Supon ex-päällikkö Suomen pilottina?

Ruotsista kantautuneiden tiedustelutietojen mukaan pahakaan burn - out ei oikeuta enää sairauslomaan.

Parasta lääkettä on ruotsalaisten näkemyksen mukaan työnteko.

Maksimissaan kolmen viikon sairausloman jälkeen työhön paluu kevennetyssä versiossa parantaa potilaita parhaiten.

Ajatus on varmasti hyvä, jos työnantaja suostuu yhteistyöhön ja paluu tapahtuu, työnantajan määräysvallasta irti olevan, hoitavan lääkärin tarkassa kontrollissa.

- - -

”Ruotsi on siirtymässä uuteen käytäntöön, joka lopettaisi tyystin työelämässä loppuunpalaneiden sairauslomat.

Maan sosiaalivirasto on laatinut lääkäreille uuden ohjeistuksen, joka otettaneen käyttöön jo lokakuussa.

Sosiaaliviraston asiantuntijat katsovat, että työssä loppuunpalaneille ei pitäisi määrätä päivääkään sairauslomaa, kirjoittaa ruotsalaislehti Dagens Nyheter.

Työuupumuksen lisäksi uudet ohjeet koskevat myös useita muita tauteja ja vaivoja, muun muassa pitkäaikaista särkyä.

- Olemme varautuneet siihen, että asiasta nousee häly, sanoo hanketta vetänyt Jan Larsson sosiaalivirastosta.

Larsson myöntää, ettei uusille ohjeille löydy vankkaa tieteellistä pohjaa. Sosiaalivirasto haluaa vielä kuulla muutamia asiantuntijoita, mutta se tuskin viivästyttää uutta käytäntöä.”

Lue lisää: http://www.mtv3.fi/uutiset/txt/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2007/08/550980

- - -

Mielenkiintoista olisi kuulla suomalaisten lääketieteen asiantuntijoiden ja työmarkkinaosapuolten näkemykset aiheeseen.

Kelaa ja vakuutusyhtiöitä sekä potilas- ja kansalaisjärjestöjä unohtamatta.

- - -

Aihepiiristä kirjoitti HS:n Vieraskynä – palstalla jo 28.1.07 Varman ylin vakuutuslääkäri Sakari Tola muun muassa seuraavaa:

”Masennus alkaa olla tärkein yksittäinen pysyvän työkyvyttömyyden syy. Viime vuosina masennuksen takia myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden kasvu on taittunut, mutta koska sairausvakuutuksen päivärahoissa kasvu vielä jatkuu, kehityksen ennakointi on yhä epävarmaa.

Masennuksen diagnosointiin ja sen vaikeusasteen mittaamiseen liittyy menetelmällisiä ongelmia. Toisessa päässä on normaalielämään kuuluva ja jokaiselle tuttu masennuksen tunne, toisessa vakava, henkeä uhkaava sairaus. Työkykyarvion ongelmat ovat harmaalla alueella tässä välissä.

Huolestuttavaa nykytilanteessa on muun muassa se, että masennuksen hoidossa on edelleen vallalla passiivinen, lepoa korostava ja syrjäytymistä edistävä ote.

Tilanne muistuttaa 1970- ja 1980-luvuilla koettua selkäsairauksien takia myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden kehitystä. Nämä eläkkeet lisääntyivät nopeasti, vaikka itse sairastavuudessa ei tapahtunut mitään. Vasta kun hoito kehittyi aktivoivaan suuntaan ja oivallettiin pelkän lepäilyn haitallisuus, selkäsairauksien perusteella myönnettyjen työkyvyttömyyseläkkeiden määrä kääntyi laskuun.

Masennuslukujen kohdalla on pitkään oltu ylämäessä, ikään kuin kyseessä olisi laajeneva epidemia. Näin ei kuitenkaan ole.

Suomessa tehtyjen luotettavien väestötutkimusten mukaan masennus ei ole lisääntynyt. Myöskään työuupumuksesta tehdyt tutkimukset eivät osoita tilanteen huonontuneen vaan pikemminkin parantuneen. Lisäksi tarjolla on runsaasti aiempaa parempia lääkkeitä. Psykiatreja ja terapeutteja on kokonaisuudessaan entistä enemmän.

- - - -

Työeläkejärjestelmäkin voi tukea pitkältä sairauslomalta paluuta kustantamalla työkokeilun joko omassa tai kevennetyssä työssä. Myös vuoden 2007 alusta voimaan tullut osapäivärahalainsäädäntö voi kenties auttaa pehmeään laskuun takaisin työelämään.

Masennuksen lääketieteellisessä hoidossa on edistytty, mutta hoidon irrallisuus työelämästä johtaa liian usein potilasta syrjäyttäviin ja työelämästä eristäviin toimintatapoihin. Vuoropuhelua psykiatrisen erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon välillä tulisikin lisätä.

- - - -

Koko artikkeli luettavissa HS:n arkistossa:
Pitkä sairausloma ei ole oikea lääke masennukseen
Helsingin Sanomat 28.1.2007 – PÄÄKIRJOITUS

- - - -

Itse en tätä aluetta laajemmin tunne, mutta pitävätkö ylivakuutuslääkäri Tolan antamat tiedot aktiivisen hoidon saatavuudesta masennukseen/burn - outiin paikkaansa, lienee se kaikkein ratkaisevin pointti sekä työnantajan asenteet työntekijäksi potilaasta toipumassa olevaa kohtaan?