Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2007.
Edellinen

Midsomerin murhat.  2

Jatkan tv-sarjalinja-blogeilla, nyt käsittelyssä John Nettlesin tähdittämä Midsomerin Murhat. En ees tiedä kauan tota sarjaa on tullut, mutta nyt vasta katoin ensimmäisen jakson kunnolla alusta loppuun. Pienenä yksi ehdoton lempparisarjani oli samaisen hepun Bergerac, tuttavallisesti perserakki =D Ehkä olikin suuri kulttuurishokki vaihtaa uuteen saman henkilön sarjaan kun mies on tullut mulle niin tutuksi nimellä Bergerac. No mutta hieno juttu että satuin eilen katsomaan & kun vielä osuikin varsin jännittävä ja mielenkiintoinen osa, eka osa kaksiosaisesta jutusta ! Aijai taisinkin jäädä jo koukkuun.. =P On se äijä jo vähän vanhentunut niistä ajoista mitä muistan & kävinkin katsomassa wikipediasta vähän lisätietoja miehestä : Jaahas vuonna -43 syntynyt eli onhan tuota ikääkin jo kohta 64 vuotta kertynyt ettei niin ihmekään.


Leijonankita !  1

Uusi kauan hehkutettu ohjelma alkoi kolmosella. Jaahas vai että tuollainen, noh ihan kiinnostava sinänsä tälläselle joka ei paljoa bisneksestä ymmärrä =D Noh oonhan mä edes kauppiksessa lukenut jotain yritystaloutta ja markkinointia.. mut joo käytännössä noilla tiedoilla en oo hirveästi mitään tehnyt ja osa opeista taatusti mennyt toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.. Noh mutta jos nyt oppisi tuosta ohjelmasta vähän lisää bisnesmaailmasta ja kannattavuudesta ?

Kappas vaan, siellähän seuraavassa osassa tuleepi vanha luokkakaveri lukion ajoilta esittelemään omaa ideaansa, that's great ! =D Enkä varmasti ylläty mistä on kyse kun muistan että missä tää kaveri oli lahjakas.. Vai että tuollaisia leijonia vastassa, hmm se vähän tukeva sikaria polttava herrasmies toi mieleen kyllä todella perinteisen johtajan..

Kirjoittaessani soi Entombed : Left Hand Path radiosta.. (tää löytyy myös kyllä levyhyllystäkin)

Kommentoi kirjoitusta

Kiva ylläri eilen illalla..  1

..kun yks tyttö menneisyydestä otti pienen tauon jälkeen puhelimitse yhteyttä. Ei meillä enää mitään juttua oo, mutta yhä pidetään silloin tällöin yhteyttä ja vaihdetaan kuulumisia. Kiva oli kuulla taas vaihteeksi ja kiva yllättyä näin.. =)

Itse asiassa tuon jutun myötä puhelimeni on hiljentynyt melko totaalisesti. Ennen vähän nuorempana vehtasin tietenkin puhelimen välityksellä useaankin mukavaan tyttöön yhtäaikaa(näitä pienen välimatkan omaavia tyttösiä siis). Nyttemmin tuo kiusoittelu on siirtynyt tänne nettiin. =D

Tosin paljon laiskempi olen ollut treffailun suhteen esim. tän Cityn kautta verrattuna mitä sitä ennen. Osasyynä siinä lienee että ihminen kun tuntee suuria tunteita joskus toista ihmistä/toisia ihmisiä kohtaan, niin se yleensä vaatii sitten aikaa palautua kun ne suhteet menevät ohi. Tämän välimatkasuhteen ohi mentyä ja yhen toisen täällä paikan päällä, myönnän kylmenneeni joksikin ajaksi melko totaalisesti. Yhä sitä on havaittavissa, se ottaa koville päästä yli jostain missä on ollut suuria tunteita ja suuria toiveita.

Kiitän kuitenkin että olen Citynkin kautta saanut ihastua muutamaan tyttöön tänäkin aikana vaikkei välttämättä aina ehkä vastakaikua ole tullutkaan niin, nämä ovat pitäneet itseni kuitenkin suht inhimillisenä kylminäkin hetkinäni eli kiitos vaan kaikki City-frendit ! Tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin, koska mulla onkin jo treffit suunnitteilla tämän Cityn kautta ylläri ylläri !!! =D

Siis kohti uusia tuulia taas, toivottavasti ei pelkästään viileitä viimoja.. vaan jotain oikein lämmintäkin olisi taas tulossapäin !? =)


Elli !  1

Hyvä homma että satuin olla telkkarin äärellä kun tuli tollanen veikeä vanhanaikainen tarina, lyhytnäytelmä "Elli". Itekin joskus nuorempana ja vähän vanhempanakin itsestäni vanhempia naisia harrastaneena etenkin siinä seksimielessä niin tarina oli ihan mukava katsoa. =P Melkoinen lahja tuli hedelmättömyydestä kärsivälle sivuosarooliperheelle ja tuo savo oli aika hauskaa kuultavaa myös =D


Lämmin päivä ! =)  1

Joo tänään oli varsin kiva ilma näin talvea jo pikkuhiljaa odotellessa & virekin oli ehkä juuri sen vuoksi suorastaan ylienerginen =D Onneksi en kovin montaa tuttua tänään tavannut ettei heidän tarvinut kärsiä ylivireisyydestäni.. =P Näyttäisi olevan täysikuukin kun äsken tuolta ulkoa tulin, kiva vire, hieno ilma & kaunis ilta kaikki hyvin siis !

Mulla on nyt jäänyt välillä päiviä kokonaan väliin ilman Cityilyä. Ollut niin paljon muuta tekemistä. Kertokaas siis mulle mistä kaikesta mä oon jäänyt paitsi ? Hienoista uusista kuvagallerian kuvista, kenties eroottissävytteisistä tai muuten vaan söpöistä ja hienoista kuvista kenties ? =P Entäs keskustelut ? Onko siellä mitään hämmentävää ollut meneillään.. mun kiireet kyl yhä jatkuvat, mutta paremmalla ajalla sitten taas Cityn kimppuun !!! =D



Laajentanut viime päivinä jalkapallotietämystä !  2

Koska Jalkapallo on mulle aina ollut rakkauden laji, ennen pelaamisen ja seuraamisen(MM & EM-kisat katsottu jo pienestä pitäen, Englannin liigaa tuli tv:stä aina pentuna seurattua Evertonia kannattaen kun niitä pelejä paljon aina näytettiin sekä kotikaupungin matseja käynyt katsomassa ennen sekä nyt)takia lähinnä. Nykyäänkin seuraten sekä samalla vetoa niistä lyöden, joten oli aika hieman laajentaa tietämystä vähän tuntemattomammista sarjoista.

Pienen työskentelyn jälkeen mulla on nyt paremmin hallussa Kreikan, Turkin, Portugalin, Hollannin 1.divisiiona, Englannin Konferenssi sekä Belgian pääsarja. Näitä ei juuri Suomessa pääse pelaamaan, mutta kaikilla isoimmilla vedonlyöntifirmoilla kyllä !

Tilastotiedettä eli normaalia arkeani vedonlyönnin parissa..
Tilastotiedettä eli normaalia arkeani vedonlyönnin parissa..

Jännä peli oli taas kerran..  1

..kun Tampere United kohtasi ranskalaisen Bordeauxin ! Hyvä taistelu etekin sen 90 minsaa, mutta sitten veti suupielen jo alaspäin.. =( Tampere pystyi hienosti tekemään peräti 2 maalia, paikkoja oli vieläkin useampaan & se Petrescun maali oli todella siistin tarkka ja maalivahdille lähes jo mahdoton.. mutta että Bordeaux käy tekemässä maalit 90+2 & 90+4 voittaen pelin 3-2 juuri kun kovasti jännitettiin ja uskottiin Tampereen voittoon, tuo syö kyllä miestä. =/ Mutta kai se on niin että tolla tasolla pitää pelata siihen asti kun se pilli lopulta soi. Ja kun näytti kaikki niin hyvältä, Kaven pelasi hyvin torjuen lopussa pari kertaa hyvin, 2-1 voittokin olisi tuonut aika kovan jatkoasetelman Ranskassa sillä 1-0 kotivoitto olisi riittänyt jo Bordeauxille. 2-2 olisi pakottanut käytännössä vierasvoittoon, sitä tuossa ihan lopussa ehti jo mielessä käydä, mutta että vielä tuli yksi maali.. nyt ei riitä edes 1-0 vierasvoitto. Positiivisesti ajatellen, Tampere näytti taas kerran pystyvänsä eurokentillä maalintekoon kovia vastustajia vastaan & arvokasta eurokokemusta paukahti taas lisää ja toivottavasti niistä opittiin taas paljon.


Kotirauhaa rikkomassa !  1

Hävettää vähän kuin lukkiparkojen, juoksujalkaisten ja muiden öttiäisten kotia tuli järistettyä pitkään seisoneen puupinon hajoittamisen myötä =D Toivottavasti ei epähuomiossa oltu myös moottorisahamurhaajia, mutta pilkottavaa riitti melkein 1.5 tunnin ajan. No nyt niillä vasta freshi koti onkin.. kunnes taas häiriköidään viemällä osa puista jo käyttöön..

Sitten vähän Juoksujalkaisista :

Juoksujalkaiset

Juoksujalkaisiin (Chilopoda) kuuluu 22 heimoa, joissa elää yhteensä noin 3000 lajia. Juoksujalkaiset sekoitetaan usein kaksoisjalkaisiin (Diplopoda), jotka kuitenkin ovat kasvinsyöjiä. Yhdessä ne kuuluvat tuhatjalkaisten (Myriapoda) yläluokkaan.

Levinneisyys
Juoksujalkaisia tavataan napaseutuja ja Saharan sisäosia lukuun ottamatta kaikkialla maailmassa.

Uskomuksia
Juoksujalkaisista on monia kansanuskomuksia. Vanhan pohjoisamerikkalaisen sanonnan mukaan ihmisen hampaat näkevä juoksujalkainen laskee ne, minkä jälkeen hampaat putoavat yksitellen.


Hetki sanaristikoita & Mestarien Liiga alkoi !  1

Tänään olikin aika extremeä kun kävin rakkaan Äitini luona niin tuli sitten yhteistuumin hetken ratkottua ristisanatehtävää, se olikin varsin hauskaa älynystyröitä vaivaavaa hommaa =D Pitkästä aikaa siis paitsi että kyllä mä niitä joskus vähän itekin oon harrastanut. Joskus nuorempana Suosikki-lehden ristikot olivat hauskoja ! Just siks kun ne olivat usein aika helppoja ! =D Joo ja kryptoista oon aina pitänyt. Parasta laatuaikaa siis aikuiselle nuorelle miehelle äitin kanssa ! =p

Niin ja Mestarien Liigakin pärähti käyntiin, tv-peliä tässä onkin tullut seurattua. Kahteen peliin koskin vedonlyönnillisesti tältä päivältä missä kovat menestyneet laatujoukkueet kohtaavat vieraissa varsin kovat joukkueet myös eli Fc Porto-Liverpool x & Schalke-Valencia x. Toistaiseksi näyttää suht hyvältä. Ja yksi pommikin tässä vaiheessa kun Rosenborg johtaa vieraissa Chelseaa vastaan 1-0 =D Ohhoh ja vielä suomalaismaalintekijä Koppinen 24 mins wau ! En kyllä uskalla yhtään juhlia vielä Tampere Unitedin kaataneen joukkueen puolesta..

Edellinen