Rapsakkata

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on rehnponzi.

Salaliitot ovat nykyisin avoliittoja

Poliitikot ihmettelevät alhaisia äänestysprosentteja eri vaaleissa. Ainakin virkansa puolesta. Tosin kasvaneissa äänestysprosenteissa piilee aina vallan menettämisen mahdollisuus.

Joten ei noista alhaisista äänestysprosenteissa kannata olla pitkäaikaisesti huolissaan. Varsinkin, jos itse kuuluu vankasti vallassa olevaan puoluepoppooseen. Tai sen ympärille kytkeytyneeseen ekosysteemiin. Niin toiminnallisesti kuin taloudellisesti.

* * *

Vaan mitä tapahtuu, jos tällainen yksittäinen äänestäjäpoloinen kiinnostuu saamaan tietoa siitä, ketkä asioistamme päättävät?

Vanhasen lista on käänteineen uskomaton kertomus Suomessa vuonna 2010-luvulla vallitsevasta avoimuudesta valtionhallinnossa.

Mielestäni Vanhasen lista on myös ihmeellinen tarina siitä, että miksi ihmeessä tämä osallistujalista piti näin tiukasti salata?

Kho:n päätöksellä ns. Vanhasen lista on nyt julkinen!
Kho:n päätöksellä ns. Vanhasen lista on nyt julkinen!

Kho:n päätöksellä julkiseksi tulleen osallistujalista tunnistetiedot:
KHO:2012:88, Antopäivä 3.10.2012, Taltionumero 2622, Diaarinumero 2763/2/11

Keitä kaikkia Vanhasen listalta löytyy ja mihin kaikkeen tuo joukko mahdollisesti liittyy? Tässä lopun linkkauksessa pienimuotoista pohdintaa aiheen tiimoilta. Täysin eri mieltäkin saa olla.

Johtavana ajatuksena alla aukeavassa katsauksessa on se, että tämän päivän salaliitot ovat silmiemme edessä tapahtuvia avoliittoja. Jotka jatkuvat ja muuttavat muotoaan, elleivät viralliset mediat niistä meille koskaan kerro.

Tuntui kornilta maksaa tästä tiedosta 226 euroa valtiolle.

Vaan toivottavasti tämän tarinan ylöskirjaus auttaa jotakin Teistä, jossakin toisessa kohtaa, kun mahdollisesti kiinnostutte selvittämään yhteisten asioiden hoitamisen saloja.

Kun kaikki tietää. Kaikki ymmärtää.

* * * *

Vanhasen lista 3
http://suomi2017.wordpress.com/2012/12/05/vanhasen-lista-3/
Julkaistu joulukuu 5, 2012

Nyt; korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti, julkaistava Vanhasen lista on osallistujaluettelo henkilöistä, jotka osallistuivat 2.2.2009 Finlandia-talolla Helsingissä järjestettyyn "Suomen EU-politiikan tahtotila 2010-luvulla" - seminaariin. Osallistujatiedot pyrittiin ensin agressiivisesti salaamaan!

Kuitenkin listalta löytyy; esimerkiksi, 21 tiedotusvälineiden päätoimittajaa!

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on erittäin merkittävä. Verovaroilla tai vastaavan kaltaisesti katsottavaksi kerätyillä yhteisillä varoilla järjestettyjen tilaisuuksien osallistujatiedot ovat Suomessa julkisia.

Tosin oma olettamani on se, että osallistujatietoja vastaavista tilaisuuksista; tuskin, annetaan kovinkaan helpolla.


Euroopan velkojen verkosto II  1

Pikku hiljaa alkaa tiedotusvälineiden kautta löytymään kokonaiskuvaa, miten iso eurokupla tahikka - kriisi tällä hetkellä on menossa.

Tai sitten en ole vain uutisvirrasta kokonaislukuja valtioiden veloista huomannut. Tosin alla olevat luvut piti vielä itse poimia ja laskea jutusta ns. esille.

Iltasanomat 25.7.2012 kirjoitti otsikolla "Europalo nuolee Saksan portteja". Reportaasin kirjoittaja Mika Koskinen on Iltasanomien politiikan toimituksen esimies. Samassa yhteydessä hän kirjoittaa oraakkelimaisesti Näkökulma-palstalla otsikolla "Kun Suomi hyvästeli euron".

Aukeaman kaaviokuvasta (tekijä IS Jesse Järvisalo) voi laskea, että 17 euromaan yhteinen valtiovelka on tällä hetkellä (noin) 8 434 miljardia euroa. Jos ajatellaan, että noista valtiolainoista on niin sanotusti mätiä 40 prosenttia, niin ollaan tukipaketti tarpeessa (kuten ERVV/EVM) 3 373,60 miljardia euroa!

ERVV/EVM tukikapasiteetti lienee se 700 miljardia euroa. Ei ihme, että eurobondit kiinnostavat. Eli valtiovelkojen yhdistäminen ja yhteisvastuulla hoitaminen.

Euromaiden osuus Euroopan velkojen verkostosta menee maittain suurin piirtein näin. Kyseessä siis vasta euromaiden valtiovelat.

Summat miljardeja euroja:

1. Saksa 2 111
2. Italia 1 946
3. Ranska 1 789
4. Espanja 774
5. Hollanti 402
6. Belgia 377
7. Kreikka 280
8. Itävalta 222
9. Portugali 189
10. Irlanti 174
11. Suomi 93
12. Slovakia 32
13. Slovenia 17
14. Kypros 13
15. Luxemburg 9
16. Malta 5
17. Viro 1

Yhteensä 8 434

Paljonko tuosta velkasaldosta on jo niin sanotusti mätää?

Tuo huikea euromaiden valtiovelan kokonaisvelkasumma ei siis sisällä vielä itsehallintoalueiden, kaupunkien, maakuntien tai kuntien velkasaldoja. Eikä myöskään euroalueiden pankkien velkasaldoja...

Pitäisikö sama tieto saattaa julkisuuteen myös euron ulkopuolisten EU-maiden velkasaldoista?

Entä Euroopan unioniin vuonna 2013 tulevan Kroatian tilanne? Jäsenneuvotteluja käyvien Turkin, Islannin, Montenegron, Makedonian ja Serbian tilanteita unohtamatta.

Ihmeelliseltä vaikuttaa myös se, että vaikka maailman finanssikeskukset, finanssikonsernit ja finanssivalvojat ovat pullollaan huippuluokan tietotekniikkaa, niin kukaan ei tunnu tietävän euron kokonaisuuteen liittyviä saldotietoja?

Onko siis euron suhteen kyseessä maailman taloushistorian suurin ponzi-huijaus? Rehnponzi.

Velkakriisi 2.8.2012 klo 14:47 | päivitetty 2.8.2012 klo 16:33
Draghi: Eurosta ei peräännytä - tukiostoja luvassa
Euroopan keskuspankki aikoo jälleen ostaa kriisimaiden velkakirjoja.

Vai pitäisikö EKP:lle ja pääjohtaja Draghille antaa kerralla kunnon ostovaltuudet valtiovelkakirjojen jälkimarkkinoille? 3 500 miljardilla eurolla alkaa saamaan jo jotain aikaiseksi.

Mikäli Suomelle jyvitettävä vastuuosuus on edelleen 1,8 prosenttia, niin Suomelle vastattavaa tästä jutusta kolahtaa 63 miljardia euroa lisää!

Suomen vastuut euromaiden veloista ja tukipaketeista
Suomen vastuut euromaiden veloista ja tukipaketeista

Jolloin tuossa 18.7.2012 Yle Uutisessa kerrottujen takuiden 36,4 miljardia ollaan sitten vastuiden suhteen kokonaissummassa 99,4 miljardia euroa!

Ja Suomen valtion koko vuosibudjetti on käsittääkseni 50 miljardia euroa....

Toivottavasti edes Yle uskaltaa ja saa kertoa kokonaiskuvion. Mahdollisimman paikkansa pitävästi.

* * * *

Velkakriisi 18.7.2012 klo 19:25 | päivitetty 30.7.2012 klo 15:36
Näistä paloista Suomen sitoumukset kriisimaille muodostuvat
http://yle.fi/uutiset/naista_paloista_suomen_sitoumukset_kriisimaille_muodostuvat/6222222

[i]ERVV, EVM ja kaiken maailman valtiontakaukset. Eihän hullukaan ota selvää, mitä Suomi on lainannut ja mihin. Mepä otimme. Ja nyt kerromme sen teille.[i]

Toimittaja Heidi Asplund.


Euroopan velkojen verkosto

Onko käynyt niin, että rahapolitiikka on entistä enemmän ulkopolitiikkaa?

Nyt kun kokoomuksen pääministeri Jyrki Kataisen ja sdp:n valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen/sdp aikavarannot ovat varatut EU:n sekä euroalueen epäkohtien ratkaisuun, niin tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä riittää mielestäni itsenäistä työkenttää yllin kyllin. Rahapolitiikka on myös talouspolitiikkaa. Joka on taas entistä enemmän ulkopolitiikkaa. Ensin Hotelli Kämp 4.3.2011 ja vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen.
Julkaistu heinäkuu 7, 2012 > http://suomi2017.wordpress.com/2012/07/07/presidentinvaalit-2012-rahapolitiikka-on-entista-enemman-ulkopolitiikkaa/

Miksei kokonaiskuvaa Euroopan unionin ja varsinkaan euromaiden velkatilanteista tunnuta saatavan millään esiin?

Iltasanomat 25.7.2012 kirjoittaa otsikkolla "Europalo nuolee Saksan portteja". Toimittaja Mika Koskinen.

Reportaasin kaaviokuvasta voi laskea, että 17 euromaan yhteinen valtiovelka on tällä hetkellä (noin) 8 434 miljardia euroa.

Jos ajatellaan, että noista valtiolainoista on niin sanotusti mätiä 35 prosenttia, niin ollaan tukipaketti tarpeessa (kuten ERVV/EVM) 2 951,9 miljardia euroa!

ERVV/EVM tukikapasiteetti lienee se 700 miljardia euroa. Ei ihme, että eurobondit kiinnostavat. Eli valtiovelkojen yhdistäminen ja yhteisvastuulla hoitaminen.

Euromaiden osuus Euroopan velkojen verkostosta menee maittain suurin piirtein näin. Kyseessä siis vasta euromaiden valtiovelat. Ei siis sisällä vielä itsehallintoalueiden, kaupunkien, maakuntien tai kuntien velkasaldoja. Eikä myöskään euroalueiden pankkien velkasaldoja.

Summat miljardeja euroja:
1. Saksa 2 111
2. Italia 1 946
3. Ranska 1 789
4. Espanja 774
5. Hollanti 402
6. Belgia 377
7. Kreikka 280
8. Itävalta 222
9. Portugali 189
10. Irlanti 174
11. Suomi 93
12. Slovakia
13. Slovenia 17
14. Kypros 13
15. Luxemburg
16. Malta 5
17. Viro 1

Pitäisikö sama tieto saattaa julkisuuteen myös euron ulkopuolisten EU-maiden velkasaldoista? Paljonko tuosta velkasaldosta on jo niin sanotusti mätää?

Vai pitäisikö kaikista maista tehdä veroparatiiseja?

1.
- Veroparatiisien tilit pullollaan -
http://www.city.fi/artikkeli/Veroparatiisien+tilit+pullollaan/4967/

2.
- Dokumenttiprojekti: Talouden madonluvut -
http://areena.yle.fi/tv/1594821

Maailmantalous ei enää palaa kasvu-uralle, päinvastoin: vapaa markkinatalous ja länsimainen elämänmuoto ovat tulleet tiensä päähän, väittää 23 talousviisasta kiitetyssä dokumentissa. Vain muutos voi pelastaa maailman.

(Katsottavissa vielä 29 päivän ajan...Vain Suomessa)


Kahdesti perustettu EU-pankkivalvonta

Onko tiedonvälitys nykyään tiedon"mani"pulointia? Vai voiko olla niin, että EU-tason pankkivalvonta on perustettu kahteen kertaan?

Vuosina 2009 ja 2012.

1. Yle uutisoi EU-pankkivalvonnasta vuonna 2009 näin:

Talous 3.12.2009 klo 10:58 | päivitetty 29.5.2012 klo 9:42
Katainen: EU:n uusi pankkivalvonta turvaa myös Suomen edut

"Eurooppalaisesta pankkivalvonnasta saatu sopu on lisännyt myös uskoa Suomen vaikutusvallan säilymiseen EU:n talousasioissa. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) on vakuuttunut, että uusi ylikansallinen finanssivalvonta ottaa eri kokoiset maat tasapuolisesti huomioon."

2. Helsingin Sanomat uutisoi EU-pankkivalvonnasta vuonna 2012 taas näin:

Katainen: EU-huippukokouksen suurin uusi päätös koskee pankkivalvontaa
29.6.2012 17:30 STT

"Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) mukaan suurin uusi asia, josta EU-huippukokouksessa sovittiin, koskee eurooppalaista pankkivalvontaa. Kataisen mielestä päätös yhteisen pankkivalvojan perustamisesta oli pohjoisten EU-maiden aikaansaannosta."

Muuten.

Vallalla oleva setelisolidaarisuus avautuu meille kaikille parhaiten, kun ruvetaan puhumaan konkreettisista eurosummista. Sutkien rahanaisten ja -miesten suoltamien prosenttien tai erilaisten vipuvarsien sijaan.

Jokohan viimeinkin saamme tietää valtiovelkojen tarkat kokonaissummat euromaittain ja euron ulkopuolella olevien maiden suhteen? Paljonko niistä on niin sanotusti mätiä?

Sitten myös sama erittely kyseisten maiden pankeista?

Vai onko meidän loppulaskun maksajien hyväksyttävä se tosiasia, että euron suhteen menossa maailman taloushistorian suurin huijaus? Rehnponzi.

Ja siis vain siitä syystä, että jonkin sortin EU-pankkivalvonta tulee olemaan uutistietojen mukaan toiminnassa aikaisintaan vuonna 2013. On myös hyvä muistaa, että Suomen valtion vuosibudjetti on vain luokkaa 55 miljardia.

Kuitenkin noiden kahden uutisenvälinen hinta-arvio Suomelle ja meille suomalaisille on jo haarukassa 30-50 miljardia euroa....

Noiden summien maksamiseksi pitää saada Suomessakin käyntiin maailmanhistorian suurin talouskasvu tai sitten vain todeta, että meitä on vedetty höplästä ja kunnolla. Etenkin kassan puolelta.

Tosin taitaa olla, että yksittäiselle ja tavan velanmaksajalle nyt paljastumassa olevan koko luokan velkaantuminen tuskin on mahdollista?

Mahtaako Suomen oman pankkikriisin 1990-luvun malli olla käytössä nyt Euroopan mittapuissa?

Taloussanomat 9.7.2012 - Eurokriisi:
Lähteet: Espanja perustaa roskapankin

- - - - - - - - - -

← Euro saa kaatua
LJL 3/2011 eli HE 60/2010 eduskunnan toisessa äänestyksessä perjantaina →

Joukkoistaminen toimii erinomaisen hyvin Suomessa
http://suomi2017.wordpress.com/2011/10/19/joukkoistaminen-toimii-erinomaisen-hyvin-suomessa/

Julkaistu lokakuu 19, 2011

Karjalan Kuvalehden numero 6/2011 “Toistuuko Suomen pankkikriisi EU-rahoituskriisissä”- reportaasin soisin jokaisen omasta taloudestaan kiinnostuneen suomalaisen lukevan. Miksei myös kaikille EU:n kielille käännettynä muillekin.


Euro = rehnponzi-huijaus  4

Euroopan velkojen verkosto tuntuu saavuttavan taas yhden huipuistaan. Juhannuksen keskellä tuskin parempaa uutispimentoa on tarjolla. Ainakaan Suomessa.

Katainen lupaa 1. EU-pankkivalvonta kunnossa 2. Rehellisyys on meidän leipälaji
Katainen lupaa 1. EU-pankkivalvonta kunnossa 2. Rehellisyys on meidän leipälaji

Jotenkin tuosta Ylen vuoden 2009 ja MTV3:sen vuoden 2010 uutisesta voinee vetää sellaisen johtopäätöksen, että kokoomuksella taitaa olla tällä hetkellä parhaiten kotimaiset tiedotusvälineet hallinnassaan.

On tuossa kuvakoosteessa noin äkkiä katsottuna aika paljon valhetta eetterissä. Mitenhän perussuomalaisen sanomana sanomisiin puututtaisiin?

Itse tulin lukeneeksi muutamia sosiaalisen median (SM) tarjoamia artikkeleita eurokriisin hoitoon vaadittavista summista, jotka vaikuttivat todella isoilta.

Silmääni osuivat myös parit mielenkiintoiset uutisotsikkopoiminnat.

Yle uutisoi 20.6.2012 "Katainen tyrmää Euroopan roskapankin" ja HS oli taas uutisoinut jo 3.9.11 "SAK tukee Euroopan roskapankin perustamista".

Maan tavan mukaisesti tulkittuna nuo otsikot kertovat, että Euroopan roskapankissa ollaan jo mukana. Ja syvällä. Tosin Yle uutisessa roskapankista käytettiin termiä velanpurkurahasto!

Pelkästään viiden (5) kriisimaan velkatilanne on järkyttävä:
(Taloussanomat 17.6.2012, Kriisivaltioilla ja pankeilla velkaa 7000 miljardia euroa)

"Liian suuriin velkoihin uppoavia kriisimaita ei voi "pelastaa" lunastamalla niiltä vain osa veloista. Tämä vain asettaa rahoittajat eriarvoiseen asemaan, kasvattaa aikailijoiden tappioriskejä ja kiihdyttää pankkien ja muiden yksityisten rahoittajien kiirettä karkuun.

Juuri näin on tähän mennessä käynyt ensin Kreikassa, Irlannissa ja Portugalissa ja nyttemmin myös Espanjassa ja Italiassa.

Siksi "vakaus" syntyy vain kaiken velan lunastamisella, jos sille tielle lähdetään, päättelee Independent Strategy.

Viidellä kriisimaalla tuota julkista ja rahoitusalan velkaa on yhteen laskien vähän yli kahden vuoden kokonaistuotannon arvoa vastaava määrä.

Rahasummana ilmaisten tämän lajin velkaa on suurin piirtein 7 000 miljardia euroa.

Karsea velkamäärä ilmenee EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin ja euromaiden keskuspankin EKP:n kokoamia velkatilastoja yhteen sovittamalla. Siitä tilastot eivät kerro mitään, mistä moisen velkamäärän lunastamiseen löytyy rahaa.

Todennäköisesti ei mistään - ja siksi euroalueen rahoitusmarkkinoilla hermot ovatkin kireällä."

Tuo Taloussanomien Jan Hurrin analyysi on hurjaa luettavaa. Toivottavasti uhkakuvat eivät toteudukkaan, koska Suomelle voi langeta pahimmillaan 200 miljardin euron vastuut. Siinä on jo sitten useammalle veronmaksajasukupolvelle maksettavaa.

Lue koko analyysi osoitteessa:
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/06/17/nain-paljon-ostettu-vakaus-maksaisi-mista-rahat/201231635/170

Ensin olisi kuitenkin tärkeää tietää, että paljonkohan on kaikkien euroon kuuluvien valtioiden ja pankkien kokonaisvelkasaldo? Kuinka paljon niistä on pilaantuneita ja miksi?

Jumakekka juu. Uutisia lukiessaan joutuu olemaan tarkkana.

Taloussanomat-Bloomberg 22.6.2012 10:24 uutisoi otsikolla "Euromaiden rahaministerit kiistelivät Kreikan ja Espanjan hätälainoista":

"Espanjan hallitus julkaisi eilen arvion, jonka mukaan sen pankit tarvitsisivat 62 miljardia euroa selvitäkseen asuntokuplan puhkeamisesta seuraavasta pahimmasta mahdollisesta tilanteesta."

Jos se kaikkein pahin sitten toteutuu, niin kokonaissumma nousee 620 miljardiin euroon. Suomen pankkikriisihän todellisuuskerroin oli 10. Eurokriisin todellisuuskertoimesta voi vain esittää toistaiseksi arvailuja.

Vaan ihan niin kuin ponzi-huijauksessa toimitaan, ensin pitää saada uutta rahaa sisään, jotta ärhäkimmät sijoittajat = pankit = vakuutusyhtiöt saadaan rauhoitettua maksamalla heille. Siksi Luxemburgissa leivotaan kiivasti rahakkaita juhannustaikoja. Muuten mätämassan kierto uhkaa stopata.

Harvinaisen vähän tietoa on ollut mielestäni siitä, että minkä maalaiset ja nimiset sijoittajat ovat lainoittaneet kriisimaita eniten.

Kuitenkin maailman veroparatiiseissa on väittämän mukaan jo yli 15 000 miljardin euron talletukset. Tosin en osaa sanoa, minkä rahajärjestelmän saldoille ne luetaan ja mistä nuo massiiviset varat ovat esimerkiksi Euroopasta irronneet.

Sveitissäkin on uutistietojen mukaan kreikkalaisten talletuksia yli 200 miljardia euroa...