Ilmiöt

Yleensä Helsingin yössä pääsee seuraamaan lähinnä täysi-ikäisten dokailua, mokailua ja pokailua, mutta kesäaika tarjoaa mahdollisuuden tutustua myös kansan nuoriin toivoihin. Vappu toimii lähtölaukauksena tälle pussikaljakaudelle. Pääsin tekemään aikamatkan teini-ikään (tosin vain sivustakatsojana) eilen Kaivohuoneen raitiovaunupysäkillä.

Täytyy ihmetellä, kuinka vanhemmat päästävät näitä kuusitoistakesäisiä vapaalle jalalle yhtenä vuoden vaarallisimmista illoista, mutta ei nyt takerruta siihen.

Myöhemmällä iällä kymmenenkään vuoden ikäero ei ole este, mutta teininä vuosikin on iso juttu. Tämä muistui mieleeni, kun kuulin pysäkillä töyhtötukkaisen pojan huutelevan: ”Mis kaikki ysineloset on? Tääl on vaan jotain ysiykkösii!” En jäänyt seuraamaan, löysikö poika oikean vuosimallin tyypit, koska mielenkiintoisempi keskustelu varasti huomioni.

Teininä valmistaudutaan aikuiseen elämään. Tämä selittää muun muassa tyttöjen aikuismaisia asuja ja korkokenkiä sekä teinien minuuttisuhteita. Kaivarin pysäkillä kuulemani keskustelua ei kuitenkaan toivoisi kuulevansa edes aikuisten suista. Siinä toinen osapuoli, pienikokoinen poika, tivasi useaan kertaan toiselta, pullaposkiselta ponnaripääpojalta, aikooko tämä ”taas mennä nus*** sitä ämmää”. Pojat olivat ulkonäön perusteella jotain neljäntoista ja seitsemäntoista vuoden väliltä. Toivon, että he eivät tajunneet, mitä puhuivat.

Teininä monet asiat hävettävät. Ennen kuin jätin Kaivon pysäkin taakseni, kuulin takanani kännykän pirisevän ja hätääntyneen teinitytön selittävän: ”En mä voi vastaa! Se on mun isä!” Siis noloa, sehän saattais vaikka tulla hakemaan sut turvallisesti kotiin.

Nuorehko nainen heiluttaa peppuaan viehkeästi korokkeella. Yläosattomissa. Olemme aivan tavallisessa tissibaarissa Pietarissa.

Suomessa yläosattomissa heiluvia esitanssijoita löytyy käytännössä vain hieman likaisiksi leimatuista strippibaareista. Toisaalla, esimerkiksi juuri Venäjällä, on normaalia mennä baariin, jossa palkatut naiset keikistelevät lähes ilman rihman kiertämää. Myös naiset käyvät näissä paikoissa, ja
asiakkaiden joukosta löytyy niin nuoria kuin vanhojakin.

Burleski ilmiönä on tuonut tissit kotoisan baarikansankin keskuuteen. Ilmiötä tosin voi pitää jollain tapaa yläluokkaisena, jopa korkeakulttuurina, liitetäänhän burleskiin muun muassa satiiri sekä teatraalisuus. Burleskiin liittyy myös julkilausuttu ajatus naisten ”vapautumisesta” ja rajojen rikkomisesta (hohhoijaa, todella radikaalia, että kaiken kokoiset naiset voivat keikistellä vähissä vaatteissa ja yliampuvissa asuissa). Pietarilaisessa baarissa aatteellisuutta sai etsiä. Naiset toimivat vain viihdyttäjinä.

Miksi suomalaisessa baarikulttuurissa puolialastomat naiset (enkä nyt puhu asiakkaista) ovat joko epäilyttäviä tai eksklusiivisia?

Perjantaina Suomen muotiväki (Saimi Hoyer ja pari Muodin huipulle-kisailijaa) kokoontuivat PopFashion 2010-tapahtumaan yökerho Circukseen. Illan ohjelmassa oli kaksi muotinäytöstä, ja haluan kertoa teille ensimmäisen kulusta.

Paikalle oli tullut myös Arkadianmäen muotipoliisi. Ei, en tarkoita verkkosukkis-Juttaa, vaan kokoomuksen Kimmo Sasia, jonka toimintaa pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä.

Muotinäytöksen lomassa esiintyi muutamia artisteja, joista pelin avasi Soma Manuchar. (Googlettakaa, jos ette tiedä. Niin minäkin tein.) Soman esityksessä jännittävintä oli arvailla, lausuiko neito oikeasti yhtään sanaa mikkiin, vai tuliko koko homma nauhalta. Oli miten oli, tuskalliselta vaikutti. Tässä kohtaa myös Sasi katsoi parhaakseen näperrellä kännykkäänsä.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26624/

Toisena esiintyjänä oli Suvi Isotalo (joo, ei siitäkään kukaan oo oikeasti kuullut). Suvin esityksen yhteydessä mallit esittelivät lavalla Noolanin kauniita valkoisia vaatteita. Esityksen kiinnostavuuden indikaattorina käyttämäni kokoomusedustaja kuitenkin tyytyi vielä tässä vaiheessa kaivelemaan kynsien alusiaan.

Turo Tailorin ja Nanson vaatteiden kohdalla panokset kovenivat. Tutkittuaan kynsien aluset, Sasi siirtyi kaivamaan korvaansa. Ehkä musiikki oli kovalla, ja herkät tärykalvot vaativat suojaa, mutta mikä siinä tapauksessa selittäisi kaivelusormelle tehdyn jälkitarkastuksen.

Ensimmäisen muotishow’n viimeinen esiintyjä oli Cristal Snow, jonka laulaessa lavalla astelevat mallit esittelivät Antti Asplundin luomuksia. Tässä esityksessä oli jo asennetta! Sen huomasi myös indikaattoristani: kansanedustaja raaputti päälakeaan. Peräti kolme kertaa.

”Pelkäsin, että täällä olisi vain peräkammarin poikia ja muita epätoivoisia, mutta täällähän onkin mielenkiintoisia ja hyvännäköisiä ihmisiä!” Näin kuului erään eilisiin Deitti.net:in Helsingin sinkkubileisiin osallistuneen kommentti. Hän oli oikeassa. Bileet järjestettiin Rumassa, mutta paikan nimi ei ollut enne.

Alkuun tunnelma oli odottavainen, mutta vajaa tunti ovien avaamisen jälkeen käynnistetty ensimmäinen Group Speed Dating-sessio toimi jäänmurtajana. Innokkaita deittailijoita oli niin paljon, että myöhemmin illalla järjestettiin toinenkin sessio, johon uteliaisuuttani osallistuin myös itse. (Kuriositeettina mainittakoon, että innokkaita miehiä olisi riittänyt vielä kolmanteenkin sessioon.)

Speed Datingiin osallistui 9 naista ja 9 miestä. Jokaisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa oli noin kaksi ja puoli minuuttia aikaa jutella.

Ensimmäisten miesten kohdalla aloitukseni olivat vähintäänkin jäätäviä. Esittäytymisen jälkeen iski blackout: mitä mä sanon?! En ikinä aloittaisi normaalissa treffi-/flirttitilanteessa sanomalla ”No, mitäs sä tykkäät tehdä?”, nyt se kuitenkin putkahti paremman puutteessa suustani.

Keskivaiheilla muistutin lähinnä puheripulista kärsivää chat-juontajaa tai yleistä syyttäjää kysellessäni harrastuksista ja töistä. Harrastuksista kyseleminen oli muutenkin huono veto, koska mikä on puuduttavampaa kuin kuulla yhdeksältä eri ihmiseltä, että he käyvät lenkillä ja kuntosalilla? Töistä kysellessäni tein vain yhden huomion. Ainakin neljä miestä työskenteli tai opiskeli tietokoneiden tai tekniikan parissa.

Lopussa kärsin jo vatsakrampeista (mikä ei kylläkään johtunut
treffiseurasta), ja olin väsynyt intensiiviseen pälättämiseen. Oikeastaan tässä vaiheessa jutustelu tuntui luontevimmalta, lukuun ottamatta sitä, että olisin halunnut juosta suoraa päätä vessaan voimaan pahoin.

Joitain miehiä jännitti selvästi enemmän, ja heidän puheensa kuulosti lähes ulkoa opetellulta. Toiset olivat rentoutuneempia, jolloin juttu luisti paremmin. Pari kertaa huomasin keskusteluaiheiden loppuvan alkuunsa.

Pikadeitit olivat kuin liukuhihnatyöskentelyä, mutta toisaalta virkistävä tapa tutustua ihmisiin. Itselleni jäi myös hauska tunne siitä, että nyt tässä on porukalla kokeiltu jotain uutta ja ehkä vähän kreisiäkin. Hyvän mielen lisäksi illasta ei kuitenkaan jäänyt muuta käteen. En enää edes muista puolienkaan deittieni nimiä.

Aloitin bloggaajan urani viime vuoden lokakuussa vihjaamalla uudesta yökerhosta. Yökerho oli Fabrik. Eilen vietettiin Fabrikin viimeistä iltaa. Lyhyestä virsi kaunis, näemmä.

Syitä lopettamiseen en tiedä. Käsittääkseni kohderyhmä oli löytänyt paikan jokseenkin hyvin, ja viikonloppuisin Pohjoisen Rautatienkadun varressa juhlia riitti. Oli miten oli, nyt kysymykseksi jää, mitä Fabrikin tilalle tulee?

Kolmannen käden tietona olen kuullut, että Tiger alkaa palvella Fabrikin asiakkaita uusin alennetuin ikärajoin. Jos Pohjoisen Rautatienkadun tila jää SK:lle, paikalle siis tuskin tulee uutta hienoon menoon tarkoitettua klubia.

Mitä tilalle voisi siis tulla? SK:n yökerhotarjonta Helsingissä on jo hyvin kattava. Tarkastellaanpa.

Burleski on vanhemmille hienoon menoon, Apollo samalle kohderyhmälle rennompaan. Butterfly on nuoremmille suunnattu rento mesta, ja Tiger näyttää nousevan nuorten Burleskiksi. Huuma on uusi Onnela, ja sen vieressä oleva Hurmio on vanhempien Armas. Simonkadun Herkku taasen on nuorempien Armas.

Oma villi veikkaukseni on, että jos paikka pysyy SK:lla, tilalle tulee jotain vähin äänin kuopatun PartyBoxin kaltaista (PB raivattiin pois Hurmion tilalta). Railakkaalle afterski-menolle (ilman skiitä) lienee aina tilausta. Vielä laskettelukauden loputtuakin.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään tutkimuksesta, jossa yliopisto-opiskelijoiden alkoholinkäytön kerrotaan lisääntyneen vuosien 2004 ja 2008 välillä. Rankimmin dokaavat tutkimuksen mukaan taideaineiden opiskelijat, vähiten kuppi taas maistuu lääkisläisille.

Itselläni on kokemusta muutamistakin eri alojen opiskelijoiden pippaloista. Tässä poikkitieteellinen raporttini.

Olen samaa mieltä tutkimuksen kanssa lääketieteen opiskelijoista. Viimeisin kokemukseni heidän juhlistaan on tammikuun lopulta, kun Apollo täyttyi ”Lääkärileikkeihin” osallistujista. Vaikka nimi johdatteleekin mielikuvaan joukko-orgioista, meno oli melko asiallista ja suurin osa ihmisistä keskittyi fiilistelemään illan esiintyjää 22 Pistepirkkoa. Kuulemani mukaan lääkisläiset järjestävät suhteellisen harvoin isoja bileitä muihin tiedekuntiin verrattuna.

Oman rakkaan tiedekuntani (mmtdk) pippaloita leimaa mielestäni suomalaiskansallinen pelti kiinni-mentaliteetti. Reippaassa talonpoikaishengessä monet juhlat tuntuvat päättyvän ennen kuin ehtivät alkaakaan, kiitos osallistujien hyvän nestetankkauksen. Näihin bileisiin ei siis kannata mennä liian myöhään, muuten saattaa missata koko menon. Eläinlääkiksen kanssa toteutettuja juhlia meillä hehkutetaan, pääasiallisesti eläinlääkiksen tyttöjen takia.

Oikeustieteellisen tiedekunnan bilessä olen käynyt vain kerran. Teemana oli lentokenttä, ja ohjelmanumeroista muistan vain puolialastomat miehet ja kermavaahdon. Voin hyvin kuvitella nämä opiskelijat myöhemmin Kallen ja Apollon kantiksina.

Teekkareiden juhliin en ole vieläkään uskaltautunut, vaikka useamman kerran olenkin suunnitellut meneväni. Teekkarit ovat tunnettuja omintakeisesta (ja kosteasta) biletyksestään. Juhlien yleisluonnetta kuvaa luullakseni hyvin KKK-bileiden kutsu. Kaksi K:ta tarkoittivat karvoja ja kermavaahtoa, kolmannen merkitys oli muistaakseni kesä tai kossu.

Kauppakorkeakoulu on opiskelijabileiden mekka. Kemuja on joka lähtöön, ja niitä järjestetään usein. Pelti kiinni-mentaliteettia löytyy myös kauppislaisten juhlista. Toisin kuin maa-metsiksen opiskelijat, kauppilaiset jaksavat bilettää huomattavan pitkään. Vaikka kuppia otetaan reilusti, meno pyritään naamioimaan tyylikkääksi hienoilla puitteilla (kulissit rapistuvat yleensä siinä vaiheessa kun pöydillä tanssi tai oksentelu alkaa).

Itselläni ei ole kokemusta taideopiskelijoiden kemuista, mutta sen osaan sanoa, että Aalto-yliopisto alkaa varmasti tuottaa merkittäviä innovaatioita lähivuosina. Sillä parhaat ideathan syntyvät tuopin ääressä istuessa. Ja siitä näillä opiskelijoilla on totisesti kokemusta.

Joissain toimitiloissa ravintolat vaihtuvat nopeammin kuin ehtii huomata.

Eräänä päivänä Simonkadulla kävellessäni huomasin ”Simonkadun herkun” ilmestyneen täydentämään pääkaupungin baari- ja ravintolatarjontaa. En ollut kuullut hiiskaustakaan Herkun avaamisesta, joten kyselin asiasta ovella seisseeltä pokelta. Kantavana ideana on edullinen bisse ja rento meininki. Paikka on kuulemma suunnattu erityisesti parikymppisille opiskelijoille, joten aloin ihmettelemään, miksen näin kohderyhmään kuuluvana ollut kuullut tai nähnyt yhtäkään mainosta tai tiedotetta paikasta.

Aikaisemmin Herkun tiloissa ovat toimineet Soittojuomala Armas (josta erotettiin omaksi paikaksi viime vuoden lopulla avattu Svenska Pubben), Schönes Fräulein, Stockholm Diskotek sekä Hullu Kukko, näin viimeisimpiä mainitakseni. Kaikki muutaman vuoden sisällä. Nimikyltit seinässä vaihtuvat ennen kuin sisäseinien maali on ehtinyt kuivua.

Kaisaniemenkadulta löytyy toinen tuulinen paikka. Osoitteessa 2 A toimii nykyään Nude (avattu viime kesänä), joka yrittää pärjätä paikalla freesin musatarjonnan ja baari- ja kahvilatoiminnan yhdistelmällä. Nudea ennen samoissa tiloissa ehti toimia hädin tuskin vuoden D.D.R., ja sitä ennen paikalla tarjosi juomaa (ellen nyt aivan väärin muista) Eatz, joka toimi myös nykyisen Texasin tiloissa.

Mikseivät ravintolat selviydy joillain paikoilla? Mättääkö tiedotus, vai eivätkö ihmiset muuten vain ”löydä” näitä paikkoja? Voisiko sijainti vaikuttaa tähän vaihtuvuuteen, koska esimerkiksi Kaisaniemenkadun alueella kilpailijoina ovat tunnetut suosikit Molly Malone’s ja On the Rocks?

Jos jollain on selitys tälle ilmiölle, niin mahtavaa, kerro se minullekin.

Miehet naisten vaatteissa hauskuuttavat aina. Senpä takia Drag-artisteille on ollut tilausta jo vuosien ajan.

Eilen yhdeksän upeaa diivaa oli saatu saman katon alle ravintola Dtm:ään, ja vieläpä hyvän asian vuoksi. Drag United 2010 keräsi rahaa Aseman Lapset ry:n Walkers-toiminnalle.

Yhdeksän säihkysäären joukossa oli Miss Drag Queen-voittajia niin 2000-luvun alusta kuin aivan viime vuosiltakin. Ja eron kyllä huomasi (drag-tietoisten seuralaisteni mukaan). Vuosituhannen alun drag queenit muuntautuivat esityksissään legendaarisiksi naistähdiksi (mm. Celine Dion) ja tuoreiksi staroiksi (Lady Gaga), mutta tuoreemmat missukat loivat show’ta omilla tanssitaidoillaan. Molemmat tyylit toimivat, kunhan koko esitystä ei ole rakennettu pelkästään sen varaan, että miehet naisten vaatteissa hauskuuttavat aina.

Tallinnassa järjestettiin perjantaina hyväntekeväisyyspokeriturnaus, jossa toisistaan mittaa ottivat suomalaiset ja virolaiset julkkikset. Mukaan oli pyydetty myös lehdistön edustajia, joten pääsin osallistumaan tälle erittäin hauskalle ja nauruhermoja kutkuttaneelle matkalle.

Suomen tiimin naisvahvistus oli hallitseva Miss Suomi Viivi Pumpanen (Mitä olisi hyväntekeväisyystapahtuma ilman missiä?!). Kun Viivi oli päässyt Tallinnaan, pari tuntia myöhässä pommiin nukkumisen takia, niin johan alkoi juttu lentää.

Sunnuntain kunniaksi kerron teille missimme ajatuksia. Mukana myös kuvat!

Viivin määritelmän mukaan hyvän porukan tietää olevan kasassa, kun pissa-kakka-juttuja pystyy kertomaan rennosti. Meidän porukkamme oli ilmeisen hyvä, koska heti alussa jutut menivät alapäähän. Ja pysyivät siellä Helsinkiin saapumiseen saakka.

Viivillä on myös historia ja suhteellisuudentaju hallussa. Illallispöydässä missimme valisti, kuinka asioita (ja nykymukavuuksia, kuten sisävessaa) pitää arvostaa: ”Kaikki me ollaan lopulta tultu sieltä ulkohuussista.” Valkoisten pöytäliinojen keskellä, päästä varpaisiin huolitellun kaunottaren suusta kuultuna tätä voisi sanoa korvaamattomaksi. ”Priceless”, kuten Mastercard-mainos aikoinaan valisti.

Viivi ehti matkan aikana myös muun muassa pohtia Mikael Hytösen (Sillä silmällä) kanssa rakennekynsien toimivuutta vessatoimissa. Keskustelun tasoa kuvaavin lause oli ”En mä sun kaivutekniikoista tiedä”.

Julkisesti ollaan kohkattu missimme pituudesta ja sopeutumisesta tyttöporukkaan. Itse uskon Universum-kisojen menevän nappiin, kunhan vain etelä-amerikkalaiset gasellit ymmärtävät pieruhuumoria

SK remontoi ravintoloitaan liukuhihnatahtiin. Uusin saneeraus iski Onnelaan, joka kantaa nykyisin nimeä Huuma. Avajaiset olivat eilen.

Viime vuoden puolella juhlittu Onnelan uudistuminen olikin ravintolapäällikön mukaan osa Huuma-remonttia. Ihan fiksua muuttaa paikkaa palasittain, jos viikkoa pidempään yhtämittaiseen kiinnioloaikaan ei ole varaa. Paljon nähdyt ”sohvatyynyremontit” kun eivät ole kovin uskottavia. Nyt sentään seiniä oli siirretty.

En tiedä, mitä sanoa paikasta. Muuttuiko konsepti? Ei. Muuttuiko asiakaskunta? Ensimmäisen illan perusteella hyvin vähän, jos ollenkaan. (Tavoitteena oli kai taas saada hetkellinen upgreidaus.) Olihan yläkerran valkoisella kalustettu tanssilattia freesin näköinen, mutta mitä sitten?

Yökerhoja uudistetaan yleensä sen takia, että ei-toivotuista asiakkaista päästäisiin hetkeksi, ja että tilalle saataisiin samaiseksi hetkeksi maksukyvykkäämpiä bilettäjiä. Ikärajan nostaminen on toki yksi keino tähän. Omasta mielestäni seuraava uudistaja voisi räväyttää ottamalla käyttöön kunnon naamarajan. Jos ravintola voi valita asiakkaansa iän perusteella, miksei siis myös ulkoisen olemuksen ja käytöksen perusteella?

Ps. Huumasta löytyy rahapelikoneita, joiden kyljestä löytyy K-18-tarrat. Huomatkaa siis kaikki alaikäiset baarikärpäset, että pelaamiseen vaaditaan täysi-ikä… ;)