Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on pitkäveto.

Vuoden ekat pelivihjeet ostettu !  1

Koska olen jo useammat vuodet seurannut eritoten monia jalkapallosarjoja, en ole niin paljoa tarvinut enää ammattilaisten apua. Luokittelenhan itseni tässä urheiluvedonlyönnissä puoliammattilaiseksi. Yhä laajemmaksi on oma osaamiseni kasvanut, mutta aika ei ole toistaiseksi riittänyt vielä valloittamaan kaikkia sarjoja ja etenkään kaikkia urheilulajeja. Tänään huomasin päivittäin käymässäni ESBC:n sivustolla että tänään perjantaina he sijoittavat yhden historian suurimmista summista pitkävedon singlekohteisiin !

Ja kertoivat vielä myös onneksi että mistä sarjasta oli kyse ! Kyse oli salibandyliigan tänään alkavista pudotuspeleistä. Se on urheilulaji jota olen silloin tällöin seurannut ja katsonutkin, mutta silti se on jäänyt itseltäni hyvin pienelle huomiolle joten en siitä sarjasta tiedä kovinkaan paljoa. Niimpä katsoin aiheelliseksi tänään ostaa päivän Vetolinjan 9.9 eurolla. Harvemmin nykyisin näin teen, mutta koska tiedän että he tuntevat tämän sarjan todella hyvin, halusin vähän apua tähän hienoon vedonlyöntiharrastukseeni. Suurinta sijoituskohdetta he pelasivat peräti 2 prosentilla pelikassasta huh huh ! =D Saas nähdä miten käy ? Illalla sitten jännitetään.. =) Lisäsin toki päivän vetoihin myös omat pari kohdetta sekä jääkiekosta että jalkapallosta.


Laajalla rintamalla pelissä mukana !  1

Mennyt viikonloppu oli urheiluvedonlyönnin kannalta harvinaisen rento & tuntui melkein että oli lomalla siitä.. sillä maaottelutauon myötä jalkapallossa ei pelattu lähinnä kuin joitain alasarjoja. Niimpä oli aikaa perehtyä tarkemmin tiettyihin otteluihin ja sen myötä myös itselleni harvinaisempiin pelimuotoihin ! Pelaan säännöllisesti vain Pitkävetoa tai pitkävetotyyppistä pelaamista ulkomaille sekä Vakioveikkausta. Vain muutaman kerran vuodessa pelaan tulosvetoa. Monivetoa en ole taas vuosiin harrastanut lainkaan. Enkä tosissani koskaan.

Tiedän kuitenkin Monivedostakin paljon. Valmiudet senkin harrastamiseen olisivat kyllä hyvät sillä pyörittelenhän noita maalimäärä-numeroita tilastojen muodossa lähes päivittäin. Tiedän myös että monivetoa olisi parempi pelata kimpassa sillä ihan pikkuvedoilla niitä hyvin harvoin saa kyllä kiinni. Kun on useampi pelaaja, saa jo tarpeeksi laajoja pelejä. Yksin pelatessa se usein tulee turhan kalliiksi etenkin jos ei ole jo valmiiksi voittoputkessa.

Pelasin eilen monivetoa kun räätälöin noita pelejä eilen hyvinkin tarkasti. Harmittavasti jäin 6.40 euron systeemillä vaivaisen yhden maalin päähän kun normaalisti hyvin Rayo Vallecanoa vastaan pärjäävä Betis jäi maaleitta. Mulla oli siinä 1 & 2 maalia. Kaikki muut maalimäärät tosin oikein että aika hyvin vai mitä !? No ei se nyt kyllä niin vaikea kierros ollutkaan, mutta 0 maalia jätin vain yhdelle joukkueelle. Se pitikin mutta harmikseni toi Betiskin siihen jäi. No mutta noi 2 muuta monivetokohdetta hyödynsin sitten Tulosvedon puolella kun olin aika vakuuttunut niistä ! =)

Niin sunnuntai oli nyt vetoviikonlopun paras päivä. Lauantaina sain Vakioveikkauksessa 4 euron systeemillä taas kerran sen 10 oikein & hyvän mielen että jäljillä oltiin taas jalkapallon EM-karsintaotteluissa + ystävyysotteluissa. Mutta alasarjat olivat se paras rahantekijä tällä kertaa ja etenkin tuo Italian Serie B sunnuntaina. Pelasin tällä kertaa lähinnä Veikkaukselle sillä siellä oli pari kerrointa hieman koholla. Viikonlopun helmikohde oli putoamista vastaan taisteleva Portosummagan vierasvoitto kertoimella 4.95 ! Kerroinvertailun perusteella Veikkauksen tarjous oli selvä ylikerroin odotusarvolla 104 wau ! Veikkaus joutuikin pudottamaan kerrointa 4.20:neen, mutta onneksi olin jo ajoissa liikenteessä ! =)

Sitten nousukuntoisella Modenalla oli hyvä saldo Pescaraa vastaan & kun silläkin motivaatio oli kunnossa putoamistaistelun takia, oli se myös hyvä pelivalinta. Reggina-Livorno-pelistä hyödyin tosiaan myös tulosvedossa, katsoin pelin Veikkaus TV:stä & kivahan sitä oli katsella kun se päättyi miten pitikin ! :) Oli erittäin tasurinhajuinen matsi. Sillä tuloksella molemmat pysyivät nousutaistelussa vielä mukana. Livorno oli hallitsevampi & oli lähempänä voittoa. Ei ollut kyllä mikään soputasuri sillä loppuun asti joukkueet kyllä taistelivat, etenkin Livorno !

Cittadella 2 4.10 oli myös hieman koholla oleva kerroin joka ei tällä kertaa toteutunut, mutta Italiasta sain kiinni vielä Crotonen. Portugalista Bragan joka pudotti jo Liverpoolinkin Europe Liigassa ! En antanut urheilukanavan vihjeen Bragaa vastaan hämätä vaan pidin oman pääni tuosta ottelusta. Olhanense oli ylisuorittanut kotona tällä kaudella & Braga oli tähän mennessä voittanut Olhanensen joka kerta parin viime vuoden aikana kun Olhanensekin on pääsarjassa pelannut. Englannista hyödyin onnekkaasti Gillinghamista kun se teki aivan lopussa uskomattomasti 2 maalia ja käänsi pelin itselleen. Oli sen aika voittaa kun on vielä nousukarsintataistelussa mukana eikä ollut juuri vieraissa pahemmin hävinnyt mutta mieletön määrä vierastasureita..

Sitten kotivoitot Herefordille, Huddersfieldille & Oxford U:lle tekivät myös hyvää mulle ja kohteet osuivat sunnuntaina hyvällä prosentilla ! =) Vielä tuosta kierroksen helmestä : Piacenza oli kuntopuntarin ykkönen, mutta heikko alkukausi ja 3 viime vuoden kotisaldo eivät minua vakuuttaneet. Kuntopuntarin takia tuo veikkauksen kerroin olikin taatusti koholla.. siksipä sarjapaikasta taisteleva Portosummaga oli hyvä sijoituskohde ! Panostus oli kuitenkin melko maltillista tällä kertaa, mutta hyvä niin sillä ainahan ne eivät osu näin hyvin. Hyvä peliputki sai siis taas jatkoa ! :)

Loppuun vielä tuplat mitkä sain kiinni veikkaukselle Pitkävedossa :
1)Portosummaga 2-Reggina-Livorno x
2)Portosummaga 2-Braga 2 3
3)Portosummaga 2-Modena 1 kiskalle & netin kautta :
4)Modena 1-Gillingham 2
5)Modena 1-Reggina-Livorno x
6)Modena 1-Braga 2
7)Gillingham 2-Hereford 1
8)Gillingham 2-Reggina-Livorno x
9)Hereford 1-Reggina-Livorno x

sekä päälle vielä ulkomaille muutama sinkku !

Blogiaihe 28.3.2011 Part III
Blogiaihe 28.3.2011 Part III
Blogiaihe 28.3.2011 Part II
Blogiaihe 28.3.2011 Part II
Blogiaihe 28.3.2011 Part I
Blogiaihe 28.3.2011 Part I

Upea lauantai, sunnuntai palautti maan pinnalle !  1

Kyse on siis yllättäen(?) :p urheiluvedonlyönnistä ja etenkin pitkävetotyyppisestä pelaamisesta. Launtaina kohteet ja etenkin yllätyshaut osuivat harvinaisenkin hyvin ! Tein ulkomaille lauantaina 2 järjestelmää ison rahan haussa. Rivit olivat : Cittadella-Siena x, Almeria 1, Tottenham 1, Lens 1x double chance sekä At.Madrid x2 double chance. Ja toinen rivi : Almeria 1, Levante x2 double chance, Chelsea-Liverpool alle 2,5 maalia sekä Auxerre 1.

Nyt analyysini noista kohteista ! Cittadella-Siena x : Kyseessä Serie B eli yksi tasapeliherkimmistä sarjoista missään ! Ja niin tyypillistä että sarjaputoaja viime kaudelta Serie A:sta eli kovatasoinen Siena tähän sarjaan pelaa kotona lähes voitosta voittoon ja vieraissa yli 50 prosenttisesti tasan. Tämä buumi on ollut Italiassa jo pitkään vallalla, että tämän kauden tulevat sarjanousijat, ainakin osa pelaa juuri tähän tyyliin. Kotona rohkeammin & vieraissa enemmänkin tappiota vältellen. Tällä tyylillä pisteitä kertyy riittämiin nousua ajatellen jos kotona vaan on kivenkova eikä pistemenetyksiä juurikaan tule. Kaiken lisäksi nämä joukkueet olivat ennen tätä peliä kohdanneet Cittadellan kotikentällä viime vuosina 3 kertaa ja ylläripylläri aina pelit ovat päättyneet tasan ! =D Ja vielä yksi lisä.. kun katsoo Cittadellan aikaisempien vuosien kotisaldoja niin on se vaikea voitettava kotona, mutta pelaa niin pirun paljon tasureita. Tulos 0-0.

Almeria 1 : Kauden alisuorittaja on välillä väläytellyt erittäin hyvääkin peliä, vaikka voittoja oli ennen tätä peliä koko kaudelta ainoastaan 3, mutta tasureita jo 8. Tämä perinteisesti kotivahva ryhmä ei olekaan hävinnyt kotonaan tällä kaudella kuin 3 peliä, mutta 6 on päättynyt kotona ainoastaan tasapeliin. Vastustaja Espanol puolestaan on sarjan ylisuorittaja. Joka on pelannut yllättävänkin hyvin. Almeria on kuitenkin kotonaan kova ja koska tarvitsi pisteitä enemmän koska on putoamisvaarassa, oli odotettavissakin ryhtiliikettä.. hetkessä Almeria johtikin jo 3-0 joka oli taas osoitus potentiaalista, mutta loppuun asti sai jännittää sillä koko kauden Almerian on ollut vaikeaa pitää johtoasemaansa. Tulos 3-2.

Tottenham 1 : Tiesin että Tottenhamilla oli poissaoloja, mutta tiesin myös että korvaajiakin löytyy & Spursit ovat erittäin vahvoja kotonaan ! Kaiken lisäksi oli kalavelkojen maksu Boltonille kun hävisivät heille kauden ensimmäisen kohtaamisen vieraissa. Yllärin hyvä kerroin kuitenkin suosikille vaikka alle 2. Pelattava oli kyllä ! Tällä kertaa tarvittiin vähän tuuriakin, Tottenham johti pitkään 1-0, mutta sitten Bolton tasoitti & voittomaali Spurseille tuli vasta yliajalla ! Tulos 2-1.

Lens 1x double chance : Lens pelasi siis Valenciennesia vastaan & viimeiset 7 kohtaamista viime vuosina Lens oli aina välttynyt Valenciennesille häviämisen ! Näin kävi taaskin ! Lens on varsin kotivahva ryhmä perinteisesti vaikka alkukaudesta yskähteli vähän sielläkin. Mutta on parantanut siitä. Eikä häviä kovin montaa peliä kaudessa yleensä kotonaan.. tasapeliriski tosin oli niin iso että piti pelata ristivarmistuksella Lensiä. Valenciennes on tosi huono vierasjoukkue ja voittaa siellä todella harvoin, mutta osaa pelata tasureita kuten myös Lenskin. Tulos 1-1.

At.Madrid x2 double chance : Hullu haku Barcelonaa vastaan peräti kertoimella 5.29 ! :D Ajattelin että kyllä se Barca jossain vaiheessa pelaa vielä huonostikin & kun pahin vastustaja Real Madridkin hävisi viime kierroksella ottelunsa, niin Barcelonallakin olisi ollut varaa pelata välillä huonommin kun kuitenkin vastassa oli tasokas mutta epätasaisesti pelaava viime kauden Europe liigan voittaja At.Madrid. Tämä joukkue nimenomaan on ennenkin pystynyt laittamaan kapuloita Barcan rattaisiin. Mutta ei tällä kertaa. Barcelona on tällä hetkellä aivan uskomattoman hyvä. Tulos 3-0 & ainoa väärin mennyt veto rivissä :/

Sitten pieni jossittelu : jos oisin vaihtanut tuohon riviin sen toisen Espanjan yllättäjän joka oli toisessa rivissä jossa myös 1 kohde väärin, olisi tullut voittoja tuosta rivistä pelkästään jo useampi satanen.. noh tuli tuosta kuitenkin ihan ok:sti plussaa kun kaikki kertoimet kertoivat toisensa eri systeemeillä. Sitten siihen toiseen riviin >

Almeria 1 : Luotin tähän taas, analyysi aiempana. Levante x2 double chance kertoimella 3.77. Aavistin että nyt se Villarrealin huono kotipeli tulee.. Levante sarjan viimeisiä oli kuitenkin nousukunnossa kuten yleisesti muutkin sarjan heikoimmat. Kova taistelu putoamista vastaan on siis alkanut ! Suora kerroin oli yli 10 jota pienellä kokeilin sinkkunakin, muttei siitä merkittävää voittoa tullut kun panos oli niin pieni. Kuitenkin järjestelmässä tuo vajaan 4 kerroin lisäsi voitto-osuutta ihan mukavasti. Tulos 0-1.

Chelsea-Liverpool alle 2,5 maalia : Olin laittanut merkille, että Liverpoolin valmentajanvaihdos on näkynyt paitsi että Liverpool on alkanut voittamaan otteluita, myös siinä että oma maali oli pysynyt ennen tätä peliä 3 kertaa putkeen jo koskemattomana ! Se tiesi hyvää & kun Chelsea ja Liverpool ovat kohdanneet niin pirun monta kertaa viime vuosina sekä Mestareiden liigassa, Valioliigassa että Cupeissa, he tuntevat toisensa todella hyvin.. ja pelaavat erittäin usein vähämaalisia tuloksia keskenään, etenkin Valioliigan peleissä ! En nyt muista heti ulkoa enkä löytänyt heti muistiinpanoistakaan mutta joku 6-8 viimeistä keskinäistä valioliigaottelua on tainnut päättyä alle 2,5 maaliin ! Tulos 0-1.

Auxerre 1 : 3.60 oli hieno kerroin perinteisesti vahvalle kotijoukkueelle & perinteisesti suuren kotiedun omaavalle Ranskan pääsarjalle ! Vastustaja oli kuitenkin sarjajohtaja Lille, joka on parissa kaudessa noussut aivan Ranskan parhaimmistoon. Tämä peli oli ainoa sunnuntaina pelattava järjestelmäkohteeni, joten odotukset olivat korkealla kun odotin järjestelmän viimeisen kohteen onnistumista ja sen myötä setelipinoa.. Sarjakakkonen PSG hävisi lauantaina oman ottelunsa, joten Lillenkään ei ollut pakko voittaa peliä kun etumatkaakin vähän oli jo ennestäänkin. Keskinäisissä Auxerre on myös ollut vahvoilla joten ehdoton yritys oli kotivoitto hyvälle kertoimella ! Ei tällä kertaa kuitenkaan osunut, Lille teki heti alussa johtomaalin jonka Auxerre tasoitti vasta ihan lopussa & sain muutaman minuutin jännittää vielä tosissaan että jos sittenkin.. tulos 1-1 :/

Sitten sunnuntaina satsasin sekä tähän kohteeseen lisää että hyvävireiseen kotijoukkueeseen Lecceen jolla oli hyvä saldo kotonaan Palermoa vastaan. Ja vielä kun tiesin että Palermon valmentaja oli vähän valittanut joukkueen peliväsymystä, piti Lecceä kokeilla. No Lecce johtikin sekä 1-0 että 2-1, mutta toisen jakson musta hetki ja Palermo latoi n. 10 minuutissa 3 maalia ja voitti 2-4. Myös Monaco-haku meni pieleen sunnuntaina. Sentään Chievon x2 double chance piti Laziota vastaan että miinukset sunnuntailta vähän tasottuivat.

Palataan vielä hetki upeaan lauantaihin jolloin pelasin myös Veikkaukselle hyvällä voittoprosentilla. Vakiossa oli peräti 12 oikein, tosin oli pirun helppo kierros. Vähän nolo oli ainoa väärä merkintä jossa hain liian rohkeasti Watfordin menestystä x2-muodossa kovasta Nottinghamista. Mutta keskinäisissä Watford on ollut ennenkin kilpailukykyinen ja todistanut tällä kaudella myös jo tulivoimansa. Tulos kuitenkin 1-0. Sit Veikkauksen Pitkävetoon ja sinkkukohteisiin joita pelasin >

Wolverhampton 1 8,75 : Manun notkahdusta on jo odotettu.. Arsenalinkin mokattua nolosti 2 pistettä lopussa Newcastlea vastaan aiemmin päivällä, oli Manullakin varaa pistemenetyksiin. Tilastotappio se oli myöskin sekä osoitus siitä että perinteisesti vahva kotijoukkue Wolves pystyy kotonaan toisinaan ihmeisiin(voittanut jo Chelsean kotonaan & Liverpoolin vieraissa) ja kun olivat myös sarjan viimeisiä tasaisessa sarjassa, ovat pisteet erittäin tärkeitä tässä vaiheessa ja taistelutahtoa taatusti löytyy.. ja kun Manu ei ole tällä kaudella kuitenkaan vieraissa vakuuttanut niin.. Tulos 2-1 =)

Jokerit-HIFK Talviklassikko yli 5,5 maalia : Tässä käytin ihan omia aivojani ! Ottelusta tulee mieleen joku näytösottelu kun ulkoilmassakin ja hurjasti tulossa yleisöäkin.. joten tuskimpa pelaajatkaan haluavat kovin tylsää kiekkoa esittää !? Nämä joukkueet ovat yllättävänkin usein nyhjänneet vähämaalisia tuloksia keskenään, mutta nyt en siihen uskonut ja Veikkauksen uskomattoman iso tarjous 2,70 paistoi silmääni ! No huh huh ajattelin ! =D Muualla olivat kertoimet paljon maltillisempia yli 5.5 maaliin, enemmän jotain 2,4-2,5. Liekö Veikkauksella ihan korkein tarjous lähes tuohon & sehän piti ! Tulos 3-4 =)

Yhteenveto : Lauantai upean voitollinen, sunnuntai suuri pettymys. Paljon oli odotettavissa & hienoista osumista huolimatta pieni pettymyksen maku jäi suuhun vaikka koko viikonlopusta tulikin ihan kelvollisesti voitollinen. Mutta osa lauantain voitoista kului sitten sunnuntaina jolloin odoteltiin kieli pitkällä jo varsin maukkaita lunastuksia.. noh ehkä ensi kerralla sitten tulee se täysipotti ! Tästä on hyvä jatkaa..

Ps. Tulipas pitkä teksti, huh huh nyt kyl väsyttää tämän avautumisen johdosta.. vai ei miehet muka osaa näyttää tunteitaan, kattokaas nyt miten pitkästi niitä näytin ehhehe ! ;P


Jälleen voitollista pelaamista ! =)  1

Pientä nostetta havaittavissa taas.. lauantain helmenä oli Wigan & sunnuntai oli varsinainen pelipäivä tällä kertaa & erityisesti 3 hyvää kohdetta sieltä löysin ! Malaga vaihtoi vastikään valmentajaa huonosti menneen alkukauden johdosta etenkin kotipeleissään. Viimeksi voittivat jo Cupissa uuden valmentajan alaisuudessa ja jatkoa oli odotettavissa sarjanousijan kustannuksella. Veikkauksen kerroinkin oli ihan riittävä vaikka ulkomailla oli parempiakin tarjolla jotka tosin ehtivät jo tipahtaa loppuviikkoa kohti hitailta pelaajilta.

Racing-Espanyol tilastotasuri. Espanyolilla ei ollut vielä yhtään tasapeliä 10 kierroksen jälkeen & Racing on ollut vieraissa harvinaisen huono joten uskoin että kotipeleissä se kompensoituu nyt tällä kaudella & tuskin häviävät nyt hiukan tasokkaammalle Espanyolille. Vielä kun otetaan huomioon että joukkueet ovat keskenään nyhjänneet todella usein tasan, en epäröinyt pelata tätä peliä tasuriksi !

Parma otti viikkopelissään vasta kauden toisen voittonsa ja uskoin nosteen jatkuvan kun saivat vastaansa Barin joka ei jostain syystä ikinä pärjää Parmalle.. näyttää tulevan Barille se perinteinen vaikea 2.kausi sarjanousun jälkeen. Viime kaudella he yllättivät komeasti pelaamalla varsin hyvän kauden jolloin putoaminen ei ollut lähelläkään. Etenkin kotipeleissä se oli rautaa ! Tällä kaudella on ollut toisin.. kun katsoin Barin entisiä pääsarjakausia jolloin se on pudonnut, kotitappioita on ollut runsaasti.. ja nyt kun tuli heille vielä se mahdoton voitettava, oli pelivalinta hyvällä yli 3 kertoimella selviö ristivaarasta huolimatta !

Keskinäiset :
Sun 21/03/10 SEA Bari 1 - 1 Parma
Wed 28/10/09 SEA Parma 2 - 0 Bari
Sat 04/04/09 SEB Bari 0 - 2 Parma
Mon 10/11/08 SEB Parma 1 - 1 Bari
Sun 11/03/01 SEA Parma 4 - 0 Bari
Sun 05/11/00 SEA Bari 0 - 1 Parma
Sun 12/03/00 SEA Bari 0 - 1 Parma
Sun 31/10/99 SEA Parma 2 - 1 Bari
Sat 13/03/99 SEA Parma 2 - 1 Bari
Sun 08/11/98 SEA Bari 1 - 1 Parma
Sun 01/02/98 SEA Parma 1 - 0 Bari
Sun 31/08/97 SEA Bari 0 - 2 Parma
Sun 21/04/96 SEA Parma 3 - 1 Bari
Sun 17/12/95 SEA Bari 1 - 1 Parma
Sat 13/05/95 SEA Parma 1 - 0 Bari
Sun 18/12/94 SEA Bari 1 - 2 Parma

Neljännen kohteen hakeminen oli vähän vaikeampaa & tein 3 järjestelmää näiden 3 kohteen kautta ja vaihtelin aina neljännen kohteen joka oli aina pieni ylläri. Italian Serie A:n vierasvoittoja sinne hain hyvillä kertoimilla mutta ne eivät pitäneet :/ Kuitenkin joka järjestelmästä tuli positiivinen tulos kun nämä peruskohteet osuivat tosiaan kaikki.. =)

No ihan rikastumaan ei tällä kertaa päässyt kun oli sen verran maltilliset panostukset, mutta se on joka kerta aina mukavaa kun pelaamisesta on ollut kuitenkin jotain hyötyä edes muutamien kymppien muodossa jännityksen lisäksi :) Mutta nyt katseet jo tälle viikolle ! =)

Blogiaihe Osa IV. Yksi esimerkki 3:sta järjestelmästä jossa neljännen kohteen löytäminen tuotti vaikeuksia.
Blogiaihe Osa IV. Yksi esimerkki 3:sta järjestelmästä jossa neljännen kohteen löytäminen tuotti vaikeuksia.
Blogiaihe Osa III
Blogiaihe Osa III
Blogiaihe Osa II
Blogiaihe Osa II
Blogiaihe Osa I
Blogiaihe Osa I