Walter de Camp

Naiset, mitatkaa miehen pallit!  21

Loppupeleissä pallit ovat naiselle tärkeämmät kuin muna. Palleilla tehdään lapsia.

Guardian lehdessä julkaistiin muutama päivä sitten kirjoitus maailman suurimmasta spermapankista, joka on tanskalainen Cryos. Se aloitti toimintansa 25 vuotta sitten, ja sieltä on toimitettu spermaa 70 maahan. Lapsia on pankin ansiosta syntynyt yli 30000.

Tanskalaiset miehet käyvät Cryosissa vetämässä käteen niin tiiviiseen tahtiin, että pankissa on tällä hetkellä noin 170 litraa spermaa. Siis ehkä kaksi kolme kylpyammeellista. Valmiina kohtaamaan janoisia munasoluja.

Spermapankin perustaja Ole Schou sanoi Guardianin haastattelussa jotain hyvin huomion arvoista: "Hyvä spermalaatu on perinnöllistä. Jos miehellä on isot pallit, hänellä on hyvää spermaa."

Mittava mela hyödyttää naista vain parisuhteen alkuvaiheessa, kun seksielämä kukoistaa. Sen jälkeen munan koolla on naiselle aina vain vähemmän merkitystä. Vai mitä?

Kun ryhdytään hankkimaan lasta, silloin tarvitaan hyvälaatuista spermaa. Sitä saadaan pulleista palleista! On yhdentekevää, miten pitkän tai lyhyen putken päästä sitä tulee.

Nainen, jos sinulla on hiukankaan sellainen tunne, että voisit ryhtyä vakiintumaan jonkun tietyn miehen kanssa, tunnustele viimeistään siinä vaiheessa vaivihkaa hänen kukkaroitaan. Miltä ne tuntuvat? Onko niissä lupaavasti painoa ja pulleutta?

Jotta opit luotettavasti arvioimaan miehen pallien koon, sinun on tietenkin välttämätöntä suorittaa riittävästi kenttäopintoja. Tunnustele aina miesten palleja ja opettele tuntemaan niiden kokoerot.

Sillä tavalla varmistat itsellesi oikealla hetkellä tujaukset sperma de luxea.

http://www.guardian.co.uk/society/2012/nov/02/worlds-biggest-sperm-bank-denmark?INTCMP=SRCH


Etniset sääret  2

Sukat ja säärten iho. Mikä on paras kombinaatio? Pariisilainen sukkavalmistaja Gerbe on tuonut kauppoihin Ethnic Colours -sukkamerkin, jonka kolme eri väriä on suunniteltu "imartelemaan" ihosi sävyä olitpa "Asian, black, European or Latin. They're designed like a make-up..."

Ethnic Colours sukat
Ethnic Colours sukat

Tässähän pistää silmään, että sukkien väri on kaikissa tapauksissa mahdollisimman lähellä säärten väriä. Vaaleaihoisimmalla vaaleimmat sukat ja tummaihoisimmalla tummimmat sukat. Mitä te tästä ideasta tuumitte?

Ja ennen kaikkea, olisi hauskaa kuulla mielipiteitä ja syvältä munaskuista ja ovaalisarjoista lähteviä tunteita siitä, millaiset sukkasääret näyttävät kaikkein kauneimmilta ja ihanimmilta.

http://www.stockingshq.com/stockings-c3/gerbe-ethnic-colours-stockings-p815


Hyvä rikosromaani on ilmestynyt  1

Philip Kerrin Berliini-trilogiaa aletaan vihdoin julkaista Suomeksi. Ensimmäinen teos Liekit Berliinissä on juuri ilmestynyt Atena-kustantamolta. Se on Raymond Chandlerin tyylistä kovaksikeitettyä kamaa, mutta mielestäni vielä parempaa.

Kirjailija Philip Kerr
Kirjailija Philip Kerr

Philip Kerr

Niin sanotun Berlin noir -trilogian päähenkilö on 38-vuotias berliiniläinen entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä Bernie Gunther, naisia ja seikkailuja janoava sovinisti. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1936, jolloin Bernie joutuu rikkaan teollisuuspohatan tyttären murhajuttua tutkiessaan vedetyksi mukaan natsien väkivaltakoneistojen lonkeroihin. Lopulta hänet passitetaan jopa Dachaun keskitysleirille. Kiihkeän toiminnan tuoksinassa hän kelaa kaiken aikaa naisia ja heidän pakaroittensa kurveja ja päätyy varsin mieleenjäävällä tavalla sänkyyn erään viehättävän freelance-naistoimittajan kanssa. (Tästä herääkin kysymys, olenko ollut väärässä, kun olen harrastanut seksiä vain melko harvan naistoimittajan kanssa?)

Kirja on myös käännetty tosi hyvin. Jukka Jääskeläisen suomennos on mielestäni jopa aavistuksen verran hienompaa tekstiä kuin alkuteos!!


Opi ranskalaismiesten pokausläppä, osa 1  4

Ranskalaiset miehet osaavat runollisen, filosofisen pokausläpän, joka kellistää kaikkien maiden naiset.

Olen varmaan joskus aikoinaan käynyt Pariisissa, nähnyt siellä ranskalaisen lehden henkilökohtaista-palstan ja suomentanut siitä ranskalaismiesten ilmoituksissaan käyttämiä lauseita. Eilen siivosin oikein urakalla kämppääni ja löysin muistiinpanoni. Tässä muutamia helmiä, joista suomalaiset jannut voivat ottaa oppia laatiessaan deitti-ilmoituksiaan.

"Pariisilainen, 43v, selibatööri, sensiibeli, aivokas mies haluaisi kohdata nuoren naisen, hoikan, hellän, yksinolijan (siten totaalisen vapaan) ja lajityypiltään pikku mallitytön. Uskolliseksi kumppaniksi rakastamaan luontoa, maalaustaidetta, matkoja, oikeita arvoja."

"Kadonneita tunteita etsimässä: sinulla on aviomies, lapsia joille omistaudut. Ja silti - haluaisit paeta, löytää uudelleen kadonneet tunteet, ne sydämen ja ruumiin tunteet. Niin minäkin, mies 46v, avoin, kultivoitu, ruumiin ja sielun voimissaan. Näen jo sinut vaalea, 30-45v nainen. Tahtoisin tavata, puhua, matkustaa, musisoida, hobbailla, sporttailla, uneksia, helliä, kanssasi."

"Mies, 34v, 178, sporttinen, erinomaiset opinnot, tunteikas, vaativa, riippumaton, intohimoinen, etsii nuorta kolmeakymmentä lähestyvää naista, joka osaa olla samanaikaisesti hyvin naisellinen ja hyvin puhdas, dynaaminen ja herkkä... ja on valmis sulkemaan elämänsä bordellin."


Tuoksu orgasmin jälkeen  6

Muuttuuko nainen nautinnollisen orgasmin jälkeen suitsukkeeksi ja alkaa pölläytellä kehostaan ihanaa tuoksua? Paino on sanalla kehostaan, eikä vaginastaan.

Luin nimittäin shanghailaisen naiskirjailijan Wei Huin romaanin Marrying Buddha, jossa nuori shanghailainen nainen Coco tarinoi meheviä miesjuttujaan. Kirja on jatkoa menestysromaanille Shanghai Baby, jonka olen myös lukenut.

Erityisen kiihkeiden rakastelujen jälkeen Coco kertoo ikään kuin faktana, että naisen kehosta alkaa levitä erityistä tuoksua orgasmin jälkeen. Nainen muuttuu suurenmoiseksi suitsukkeeksi.

Keskustelin tästä asiasta ensin itseni ja sen jälkeen erään ansioituneen Don Juanin kanssa, eikä kumpikaan meistä ollut ikinä haistanut mitään. Mutta me olemme entisiä tupakanpolttajia, joiden hajuaisti on ajat sitten tuhoutunut.

Koska pariisilaisten tiedemiesten keskuudessa odorologia, tuoksutiede, on vielä heikosti kehittynyttä, kysyisinkin alan todellisilta asiantuntijoilta, teiltä lukijoilta, onks kukaan koskaan haistanut, että naisen kehosta leviäisi orgasmin jälkeen jokin erilainen tuoksu? Vai onko Wei Huin väite romaanikirjailijoiden Hui Haita? Vai pystyvätkö ainoastaan Kauko-Idän salaperäiset sulottaret muuttumaan pöllyttäjäsuitsukkeiksi? Vai voiko suomalainenkin nainen pöllytellä orgasmin jälkeen, jos hän ennen sänkyyn menoa pukeutuu tiukkaan kiinalaiseen qipao-mekkoon? Vai mistä on kysymys?

Kiinalainen qipao-mekko
Kiinalainen qipao-mekko

Nainen qipao-mekossa


Tehkää rakkautta, ei pornoa  4

Osaatko sinä - mies tai nainen - rakastella ei-pornosti? Englantilainen New Yorkissa asuva nainen Cindy Gallop, 52v, väittää, että nykyisin monet ihmiset - ja etenkin nuoret miehet - oppivat seksitapansa hardcore-pornofilmeistä. Se ei tee heistä huomaavaisia rakastajia, vaan karseita kovaotteisia, konemaisia vatkaajia.

Cindy Gallop
Cindy Gallop

Cindy Gallop (Kuva: ioulex)

Samasta aiheesta oli äskettäin puhe Sisäpiirin kysymyksessä ja vastauksessa Nainen ja pornopäät.

Cindy Gallop aikoo tarjota parempaa katseltavaa. Hän avaa vuoden loppuun mennessä uuden eroottisen seksisivuston MakeLoveNotPorn.tv. Siinä esitetään seksivideoita, joissa ihmiset rakastelevat "normaaliin", ei-pornotyyliin, niin kuin ihmisten kesken kuuluisi rakastella. Niitä katselemalla voi oppia paremmaksi rakastajaksi kuin rypemällä pornossa, Cindy Gallop toivoo.

MakeLoveNotPorn.tv -sivustolle pitää hakea katseluoikeutta. Se tapahtuu ilmoittamalla kiinnostuksestaan tähän osoitteseen https://makelovenotporn.tv/

Cindy Gallop kertoo kutsuvansa hakijoita sivun jäsenkuntaan 500-1000 hakijan erissä. Tällä hetkellä kutsuttuja on noin 20000. Kun homma pyörähtää käyntiin, jäsenet voivat katsoa filmejä 5 dollarin kappalehintaan.

Meneillään on myös sivustolle tulevien videoiden ja niiden tekijöiden etsintä. Tekijät - sinä? - saavat osan videoittensa katselutuotoista.

Viiden dollarin hinta/filmi on aika kova, kun samaan aikaan on tarjolla pornoa ilmaiseksi. Mutta jos MakeLoveNotPorn.tv -filmit ovat erilaisia, ne voivat paitsi opettaa myös kiihottaa katsojia paremmin kuin monotoninen porno.


Lady Gagan musta hajuvesi  4

Lady Gagan hajuvesi Fame julkistettiin noin viikko sitten kutsuvierastilaisuudessa Guggenheimin taidemuseossa New Yorkissa. Fame-pullo on ikään kuin munan muotoinen, ja hajuvesi on mustaa. Väitetään, että se on maailman ensimmäistä mustaa hajuvettä.

Taidemuseoon oli tehty Fame-pullon muotoinen iso muna, jonka sisällä Lady Gaga "nukkui". Pullossa oli reikä, ja kutsuvieraat saivat tunnin aikana työntää kätensä sisään reiästä ja koskettaa Lady Gagan kättä. Sen jälkeen Lady Gaga "heräsi". Hän ryhtyi heräämistoimiin, joiden kuluessa suurella videoscreenillä nähtiin mm. hänen paljas pyllynsä. Kutsuvieraiden mielestä Lady Gaga pissasi munan sisällä olleeseen shampanjakulhoon.

Alun alkujaan Lady Gaga ei ollut innostunut, kun idea hänen nimeään kantavasta hajuvedestä esiteltiin hänelle. Sitten hajuvesi sekoitettiin, ja se tuoksui hyvältä. Kun Lady Gaga näki, että hajuvesi oli mustaa, hän innostui. Hänelle kuitenkin ehdotettiin, että Famen tekijät kirkastaisivat nesteen. Lady Gaga kielsi sen ja sanoi - uusimman Voguen mukaan - että Fame "must be terrifying."

Idea on, että Fame-hajuvesi tuo mustalla värillään esiin kuuluisuuden - johon kaikki kilvan pyrkivät - kaksi vastakkaista puolta: haluttavuuden ja pelottavuuden. Lady Gagan hajuvedessä on sama estetiikka kuin Alexander McQueenin monissa vaateluomuksissa: kauneuden ja kuoleman yhdistelmä.

Ripauttakaa silti huoletta Lady Gagan Famea ihollenne. Joutuessaan kosketukseen ilman kanssa musta hajuvesi kirkastuu.

Tässä Famesta tehty upea video:


HIM Tavastialla

Laitan tähän sellaisenaan Tavastialta tänään lähetetyn tiedotteen eli loukkaan journalismin pyhiä periaatteita. Siis oikeesti - mitä hyötyä siitä on kenellekään, jos yritän muotoilla tämän tiedotteen sisältöä ns. omin sanoin?

HIM tulee joka tapauksessa taas heittämään neljä keikkaa Tavastialla uutena vuotena. Asiaan liittyy myös muita mielenkiintoisia juttuja, kuten HIM:n uuden levyn teko ja lähestyvä julkaisuaika sekä Jyrki69:n toimiminen dj:nä. Sen jokainen tietänee kokemuksesta, että näihin konsertteihin liput myydään nopeasti. Ne tulevat myyntiin 24.9.

Tässä Tavastian tiedote:

"Helldone 2012 juhlistaa HIMin uran kolmannen vuosikymmenen alkamista Tavastialla 28.-31. joulukuuta. Lokakuun 26. julkaistava kokoelma “XX - Two Decades Of Love Metal” kerii yhteen irtolangat, mukaan lukien syyskuisen uutukaissinglen ’Strange World’. Sen jälkeen on tullut aika jatkaa matkaa.Itse asiassa HIM on jo ehtinyt karistaa menneisyyden harsot olkapäiltään. Ansaitun sapattivuotensa jälkeen bändi pursuaa energiaa ja on parastaikaa studiossa äänittämässä tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa kahdeksatta albumiaan. Tämän työnimen ”Tears On Tape” alla kulkevan levyn tulee miksaamaan Tim Palmer ja se tullaan julkaisemaan vuoden 2013 alkupuoliskolla.

“Olen varma, että näistä sessioista biisi tai pari löytää tiensä myös Helldonen livesettiin”, Ville Valo ennustaa.

Kaikilla neljällä Helldone-keikalla HIMillä on lämmittelijöinään vanhat taistelutoverinsa The Skreppers. Tämä tuottaja Hiilesmaan johtama kauhukopla on jatkanut kieroutunutta kulkuaan rock & rollin alkuhämärästä psychobillyn suonsilmään, pukeutuneina mustaan nahkaan ja piikkikorkokenkiin. The Skreppersin viides albumi ”Sherwood Gays” näki päivänvalon toukokuussa 2012.Toinen Helldonen vm. 2012 (viittä vaille) vakiokuvio tuntee nimen Helsinki Vampire Club. Kyseessä on Semifinalin tiloihin avattava tummanpuhuva pop-up-disko, jossa DJ Jyrki69 tulee joka ilta - uudenvuodenaattoa lukuun ottamatta - pyörittämään levyjen lisäksi loukkoonsa eksyneitä viattomia sieluja. Luvassa on kaikkea gootista glamin kautta katurockin varjoisalle puolelle."


Londonin fashionsyyskuu - ja sinä

Hei kaikki luovan luokan kivat ihmiset!

Mä olen niiiin kateellinen kaikille niille ihmisille, jotka eivät ole jumittuneet Berliiniin tai pingpongaamaan Berliinin ja Helsinkin väliä, niin kuin minä. Ne ihmiset voi mennä Lontooseen. Minä voin vain unelmoida siitä.

Jos mä joskus pääsisin Lontooseen, menisin ehdottomasti ensimmäisenä Somerset Houseen, joka on luovan luokan ihmisten mekka. Siellä on aina hienoja näyttelyjä ja muotitapahtumia.

Syyskuussa siellä on 14.-18. päivä London Fashion Week Spring/Summer 2013. Heti sen perään on tulossa Vodafone London Fashion Weekend 20.-23.9. Sinne ihan oikeesti todella haluaisin päästä. Siellä saa tietää, miten ihmiset tänä syksynä ja ensi talvena pukeutuvat. Siellä on muotinäytöksiä ja yli 100 lontoolaista huippudesigneria myy tuotteitaan at heavily reduced prices. Ja: "There's also hair styling, make up and beauty, champagne bars, lunch with the girls, personal styling, trend talks and more..."

Se viikonloppu on naisen taivas, ja, jos tsekkaat alla olevat pari videota, niin te jätkätkin ymmärrätte, mitä silmänruokaa ja pokaamismahdollisuuksia siellä olisi teille. Misuja, misuja, misuja, loputtomiin, ja kaikki laittautuneet mahdollisimman kauniiksi ja kaikki vielä viilauttamassa siellä kynsiään ja ripustelemassa ripsiä. Mitä toikin mahtaa tarkoittaa, että "lunch with the girls"?!

Epäilenpä, että tuo alempi video, jossa on paljon muotiviikonvaihteen kävijöitä - se on kuvattu viime vuonna ja siksi siinä on eri päivämäärä kuin tänä vuonna - voi panna miesten vasemman lahkeen yläosan sisäsyrjään pientä värinää! Kelatkaa itseänne noiden naisten kanssa!!!)

Jos muuten tänne aikoo lähteä, on syytä buukata sisäänpääsy jo nyt.

http://www.londonfashionweekend.co.uk/

Ja nyt tullaan otsikon kohtaan "ja sinä". Jos rakkaiden lukijoitteni joukossa on vielä joku totaali luuseri ja laitapuolen jumittuja, jolla siis ei ole omaa muotiblogia - hyvä Jumala! - eikä hän näin ollen pääse jatkuvasti esittelemään meille joka ainoaa vaate- ja asusteostostaan ja jos hän kuitenkin luovan luokan toimeliaana jäsenenä sattuu käymään Somerset Housessa muotiviikolla tai muotiviikonloppuna, niin jos vain suinkin haluat, lähetä minulle tekstiä vaikutelmistasi, fiiliksistäsi, ostoksistasi, pyörtymisistäsi, ja kuvia, ja laita oma nimesi mukaan, niin julkaisen kamasi tässä blogissa. Pane matsku tulemaan osoitteeseen

walterdecamp.pressi@gmail.com

Hyvää matkaa kaikille!


Juo kuin Lady Gaga  1

Hei, pikku hirviot!

Jokainen takuulla tietää, että Lady Gaga tahtoo aina ennen keikkaa juoda takahuoneessa luomua sitruunaruoho-inkivääri-teetä. Se ei ole yrteillä maustettua teetä vaan yrttijuomaa, jossa on vain sitruunaruohoa ja inkivääriä.

Se kirkastaa ääntä.

Joten, voin neuvoa, miten saatte hankituksi Lady Gagan kamaa ja pääsette juomaan kuin Lady Gaga. On kolme vaihtoehtoa.

1. Helpoin tapa on käydä ostamassa pussillinen sitruunanruoho-inkivääri-teetä Demmersin teekaupasta Annankatu 13. Heillä on tätä juomaa, ja se on nimeltään Träumerei (Unelmia). Sitä voi tilata myös heidän nettikaupastaan www.demmer.fi tai uudesta teehen erikoistuneesta nettikaupasta www.teepussi.fi. Ainut ongelma: se ei ole luomua. Mutta jos multa kysytään niin who cares.

2. Voit hankkia sitruunaruohon ja inkiväärin jostain kaupasta ja pilkkoa niitä ja pistää teekannuun ja lorauttaa kuumaa vettä päälle. Sitruunaruohoa myydään esim. aasialaisessa Vii Voanin ruokakaupassa Hämeentie 3. Sekään ruoho tuskin on luomua. Näitä aineita voi tietenkin metsästään luomuversioina luomuun erikoistuneista kaupoista.

3. Organic ginger and lemongrass tea -juomaa voi tilata netin kautta ulkomailta, mutta silloin on hyvin epäselvää, millaista matskua saa.

Itse kyllä tyytyisin ei-luomuun ykkösvaihtoehtoon. Kai luomun verran voi lipsua Lady Gagan linjalta. Ei kukaan voi saada samoja vaatteitakaan, joita Lady Gagalla on päällä. Joten jos menette Demmersin teekauppaan koodisanat ovat: "Haluan juoda kuin Lady Gaga."