Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Christian.

Naisen riisuminen ja pukeminen katseella  3

Luen Christian Diorin omaelämäkertaa Dior by Dior; The Autobiography of Christian Dior. Siinä tuo maineikas 40- ja 50-luvun muotisuunnittelija kertoo naisten usein luulevan, että hän riisuu heidät katseellaan. Siitä ei ole kysymys, Dior vakuuttaa. Voimme uskoa häntä, koska Christian oli homoseksuaali. Hänellä ei ollut tarvetta kuvitella naisten alastomia muotoja.

Kysymys oli siitä, Dior selittää, että hän pukee naisen mielessään uudelleen. Dior katseli keskustelukumppaniaan ja pohti, millaiset vaatteet sopisivat tälle naiselle paremmin.

Luulen, että jokainen nainen ymmärtää asian. Naisethan katselevat toisiaan ja arvostelevat mielessään toistensa pukeutumista. Naiselle on aivan normaalia miettiä, miten toinen nainen olisi vähemmän surkean näköinen, jos hän pukeutuisi toisin. Eikö vain?

Heteromiehille tämä on luullakseni aika vierasta. Heteromiehet ovat erikoistuneet naisten riisumiseen katseella.

Päätin kokeilla tätä uudelleenpukemisideaa viikonvaihteessa, kun olin kaupungilla. Se on kylmiltään tosi vaikeaa. Se onnistuu kuitenkin sillä tavalla, että ensin riisuu naisen katseellaan alastomaksi ja hekumoi hetken aikaa hänen paljailla muodoillaan, ja sen jälkeen alkaa pukea tälle alastomalle naiselle uusia vaatteita aloittaen alusvaatteista. Vetelee stringit jalkaan ja asettelee rintaliivit paikoilleen, tai jättää rinnat paljaiksi. Tätä kannattaa hetken aikaa puntaroida. Sen jälkeen pukee muut vaatteet. Miettii laittaisiko katseen kohteena olevalle naiselle minihameen vai heiluvahelmaisen naisellisen kesähameen. Ja sitä rataa.

Tällä tavalla kenestä tahansa heteromiehestä voi tulla tee-se-itse christian dior.