seiskan arvoiseksi, eli he olivat hieman keskivertoihmistä tyytymättömämpiä elämäänsä.

Mikä naisjohtajia riepoo?

Johtajuus tuo mukanaan paljon etuja. Muhkea palkka, maine, kunnia, valta ja vaikutusvalta kiehtovat monia. Johtajan täytyy tehdä myös uhrauksia. Pomoilla on vähemmän vapaa-aikaa kuin muilla. Naiset kokevat tämän ajan vaihtamisen rahaksi miehiä selvemmin uhrauksena.

Naiset kärsivät ennen kaikkea siitä, että perheelle ei jää juuri aikaa.

Ginon ryhmän tekemä tutkimus osoittaa, että kun naisille ja miehille tarjotaan työssä etenemismahdollisuutta, he näkevät molemmat ylemmän aseman aivan yhtä saavutettavissa olevana, mutta naiset pitävät ylenemistä vähemmän houkuttelevana kuin miehet.

Naiset kokevat uuden tehtävän vaatimien uhrausten seuraukset muulle elämälleen miehiä haitallisempina. Naisilla on tutkimusten mukaan miehiä useampia tavoitteita elämässään, ns. monta rautaa tulessa. Ginon ryhmän tutkimuksessa selvitettiin opiskelijoiden ja johtajien haaveita ja tavoitteita elämässä. Naisten lista on pidempi kuin miehillä.

Ginon mukaan naiset saavat myös miehiä vähemmän tukea kotitöissä ja lastenhoidossa. Yksi syy naisten nihkeyteen hakeutua johtopaikoille voi olla heidän epäilynsä siitä, ettei mies suostu ottamaan aiempaa enempää vastuuta kodista ja lapsista.

Tutkimuksissa kävi myös ilmi, että naiset arvostavat vapaa-aikaa miehiä enemmän. Kaiken lisäksi raha houkuttelee miehiä naisia enemmän.

Saksalaistutkimuksessa selvisi, että kun miehen saa onnellisemmaksi jo 5 000 euron palkankorotuksella, tarvitsee nainen saman tyytyväisyystason saavuttamiseen 12 000 euron ekstrapalkkion.

Jotta yritykset saisivat houkuteltua enemmän naisjohtajia, niiden tulisi siis keskittyä korottamaan naisjohtajien palkkoja (nythän ne ovat miesten palkkioita pienempiä), ja naisjohtajille pitäisi myös tarjota joustavampia työaikoja ja mahdollisuutta olla myös perheen kanssa.

Tosiasia on, että myös monet miehet olisivat innokkaampia hakeutumaan johtotehtäviin, jos pomon paikka ei merkitsisi luopumista vapaa-ajasta kokonaan.


Kumppani jemmaa tunteet  1

Ajatteletko tuntevasi rakkaasi läpikotaisin? Jopa onnellisessa läheisessä suhteessa olevat ihmiset piilottelevat välillä tunteita toisiltaan, jos kokevat emootioiden ilmaisun liian kiusalliseksi tai raskaaksi.

Washingtonin ja Stanfordin yliopiston psykologian tutkimuksen mukaan parit kuvittelevat osaavansa tunnistaa toisen tunteet paremmin kuin mitä he oikeasti osaavat.

Onnellisessa parisuhteessa kumppani nähdään usein positiivisessa valossa. Ihmiset eivät halua uskoa, että rakas peittelee tunteitaan. He myös yliarvioivat toisen kyvyn suhtautua positiivisesti asioihin, jotka yleensä herättävät negatiivisia tunteita.

Tutkimuksessa selvitettiin puolesta vuodesta neljään vuotta seurustelleiden 18-25 -vuotiaiden opiskelevien heteroparien kykyä arvioida kumppaninsa tunteita. Miten hyviä parit olivat arvioimaan toisen kykyä hallita tunteitaan, ja miten hyvin heidän arvionsa toisen tunteista osuivat oikeaan?

Tutkijat keskittyivät kahteen visuaalisesti vaikeasti arvioitavaan selviytymismekanismiin. Ensimmäinen oli pokerinaama, eli tunteiden piilottaminen vähentämällä ilmehtimistä. Toinen tutkijoita kiinnostava seikka oli kognitiivinen uudelleenarviointi, eli asioiden selittäminen parhain päin ikävässä tilanteessa.

Parit olivat melko hyviä arvioimaan toistensa tapaa hallita tunteitaan. He olivat parempia huomaamaan toisen halun tukahduttaa tunteitaan kuin arvioimaan sitä miten hyvin toinen osaa uudelleenarvioida tilanteen.

Naiset näkevät kumppaninsa positiivisemmassa valossa kuin miehet. Naiset myös yliarvioivat miehen kyvyn ajatella asioista myönteisesti.

Tunteellisena pidetyn kumppanin ei uskota piilottelevan tunteitaan.

Jos kumppanilla on tapana osoittaa paljon positiivisia tunteita, ja hän vaikuttaa kovin onnelliselta, on hänen partnerillaan taipumus yliarvioida hänen ponnistelunsa (positiivisen ajattelun saralla).

Tutkijoiden aiemmassa tutkimuksessa oli käynyt ilmi, että miehet tukahduttavat naisia enemmän tunteitaan. Tunteiden peittely heikentää parisuhteen laatua ja voi olla pitkällä aikavälillä haitallinen suhteen kehitykselle.

Psykologien mukaan tunteiden tukahduttaminen on selvästi huonompi strategia kuin asioiden ajattelu uudesta näkökulmasta. Tukahduttaminen ei tee hyvää henkilön omalle henkiselle hyvinvoinnille, eikä hänen ihmissuhteilleen.

Tunteiden peittely pitämällä naamaa peruslukemilla ei ole siis kovin älykäs vaihtoehto. Kaiken lisäksi muut näyttävät helposti aavistavan, että siinä kaveri vain piilottelee tunteitaan.


Seksistiset asenteet voivat heikentää miehen omaa mielenterveyttä  1

Amerikan psykologiyhdistys APA:n uutisen mukaan tietyt miesylivaltaa ihannoivat asenteet ja elämäntavat ovat yhteydessä huonoon mielenterveyteen. Hamesankarit ja naiset määräysvaltaansa alistavat miehet eivät aina ole psyykkisesti ihan terveitä.

Indianan yliopiston psykologian professori Y. Joel Wongin johtama ryhmä selvitti 78 erillisen tutkimuksen meta-analyysissä miesten asenteita erilaisia maskuliinisina pidettäviä ominaisuuksia kohtaan ja tämän miehisyyskonformismin suhdetta mielenterveyteen. Tutkimuksiin oli osallistunut yhteensä 19 453 miestä.

Yksitoista asiantuntijoiden mukaan perinteisesti miehiin liitettyä ominaisuutta ovat:

- halu voittaa
- tarve kontrolloida tunteita
- riskinotto
- väkivalta
- hallitsevuus
- promiskuiteetti
- itseluottamus
- työsuuntautuneisuus
- valta naisiin
- homojen halveksuminen
- statuksen tavoittelu

Tutkijat keskittyivät kolmeen laajaan mielenterveyden osa-alueeseen, jotka olivat negatiivinen mielenterveys (kuten masennus), positiivinen mielenterveys (kuten tyytyväisyys elämään) ja psyykkisen avun hakeminen (hakeutuminen ammattilaisen vastaanotolle).

Yleisesti ottaen mitä enemmän mies sopeutui maskuliinisiin odotuksiin, sitä todennäköisemmin hänellä oli sosiaalisia ongelmia ja jopa mielenterveysongelmia.

Professori Wongin mukaan juuri eniten seksistisenä pidetyt ominaisuudet, kuten naistenmiehenä häärääminen ja naisten määräily ovat selvimmin yhteydessä mielenterveysongelmiin. Wong väittää, että seksistinen käytös ei ole vain tasa-arvo-ongelma, vaan aiheuttaa mittavaa haittaa seksismin ihailijalle itselleen.

Naisia alistavilla miehillä saattaa olla ongelmia erityisesti suhteissaan naisiin.

Wongin mielestä ehkä huolestuttavinta oli seksististen, psyykkisistä ongelmista kärsivien miesten suhtautuminen mielenterveyspalveluihin. He olivat vähiten halukkaita hakeutumaan avun piiriin.

Työn tärkeys elämässä ei ole sidoksissa miehen mielenterveyteen, vaikka tätä on aiemmin epäilty. Toki työnarkomania voi aiheuttaa terveydellisiä ja sosiaalisia ongelmia, mutta työ voi myös tuoda onnellisuutta ja muita positiivisia asioita elämään.

Riskin ottaminen korreloi vahvasti sekä hyvään että huonoon mielenterveyteen. Joillakin miehillä riskinotto on ollut onnistunutta ja lisännyt tyytyväisyyttä elämään, toisille riskinotosta on koitunut negatiivisia seurauksia. Riskinottoon liittyy joillakin miehillä positiivinen asenne elämään ja luottamus tulevaan, sekä kyky ottaa järkeviä ja kannattavia riskejä. Joillakin riskinotto tarkoittaa erilaista epäsosiaalista, terveyttä vaarantavaa käytöstä.

Meta-analyysin tulos ei teilaa maskuliinisuutta sinänsä, vaan tuo esiin sen ääri-ilmiöitä ihailevien, psyykeltään jäykkien ja miehisyydestään epävarmojen miesten keskimääräistä heikomman mielenterveyden.

Tasapainoinen, elämäänsä tyytyväinen mies ei yleensä koe tarvetta korostaa maskuliinisuuttaan, eikä halua alistaa naisia ja homoja. Tällaisen mielenterveyden määritelmän voi mielestäni yleistää kaikkiin ihmisiin. Tasapainoinen aikuinen ei halua alistaa tai hyväksikäyttää muita.


E-pilleri voi heikentää libidoa  2

Ehkäisypillereistä on aina liikkunut erilaisia huhuja. Ei-toivottujen raskauksien torjunnassa e-pillerit ovat huippuluokkaa, joten lääkärit ovat säännöllisesti hyssytelleet naisten epäluuloja.

Koko oraalisen ehkäisyn ajan osa naisista on valittanut hormonipillereiden vähentävän seksuaalista halukkuutta. Nyt iso katsaus alan tutkimuksiin osoittaa tämän ikävän sivuvaikutuksen todeksi.

The Journal of Sexual Medicinen huhtikuun numerossa todetaan, että ehkäisypillerit heikentävät joidenkin naisten libidoa, ja ne voivat myös aiheuttaa muita ikäviä seksielämää haittaavia oireita.

Osa naisista saa e-pillereistä yhdyntäkipuja ja alapään kuivuutta. Pillerit haittaavat naisten seksuaalisuutta ilmeisesti kahdella tavalla: huonontamalla kehon toimintoja ja vaikuttamalla mieleen. Hormonitoiminta, yllätys-yllätys, voi vaikuttaa siihen, miten paljon tuntee seksuaalista himoa.

Jos miehet söisivät esimerkiksi testosteronitasoa alentavaa lääkettä, voisi silläkin olla vaikutusta hyvinvointiin ja seksuaaliseen halukkuuteen.

Joillakin naisilla on jo valmiiksi laimeat seksuaaliset halut, joten pillereistä ikäviä sivuvaikutuksia saavien kannattaa ehkä harkita muita ehkäisykeinoja. Yksi vaihtoehto on vaihtaa pillerit toiseen merkkiin (koostumukseen), sillä katsauksen mukaan osa pillereistä aiheuttaa muita vähemmän haittaa.


Joka toinen pari  4

Miia Halmeen käsikirjoittama ja ohjaama dokumenttielokuva on hieno kurkistus kolmen parin elämään avioeron jälkeen. Halme on löytänyt elokuvaansa uskomattoman avoimesti ajatuksistaan ja tunteistaan avautuvia ihmisiä.

Elokuvan parit näyttävät päässeen keskimääräistä paremmin yli eronsa aiheuttamasta kriisistä, sillä he pystyvät osin puolueettomasti ja rehellisesti arvioimaan omaa toimintaansa parisuhteessa. He ovat myös kaikki pystyneet jatkamaan ja jakamaan yhteistä vanhemmuutta ex-puolisonsa kanssa.

Joka toinen avioituva pari ei suinkaan eroa. Enemmistö pysyy naimisissa. Tilastokeskuksen mukaan noin 39 prosenttia suomalaisista avioliitoista päättyy eroon. Keskimääräispari eroaa noin kymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Mahdolliset lapset ovat siis vielä melko pieniä, ja itse ollaan astumassa keski-iän kriisiin.

Iso osa avioerolapsista määrätään nykyään yhteishuoltajuuteen. Tämä vaatii vanhemmilta kykyä ja halua sekä pysyä vanhempina lapsilleen että tulla toimeen exän kanssa. Kaikki lasten yli riitely vahingoittaa ensisijaisesti lasta.

Avioeroon päätyminen on yleensä monivuotinen prosessi. Vaikka toinen pettäisi ja/ tai jättäisi, ovat sopassa mukana aina molemmat osapuolet.

Dokumentin eronneet kertoivat omista tunteistaan, ajatuksistaan ja teoistaan ennen eroa ja sen jälkeen. Rakkaudessa pettyneen ihmisen käytös ei aina ole kaunista katseltavaa, eikä kovin aikuismaistakaan. Nämä eronneet ovat kuitenkin kaikki kasvaneet aikuiseksi. He ottavat vastuun erostaan, elämästään ja lapsistaan.

Yksi naisista sanoo, etteivät he aamulla tienneet, että avioliitto tulee päättymään sinä päivänä. Pari oli riidellyt jo vuosia. Miehellä oli alkoholiongelma, eikä hän kestänyt vaimonsa kovaäänisyyttä ja ekspressiivisyyttä, kun oli itse tottunut peittämään tunteensa.

Yksi miehistä kertoo, miten hän toivoi jo vuosi ennen eroa, että jotain tapahtuisi elämässä, jotta hän voisi erota. Myöhemmin mies löysi toisen naisen, ja toivoi salaa, että vaimo saisi tietää tästä. Vaimo saikin miehen kiinni pettämisestä ja heitti tämän saman tien ulos kotoa. Mies kertoi, että vasta eron jälkeen hän sai luotua läheisen suhteen omiin lapsiinsa. Hän oli käynyt vaimonsa kanssa pariterapiassa, ja koki siellä, että häntä pidettiin suhteen ongelmana. Mikäli hän vain muuttuisi, olisi kaikki hyvin.

Yksi naisista kertoo, miten palavasti rakastui mieheensä, ja miten nopeasti hän tuli raskaaksi ja mentiin naimisiin. Heti perään syntyi toinen lapsi. Elämä ei ollutkaan toiveiden mukaista. Nainen koki, ettei voinut olla oma itsensä avioliitossa. Naisen suvussa oli jo monessa polvessa kokemuksia huonosta liitosta. Erotessaan miehestään hän tunsi viimein olevansa vapaa.

Parisuhteeseen näyttää menevän vain kaksi ihmistä, mutta välillä tuntuu siltä kuin he toisivat avioliittoon mukaan koko menneisyytensä, ja kaikki sukulaisetkin. Tulevatko rakastuneet ajatelleeksi miten tarkkaan puoliso kannattaa valita, tai miten paljon kompromisseja voi joutua tekemään?

Kuka olen ja miksi haluan naimisiin juuri tämän ihmisen kanssa? Ainakin tähän pitäisi osata vastata.


Rakkausbussilla museoon  6

Kun kaikki keinot on käytetty, eikä kumppania silti ole löytynyt, kokeile museota. Etenkin naista etsiville miehille museot ovat oiva paikka löytää fiksua seuraa.

Museokorttilaiset ovat järjestäneet museoihin sinkkuretkiä, ja yleensä retkillä on ollut naisten ylitarjontaa. Fiksu kulttuurista kiinnostunut mies olisi varmasti suosittua seuraa taide-elämysten äärellä.

Museoissa ramppaavat naiskaverukset eivät aina ole valmiita juttusille ventovieraiden miesten kanssa, mutta kun naiset ovat valmiiksi virittyneitä kohtaamaan rakkautta, kuten rakkausbussissa, voi deitin löytäminen onnistuakin.

Museokortin seuraava rakkausbussi kuljettaa museokaveria etsivät ja valmiit parit Rakkauden tiloja -kiertueelle neljään eri museoon, joissa on rakkausaiheinen näyttely. Dösät starttaavat Helsingistä Kiasman edestä lauantaina 17. kesäkuuta kello 13.

Museokorttilaiset lupaavat, että rakkautta löytyy reitin varrelta 100 prosentin varmuudella!

Rakkausbussissa tutustutaan rakkauden eri teemoihin, kokeillaan treffi-ideoita ja nautiskellaan mm. lemmenjuomaa ja rakkauden makupaloja. Lottamuseossa on luvassa myös päiväkahvit. Retki on tarkoitettu täysi-ikäisille ja se maksaa museokorttilaisille 29 ja muille 59 euroa.

Museokortti on kotimaisten kärkimuseoiden verkoston markkinointikikka, eräänlainen museoiden VIP-kortti, jolla pääsee noin 250 museoon Suomessa. Museokortti maksaa 64,90, ja se on voimassa vuoden ensimmäisestä museokäynnistä alkaen.


Sinkut eivät elätä muiden lapsia  8

Helsingin sanomien toimittaja Annamari Sipilä taisi avata tämänkertaisen sinkut vastaan lapsiperheet -kierroksen. Yleisönosastoilla sinkut ovat kertoneet kyllästyneensä Suomen ylimitoitettuihin lapsietuuksiin.

Monessa lapsiperheessä ihmetellään, mitä ne ovat.

1990-luvun puolivälistä lähtien lapsiperheiden etuuksista on leikattu ja höylätty niin, että esimerkiksi lapsilisän ostovoima on pudonnut noin kolmanneksella. Kelan maksama lapsilisä on ensimmäisestä lapsesta nyt 94,88 euroa kuukaudessa siihen saakka kunnes lapsi täyttää 17 vuotta. Tällä summalla ei makseta edes kuukauden vaippoja tai lukiolaisen yhden jakson kurssikirjoja.

Lapsiperheiden veroetuja kauhisteleville tiedoksi: lapsesta voi saada vähennystä 50 tai 100 euroa vuodessa, enintään neljästä huollettavasta lapsesta. Yli 36 000 tuhannen euron vuosituloilla tätäkin summaa pienennetään.

Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Esa Iivonen väittää, että lapsiperheiden etuuksia on liioiteltu. Ihmiset eivät tiedä, että esimerkiksi työttömät saattavat tienata paremmin kuin äidit.

Viime vuosina on päivitelty pienten lasten isien hurjaa työtahtia. He tekevät työllisistä eniten pitkää päivää. Voisikin melkein sanoa, että isät elättävät perheensä lisäksi sinkutkin!

Vaimon ja lasten kanssa asuvien miesten työllisyysaste on nimittäin lähes 90 prosenttia, kun taas sinkkumiehistä käy töissä alle 60 prosenttia. Myös äidit käyvät sinkkunaisia ahkerammin töissä. Lapsiperheiden etuudet maksetaan siis pääsääntöisesti vanhempien maksamista veroista.

Vanhempien on pakko käydä ahkerasti töissä, sillä yhden lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa perheelle yli 130 000 euroa! Isomman katraan kasvattajat satsaavat siis omaa rahaa yli puoli miljoonaa koko yhteiskunnan hyväksi.

Neuvola, peruskoulu ja maksuton koulutus koskee kaikkia suomalaisia. Myös sinkut ovat saaneet nauttia näistä etuuksista, joten mikseivät nykyiset lapset saisi käydä yhteiskunnan tukemaa koulua?

Lapsiperheiden jälkeläiset maksavat aikanaan sinkkujenkin eläkkeet, ja he hoitavat jonain päivänä myös lapsettomien sairaudet ja vanhuudenvaivat. Näin yhteiskunnan kuuluukin toimia.

Tahallinen lapsettomuus on täysin oikeutettu valinta, ja sinkuilla on oikeus ajaa omia etujaan. Lasten tuomitseminen on kuitenkin epäoikeudenmukaista ja rumaa. Lapset ovat elämän rikkaus, ja hyvään yhteiskuntaan kuuluu kaiken ikäisiä ihmisiä.


Ihmiset näyttävät deittailevan aina samantyyppisiä kumppaneita  1

”Sillä on taas samanlainen blondi.”

”Miksi seurustelen aina lääkärin kanssa?”

”Löysin ihanan miehen, mutta se on taas diplomi-insinööri.”

”Aika karmivaa, mutta mun exän uus nainen on ihan samannäköinen ja samanoloinen kuin mä. Itse asiassa se on jopa samasta koulusta, ja oltiin kavereitakin joskus.”

Olen kuullut miehistä ja naisista, jotka tuntuvat etsivän jotain tiettyä ihannekumppania, ja joiden kaikki partnerit muistuttavat ällistyttävän paljon toisiaan. Kalifornian yliopiston kolmessa psykologian tutkimuksessa selvitettiin ihmisten pariutumismieltymyksiä ja niiden historiaa. Kävi ilmi, etteivät vain jotkut ihmiset tapaile aina vain tietyntyyppisiä ihmisiä.

Useimpien ihmisten kaikkien kumppaneiden ulkonäössä ja luonteessa on uskomattoman paljon samaa.

Aiemmin on ajateltu, että yhden illan tuttavuudet olisivat selvästi heterogeenisempiä, mutta näyttää siltä, että jopa satunnaiset deitit osuvat samaan muottiin. Tutkijoiden mukaan emme voi etukäteen tietää, kuinka kestävä suhteesta tulee, ja haemme tavallaan aina mahdollisimman mieluisaa kumppania.

Uskovaiset seurustelevat uskovaisten kanssa, älykkäät kaltaistensa kanssa, ja hyvännäköiset toisten kauniiden kanssa. Yksi syy samantyyppisten ihmisten toistuviin kohtaamisiin on ns. markkina-arvo parisuhdemarkkinoilla. Jos on kaunis, voi valita kiinnostavien ihmisten joukosta kauniita vaihtoehtoja.

Toinen merkittävä syy aina vain toistuviin samankaltaisuuksiin on koulutus, ammatti ja asuinpaikka. Esimerkiksi tietystä yliopistosta valmistuneet saattavat pyöriä samoissa ympyröissä. Joillakin asuinalueilla asuu pääasiassa vaikka hyvin koulutettuja asiantuntijoita ja johtajia, toisilla taas vähän koulutettuja köyhiä työttömiä. (Segregaatio on varmasti tavallista korostuneempaa Yhdysvaltojen kaltaisessa kilpailuyhteiskunnassa. Suomessa sosiaalinen liikkuvuus on periaatteessa suurempaa.)

Ihmisillä on lisäksi erilaisia mieltymyksiä, jotka vaikuttavat ihastumisiin. Jotkut tykkäävät tummista, toiset vaaleista. Joillekin eivät käy silmälasit tai lyhyt tai pitkä kumppani, toisille taas luotaantyöntävintä on tyhmyys tai pinnallisuus.

Näppärää, mutta ehkä hieman rajoittunutta.