Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2009.

Superdieetti & normidieetti !!  1

Juu oli tossa 3 päivän 'superdieetti' jonka aikana lähti 6 kiloa peräti poijes ! Niin tosiaan sairaanaolon takia =p Kyllä muutama kilo takaisin tulee kun alkaa taas syömään normaalisti. Lauantaista maanantaihin tuo syöminen oli niin niukkaa että saihan siinä kilot väkisinkin kyytiä.. Mutta JIPPII tänään on taas eka normipäivä sitten perjantain elimistön kannalta, tulee normaalisti nälkä eikä olo ole enää kipeä YES ! =)

No itse asiassa mulla olikin meneillään tuo painonpudotus kesäkuntoon pääsemiseksi, mut ihan noin nopsaan tahtiin se ei olisi kyllä järkevää =D Heikkenisi kyllä todella merkittävästi moisesta tahdista.. =p Muutamia muutoksia ruokavalioon ehdin tehdä jo jonkin aikaa sitten > Ensin vähensin makaroonin tai riisin määrää per ateria kun niitä aika usein treenin jälkimainingeissa tulee syötyä niin 75 grammasta 50 grammaan. Ja sitten aamupuuro 50 grammasta 40:een.

Sitten syön aivan liian vähän vihreää ja kasviksia joten tuossa yksi päivä ostin kerralla vakiobanaaneiden lisäksi myös omenia ja jäävuorisalaattia. Juu tollasta popsittavaksi enemmän ja makeammasta & kovemmasta pois. Sitten ehdin vielä hommata rasvanpolttotabletteja josta maha ei tainnut tykätä oikein kun tulin kipeeksi.. luonnollisesti kipeenä en niitä syönytkään. Huomenna ehkä voisi jatkaa taas.

Unohtui jo eilesessä blogissa kertoa TV-ohjelmista enemmänkin kun ei ole muuhunkaan kyennyt.. mut unohdin enkä ehtinytkään enkä muuten ehdi nytkään joten huomenna sitten ellei joku muu aihe ohita jo niitä !? =D


Pissa kakka ja oksennusleikkejä..  1

..on ollut viime päivinä kun lauantai-aamuna muhun iski joku pöpö. Tuplapenetraatiokin tapahtui kun tuli kahdesta päästä yhtäaikaa.. =P oksennuksesta onneksi pääsi jo aiemmin eroon, mutta vatsassa on pahasti kierrellyt ja perjantai-illan jälkeen en pahemmin olekaan syönyt. Mitä nyt jotain pientä kun pystynyt ja tietenkin juomaan ! No onneksi on ollut lätkän MM-kisat kun ei paljoa ole muutakaan jaksanut tehdä kuin katsoa TV:tä. Olen myös SM-vedossa mukana sen tiimoilta. Taas kerran lähti hyvin että kaikissa 8:ssa eka pelissä toisen tekemät maalit aina oikein muttei kertaakaan täysin oikein =/ 2-3:ssa oli maalin päässä täydet 10 pistettä. Jos entiseen on luottamista tästä alkaa alamäki.. kuitenkin ihan hyvä alku. Sori ei ehdi nyt enempää kirjoittaa moi juu ja koitan parantua kiitos myötätunnosta.. ;P


Moi, JYPin juhlista tässä tulossa !  3

Samalla blogitauolta poijes, huomenna voiskin sitten kertoa vaikka menneestä Pääsiäisestä, mutta nyt tähän päivään tai iltaan tai yöhön ihan miten vaan ! =D Olihan siel melkonen tungos ja hässäkkä Jyväskylän kaduilla kun oli Jypin viralliset juhlinnat käynnissä.. Ja Jyväskylän oma 'poika' Matti Nykänen esiintyi sekä itsekseen että Jypin pelaajien kera siel. Sinuhe Wallinheimo myös bändeineen veti pienen setin. Väkeä oli sen verran paljon että oli vaikea nähdä kunnolla lavalle mutta onneksi oli screeni. Katsoinkin heti et nyt on kyl tuttu mies juontamassa näitä juhlia ja niimpäs olikin, tuttu yhdestä työpaikasta jossa tehtiin paljon kimpassa vakioveikkausta ylläri pylläri ! =D Viimeseen asti urheilumiehiä kyllä & Jypin toimittajia. Ihan hienon tilaisuuden olivat kyl järjestäneet. Kaikki päättyi sitten ilotulitukseen.

..kunnes väki virtasi jatkoille tai kotiin päin. Halpa keikka oli kyllä mulle tämä reissu mitä nyt vähän pohjia tuli ostettua. Vielä kaupan päälle yhteen ravinteliin ilmatteeks jossa sattui olemaan lisää musiikkia tarjolla ja näin tuli nähtyä myös Heikki Helan koko keikka vielä. Menetteli näin yllättäen ja tähän paikkaan. Sellanen ilta, aikas paljon oli hyviä perseitäkin liikenteessä :P


Oli nostalginen leffaelämys lauantaina !  1

Kun tuli katsottua Sam Peckinpahin ohjaama "The Getaway" suomennettuna "Pakotie" jossa pääosissa ovat Steve McQueen & Ali McGraw. Leffa on peräti vanhempi kuin minä eli kovin vanha jo kyllä ! =D Vuodelta 1972 mutta edelleen se tuntui toimivan vallan mainiosti ! =)

Tähän leffaan liittyy sellainen henkilökohtainen tarina että katsoin tuon eka kerran tosi pienenä jo ja se jäi jo silloin mieleen, etenkin se loppukohtausammuskelu. Toisen kerrankin muistan kun samaisen leffan satuin näkemään. Se tapahtui Kotkassa 1980-luvulla videonauhurilta ! Sen jälkeen en ollut koko leffaa nähnytkään paitsi ehkä jotain pätkiä sieltä täältä jossain uusinnassa.

Nyt kun näin televisio-ohjelmista että samainen leffa olisi tarjolla, ajattelin et katsotaas miltä se nyt oikein mahtaisi tuntua !? En muistanut enää läheskään kaikkia tapahtumia, mutta muistin miten leffa tulisi päättymään eli se loppukahakka ja autolla körröttely aivan lopussa. Sitä en muistanutkaan että se loppuammuskelu olikin yllättävän tehokasta ja nopeaa toimintaa kun Steve oli niin kova ja tarkka ! :P Se kesti paljon vähemmän aikaa kun muistinkaan kun kovanaamat yksi toisensa jälkeen kaatuivat niin nopeaan tahtiin.

Hyvä toimintaleffa kyllä edelleen ! Oli kiva myös katsoa leffan puitteita kun elettiin kuitenkin hiukka eri aikoja kuin nyt =) Ei ollut kännyköistä saati netistä tietoakaan.. leffalla ei kyllä ollut mitään kovin vahvaa moraalista opetusta sillä siinä tapettiin armotta eikä paha saanut palkkaansa kun rosvojahan nuo pääosanesittäjätkin olivat. Steve veteli peräti 2 naista turpaan tuossa leffassa, ei kovin opettavaista kyllä sekään ! =D Ainoa opetus oli ehkä selviytyminen sekä kahden ihmisen välinen tiivis suhde vaikeuksista huolimatta.