Viinanen ja Niinistö bluffaavat taas

Jari Tervon Koljatti avaa toivottavasti sitä uuvuttavaa umpihankea, joka vallitsee lähihistoriamme ympärillä.

Ministeri Iiro Viinanen ja eduskunnan puhemies Sauli Niinistö ovat avainasemassa, jos eri muodoissa annetun vaalirahan vaikuttavuudesta muun muassa lainsäädäntöön halutaan täsmätietoa.

Molempien todella isot teot valtiovarainministerinä ovat jääneet hämärän peittoon.

Biologisen elinkaarensa loppusuoralle pikku hiljaa rullaava ministeri Iiro Viinanen yrittää tehdä Sinun-kauppoja omatuntonsa kanssa.

Sen takia uskonkin vakaasti, että meillä taviksilla on toistaiseksi vain kalpea aavistus siitä miten kierosti tämänkin päivän poliittinen koneistomme toimii.

Toivottavasti Jari Tervon Koljatti raivaa tietä myös sille, mitä toimittajat saavat kertoa päättäjistämme. Tosiasioihin perustuen.

- - - - - - - - - - -

LÄHDE - HELSINGIN UUTISET 21052008

Iiro Viinanen paljastaa pankkikriisin salat:
Pankit olisivat kaatuneet veronkiertoon vuonna 1993

ANTTI-PEKKA PIETILÄ

■ Pankkikriisin salatuimpiin kauhunhetkiin kuuluu 4. helmikuuta1993.

"Tuolloin valtiovarainministerinä toiminut Iiro Viinanen joutui selkä seinää vasten antamaan pankeille anteeksi miljardien markkojen maksamattomat verot.

Pankkikriisin synkät yksityiskohdat ovat tähän saakka olleet pimennossa. Niitä ei aikoinaan kerrottu edes eduskunnalle, koska se ei kiinnostanut kansanedustajia.

Niinpä pankit pelastettiin säätämällä verovelat anteeksiantava taannehtiva laki juhannuksena 1993. Tosiasioiden paljastuminen olisi voinut kaataa koko pankkijärjestelmän."

Alkuvuodesta 1993 Viinanen oli saamassa pankkikriisin hallintaansa, kun säästöpankkileirin jäänteet otettiin valtiovarainministeriön hoitoon.

Sen jälkeen säästöpankkien itsenäisyys oli enää teoreettinen asia. Viinasen ajoi voimakkaasti Suomen Säästöpankin ja SKOP:n pilkkomista muiden pankkien kesken.

– Kriisi näytti hetken olevan hallinnassa, Viinanen kuvaa tunnelmaa.

Rauha kuitenkin rikkoutui.

Verohallituksesta tuli tieto, jonka mukaan kaikki pankit olivat systemaattisesti kiertäneet sijoitustodistusten leimaveroja. Maksamattomien verojen potti arvioitiin noin 10 miljardiksi markaksi.

– Oli selvää, ettei pankeilla olisi ollut rahaa leimaveroihin. Sellaista rahaa ei ollut mistään saatavissa.

Vaikka verohallitus oli jo vuonna 1985 ohjeistanut verojen maksamisen, pankit jättivät sen tekemättä.

Pankkien mielestä leimaverolaki oli epäselvä, mikä oikeutti ne toimimaan vastoin annettuja ohjeita. Lisäksi pankit katsoivat, että luottojen leimaverot olisivat vaikeuttaneet niiden ulkomaista varainhankintaa.

Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen tulivat siihen tulokseen, että asian vuotaminen julkisuuteen kaataisi pankkeja ja aiheuttaisi kansantaloudellisen hätätilan.

– Aikaisemmat pankkikriisin vaiheet olivat pieniä yksittäispaukkuja tämän veromällin rinnalla, Viinanen sanoo.

Saatuaan tietää tilanteen karmeuden, hän soitti kokoomuksen silloiselle puheenjohtajalle Pertti Salolaiselle, joka kysyi, kauanko asia on painanut hänen mieltään. Vastaus oli ”kaksi tuntia”.

Viinasen ja Keinäsen mielestä verorikos oli pakko antaa anteeksi. Muuta ratkaisua ei keksitty kuin taannehtiva laki ja verottajan perintätoimien lopettaminen.

Viinasen oli valittava pienimmän pahan vaihtoehto, koska suurempi paha olisi voinut viedä mennessään koko maan.

– Siinä olisi mennyt tyhjäksi kaikki aikaisemmat pankkien pelastustoimet.

Virkamiehet selvittivät taannehtivan lain yksityiskohdat ainoastaan pääministeri Esko Aholle ja muutamille muille ministereille.

Leimaverolain muutos läpäisi eduskunnan täysistunnon juhannuksen alla 1993 juuri ennen kansanedustajien kesälomaa.

Valiokuntien asiakirjojen perusteella kansanedustajat olivat autuaan tietämättömiä ongelman laajuudesta ja sen vaikutuksista pankkijärjestelmään ja kansantalouden tilaan. Yhdessäkään dokumentissa ei kerrota anteeksi annettavien verojen kokonaismäärää ja veronkierron järjestelmällisyyttä.

Ennen lain voimaantuloa verottajalla oli valmiina 500 miljoonan markan lasku ensimmäisistä maksamattomista leimaveroista ja valmistelussa oli kolme kertaa suurempi erä.

– Koska eduskunnassa ei esitetty asiasta kysymyksiä, ei niitä oma aloitteisesti myöskään kerrottu siinä pelossa, että koko laki olisi kaatunut.

Viinanen sanoo monesti miettineensä, että varmasti joskus tulee hetki, jolloin minunkin päätäni vaaditaan vadille ja syyte uhkaa niistä toimenpiteistä, joilla olin pelastamassa koko pankkijärjestelmää.

– Silloin ei ollut toista vaihtoehtoa. Kansantalous olisi kaatunut pankkien perässä. Ei sellaista voitu sallia.