Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on jääkiekko.

Työt & lätkän MM-kisat alkoivat !!  1

Uusia ja jänniä aikoja siis eletään kun tällä viikolla alkoivat työt uudessa paikassa & tänään alkoivat myös aina kevään jännittävät jääkiekon MM-kisat ! Työpaikka on ainakin alun perusteella aivan erinomainen. Lyhyt työmatka, auttamistyötä, mukavat työkaverit, joustava työaika esim. maanantaina tarttee mennä vasta 10 töihin sekä erilaiset työpäivät. Nyt on talon tavoille totuttelun sekä uuden opettelemisen aika eli kiinnostavaa ja samalla myös haastavaa aikaa elelen.

2 erää takana Suomen avauspelissä ja nihkeä eka peli kuten yleensäkin ainakin numeroiden perusteella. Vedonlyönnissä pelasinkin Valko-Venäjän kahta eri tasoitusvetoa. Saas nähdä pystyykö Valko-Venäjä pitämään pelin tiukkana loppuun asti ? 1 maalin voitto Suomelle olisi mulle parasta sekä isänmaallisuuden että vetojen kannalta. Saas nähdä milloin tulee kisojen ensimmäinen yllätys ? Joko Suomen tai Ruotsin pelissä vai täytyykö odottaa vielä lauantaihin tai sunnuntaihin tai jopa kauemmin ? Jännittäviä ja hyvätasoisia kisoja odottaen ! =)


Keski-Suomi rules !? ;)  1

Eilen ratkesi Jyväskylän 2. Suomen mestaruus lätkässä ! Viime vuosina runkosarjan perusteella on voinut odottaa jopa useammin noita mestaruuksia, mutta näemmä vähän hankalammalla lähdöllä kauteen tulee paremmat lopputulokset !? =) Olen äänekoskelainen, mutta kyllä tämä nyt pikkaisen lämmittää meikäläistäkin kun "isoveli" voittaa mestaruuden. Ehkei nyt tunnu ihan niin ihmeelliseltä kuin viime kerralla jota mestaruutta kävin itsekin vähän juhlistamassa erikseen järjestetyillä juhlilla viimeksi Jyväskylässä. Lätkäihmisiäkään en oikein ole, mutta urheilumiehenä arvostan saavutusta kyllä. Paras aina voittaa ja kunnia kuuluukin koko hienolle joukkueelle ! =)

Tänään olisi sitten tarjolla vieläkin koskettavampia kultamitaleita.. kun koripallon Huiman naiset kohtaavat finaalisarjan varmasti viimeisessä osassa Lappeenrannan Catzin vieraissa. Yksi suomenmestaruus se heilläkin vain on.. ainakin ennen tätä iltaa ! Viime kullasta onkin jo vierähtänyt muutamia vuosia(2003 se eka) vaikka Huima on jatkuvasti jo vuosien ajan ollut aivan sarjan terävintä kärkeä. Eikä varmaan yllätyskään siis että koripallo on se Äänekosken nro. 1 urheilulaji !? =D Itse olen enemmän kuitenkin jalkapallomiehiä ja kaiholla muistelen pikkupoikana vuonna 1985 katsomossa ollessani Huiman taistelua 1.divisioonan kärkipaikoilla jolloin se melkein nousi peräti silloiseen SM-liigaan. Nyt Huima on jalkapallossa enää kolmosessa ja pari viime kautta mennyt niin junioripitoisella joukkueella että hyvä että siellä on edes säilynyt, mutta nyt onneksi on ainakin vähän lupaavammat ajat edessä kun ulkomaalaisvahvistuksiakin on aika monta uutta. Tätä lajia jos jotain minä käyn kuitenkin lähinnä edelleenkin katsomassa vaikka taso ei olekaan enää niin korkea kuin joskus :)


Upea lauantai, sunnuntai palautti maan pinnalle !  1

Kyse on siis yllättäen(?) :p urheiluvedonlyönnistä ja etenkin pitkävetotyyppisestä pelaamisesta. Launtaina kohteet ja etenkin yllätyshaut osuivat harvinaisenkin hyvin ! Tein ulkomaille lauantaina 2 järjestelmää ison rahan haussa. Rivit olivat : Cittadella-Siena x, Almeria 1, Tottenham 1, Lens 1x double chance sekä At.Madrid x2 double chance. Ja toinen rivi : Almeria 1, Levante x2 double chance, Chelsea-Liverpool alle 2,5 maalia sekä Auxerre 1.

Nyt analyysini noista kohteista ! Cittadella-Siena x : Kyseessä Serie B eli yksi tasapeliherkimmistä sarjoista missään ! Ja niin tyypillistä että sarjaputoaja viime kaudelta Serie A:sta eli kovatasoinen Siena tähän sarjaan pelaa kotona lähes voitosta voittoon ja vieraissa yli 50 prosenttisesti tasan. Tämä buumi on ollut Italiassa jo pitkään vallalla, että tämän kauden tulevat sarjanousijat, ainakin osa pelaa juuri tähän tyyliin. Kotona rohkeammin & vieraissa enemmänkin tappiota vältellen. Tällä tyylillä pisteitä kertyy riittämiin nousua ajatellen jos kotona vaan on kivenkova eikä pistemenetyksiä juurikaan tule. Kaiken lisäksi nämä joukkueet olivat ennen tätä peliä kohdanneet Cittadellan kotikentällä viime vuosina 3 kertaa ja ylläripylläri aina pelit ovat päättyneet tasan ! =D Ja vielä yksi lisä.. kun katsoo Cittadellan aikaisempien vuosien kotisaldoja niin on se vaikea voitettava kotona, mutta pelaa niin pirun paljon tasureita. Tulos 0-0.

Almeria 1 : Kauden alisuorittaja on välillä väläytellyt erittäin hyvääkin peliä, vaikka voittoja oli ennen tätä peliä koko kaudelta ainoastaan 3, mutta tasureita jo 8. Tämä perinteisesti kotivahva ryhmä ei olekaan hävinnyt kotonaan tällä kaudella kuin 3 peliä, mutta 6 on päättynyt kotona ainoastaan tasapeliin. Vastustaja Espanol puolestaan on sarjan ylisuorittaja. Joka on pelannut yllättävänkin hyvin. Almeria on kuitenkin kotonaan kova ja koska tarvitsi pisteitä enemmän koska on putoamisvaarassa, oli odotettavissakin ryhtiliikettä.. hetkessä Almeria johtikin jo 3-0 joka oli taas osoitus potentiaalista, mutta loppuun asti sai jännittää sillä koko kauden Almerian on ollut vaikeaa pitää johtoasemaansa. Tulos 3-2.

Tottenham 1 : Tiesin että Tottenhamilla oli poissaoloja, mutta tiesin myös että korvaajiakin löytyy & Spursit ovat erittäin vahvoja kotonaan ! Kaiken lisäksi oli kalavelkojen maksu Boltonille kun hävisivät heille kauden ensimmäisen kohtaamisen vieraissa. Yllärin hyvä kerroin kuitenkin suosikille vaikka alle 2. Pelattava oli kyllä ! Tällä kertaa tarvittiin vähän tuuriakin, Tottenham johti pitkään 1-0, mutta sitten Bolton tasoitti & voittomaali Spurseille tuli vasta yliajalla ! Tulos 2-1.

Lens 1x double chance : Lens pelasi siis Valenciennesia vastaan & viimeiset 7 kohtaamista viime vuosina Lens oli aina välttynyt Valenciennesille häviämisen ! Näin kävi taaskin ! Lens on varsin kotivahva ryhmä perinteisesti vaikka alkukaudesta yskähteli vähän sielläkin. Mutta on parantanut siitä. Eikä häviä kovin montaa peliä kaudessa yleensä kotonaan.. tasapeliriski tosin oli niin iso että piti pelata ristivarmistuksella Lensiä. Valenciennes on tosi huono vierasjoukkue ja voittaa siellä todella harvoin, mutta osaa pelata tasureita kuten myös Lenskin. Tulos 1-1.

At.Madrid x2 double chance : Hullu haku Barcelonaa vastaan peräti kertoimella 5.29 ! :D Ajattelin että kyllä se Barca jossain vaiheessa pelaa vielä huonostikin & kun pahin vastustaja Real Madridkin hävisi viime kierroksella ottelunsa, niin Barcelonallakin olisi ollut varaa pelata välillä huonommin kun kuitenkin vastassa oli tasokas mutta epätasaisesti pelaava viime kauden Europe liigan voittaja At.Madrid. Tämä joukkue nimenomaan on ennenkin pystynyt laittamaan kapuloita Barcan rattaisiin. Mutta ei tällä kertaa. Barcelona on tällä hetkellä aivan uskomattoman hyvä. Tulos 3-0 & ainoa väärin mennyt veto rivissä :/

Sitten pieni jossittelu : jos oisin vaihtanut tuohon riviin sen toisen Espanjan yllättäjän joka oli toisessa rivissä jossa myös 1 kohde väärin, olisi tullut voittoja tuosta rivistä pelkästään jo useampi satanen.. noh tuli tuosta kuitenkin ihan ok:sti plussaa kun kaikki kertoimet kertoivat toisensa eri systeemeillä. Sitten siihen toiseen riviin >

Almeria 1 : Luotin tähän taas, analyysi aiempana. Levante x2 double chance kertoimella 3.77. Aavistin että nyt se Villarrealin huono kotipeli tulee.. Levante sarjan viimeisiä oli kuitenkin nousukunnossa kuten yleisesti muutkin sarjan heikoimmat. Kova taistelu putoamista vastaan on siis alkanut ! Suora kerroin oli yli 10 jota pienellä kokeilin sinkkunakin, muttei siitä merkittävää voittoa tullut kun panos oli niin pieni. Kuitenkin järjestelmässä tuo vajaan 4 kerroin lisäsi voitto-osuutta ihan mukavasti. Tulos 0-1.

Chelsea-Liverpool alle 2,5 maalia : Olin laittanut merkille, että Liverpoolin valmentajanvaihdos on näkynyt paitsi että Liverpool on alkanut voittamaan otteluita, myös siinä että oma maali oli pysynyt ennen tätä peliä 3 kertaa putkeen jo koskemattomana ! Se tiesi hyvää & kun Chelsea ja Liverpool ovat kohdanneet niin pirun monta kertaa viime vuosina sekä Mestareiden liigassa, Valioliigassa että Cupeissa, he tuntevat toisensa todella hyvin.. ja pelaavat erittäin usein vähämaalisia tuloksia keskenään, etenkin Valioliigan peleissä ! En nyt muista heti ulkoa enkä löytänyt heti muistiinpanoistakaan mutta joku 6-8 viimeistä keskinäistä valioliigaottelua on tainnut päättyä alle 2,5 maaliin ! Tulos 0-1.

Auxerre 1 : 3.60 oli hieno kerroin perinteisesti vahvalle kotijoukkueelle & perinteisesti suuren kotiedun omaavalle Ranskan pääsarjalle ! Vastustaja oli kuitenkin sarjajohtaja Lille, joka on parissa kaudessa noussut aivan Ranskan parhaimmistoon. Tämä peli oli ainoa sunnuntaina pelattava järjestelmäkohteeni, joten odotukset olivat korkealla kun odotin järjestelmän viimeisen kohteen onnistumista ja sen myötä setelipinoa.. Sarjakakkonen PSG hävisi lauantaina oman ottelunsa, joten Lillenkään ei ollut pakko voittaa peliä kun etumatkaakin vähän oli jo ennestäänkin. Keskinäisissä Auxerre on myös ollut vahvoilla joten ehdoton yritys oli kotivoitto hyvälle kertoimella ! Ei tällä kertaa kuitenkaan osunut, Lille teki heti alussa johtomaalin jonka Auxerre tasoitti vasta ihan lopussa & sain muutaman minuutin jännittää vielä tosissaan että jos sittenkin.. tulos 1-1 :/

Sitten sunnuntaina satsasin sekä tähän kohteeseen lisää että hyvävireiseen kotijoukkueeseen Lecceen jolla oli hyvä saldo kotonaan Palermoa vastaan. Ja vielä kun tiesin että Palermon valmentaja oli vähän valittanut joukkueen peliväsymystä, piti Lecceä kokeilla. No Lecce johtikin sekä 1-0 että 2-1, mutta toisen jakson musta hetki ja Palermo latoi n. 10 minuutissa 3 maalia ja voitti 2-4. Myös Monaco-haku meni pieleen sunnuntaina. Sentään Chievon x2 double chance piti Laziota vastaan että miinukset sunnuntailta vähän tasottuivat.

Palataan vielä hetki upeaan lauantaihin jolloin pelasin myös Veikkaukselle hyvällä voittoprosentilla. Vakiossa oli peräti 12 oikein, tosin oli pirun helppo kierros. Vähän nolo oli ainoa väärä merkintä jossa hain liian rohkeasti Watfordin menestystä x2-muodossa kovasta Nottinghamista. Mutta keskinäisissä Watford on ollut ennenkin kilpailukykyinen ja todistanut tällä kaudella myös jo tulivoimansa. Tulos kuitenkin 1-0. Sit Veikkauksen Pitkävetoon ja sinkkukohteisiin joita pelasin >

Wolverhampton 1 8,75 : Manun notkahdusta on jo odotettu.. Arsenalinkin mokattua nolosti 2 pistettä lopussa Newcastlea vastaan aiemmin päivällä, oli Manullakin varaa pistemenetyksiin. Tilastotappio se oli myöskin sekä osoitus siitä että perinteisesti vahva kotijoukkue Wolves pystyy kotonaan toisinaan ihmeisiin(voittanut jo Chelsean kotonaan & Liverpoolin vieraissa) ja kun olivat myös sarjan viimeisiä tasaisessa sarjassa, ovat pisteet erittäin tärkeitä tässä vaiheessa ja taistelutahtoa taatusti löytyy.. ja kun Manu ei ole tällä kaudella kuitenkaan vieraissa vakuuttanut niin.. Tulos 2-1 =)

Jokerit-HIFK Talviklassikko yli 5,5 maalia : Tässä käytin ihan omia aivojani ! Ottelusta tulee mieleen joku näytösottelu kun ulkoilmassakin ja hurjasti tulossa yleisöäkin.. joten tuskimpa pelaajatkaan haluavat kovin tylsää kiekkoa esittää !? Nämä joukkueet ovat yllättävänkin usein nyhjänneet vähämaalisia tuloksia keskenään, mutta nyt en siihen uskonut ja Veikkauksen uskomattoman iso tarjous 2,70 paistoi silmääni ! No huh huh ajattelin ! =D Muualla olivat kertoimet paljon maltillisempia yli 5.5 maaliin, enemmän jotain 2,4-2,5. Liekö Veikkauksella ihan korkein tarjous lähes tuohon & sehän piti ! Tulos 3-4 =)

Yhteenveto : Lauantai upean voitollinen, sunnuntai suuri pettymys. Paljon oli odotettavissa & hienoista osumista huolimatta pieni pettymyksen maku jäi suuhun vaikka koko viikonlopusta tulikin ihan kelvollisesti voitollinen. Mutta osa lauantain voitoista kului sitten sunnuntaina jolloin odoteltiin kieli pitkällä jo varsin maukkaita lunastuksia.. noh ehkä ensi kerralla sitten tulee se täysipotti ! Tästä on hyvä jatkaa..

Ps. Tulipas pitkä teksti, huh huh nyt kyl väsyttää tämän avautumisen johdosta.. vai ei miehet muka osaa näyttää tunteitaan, kattokaas nyt miten pitkästi niitä näytin ehhehe ! ;P


Purukumiblogi !  2

Tuttavallisemmin purkkablogi ! Suomalaisista 90 % syö joskus purkkaa. Säännöllisesti purkkaa syö 37 % väestä(aika paljon, minä mukaanlukien). 15-45-vuotiaista jopa 90 % purevat purkkaa. 15-35-vuotiaat syövät eniten. Eli voidaan sanoa että se on aika lailla nuorten juttu ! Jota aikoinaan jopa paheksuttiin. Ja siitähän nuoret tietty innostuivat.. Eipä joka koulussa edelleenkään saa sitä mässyttää.

Niin Jenkki täyttää tänä vuonna 60-vuotta ! Jääkiekkopiireissä on tunnettua tuo hermoja rauhoittava mässytys.. hyvänä esimerkkinä käy vaikkapa Pentti Matikainen joka sanoo ottelun aikana purevan noin 5 purkkapakettia(5 tyynyn) eli noin 20 purkkaa per ottelu ! =D Onhan nykyään todettu myös ksylitolipurkan hampaille tekevä hyvä vaikutus eli on siitä jotain hyötyäkin siis ! =) Mikä on Sinun suhteesi purukumiin ?


Urheiluradioo & Ronaldon kuumana käymistä..  1

Kuuntelin pitkästä pitkästä aikaa Radio Suomesta Urheiluradion kiekkokierrosta.. kunnolla kuunnellut varmaan edellisen kerran joskus 90-luvulla lätkää.. Niin siihen on myös syy että miksi kuuntelin juuri tänään ! Digiboksissa tai televisiossa on jotain häikkää eikä jaksanut alkaa johtoviidakkoa ja muuta niin tarkkaan alkaa tarkistella. Joten kun ei telkkaria voi nyt kunnolla katsella, kuunnellaan sitten radiota ! =D Onkohan sillä yhdellä lakolla nyt vaikutusta.. ? Kiitos vaan Kärpille että tuli niukasti positiivinen tulos kiekkovakiota ja paria tuplaa pelaamalla.

Christiano Ronaldo oli tehdä eilen melkoisen komean maalin ! Nani meni vaan pilaamaan sen.. toivottavasti eivät nyt sentään riitaudu tuon johdosta !? Voittivathan sentään pelin upeasti 4-0 Espanjaa vastaa WOU ! Tässä kuitenkin se tilanne ja Ronaldon pillastuminen..
http://www.blick.ch/sport/fussball/international/ronaldo-frust-nach-aberkanntem-traumtor-160945