Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2011.
Edellinen

Omituinen mahatauti !

Lähipiirissä raivonnut vatsatauti tavoitti sitten minutkin ! Sen saattoi kyllä arvatakin kun siskon lapsien kanssa tullut nyt sen verran ahkerasti oltua. Sunnuntaiaamuna alkoi kipeä olo & koko päivä meni sitten maatessa sängyssä, juostessa välillä vessassa sekä hakemassa vettä. Ruoka ei juuri maittanut paitsi aivan illasta oli hyvä saada jo vähän vahvistusta.

Omituinen tuo mahatauti oli sikäli etten oksentanut laisinkaan. Empä muistakaan sellaista ennen kokeneeni, mutta vatsa oli kyllä sekaisin.. olin varannut jo sangon sängyn viereen kun odottelin oksennusta ja siltä se ensin tuntuikin kurkussa että pian kyllä oksennan ! Mutta ihme ja kumma se osa taudista jäikin pois.. sain hyvän asennon & oli ihan hyvä olla sängyssä ja sain nukuttuakin.

Panadol hottia otin eilen illalla ja tänään aamulla & sen ja nukkumisen myötä mahdollinen kuume ja muutenkin pahin kipeä olo meni ohi ja uskalsin lähteä jo liikkeellekin. Olo ei ole aivan normaali tietenkään vieläkään, mutta siedettävä ja jaksaa olla jo pystyssä, mihin en eilen olisi vielä kyennyt mitenkään.

Noh eilen sunnuntaina kun ei juuri mihinkään kyennyt, kuuntelin kuitenkin koko päivän radiota & onneksi satuin lauantaina kääntämään Yle X:lle sattumalta ja kuuntelin pöllöä "Radio Millennium-ohjelmaa" ! =D Meinaan sunnuntaina radiosta tuli siltä kanavalta paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Paljon myös sellaista musiikkia mitä en itse edes juuri kuuntele tai ole löytänyt kuunneltavaksi. Mielenkiintoinen ohjelma oli esimerkiksi 2 tunnin ohjelma jossa käsiteltiin tällä kertaa spesiaalisti vain naisten tekemää ja esittämää musiikkia. Enimmäkseen ne olivat suomalaisia tai ruotsalaisia eikä niin kauhean tunnettuja, mut oli jenkeistäkin ja vaikka mistä. Joitain yritin laittaa mieleenkin.. oli varsin kiinnostavaa kuunnella millaista matskua oli tarjolla !


Maria !  1

Katsoin eilen tallennuksesta sen kohuosan jossa pistettiin piikillä penikseen vähän lisää paksuutta ! 1 cm sitä tuli ainakin heti kättelyssä & ehkä se turpoaa vähän vielä lisää sitten hiukka myöhemmin !? Siitä tiedä en, mutta sen vaikutus pitäisi kestää ainakin vuoden. Maahantuoja väittää että 2 vuotta. Eli totuus on jossain 1-2 vuoden välillä ja aine on sellaista jota on omassa elimistössämmekin, mutta se vähenee iän myötä.

Pistäjänä oli Wilma Slizewski joka on nyt siis laajentanut palveluitaan tatuoinneista tms. Häneltä taitaa onnistua myös tuo naisten vähän vastaavanlainen operaatio jossa ryppyisiä häpyhuulia kaunistetaan.

Mutta millos sinä meinasit ottaa yhteyttä Wilmaan & paksuntaa penistäsi tai kaunistaa häpyhuuliasi ? :)


Sydäntä raapaisevaa..

..oli eilen kun kävin leikkimässä illalla kummipojan kanssa. Tämä 3-vuotias fiksu pikkuihminen alkoi jo suunnittelemaan että sinä Toni nukut tuossa hänen huoneessaan olevalla sohvalla. Kun olin lähdössä, hän vaati että tulen pukemaan hänen sängyn viereen. Häntä alkoi kovasti harmittamaan kun minun piti lähteä & hänen oli kohta aika mennä jo nukkumaan, joten itku kurkussa hän vastaili minulle kun toivotin hyvät yöt, nuku hyvin & heipat !!! Lapselle sinä olet tärkeä ! Sinänsä tavallaan se tuntui haikean hyvältäkin, mutta melkein siinä tuli kyllä itsellekin tippa silmään..


Perinteisten huvien kotibileet ! =)

Juu eilen tuli vietettyä kivaa iltaa tutussa porukassa, mitä nyt 2 uutta tuttavuutta joihin tuli nyt paremmin tutustuttua & mikä parasta että naispuolisia ! Facebookissa näköjään jo kaveriksikin sitten heti pyydettiin ! =) Ilta oli perinteikäs kun pelattiin seurapeliä, syötiin, juotiin, väännettiin kättä & kuunneltiin eri ihmisten toivomaa musiikkia. Meinasi jo porukan seniori eli minä nukahtaa sohvalle lopulta.. mutta kun taksi tilattiin, oli pakko alkaa piristyä ja sainkin vielä nousua.

Tuli juotua boolia ja miedompia siihen tahtiin että baarissa 2. tequila oli liikaa ! =D Join toisen juoman heti perään kun ei näköjään maittanut ja samantien aloin yökkäämään ja äkkiä vessaan, mut se oli jo myöhäistä sen verran läikähti oksennusta lattialle että Poke pyysi kohteliaasti mua poistumaan vessasta palattuani. Piru vie, se näki tai joku käräytti !? =D Noh ehkä parempi näin, nyt olo on jo ihan ok. Jos olisin päässyt vielä jatkamaan juomista, tuskin tässä olisin vielä kirjottamassa.. :P


Järjestin CD-levyt järjestykseen !

Tämä CD-levyjen kanssa pelleilykin on kohta varmaan jo vanhanaikaista, mut ei se mitn.. Jo pitkään on pitänyt järjestää ne kun epämääräisiä kasoja on päässyt muodostumaan ja uusimmat levytkin pitäisi jonnekin väleihin tökkiä. Mulle on muodostunut sellainen järjestys että minkä bändin levyjä on eniten, on ensimmäisenä, toiseksi eniten toisena jne. Jos jotain bändiä tulee lisää voi olla että sen paikka hieman muuttuu.. en tiedä mistä sain tälläisen päähänpinttymän järjestyksen kanssa !? =D

Noh sitten on vielä yksi erikoishylly johon mahtuu juuri 3 eri bändin tuotannot mitä multa löytyy & nämä bändit ovatkin sitten aivan niitä suosikkejani eli siellä on Testament, Annihilator & Death-bändien levyt ! =)


Reffit !!  3

Eilen tutustuin pitkästä aikaa uuteen naisystävään johon olin tutustunut netin välityksellä joskus viime vuodesta. Ei tosin Cityn kautta. Kuten monesti ennenkin, mulla noi ikähaitarit pomppailevat suuntaan jos toiseen aika yllättävästikin. Niin kuin nytkin, tällä kertaa on kyllä aika "törkeesti" paljon mua nuorempi tyttö kyseessä, mutta sentään jo autolla kulkeva & muutenkin varsin järkevänoloinen. Ihan mukavaltakin hän vaikutti, käytiin kahvilla & juteltiin kaikenlaista tutustumisen merkeissä.

Noh uusia ystäviähän ei ole koskaan liikaa ! :) Vaikea mennä sanomaan, mitä hän minusta ajatteli, mutta selväksi tuli että jatkossakin vielä nähdään kun välimatkaakaan ei juuri ole. Katsellaan rauhassa kehittyykö ystävyys vai jääkö tapaamiset itsestään pois !? Vai syntyykö yllättäen jotain pientä romanssin poikastakin !? :p Noh se jää kyllä nähtäväksi, mutta aina on mukava kohdata uusi ihminen joka voi avata uusia polkuja tavalla jos toisella itsellekin ! =)


Hierontaa..

Sain tänään ensin kunnon perinteisen käsin tehdyn hieronnan selälle, niskoille & kasvoille sekä päälle vielä laadukkaan hieromatuolin käsittelyn ! Tekipä aikas gutaa ja oli myös tarpeen näin kesää kohti liikuntaa huomattavasti lisänneelle hepulle :) Ei mitään maksullisia hierontoja vaan ihan kotikonstein !


Upeeta mahtavaa..

..kun sunnuntai-maanantai-yönä loppui nettiaika ! En ostakaan ihan välittömästi uutta tilalle.. niin saa aikaiseksi paljon muutakin kuin mitä saa netin välityksellä ! =) Eilen tuli lueskeltua paljon, mm. tiedelehtiä sekä uutta Bodaus-lehteä vähän tarkemmin & silmiin osui varsin mielenkiintoinen artikkeli 90-luvun Suomen Gladiaattoreissa olleesta "Mohikaanista" joka on edelleen kovassa kunnossa, itse asiassa melkeimpä paremmassa, ainakin jos rasvaprosentista katsotaan !

Muutenkin tämä nykyaika on tälläistä jatkuvaa tiedonvirtaa, sen jakamista ja vastaanottamista & kommunikaatiota netin välityksellä. Tekee hyvää tauko siitäkin välillä. Televisiotakaan en ole katsonut kun kylässä 2 kuukauteen & nyt en siis edes netin välitykselläkään, ainakaan muutamaan päivään.. mitä nyt kirjastossa mahdollisesti käyn jotain tässä lähipäivinä kurkkaamassa !?

Tänään tuli myös 3. lähetys Manninen Nutraceuticals Oy:stä. Tärkeintä oli tällä kertaa tilata kreatiinia, sekä pari tuotetta syntymäpäivälahjaksi että pari tuotetta tilasin myös kaverille. Itselleni toki ohessa myös vähän muutakin kreatiinin ohessa.



Seksisuomalainen !

Onneksi tsekkasin tässä vähän aikaa sitten postini tarkasti, meinaan siellä oli Keskisuomalaisen tilaustarjouksetkin seassa ! Oho yllätyin, 2 viikkoa saa jopa ilmaiseksikin lehden kotiin tutustumistarjouksena ! No mikäs siinä, sitä onkin kiva lukea maailman menoa, sarjiksia ja tietty urheilua aina aamuisin hyvän aamupalan kera :)

Edellinen