JeSP PK 1981 > Osa 1

  • WilleWau

Kuopiolainen, 1980-luvun alussa perustettu ja 1990-luvun alkuun asti, Suomen Palloliiton sarjatoiminnassa vaikuttanut, jalkapalloseura Janon Etsijät Samla Pojkar PalloKaverit 1981 aloitti 40-vee juhlavuotensa viettämisen 25.11.2021.

Tuo virallinen päivämäärä tulee siitä, että 25.11.1981 Jespi sai yhdistysrekisteristä hyväksymisleiman, jonka jälkeen Jespi oli kyllin kelvollinen osallistumaan Suomen Palloliiton alaiseen ja sen Savon piirin järjestämään sarjatoimintaan.

Tässä bloggauksessa esittelen jespiläisten kehittämän ja eri urheilulajien joukkuekuvien dokumentointiin ja liikutteluun toimivan ratkaisun. Mobiiliflaijerin.

Ongelmanahan on ollut, että sosiaalisessa mediassa liikkuu eri urheilulajien erilaisia joukkuekuvia läjäpäin. Kuitenkaan niissä ei kulje mukana vuosilukuja eikä kuvassa olijoiden nimiä. Puhumattakaan, missä yhteydessä kuva on otettu ja mikä joukkue kuvassa on kyseessä?

Sama ongelma vaivaa myös kotien kuva-albumeissa ja erilaisissa pinoissa säilytettyjä joukkuekuvia.

Tähän ongelmaan Jespissäkin törmättiin, kun alettiin kysellä 40-vuoden aikaisia joukkuekuvia kaikkien Jespissä pelanneiden, sponsoreina toimineiden ja uskollisten kannattajien eli omien lähipiiriläisten saataville.

Jespin joukkuekuvien mobiiliflaijerisointi aloitettiin tästä yhden jespiläisen albumista tai nipusta löydetystä Jespin joukkuekuvasta. Ilman jespiläisten kehittämää mobiiliflaijerisointia tuo Jespin vuoden 1982 joukkuekuva näytti tältä. Alkuperäinen on niin sanottu paperinen kymppikuva.

Jespin ensimmäinen joukkuekuva - Ei tunnistetietoja
Jespin ensimmäinen joukkuekuva - Ei tunnistetietoja

Kuvassa olijoiden nimet löytyivät onneksi nopeasti. Muiden joukkueessa tuolloin varnuudella pelanneiden ja kuvasta poissa olijoiden nimiä muistellaan edelleen. Jespin historian ensimmäisessä joukkueessa oli tuolloin noin 15-20 pelaajaa.

Sitä ei kukaan enää muistanut, minä päivänä ja kuka kuvan otti sekä kenen (laina)kameralla)? Eikä myöskään muistettu, kuka osti (laina)kameraan filmiin? Saatikka sitä, kuka maksoi filmin kehityksen ja paperikopiot? Joten sekään ei selvinnyt, kenellä mahdollinen kuvanega eli alkuperäinen on?

Joten tähän mennessä saatujen varmistettujen tietojen pohjalta luotiin mobiiliflaijeri, josta löytyvät tarvittavat Jespin ensimmäisen joukkuekuvan tunnistetiedot.

Tiedonvaihtosessioiden jälkeen tarkentui, että kuva on otettu vuoden 1982 toukokuussa, Kuopion Hatsalan hiekkakentällä ja kyseessä oli Jespin pelihistorian ensimmäinen ottelu, silloisessa Palloliiton Savon piirin järjestämässä perussarjassa eli V divisioonassa. Todennäköisesti kuopiolaista FC Tarzania vastaan. Ottelu päättyi muistikuvien mukaan Jespin selvään 7-0 tai 8-0 voittoon.

Ja sitten tuon Jespin historian ensimmäisen virallisen joukkuekuvan ja ottelun tietous mobiiliflaijerina.

Jespin ensimmäinen joukkuekuva mobiiliflaijerina
Jespin ensimmäinen joukkuekuva mobiiliflaijerina

Joten, jos tässä joukkuekuvat mobiiliflaijereiksi jutussa on niin sanotusti ideaa ja toimit tai olet toiminut joukkueurheilun parissa, niin nappaa tämä jespiläisten kehittämä idea vapaaseen toteutukseen ja jatkokehitykseen.

Kuopiolaisen jalkapallon historiasta löydät tietoa, esimerkiksi tästä Wikipedian linkistä:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_jalkapallo
Linkki luettu 26.11.2021

Kirjoitettaessa soi Eini

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus