Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on baarireissutkosteatillat.
Edellinen

Hauskanpito jatkui taas ! =)

Juu eli just kun olin ehtinyt palutua Tukholman risteilystä, niin mua pyydettiin eilen perjantaina vähän juhlimaan lisää ! =) Tällä kertaa aivan erilaisella porukalla.. nyt oli tyttövoittoittoinen ryhmä aloittaessa, mutta myöhemmin tutustuin myös yhteen uuteen urokseenkin. Eli täysin päinvastaiset kuviot kuin laivalla ! =D Eli kivaa vaihtelua siis kuiteskin.

Uskalsin vaihteeksi päästää kämpille yhen tytön joka ei ollut aiemmin täällä käynytkään. Uskaltaa tarkoittaa tässä, että kämppä oli edes siinä kunnossa että kehtasi sisälle päästää.. kun tahtoo yleensä olla niin että kun keskittyy niin kovasti joihinkin tiettyihin asioihin niin jää se suurin osa kämpästä välillä täysin huolehtimatta..

No mutta aloteltiin täällä kupinottoa & siirryttiin sitten sinne ennestään mulle tuntemattoman kaverin luo ja jatkettiin siellä. Tulipa sitten munkin pelattua ensi kertaa Twisteriä kun porukan tytöillä oli se mukana :) No tietty se meni sit siihen, että lopuksi oli jo kaksintaisteluja siinä pelissä että kumpi voittaa niin sille tarjotaan sitten paukku ! =D

Juu sitten päädyttiin pubiin yhdellä kyydillä & kun mulle ei tarjoiltu liikaa raakaa viinaa, en myöskään oksennellut tällä kertaa.. :P Ja liikunnasta sen verran että olihan se perjantaina ensin treenattava kun tiesi että tänään ei taas pysty kun on krapulapäivä enkä ollutkaan risteilyn jälkeen vielä harjoitellutkaan. Joten liikunta & alkoholin nauttiminen pysyy tasapainossa vaikka pieni juhlintakausi onkin meneillään :)



Viddu son lievä krapula !

Perjantai/lauantai-yönä tuli nukuttua todella huonosti ja aivan liian vähän kun perehdyin Englannin futiksen aladivisiooniin enkä malttanut lopettaa ajoissa. Joutui sitten ottamaan kunnon päikkärit lauantaina jotta jaksoi lähteä illan Erotiikka-iltaamaan. Äsken jo kotiin astikin siltä reissulta pääsin. Niin täällä ihan Äänekoskella se oli tällä kertaa. Perinteinen kerran vuodessa oleva pikkutapahtuma siitä on näköjään täällä muodostunut kun ei täällä oikeen muutakaan tollasta ole & kun tuo Jyväskylän kunnon messutapahtuma on jo muutavan vuoden loistanut poissaolollaan kun se ei kannata, niin pitihän sitä käydä taas tsekkaamassa mitä ne olivat taas keksineet !?

Tämänkertainen esiintyjäkaarti tuli Helsingistä. Naisstripparit olivat tuntemattomia mulle mutta ihan ok. Naisia varten oli sitten tunnetumpi Mr. New York. Joo niin herättyäni niiltä päikkäriltä aloin kiskomaan sitten heti juomaa naamariin jotta piristyisin ja unohtaisin tuon pienen kurkkukivunkin joka saattaa johtua hampaasta ja mahdollisesta tulehduksesta. Hammaslääkäri olisi tässä kuussa kyllä, mutta taidampa joutua jo sitä ennen näyttämään kurkkua & hampaita hammaslääkärille tai normilääkärille kun tämä on nyt muutaman päivän jo vähän elämää häirinnyt.

Ihan normi-hauska ilta oli & yksi vhs-filmikin tarttui mukaan tapahtumasta. Pitäähän sitä aina jotain pientä ostaa kun ei niillä ollut paljoa sen isompaakaan siellä tarjolla tällä kertaa kuten kunnon penispumppua.. ! :P Ja kun lauantai oli tämän viikon mässäilypäivä, nami nami grilliruokaakin tuli syötyä illan päätteeksi.

Ehdin kuitenkin päivän vedonlyönnitkin tuossa äsken tekemään & nyt on hiukka sekava olo kun on nukkunut nyt pari päivää miten sattuu, eikä ole täysin terveenä. Ehkäpä tuo tutun sohvalle nukahtaminenkaan ei ollut ainakaan niskoille se paras vaihtoehto. Nyt päätä särkee kun tuli noita iloliemiäkin nautittua. Muuten olo ei ole kovin paha, tosin väsyttää melkoisesti. Taidampa mennä nyt pedin puolelle seuraamaan matsien kehittymistä & sitten unten maille niin jaksaa illalla katsoa telkkariakin kuten Big Brotheria.. :p


Astetta tarkempi tutustuminen Erotiikan maailmaan!  1

Koska täällä Keski-Suomessa ei ainakaan tällä hetkellä järjestetä mitään kunnon erotiikkamessuja niin piti lähteä käymään v-loppuna aina Oulussa asti ! Pitäähän se kerran vuodessa vähintään tollaseen tapahtumaankin päästä ! =D Onhan näitä tapahtumia jo jonkin verran tullut nähtyä, joten siinä mielessä olen kuitenkin jo melko vanha konkari näissä bileissä. Tällä kertaa en joutunut/päässyt lavalle. Osaksi se johtui tällä kertaa vissiin itsekriittisestä luonteestani kun en ole nyt ollut vähään aikaan niin tiukassa kunnossa etten välttämättä halunnut että paitaanikaan heitettäisi pois..

Mutta mutta itse tapahtuma oli joka tapauksessa täysin tyydyttävä ! Vähän alussa tuntui ehkä laimealta, mutta kyl ne siitä piristyivät. Henkilökohtaisesti esiintyjistä pidin eniten Oulun omasta tytöstä Ginasta joka on sitä osastoa naisista johon aina tykästyn.. eli pieni, lyhyt, tumma & kaunis. Hän veti lesboshowta yhdessä Espoolaisen Suzien kera. Se tyyli oli vaan niin puoleensavetävä eli ei jättänyt nämäkään erotiikkabileet kylmäksi.

Miesesiintyjät olivat myös tasokkaita vaikken niitä niin tietty tarkasti seurannutkaan. Toki kun he yleisöstä naisia sinne veti mukaan niin juttu kävi mielenkiintoisaksi.. äijät olivat suomesta, ruotsista & virosta. Pääesiintyjä taas oli espanjasta. Pieni ja pyöreä todella isolla pyllyllä ja reisillä varustettu nainen joka oli samalla kuitenkin aivan uskomattoman taipuisa ! Itse en niin läskistä aina innostu.. mutta tykkäsin kyllä showsta ! Pari esiintyjää olivat vain perjantain siellä & launtain yleisö sai olla sitten ilman Birgitiä ja Lotharia.

Mielenkiintoinen eroottinen uusi tuttavuus oli burleski-tanssijat. Esitys oli ihan hyvä-he eivät kuitenkaan olleet edes ammattilaisia vaan burleskin harrastajia. Amatööristrippaus oli kumpanakin päivänä kuten aina varsin viihdyttäjä; aina jokunen todella estoton sattuu sinne mukaan & yleensä silloin tapahtuu illan hauskimmat jutut myös lavalla ! :D

Illat juonsi tv:stä tuttu Tony jonka kanssa tuli vaihdettua muutama sananenkin kuulutusten välissä tupakkipaikalla et nyt sitten voin liki sanoa tuntevani melkein kaimanikin ! Joo ja naljailihan se jo lavalta käsin meille perversseille jotka jo toista iltaa putkeen viettivät siellä.. :P ja ilmeisesti mulla on ajoittain myös varsin hyvä kasvomuisti kun näin perjantaina yhden cityläisenkin siellä.. katsoin ensin pari kertaa, odotin yhden esityksen loppuun ja menin tarkastamaan asian ! Ja näinhän se oli että tuli tavattua sitten varsin ystävällisen oloinen heppu nimeltä Kiipeli ! =)

Niin Tuskassa oli vielä helpompi tunnistettava kyl toi Hellman.. :D No jatketaan itse tapahtumaan taas ! Niin mikä teki nyt tutustumisen erotiikan maailmaan paremmaksi oli toi jatkoille lähtö perjantaina. Siellä meinaan olivat lähes kaikki illan esiintyjät sitten. Seuraamalla vähän mitä siellä tapahtuu & yhtä soittoa 2 päivää esiintyjien esiintymistä ja muuta käyttäytymistä seuraten oppi kyl taas jotakin uutta näistä estottomista veijareista ! Se jatkopaikka oli muuten homo/lesbobaarissa et uusi elämys se tuokin minulle ! :D Vilkaisin siellä jotain alan julkaisua (joka ei tosin mikään porno) niin täytyy kyllä myöntää että se tuntui kovin vieraalta.. näin se taitaa vaan olla että nyt on viimeistään todistettu että homo en taida ainakaan olla.. ;D

Pari yötä tuli nukuttua autossa, ensimmäinen Oulun Nallikarissa & toinen Vaskikellon läheisyydessä. Tietokonekin oli matkalla mukana, itse asiassa ensimmäsitä kertaa koskaan mulla jossain mukana ! ABC-asemilla sitä tuli sitten käytettyä kun ei piuhat käyneet kamun autoon. Lauantai-aamupäivä meni nauttien tosiaan Nallikarin ja Oulun maisemista :)

Rahaahan tietty paloi kun tuli melko reippaasti juotuakin. Vaikka oli omia juomiakin mukavasti mukana, tuli niitä kalliita paukkuja paikan päällä tapahtumassa aika paljon kyl juotua.. valitettavasti nyt ainakin kesällä on kehittynyt näköjään hyvä viinapää.. toisaalta päivät messuilla olivat aika pitkiä, lauantainakin jotain about 16-01 tuli oltua et ehtiihän siinä jo haihtua juomaa ja uutta on taas tilattava !

Hyvä reissu oli, kannatti tehdä ! =)

Oulun Nallikarissa oli kaunista :)
Oulun Nallikarissa oli kaunista :)

Harmoninen Jazzpäivä ! =)

Juu eilen alkoi taas jokavuotinen jazz-viikko täällä Äänekoskella & olin itsekin menossa mukana ! =) Ex-äänekoskelainen hyvä kaverini tuli käymään vuoden tauon jälkeen täällä juuri eilen & se oli hyvä syy mennä rantaan vähän juopottelemaan.. :) Siellä olikin kansaa melkosesti jazz-teltan läheisyydessä. Lähinnä nuoria jotka bilettivät siellä kun eivät pääse vielä baariin eivätkä menneet sisälle telttaankaan. Aikansa jutskattua uusimpia kuulumisia lähdin sisälle telttaan ! Olinhan jo etukäteen ostanut lipunkin..

Kulttuuritekona näin vasta ensimmäistä kertaa sitten Eppu Normaalin eikä se pettänytkään :) Tuli törmättyä sitten lisää ex-äänekoskelaisiin joita tapaa aina näin Jazzien aikaan ! Mielenkiintoisia kohtaamisia, fiilis oli koko illan hyvä, pariin uuteenkin kaverin kavereihinkin tuli tutustuttua, nähtyä vähän sukulaisiakin ja oli kiva pitkästä aikaa jutskata hyvän lapsuuden/nuoruuden ystävän kanssa jonka kanssa tuli aina pelattua jalkapalloa.. :D Oltiinkin jo vähän erkaannuttu, nähty on monesti ennenkin baareissa ja näin mut ei vaan ole syystä tai toisesta tullu lähestyttyä ja juteltua. Nyt sekin tuli korjattua, oli todellakin harmoninen hyvien kohtaamisten päivä ! :)

Keitelejazz 21.07.2010 : Eput
Keitelejazz 21.07.2010 : Eput
Peppu Normaali !  =)
Peppu Normaali ! =)

Juhannus !

Juhannusta ennen tuli rasitusvamma enkä kärsinyt pariin päivään astua juuri ollenkaan. Yhdistelmä fillarilla ajo töihin, seisomatyö hyvin pitkälti & puntit silloin tällöin olivat näköjään liikaa jalalle tässä vaiheessa. Jussina pystyi jo vähän paremmin toimimaan, mut on se vieläkin aina välillä vähän rasittuneen tuntuinen tuo oikea jalka.

No senkin vuoksi meinasin jättää Juhannuksen juhlimiset aivan minimiin. Ajattelin ottaa vain yhden lonkeron joka viime kerralta oli sattunut jäämään jääkaappiin kunnes.. yksi melko tuore kaveri soitti ja pyysi käymään.. noh senhän arvasi että voihan tässä "joutua" juomaankin.. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Mentiin vielä toiseen kämppään ja tuli vähän uusiakin kavereita sitä myötä & kaljaa tuli koko ajan etehen ! =D

No siitä sitten vielä baariin pienellä porukalla ja siellä sitten tuli vielä kitattua hiukkasen lisää.. näin iloisesti meni siis tämä Juhannus :) Aina ei kannatakaan suunnitella mitään tai ainakaan lyödä suunnitelmia tai tässä tapauksessa suunnittelemattomia lukkoon, kun voi tulla aina odottamattomia yllätyksiä ! Oli jo tuo viikon päästä oleva Tuska tuolloin mielessä et siinä on se mun Juhannus sitten, mutta tulipahan jo vähän harjoiteltua etukäteen ! =)


Bingo ! =D

Eksyin eilen pubiin semmoseen aikaan että siellä oli ilmaisbingo käynnissä.. jaahas no ei sit kun pelaamaan ajattelin ! =D No bingoa en kyl saanut vaikka kerran tosin niin huusin.. kun säännöt olivat vähän vielä epäselvät.. :P Viimeksi kai lapsena totakin "eläkeläisten" peliä pelannut muistaakseni tätini kanssa. Noh maanantai on kuulemma pub-bingopäivä, joten ehkä sinne voisi jatkossakin silloin tälläin noihin aikoihin eksyä.. tietty peluri haluaa voittaakin.. tossa ei ole onneksi edes riskiä hävitä eli ainakin siinä mielessä hemmetin hyvä peli ! =D


Club Teatria, Oulu.  1

Siellä tuli pyörähdettyä nyt v-loppuna. Tajusin vasta siellä saatuani esitteen jostain kaljatiskiltä että hei näissä tiloissahan se Jalometallikin järjestetään. Tällä kertaa aihe oli kuitenkin hieman eri.. vaikka oikein tuttu aihe se tämäkin mulle livenä eli Erotiikkamessut.. Tuli jo lähdettyä sen verran aikaisin liikkeelle että melkein alusta asti ehti nähdä mitä siellä tapahtui. Ihan alussa ihmisiä oli tosi vähän verrattuna siihen tungokseen mikä oli ihan loppuillasta..

Aivan tyypilliset messuthan ne olivat missä ennenkin on tullut pyörittyä kun lavallekin jouduin/PÄÄSIN kuten melkein aina. Esiintyjiä oli mm. Hollannista, Espanjasta, Kolumbiasta & tietenkin Suomesta. Harmi että kääpiö peruutti oman keikkansa, se olisi voinut olla aika extremeä ! =D Noh ei tarvinut kuin hetken aikaa olla paikalla kun ensimmäinen esitys mihin ehti alkoi & kohtahan se hollantilaisnaikkonen pyytää mua jo lavalle.. =D Tämä naishenkilö veti peräti 4 showta koko illan aikana & tämä oli se eka niistä joten eipä osannut yhtään odottaa mihinkä joutuisi.. joten oikein jännittävää ja kivaa toimintaa oli siis luvassa ! =) Toisaalta jos olisi tiennyt etukäteen mitä tapahtuu niin olisi paremmin uskaltanut itsekin osallistua näytökseen. Mutta tulipahan tehtyä mitä nainen halusi, housuja se ei multa onneksi kuitenkaan ottanut pois.. vaikka vyö ja paita kyytiä vähän saivatkin..

Juuri tästä hollantilaisnaisesta oli juontajan mukaan kuulemma jo liikkunut paljon juttuja kaupungilla perjantai-illan esitysten jälkeen. Tekihän se aika hauskoja ja yllättäviäkin temppuja kuten puhalsi torveen tiedätte kyllä millä, sädetikkukin paloi mukavasti sieltä käsin & joka showssa veti niin jumalattoman pitkän nauhan tavarastaan pois.. aivan metritolkulla ! =D Illan päätähti oli myös hollantilaisnainen, oikea kissanainen jolla oli myös erittäin räväkkä show kun maito virtasi litkivän kissapukuisen naisen käsittelyssä myös yleisön seasta valitun avustajan päällekin runsaasti.. ja oli muuten aika kokenutkin nainen kun oli tehnyt yli 1000 aikuisviihdeleffaa ! xD

Naisia varten oli pari tummaihoista miestä jotka vetikin duo-showta sekä huikean kropan omaava espanjalainen fitness-tähti. Suomalaiset pitivät Lesboshowta Laura Leen johdolla. Sellainen oli illan ohjelma lavalla, mutta tokihan siellä muutakin tapahtui, josta muutamalla sanalla seuraava kappale !

Olin näköjään sitten jälleen(?) kerran helposti lähestyttävissä olevalla tuulella kun tuli juteltua illan aikana niin kovin monen eri ihmisen kanssa, sekä miehien että naisten. Ja sehän on tietty aina mukavaa näin melkein täysin vieraassa kaupungissa. Taas kerran se sattui tupakkapaikalla kun mulla letti liehui sopivasti niin yks tyyppi sano että näytän ihan James Hetfieldiltä hieman nuorempana ! =D Tätä sattuu tasaisin väliajoin tätä kehua tai toteamaa, rumiahan me jamesin kanssa ollaan ! =p Otan tuon kuitenkin ihan kohteliaisuutena, arvet kaunistaa naamaa.. ja kai jotain noissa kasvojen piirteissäkin on sitten samaa, tiedä häntä !? Mut saimpahan illan aikana aika monta muutakin kehua hameväeltä ja siitähän tämä Venus-Jellona tykkää ! =D

Sikainfluenssastakin peräti keskustelin jonkun rouvan kanssa. Yhteen tyyppiin tutustuin sillai paremmin että tuli pyörittyäkin hiukka yhdessä. Yhteinen tekijä oli jalkapallo ja sen pelaaminen. Tuli sitä noiden joidenkin esiintyjienkin kanssa jutskattua, mutta parhaat naiskontaktit tulivat kuitenkin yleisön joukosta kuten pitääkin :) Aika ihkun neitonen tuli ihan ex-tempore jutskaamaan ja ehdottelemaan hiukka omituisia kuten et voisko sen tyttökaveri ruoskia mua & tota toista kaveria jonka löysin tuolta. Noh mikäs siinä, muutenkin oli tosi vapaamielistä kontaktia kuten tietty erotiikkamessuilla pitääkin olla. Harmi että hukkasin hänet myöhemmin eikä tullut puhelinnumeroa vaihdettua. Mut hei jos näet tän blogin niin otahan yhteyttä sinä hoikka Pyhäsalmen tyttö niin vaihdetaan joskus kuulumisia ja vaikka muutakin.. !? =D

Fiilis oli ihan hyvä koko illan vaikkei niin kauheesti ollut tällä kertaa vara ryypätäkään. Sellainen yksityiskohta jäi paikasta muunmuassa mieleen et toi vessa on just passeli paikka heavyfestareille sillä se vaikutti ihan kuin olisi ruumishuoneelle mennyt.. ! =D Ehkä saatan elokuussa pyörähtää tuolla Jalometallin merkeissä, who knows ?

Niin ja oli siellä vielä amatööristrippauskisakin.. joo en mennyt siihen ja hyvä niin sillä en olisi pärjännyt saatan arvata, olisin ollut aivan liian jäykkä kuitenkin vaik ei sekään niin paha juttu olisi sinänsä kirjaimellisesti ollut.. =D Kaikkea erikoistakin siellä näki kuten polttariseurueen päätähti pukeutuneena Borattiin sekä pesunkestävä transu joka oli kovin naisellinen hienossa mekossaan, käsilaukussaan & käytöksessään vaikka tiesi kuitenkin että hän oli mies ! =D Minua se ei sinänsä häirinnyt yhtään, musta se oli vaan aika hauska ! =P Mulla on aika suvaitsevainen näkemys tuohon erilaisuuteen & huomasin taas kerran että viihdyn tosi hyvin näin vapaamielisessä ilmapiirissä ! :)


Luokkakokous !

Joo ala-asteen pohjalta oli järjestetty luokkakokous ja tapaaminen tuossa lauantaina. Osallistumisprosentti oli ihan kohtuullinen, kutakuinkin juuri se puolet eli 50 % oli paikalla. Jätkiä vähemmän, vain 5 kuten usein arvata saattaa.. Oli kiva muistella vähän menneitä koulumuistoja, keskustella tästä päivästä ja tulevaisuudesta. Meillä oli pitkä pöytä varattuna joten toinen puolisko ei oikein kuullut niin toisen puoliskon juttuja joten myöhemmin illasta oli järkevää vaihtaa vähän paikkaa.

Niin olimme siistissä ravintolassa jossa ei muuta suunniteltua ohjelmaa ollut kunhan seurusteltiin vapaasti hyvän ruuan ja juoman äärellä. Osa porukasta lähti vähän aiemmin kun eivät täällä enää asukaan & osa jäi vähän myöhemmäksi kun baarikin alkoi olla jo täysi. Itse olin ihan viimeisten joukossa tietty, mutta jatkoille en enää lähtenyt jonne vielä muutama saattoi jatkaa !? Tuli kokeiltua ruokana pekonikanaa ja oli muuten erittäin maistuva annos.

Sitten jotain mitä tuolta jäi mieleen. Huvittavia yksityiskohtia toiset aina muisti toisista kouluajoilta mitä ei niin itse ole ajatellutkaan =D Esim. yksi luokkalainen parhaita kavereitani silloin muisti että tykkäsin syödä paljon weetabixiä & rusinoita ! xD Sitten yksi kohokohta muistoissa oli tietenkin kun ostin meidänluokkalaiselta tytöltä Kissin alkupäräisen Alive I-vinyylilevyn. Ja tämä Katja muisti taas minusta tietty että möi taas mulle tämän levyn ! =D Se oli niitä aikoja kun Kiss oli kovinta kamaa kun ei paljosta muusta niin rankasta vielä tiennytkään.

Sitten tuli tehtyä sellainen huomio että hyvin hedelmällistä porukkaa on meidän luokalla ollut kun paikalla ei montaa itseni lisäksi ollut joilla ei olisi ollut vielä lapsia. Oli kuitenkin joku yh:kin eli sinkkuja oli muutama myös. Etenkin kaikilla naispuolisilla oli jo lapsia & mitä tiedän niistä jotka eivät olleet paikalla nyt taitaa melkein kaikilla niilläkin olla jo ellei peräti ihan jokaisella niitä lapsia.. jätkillä kuten arvata taas saattaa ei tietenkään lähes kaikilla lapsia kuitenkaan. Hieno oli huomata se että porukka oli pysynyt erittäin nuorekkaina, ei ollut kukaan paikallaolijoista vanhentunut vielä yhtäkkiä merkittävän paljoa & mikä hienointa jokainen siltä meidän ala-asteen luokalta on myös vielä hengissä ! =) Oli varsin mukava kohtaaminen :)

Ja sattuipa taas kerran sopivasti astrologisesti sopiva kuviokin olemaan päällänsä luokkakokouksen aikaan :

A pleasant day
This day is good for arranging and participating in social get-togethers. Spend time with friends and enjoy yourself. You probably won't want to talk about anything serious, because this is a light-hearted influence. Nevertheless, it is a good time for talking to loved ones and making it clear how you feel about them. Even if there are tensions within your relationships, this influence should enable you to discuss them, straighten them out and leave nothing behind but good feelings. If you do not have any work that has to be done, this is a good time for attending a concert, art exhibit or other intellectually stimulating activity. Or you might take a trip and spend the day in pleasant surroundings away from home. Whatever you do, this should be a light, pleasant day.

Venus Sextile Mercury, ,
activity period from 4 July 2009 to 5 July 2009

Edellinen