Walter de Camp

Voi Luoja! Häpykarvapäivitykseni epäonnistui

Haloo, täällä Berliini. Menin eilen suosikkinakukylpylääni uimaan, saunomaan, nauttimaan elämästä ja - päivittämään käsityksemme berliiniläisten naisten häpykarvatilanteesta. Saavuin Berliiniin 20.5., ja täällä on ollut joka päivä aurinkoista ja lämmintä löysäilyä. Kylpylä sijaitsee neljännessä kerroksessa ja siellä on kattoterassi. Voin kuvitella, miten naiset ja miehet ovat maanneet siellä kaiket päivät pelivälineet nudena ja päivettäneet ihoaan ja imeneet D-vitamiinia.

Sitten eilen tilanne muuttui: kylmeni ja alkoi sataa vettä. Silloin meikäläinen havahtui lähtemään kylpylään. Kuinka ollakaan, siellä oli illalla hyvin vähän ihmisiä. Vain neljä naista. Heistä kahdella oli häpykarvat tukevasti paikoillaan ja kahdella kumpu hehkui paljaana.

Minäkin, vaikka olen toimittaja, pystyn käsittämään, että näin pienestä aineistosta ei voi tehdä yleistyksiä. Häpykarvapäivitykseni epäonnistui.

Näillä kaikilla naisilla oli miesseuralainen mukana. Toisen häpykarvaisen naisen miesystävällä oli erittäin pieni pippeli. Toisella häpykarvattomalla naisella oli melko isopippelinen miesystävä. Tällä naisella oli muhkeat, "saksalaiset" tissit, ja hänen isopippelinen miesystävänsä kouri niitä uima-altaassa. Molemmat naiset vaikuttivat pitkästyneen miesystäväänsä.

Johtopäätökseni kaikesta tästä: menen tänään takaisin samaan kylpylään ja jatkan häpykarvatutkimuksiani. Palaan asiaan. En jätä lukijoitani epätietoisuuden valtaan.


Määrääkö EU tissien koon?  1

Haloo, täällä Berliini. En minäkään ole kuullut, että EU olisi määritellyt naisten rinnoille suosituskoon. Mutta ehkä EU:ssa pian säädetään naisille normirintakoko. Se tulee olemaan erityisen rankkaa suomalaisille naisille, koska Suomessa noudatetaan EU:n määräyksiä.

Saksassa on joka tapauksessa Puolue-niminen puolue (Die Partei) huolissaan tästä asiasta. Se kävi EU-kampanjaa tunnuksella "Näpit irti saksalaisista tisseistä", "Ei EU:n normipovelle".

Näpit irti saksalaisista tisseistä.
Näpit irti saksalaisista tisseistä.

Saksalaiset rinnat ovat paljon suuremmat kuin EU-rinnat.

Valitettavasti Puolue ei saanut läpi yhtään edustajaa.


Berliinin häpykarvatilanne; päivitys  5

Viime viikonvaihteisen joulupukkisotkun jälkeen olen rentoutunut saunassa Prenzlauer Bergin kaupunginosassa ja kylpylässä Charlottenburgin kaupunginosassa. Molemmissa naiset ja miehet saunovat yhdessä alastomina, ja kylpylässä myös uidaan nakuina.

Näin ollen olen joutunut - tietenkin tahtomattani - tarkastelemaan noin 40 berliiniläisen naisen häpykarvatilannetta. On se niin hirveää, miten tällaisissa paikoissa joutuu koko ajan näkemään toisten ihmisten intiimeimpiä yksityiskohtia. Sitten kaikki vielä pakotetaan näyttelemään aseksuaalia, ettei vaikuttaisi pervolta. Ollaan ikään kuin aseksuaalien saunaillassa, ja ihmiset, joille ei ikään kuin ole tullut mieleenkään minkäänlaisia seksuaalisia ajatuksia, venyttelevät nakuina selällään lauteilla kevyesti huokaillen ja nousevat uima-altaasta kuin hidastetta syöneet Venus ja Adonis.

Joka tapauksessa voin tiedottaa, että näkemistäni noin 40 häpykummusta vain neljä - viisi loisteli karvattomina. Siis noin 90 % naisista oli säilyttänyt enemmän tai vähemmän koskemattomina luontaisen lämmittävän karvapeittonsa.

Joudun tietenkin jatkamaan tutkimuksia varmistaakseni tulosten yleispätevyyden.

PS. Täällä Berliinissä on mukavaa. Marraskuussa täällä on hyvin vähän turisteja. Täällä kuulee puhuttavan enimmäkseen saksaa. Monissa ravintoloissa istuu viikonvaihteen iltoinakin vain muutamia asiakkaita, ja metrovaunut kulkevat perjantaisin ja lauantaisin illan alkutunteina lähes tyhjinä.


Näyttelenkö joulupukkia?  1

Hei! Sori että en ole kirjoittanut (ainakaan vielä) lisää Madridista, niin kuin lupasin, vaan päätynyt Berliiniin, mitä kehotin välttämään. Täällä on erittäin hauskaa!

Eteeni on vain tullut iso ongelma. Pitäisikö minun ryhtyä feikki joulupukiksi? Kun satuin eilen kävelemään Schleiermacherstrassea Kreuzbergin Mehringdammissa, tulin poikenneeksi sisään siellä sijaitsevaan Suomi-Keskukseen. Siellä järjestetään ensi viikonvaihteessa Berliinin suomalaisten joulumyyjäiset. Niissä käy joka vuosi myös Joulupukki.

Heti kun astuin ovesta sisään ja siellä oleva nainen näki minut, hän kysyi, tulenko heille joulupukiksi. Kuulemma joku Antti-niminen joulupukki joutuu lähtemään työmatkalle ja heillä ei ole joulupukkia.

Se nainen ei ilmeisesti usko joulupukkiin, koska hän olettaa, että Antti tai minä voisimme esittää joulupukkia ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

En ole joulupukki. Mitä te neuvotte tekemään? Pitäisikö minun suostua sen naisen pyyntöön ja näytellä joulupukkia Berliinin suomalaisten joulumyyjäisissä? Vastauksellanne on kiire.


Madrid: Surrealismi ja uni  3

Hei, olen jumalan kiitos palannut Madridiin, josta jouduin poistumaan viime tammikuun lopulla. Miten ihanaa! Suosittelen, että vaihdatte Berliinin Madridiin mitä pikimmin.

Lähdin ensitöikseni selvittelemään Sisäpiirissä kysyttyä uniasiaa http://www.city.fi/sisapiiri/kysymys/30692 Suuressa Thyssen-Bornemiszan taidemuseossa avattiin nimittäin äskettäin El Surrealismo y El Sueño - Surrealismi ja uni - näyttely. Uni ja unikuvat kiehtoivat surrealisteja loputtomiin, ja näyttelyssä on maalauksia kaikilta suurilta surrealisteilta. Se on unista kiinnostuneen ihmisen unelmakohde.

Koska olen ilmeisesti pakkomielteisesti fiksoitunut alastomiin naisiin, laitan tähän yhden kuvan belgialaiselta surrealistimaalarilta Paul Delvauxilta. Tämä maalaus on näyttelyssä. Nukkuva Venus, vuodelta 1944. Jos oikein tarkkaan katsotte, huomaatte, että naisen nännit ovat paisuneet. Hän on unen rem-vaiheessa, jossa naisen nännit ja klitoris paisuvat, samoin kuin nukkuvan miehen penis.

Paul Delvaux: Nukkuva Venus
Paul Delvaux: Nukkuva Venus

Paul Delvaux maalasi alastomia, lasittunein katsein kulkevia naisia loputtomiin. Nainen elää ikään kuin unessa. Kaiken huipuksi alastomana.

Unessa me kohtaamme - ehkä - minämme, joka on toinen kuin tuntemamme minä. Ja unessa kaikki on mahdollista. Moraali tai äly ei rajoita unikuvien virtaa.

Äskettäistä Sisäpiirin uni-kysymystä kommentoi nimimerkki Puumatar. Hän kertoi, että hän pystyy hallitsemaan uniaan sillä tavalla, että jos hän vaikka herää unesta käymään pissalla, hän pystyy sänkyyn palattuaan jatkamaan saman unen näkemistä. Puumatar sanoi, että hän pystyy jatkamaan samaa unta vaikka seuraavana yönä.

Puumatar, tämähän ei voi jäädä tähän. Sinun on kerrottava meille kaikille, ja hyvin tarkasti, miten teet sen. Miten hallitset uniminääsi?

PS. Vakaa tarkoitukseni on kirjoittaa lisää blogimerkintöjä täältä Madridista ja laittaa niihin lisää kuvia alastomista naisista.


Almodovar ja lentävät homot

Tämän vuotinen Sodankylän filmifestivaali alkoi omalta osaltani upeasti, kun onnistuin ostamaan vihoviimeisen lipun festareiden ensimmäiseen elokuvaan, Pedro Almodovarin Matkarakastajat. Se oli Suomen ensi-illassa Sodankylässä ja tulee elokuvateattereihin perjantaina 19.7.

Suosittelen. Jos käytte katsomassa sen, ette koskaan enää pysty suhtautumaan matkustajakoneiden henkilökuntaan entiseen tapaan. Kysymys kuuluu: onko parempi, että esim. Finnairilla on normaaleja, pitkästyttäviä lentoemäntiä, stuertteja, lentokapteeneita ja lentoperämiehiä vai olisiko parempi, että lentokoneiden koko henkilökunta olisi homoseksuaaleja, jotka ajattelisivat koko lennon ajan pelkästään seksiä, myös mahdollisen pakkolaskun aikana?

Almodovarin matkustajakone lähtee lentoon Madridista, ohjaajan kotikaupungista, kohti Meksikoa. Välittömästi huomataan, että koneen toinen laskeutumisteline on viottunut ja kone päätyy kiertämään ympyrää läheisen Toledon kaupungin yläpuolella odottaen mahdollisuutta tehdä pakkolasku jollekin lentokentälle.

Lentokoneen kapteeni on biseksuaali, kaikki muut ovat puhtaasti homoja. Kun pakkolasku alkaa, kapteenin vieressä ohjaamossa istuva lentoperämies kyselee koko ajan kapteenin mielipiteitä miesten välisestä yhtäaikaisesta 69-suihinotosta. "Voitsitko edes vähän yrittää keskittyä tämän pakkolaskuun", kapteeni pyytää.

Friikki elokuva, joka kannattaa rientää katsomaan.


Outoa säpinää nakukylpylässä  3

Hei, täällä Berliini! Olen taas viettänyt aikaa rakkaassa nakukylpylässäni Thermen am Europa Centerissä http://www.thermen-berlin.de/. Toissa lauantai-iltana tapahtumat kuitenkin saivat oudon käänteen. Alastomien naisten ja miesten joukkoon uima-altaalle valui nuoria turistimiehiä ja -naisia pukeutuneina uima-asuihin: bikineihin, kokovartalouimapukuihin ja uimashortseihin.

Varmasti kaikki olivat syvästi kiitollisia siitä, että kaksi nuorta läskiä naisturistihyljettä oli verhonnut löysät muotonsa mustiin kokovartalouimapukuihin. Heidän näkemisensä alastomina olisi voinut aiheuttaa pitkällisiä painajaisunia.

Mutta yleisesti ottaen, mitä järkeä on tulla nakukylpylään uimapuvussa?

Takavuosina se ei ollut mahdollistakaan, mutta pari vuotta sitten Thermenin kylpylässä ilmeisesti tapahtui jotain epämiellyttävää. Jotkut alastomat miehet kenties käyttäytyivät hieman häiritsevästi joitain alastomia naiskylpijöitä kohtaan. Sen seurauksena yksi kylpylän saunoista määriteltiin vain naisille avoimeksi ja sallittiin uima-asujen käyttäminen uima-allasalueella.

Sen jälkeen tilanne kylpylässä on rauhoittunut ja suurin osa kävijöistä kylpee edelleen alastomina ja naiset käyttävät kylpylän kaikkia saunoja. Naturistikylpylähän on ekshibitionistien ja voyeuristien keidas. Siellä kävijät nauttivat itsensä näyttämisestä ja toisten katselemisesta.

Jos uimapukuisia turisteja alkaa tulla Thermenin kylpylään suurin joukoin, he onnistuvat todennäköisesti tuhoamaan koko paikan. Seura tekee kaltaisekseen. Alastomien ihmisten keskuudessa on helppo olla alasti. Uimapukuisten joukossa ei halua riisuutua.

Jos turisti haluaa Berliinissä mennä kylpylään uimapuvussa, hänelle on tarjolla monia kylpylöitä, joissa käytetään uimapukua. Mitä järkeä on tulla uimapuvussa naturistikylpylään?

Karu vastaus: he haluavat nähdä (tirkistellä) alastomia ihmisiä riisuutumatta itse. Silti ihmetyttää, että turistimiehetkään eivät uskalla riisua housujaan.

Voitaisiinko nyt sopia, että ainakaan kukaan suomalainen jätkä ei lähde siihen kylpylään uimahousuissa, vaan revästään härmäläiset munat esiin. Vaka vanha Väinämöinen, laski laulellen vesi. Pallit pomppi vetten päällä, munaset aalloilla kynti. Pidetäänkö sovittuna?


Älyn riemuvoitto: turistiläppä

Kävin eilen katsomassa viime joulukuussa ensi-iltansa saaneen elokuvan Der Venedig Prinzip, joka kertoo siitä, miten turistit ovat vallanneet Venetsian. Kaupungissa ei asu vakituiseen enää kuin muutama kymmenentuhatta ihmistä. Kaikki normaali toiminta on loppunut ja siellä on hädin tuskin enää ruokakauppoja, ja Venetsiasta on tullut Venetsia-kulissi, eräänlainen Disneyland.

Myös Berliini on jo huhtikuun lopulla valtavan turistijoukon kohde. Turistit tulevat ennen kaikkea viikonlopuksi Berliiniin. Metrovaunut ovat tupaten täynnä turisteja.

Olen törmännyt ranskalaisiin koululuokkiin, jotka ovat tulleet tänne loukkaretkelle. Tänään oli yhdessä ranskalaisryhmässä noin sata koululaista.

Viikonvaihteessa kuulee myös jatkuvasti englantia. En jumalan kiitos ymmärrä mitä ranskalaiset koululaiset puhuvat, mutta osaan ikävä kyllä englantia. Turistien puhe on aina turistipuhetta. "Berlin is sitä ja tätä" ja "Berlin is tätä ja sitä." "Berliners are sellaisia ja tällaisia" ja "Berliners are tällaisia ja sellaisia." "Their chicken was rather good. You should try it."

Jokainenhan kai on valmis ihan omalta kohdaltaankin tiukan paikan tullen myöntämään, että on mahdotonta ymmärtää vähänkään syvällisemmin kaupunkia, johon on vasta hetkeä aikaisemmin tullut. Silloinkin on vaikea ymmärtää ja tuntea kaupunkia, kun on asunut siellä muutaman kuukauden, kuten muuttohipsterit. Niin älykkäitä kuin he luulevat olevansa, myös heidän puheensa on turistipuhetta.

Nykyisin on tuskallista istua kuppiloissa niissä Berliinin kaupunginosissa, joissa on paljon turisteja ja hipstereitä. Se puhe on niin vastenmielistä! Sen tähden kävin tänään iltapäivällä Prenzlauer Bergin kaupunginosassa Haus der Sinnessä (Aistien talossa) iltapäivän Teetansseissa, joissa dj Capt'n K soitti vanhaa swingiä ja jiveä. Paikalla oli vain aitoja berliiniläisiä.

Toisin sanoen, Berliinin suosio on mennyt niin pitkälle, että Berliinissä joutuu ponnistelemaan päästäkseen Berliiniin. Se vaatii myös asiantuntemusta.


Toive: hyvästi hipsterit!  12

Hei, täällä Walter, Hipsterlandiassa!

Tässä on koko asian ydin. En tiedä enää, olenko Berliinissä vai jossain ihme Hipsterimaassa. Berliinihän on maailman hipsteripääkaupunki. Hipstereitä valuu tänne kaikkialta maailmasta. He ovat luovan luokan wanna-be-jäseniä ja haluavat asettua Berliiniin asumaan ja pitämään hauskaa ja tekemään...jotain...luovaa.

Niinpä kokonaiset kaupunginosat alkavat Berliinissä muuttua Hipsterlandioiksi. Friedrichsein varsinkin ja osa Kreuzbergia, ja nyt hipsterit levittäytyvät Neukölnin kaupunginosaan. Puhutaan Kreuzkölnistä, alueesta kahden kaupunginosan rajalla, jonka hipsterit ovat jo vallanneet.

Nyt esitän oleellisen kysymyksen: mitä mielenkiintoista hipsterit nykyisin pystyvät tekemään ja esittämään? Ja vastaan: ei mitään. Kaikki on saman vanhan paskan toistamista.

Hipstereitä on ollut jo ainakin kymmenen vuotta. Se on ikivanha, loppuunkulunut juttu.

Hipstereitä innostavat "pihatapahtumat" ja "kaupunginosakirpputorit". Onpa rajua!

Tähän samaan scheisseen liittyy vielä toinen kipeä asia: pukeutuminen. Hipsterit ovat onnistuneet vaikuttamaan yleiseen pukeutumiseen ja sen seurauksena muoti on pysynyt samana jo kymmenkunta vuotta.

Ihan hyvännäköistä, seksikästäkin muotia, mutta jossain vaiheessa sitä vaan on nähnyt muutaman pillipuntin liikaa. Ja kuinka kauan naiset jaksavat pitää kaulassa niitä huivikääröjä?!

Muotisuunnittelija Alexander McQueen ei todellakaan ollut hipsteri, mutta hän loi naiselle uuden silhuetin vuosituhannen vaihteessa. Voimakas olkapäälinja, siitä tiukasti ylävartalon myötäisesti laskeutuva vaate, esim. takki, joka vedetään vyöllä kapeaksi vyötäröltä ja sitten pyöreä lantioviiva. Voimakkaalta ja samalla naiselliselta näyttävä nainen. Hienoa, mutta se oli vuosituhannen vaihteessa. Alexander McQueen miellytti hipstereitä, ja sama silhuetti on käytössä vieläkin, vaikka sen luoja itse on hirttäytynyt vuonna 2010 luksuskotinsa makuuhuoneen vaatekaappiin. Ilmeisesti lopen kyllästyneenä hipstereihin.

Niinpä rukoilen joka ilta, että jostain tulisi nuoria tyyppejä, jotka tekisivät jotain uutta ja löisivät hipstereille oman kaupunginosan lähiverstaassa muotoillun luomupuukapulan perseeseen.

Hyvästi hipsterit!


Kevät Berliinissä: Fuck Me Now And Love Me Later  4

Jees, laskeuduin toissapäivänä taas Berliiniin. Jo lentokoneessa Berliner Morgenpostin etusivulla esitettiin kysymys: "Kuka enää on normaali?" Ei siitä sen enempää, koska on päivänselvää, että kukaan ei enää ole normaali.

Tänä iltana kävin Karl-Marx-Alleella A-Loungessa Fuck Me Now And Love Me Later -kirjan julkistamistilaisuudessa. Jana Försterin kokoamassa saksankielisessä kirjassa 33 naista kertoo yhden illan pysäkistään.

Tässä mestarilaukaukseni kirjan toimittajasta Jana Försterista ja hänen valkoisista alushousuistaan.

Jana Förster
Jana Förster

Tilaisuudessa oli yleisön lisäksi läsnä muutamia kohtuullisen vampahtavia naisia, jotka ovat kirjassa kertoneet yhden yön suhteestaan. Jana Förster luki muutamia kertomuksia, siis saksaksi, ja yleisö kiljui useissa kohdissa naurusta. Osaan saksaa jo aika hyvin, mutta putosin kyydistä enkä käsittänyt niitä hauskoja kohtia. Nauroin silti, etten olisi vaikuttanut typerältä.

Käsitin kuitenkin, että erään naisen yhden yön mies oli paljastunut tosi karvaiseksi - mikä nauratti kovasti yleisöä - ja jossain vaiheessa kesken panon miehen kainalokarvoista oli tipahdellut hikipisaroita naisen päälle. Yleisö tärisi naurusta. Kertomuksen lopussa nainen kiteytti kolme opetusta tästä panosta. Niistä viimeinen oli suomennettuna: "Hikipisaroiden tipahtelu kainalokarvoista on painajainen."

Tilaisuus joka tapauksessa opetti, että kaikki yhden yön suhteet ovat hauskoja.

PÄIVITYS:

Olen koskaan lepäämättömänä tutkivana journalistina onnistunut kaivamaan esiin uuttaa merkittävää tietoa tähän asiaan liittyen.

Jana Förster (30) on työskennellyt aikaisemmin stripparina. Hänellä on kuusivuotias tytär Layana ja mies Marco (33). Jana on kaksi vuotta sitten julkaissut kirjan Ausgezogen (Riisuutunut), jossa on 33 eroottista kertomusta hänen stripparielämästään. Ja mikä oleellisinta: hänen bikinikokonsa on 37.

Tässä toinen laukaukseni ihanasta Janasta.

Jana Förster
Jana Förster