Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2009.
Edellinen

Suomen Euroviisukarsintafinaali.  3

Katsoin nyt vasta ekan kerran tämän vuoden Suomen euroviisuehdokkaita ja ihan hyvä niin. Kovin paljosta en ollut jäänyt paitsi, ei ollut meinaan kovin häävi taso nimenomaan euroviisuja ajatellen. Kwan meni jotenkin ohi, Remulle ei tuo laulu oikein sovi.. ei olisi mitään toivoa Euroviisuissa sillä biisillä. Janita oli ihan ok tippujista, ois saanut päästä minun puolestani vaikka finaaliin. Vink oli melko rasittava ränkytys, eipä jäänyt oikein mieleen. Jari Sillanpääkään ei iskenyt. Sigmark oli erikoinen vaan kovin tavallisella rap-biisillä ja väärässä kisassa. Tapani Kansa oli positiivinen ylläri, mielestäni yksi aivan parhaista. Vahva perinteisen euroviisumainen biisi ja esitys.

Tapani Kansan lisäksi Waldo's People on ainakin oikeassa kisassa. Nykyajan euroviisujumputusmeininkiä ja laulu kovin euroviisumainen höystettynä Waldon lauluosuuksilla. Ehkäpä se saisi mielestäni edustaa Suomea tänä vuonna !? Passionworksillä oli ihan ok biisi ja hyvä meininki mut jotenkin vähän sekava tuo duolauluosuus heillä. Silti mahdollinen voittaja joo. Jaahas tässä samalla kirjoittaessani ratkesi jo nuo superfinaalin 3 kilpailijaa.. noh kukas menee Moskovaan, veikkauksia ? =)


Hyvä tehokas päivä ! =)  1

Kävin siivoamassa lähiomaisten kämpän kun ovat kaikki syystä tai toisesta niin kipeitä. Palkaksi sain syödä ja mikä tärkeintä hyvän mielen ! =) Olin tehokas sekä kotitalouskoneena että kaupungilla koska tänään mulla oli monta kohdetta missä piti käydä. Olen tyytyväinen päivän aikaansaannoksistani. Myös hyvä vedonlyöntiputki sai jatkoa joka alkoi viime v-lopun vakiosta ja pitkävetotyyppisestä järjestelmästä ulkomaille. Vakiossa oli 11% , minuutti ennen loppua oli jopa 12 mut kun Burnley meni tasoittamaan.. järjestelmässä taas oli kaikki oikein.

Tiistain järjestelmässä myös osui kaikki kun HPK, Kärpät, Tottenham voittivat sekä tasapeliherkkä Sassuolo-Brescia Serie B:n ottelu päättyi ristiin. Tiistaina oli tosiaan myös kovia yksittäisosumia Tappara yli 5 kerroin sekä TPS:n vajaan 4 kerroin. NHL:stäkin Anaheim päihitti Phoenixin vieraissa joka perinteisesti on aina vaikeuksissa Anaheimia vastaan. Lähelle 3 kerroin maistui. Viime yönä Nashville vajaan 4 kertoimella oli hyvä myös veto ja tänään sain jo hyvän singlesomuman kovakuntoisen Pelicansin voitettua Kalpan hyvällä kertoimella !


Täydellistä SM-liigan veikkaamista ! =)  1

Harvinaista kyllä, tänään olisi jokikinen 6:sta pelistä osunut. Onneksi pelasinkin edes neljää ! =)

Tappara on ollut perinteisestikin varsin hankala vastus Jokereille ja aivan viime kohtaamisissa etenkään ei Jokerit ole pahemmin juhlinut joten upea yli 5 kerroin ulkomaille maistui ! =) Kaiken lisäksi Tappara on ollut muutenkin todella yllättävä tänä kautena. Ailahteleva ja voi voittaa ja hävitä melkein milloin vain & kaikki pisteet ovat juuri nyt elintärkeitä jos aikovat vielä pudotuspeleihin päästä ! Pelasin sinkkuna.

HPK otti niukan rutiinivoiton Ässistä. 1.50 ulkomaille oli jo ihan pelattava kerroin. Pelasin sekä sinkkuna että järjestelmään.

Kärppien oli aika palata taas voittokantaan Kalpaa vastaan kun kärsi viimeksi harvinaisen kotitappion Kalpalle. Kärpät on useimmiten hyvä pelivalinta kotipeleissään ja etenkin kun tänään sai jo peräti 1.72 kertoimenkin(tosin taatusti oli isompia kertoimia) mutta kuitenkin tuollakin ihan ok kerroin minne pelasin. Pelasin sekä sinkuna että järjestelmään. Nyt odotellaan järjestelmään vielä Tottenhamin kotivoittoa Stokesta. Pitäisi olla myös hyvin todennäköinen haku !

Tiukimmalle meni TPS:n vierasvoitto Ilveksestä. TPS johti 0-1 kunnes lopussa Ilves tasoitti, mutta onneksi TPS iski vielä kerran ajassa 58.05 ! Tasaiset ja viimeisistä pudotuspelipaikoista taistelevat joukkueet ovat myös kovasti pisteitä vailla. Ja ajattelin että nyt kun Ilves on saanut vihdoinkin vieraspelitkin vähän sujumaan niin voi tulla sitten ongelmia kotipeleissä jossa se on ollut hyvä. Tepsiä pääsin pelaamaan about 4 kertoimella ja se maistui. Pelasin sinkkuna.

Myös Pelicansin olisin tiennyt muttei mahtunut tällä kertaa riveihin. Lukko-Blues oli liian ympäripyöreä kohde, mutta kyllä Lukko olisi kuitenkin ollut pelivalintanani. Yli 2 kerroin hyvälle kotijoukkueelle olisi ollut paras pelivalinta. Jee, mutta hyvä näinkin ! Nyt muutama veto Englannin futikseen ja NHL:ään ja toivottavasti hyvä meno jatkuu !? =)


Duudsonit..  1

Kun kerran vauhtiin on päästy niin jatketaan samalla linjalla eli tv-ohjelmien arvostelun parissa. Muistan kun Duudsonit aloittivat telkkarissa että mikäköhän ihme pilipali-sarja se tämäkin ? Näin ajattelin enkä pitänyt sitä kovinkaan kummoisena. Mutta mitä ihmettä ? Tänä päivänä tuo haastaa jo hyvin amerikan veljensä "Jackassin". Kehitys on ollut huimaa, nämä uusimmat osat ovat jo todella hyvin tehtyjä ja viihdyttäviä & kelpaa näyttää kyllä ulkomaillakin.. äijät hallitsevat näköjään myös Englannin kielenkin vaikkei kaikki noita tyyppejä kyllä kauhean fiksuina pidäkään.. mutta kyllä noissa jutuissa on hiukka älyäkin, vähintäänkin kekseliäisyyttä & ennenkaikkea hulluutta uhkarohkeudessa ja kivun sietämisessä.. juuri siksi harva uskaltaakaan tehdä perässä joten aika uniikkisarja siinä mielessä. Nämä teemajaksot etenkin toimivat todella hyvin & ovat hullunhauskaa katsottavaa ! =D


Murha tunnissa  1

Jatketaan tv-blogeja, ei siis mitään transu-juttuja kuiteskaan.. =P Niin tuli eilen katsottua subilta tosi-tv sarjaa "Murha tunnissa" jossa 2 eri joukkuetta yrittävät ratkaista OIKEAN murhan käymällä ensin rikospaikalla kuvaamalla ja tutkimalla paikka, myöhemmin jututtamassa ruumiinavaajaa sekä kuuntelemalla epäiltyjen kuulusteluja arkistoista. Hieman menee jo siis arveluttavan puolelle tälläinen ohjelma, mutta toisaalta onhan jonkun oikeasti tuokin työ tehtävä. Ainoastaan herää pieni epäilys että pitääkö myös kaikille katsojille levittää näitä surullisia ihmiskohtaloita. Tunnustan, minunkaan mielestäni ei mikään huono sarja eli oli siinä siis jotain kiinnostavuutta ja "vetovoimaa". Joo ja jos joku ei halua tälläistä katsoa niin voi olla katsomatta. Aina voi vaan toivoa ettei ihmisten mieliin jää liikaa tälläinen realistinen mässäily jossa vakavat aiheet juttuna ettei pipipäät ottaisi liikaa mallia tai ettei mieliin iskostuisi turhan synkkä maailmankuva.


Pasila !  1

..jatkui.. en katsonut sitä kuin ajoittain ennen tänään alkaneita uusia jaksoja koska en aluksi tiennyt et mikä ihme ohjelma se tuokin oikein on enkä päässyt aivan jyvälle kun aina samaan aikaa oli jotain saunaa tai muuta vastaavaa hässäkkää ettei siihen pystynyt oikein keskittymään. Mutta tiesin jo edellisen kauden vähäisen katsomisten perusteella et täähän voi olla ihan katsottava juttu kun pari viimeistä viime kauden jaksoa sentään suurinpiirtein jo tuli nähtyä. Mutta ai eddä, tuohon oli vallan hauska jakso eehhehee, nyt kolahti het kerralla kunnolla, sai nauraa oikein kunnolla ! Piristävä kokemus, ohjelma ei voi olla kovin huono jos se naurattaa ja tulee erittäin iloiselle mielelle.. Jatkuvalla soitolla vallan hurvatonta huumoria, aivan loistava poliisipäällikkö vaimon karvaisine jalkoineen xD



Maitopohdiskelua..  1

..tällä kertaa ei kuitenkaan asiaa maitorauhasista kuten eilen =P Tuli vaan mieleen kun satuin kattelemaa tota Pervo.. eikun siis "Perho tuli taloon"-ohjelmaa niin siinä Anna oli olympiavoittaja Satu Nummelan kanssa kaupassa käymässä ja meinasi laittaa kärryihin rasvatonta maitoa.. mutta Satu korjasi tilanteen sanomalla että väärä väri, punasta sen olla pitää ja että vettä saa raanasta.. Niin ja Satuhan on erittäin hoikassa kunnossa kuten urheilijan pitääkin joten mitä ihmettä !?

Tästä johtopäätös että ei yksi, kaksi tai kolmekaan vähän rasvaisempi tuote pilaa välttämättä koko ruokavaliota jos se muuten on hyvässä kunnossa eikä ylilyöntejä pahemmin tapahdu. Kaiken lisäksi elimistö tarvitsee myös vähän rasvaakin ruuasta joka päivä, se täytyy myös muistaa ! Vaan jos ei ole tarkkana sitä vaan meinaa tulla helposti myös kyllä aivan liikaa ja silloin on lihominen seurauksena.

Tuosta maidosta tulikin myös mieleen että muistampas tuossa aikoja kun rasvaton maito vasta teki tulojaan kaupan hyllyille, että yksi tuttavaperhe käytti sitä oikein esimerkillisesti laihduttaakseen tai pitääkseen koko perheen hoikassa kunnossa. Siinä oli vaan yksi virhe että yhden tuotteen ihmeellä muuten syöden melko raskaasti ei voinut vaan olettaa kovin dramaattisia tuloksia =P


Navat vastakkain !  1

Satuin taas eilen tutustumaan brittiläiseen uuteen sarjaan. Tällä kertaa kolmoselta ja nyt ei ollut tarjolla niinkään draamaa vaan sketsiviihdettä ! Osa alkoi aivan mainiolla jutulla kun eräs mies oli käymässä kaverilla ja joutui odottamaan kaverin muijan kera kun kaveri oli suihkussa.. No tämä kaveri alkoi ehdottelemaan kamun muijalle että saiskos koskea hänen rintaansa ja tarjosi siitä rahaakin, 20 puntaa. Okei, muija suostui. Sitten äijästä tuntui et pitäis koskea vielä toistakin ja tarjosi siitä toiset 20 puntaa. Sekin kävi ! Ja se riittikin äijä lähti juuri pois ennenkuin kaveri ilmaantui myös suihkusta paikalle. Nainen kertoi että kaverille tuli yhtäkkiä kiire ja mies taas naiselleen että jokohan se kohta maksais velkansa 40 puntaa pois !? xD

Muitakin vallan hauskoja oivalluksia ohjelmassa oli, joten varsin piristävä uutuus kyllä. Plussana oli myös että ohjelma ei ollut valmiiksi naurettu vaan että piti itse aina tajuta että milloin nauraa ! =D


Ikävä yllätys !  1

Tänään yhdelle lähimmäiselleni sattui tapaturma =/ Ei onneksi mitään kovin vakavaa, mutta murtumalta ei vältytty. Tämä tietää lähiaikoina auttavaa kättä täältä päästä. Mutta tosiaan ei se pakkolepo aina niin huono asia ole jos sattuu vaikka olemaankin lepoa vailla. Kyllähän minä aion auttaa missä apua tarvitaan minkä jaksan ja voin =)

Edellinen