Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2007.
Edellinen

Maanantaina, eilen, tänään & tulevana v-loppuna.

Maanantai oli mukava uusien virikkeiden päivä sillä aloitin mesettelyn kahden uuden tuttavuuden(cityilijän)kanssa. Oikein mukavilta tytöiltä vaikuttivat =)

Eilen pidin täydellisen vapaapäivän sekä cityilystä että mesettelystä. Että sellainen kampanja oli tiistaina sitten vuorossa =D

Tänään oli yli viikkoon ensimmäinen päivä että tunsin voivani taas melkein normaalisti, tosin pientä nuhaa ja köhää oli yhä havaittavissa.

Aion jatkaa viimeistään v-loppuna taas liikunnallisia harrastuksiani pienen pakollisen tauon jälkeen. Näin aluksi kevyttä lenkkeilyä & painovoimaa vastaan taistelua. Yksi täysin terve päivä ennen noita olisi kuitenkin hyvä pitää ja toivottavasti se on tuo huominen torstai jonka pitäisikin olla sanonnan mukaan kuulemma toivoa täynnä.. =)

Lick my shoes.. =P Kenkäfetissi ? No ei, heitin vain vanhoja rikkinäisiä kenkiä roskiin ja otin ensin kuvan..
Lick my shoes.. =P Kenkäfetissi ? No ei, heitin vain vanhoja rikkinäisiä kenkiä roskiin ja otin ensin kuvan..

Elämä voittaa !

Voi että tätä elon riemua ! =D Viikon tauon jälkeen olin taas tänään ulkona & jatkoin normaalia arkeani. Ei millään malttais odottaa että pääsis myös harrastamaan jälleen liikuntaa, mutta maltti on nyt vielä valttia tän köhän ja nuhan takia. Vielä vähän kun jaksaisi oottaa niin sitten kyllä räjähtää kuin olisi ollut selibaatissa muutaman viikon.. =D

Outo valoilmiö =D
Outo valoilmiö =D


Ennenaikaista reipastumista ?

Yritin piristää itseäni & venyttelin ja kävin suihkussa tänään. Joo ei noissa muuten mitään kummallista ole paitsi että tämä sitkeä flunssa meinaa yhä hieman vaivata. Edellisen kerran kävinkin suihkussa maanantaina =D Onneksi elän kuitenkin nykyajassa ja harvassa on enää ne kerrat kun ovikello soi yllättävästi ilman ennalta sovittua tapaamista. Siis sai rauhassa märehtiä täällä.. Etenkään tyttöjä en olisi nyt tohtinut päästää sisään =P

No tämän kerran kun on vähän normaali vauhti pois niin on ehtinyt keskittyä paremmin asioihin joihin ei muuten niin paneutuisi. On se kyllä ihme miten sitä tänäänkin on kerralla joutunut niistämään valehtelematta sellaset 2-3 minuuttia aina putkeen. Kuitenkin tässä on nyt onneksi tällekin illalle hieman piristystä luvassa kun yksi mukava tyttö soitti ja halusi meseen =) Ensin otan kyllä tähän tietokoneen äärelle yskänlääkettä ja kaakaota & sitten meseilemään.

Parta kasvaa kun paljon nukkuu.. Ajaiskohan pois ? =p
Parta kasvaa kun paljon nukkuu.. Ajaiskohan pois ? =p

Kipeenä vanhan harrastuksen pariin..

..eli näistäkin päivistä on löytynyt jotain positiivista vaikka melkoinen niistämispäivä ollutkin ! =D Itse asiassa kaikesta löytyy jotain positiivista jos oikein vain yrittää etsiä. Kyllä se niin vain on, ei tarvitse kuin vähän muuttaa ajatustapaansa joka tosin ei ole aina niin helppo juttu, mutta uskoisin sen aina ihmisen kasvun myötä olevan hyvinkin mahdollista.

Heitämpäs tässä tähän vielä mainitsemattomaan harrastukseeni liittyvän jutun heti alkuunsa eli katsokaapas mistä muuten löydätte Jupiterin tämän onnea tuovan sanotun planeetan astrologiselta kartaltanne jos sellaisen omistatte ? Onko se osunut mielestänne kohdalleen vai odottaako se kenties vielä täyttymystä esim. vielä nuoren ikäsi vuoksi ? Mulla Jupiter löytyy huoneesta 5. joka edustaa esim. luovuutta & seikkailua, kilpailua & urheilua, viihdettä & taidetta sekä rakkautta & lapsia.

Nyt kipeänä ollessani olen yrittänyt tehdä siis hieman muutakin kuin maata sängyssä tai olla lämpimästi pukeutuneena koneen äärellä. Eli nyt siihen harrastukseen jonka arvasittekin varmaan jo !? Kaivoin nimittäin kaapistani isot kasat astrologista krääsää pari päivää sitten tonne sänkyni viereen. Olen ihminen joka pyrkii yhä parempaan ja parempaan asioissa jotka koen mielekkäiksi. Kai tuo piirre on useimmissa meistä, mutta tiedän ainakin että mulle se on ainakin melkoisen korostunut luonteenpiirre & luulen että astrologia on yksi niistä asioista missä haluan hyväksi. Ensikosketukset astrologian ihmeelliseen maailmaan sain joskus 90-luvun alussa jolloin tein jo itselleni ensimmäiset transiitit. Sitä ennen olin ehkä jonkun aurinkomerkkeihin perustuvan kirjan lukenut.

Tuossa matskussa mitä multa löytyy on muutama astrologinen teos, tekemiäni karttoja lähinnä tutuille ihmisille, netistä joitakin otettuja kirjoituksia, jotain kirjoista kopsattua sekä lukematon määrä papereita joissa olen tutkinut monella eri tavalla ja eri kantilta astrologian vaikutusta sekä itseeni että muihin. Astrologiassa todellakin riittää tutkittavaa koska siellä on niin monta eri tekijää jotka vaativat syventymistä & koska tutkittavia ihmisiä myös aina riittää.

En ole vielä täysin varma, onko tämä aihe minulle joku kutsumus, mutta kovasti se on ainakin tuntunut aina kiinnostavan. Tosin aina kun olen alkanut intensiivisemmin tutkimaan asiaa, olen pitänyt heti taukoa sellaisen ajanjakson jälkeen etten ole niin proksi vielä ehtinyt. Ja tuo yksi paheeni, kärsimättömyys heittää välillä peräti näinkin mielenkiintoiset asiat hetkeksi nurkkaan. Nyt on ollut taas pitempi tauko etten ole hirveästi aiheeseen keskittynyt, mutta huomaan että olen taas hieman parempi ennen kuin lopettaessani viimeksi intensiiviset tutkailuni koska kerran oikein hyvin opitut asiat ovat tauosta huolimatta mielessä yhtä hyvin kuin vaikkapa kerran kunnolla opittu polkupyörällä ajo.

Nyt onkin hyvä hetki syventää hieman tähän mennessä oppimaani, joten olen tutkinut muutaman city-ystäväni karttoja jotka ovat suostumuksen siihen antaneet ja lukenut Astro Logos-lehtiä joita muutaman omistan ja joka on astrologian erikoislehti täällä Suomessa. Toivottavasti täällä cityssäkin on jokunen ihminen joka on perehtynyt hieman astrologiaan tai no yhden ainakin tiedän kun ollaan jo omat karttammekin vaihtaneet =)

Alle parikymppisenä Jouluna & jälleen kerran mustaihoisten kanssa =D
Alle parikymppisenä Jouluna & jälleen kerran mustaihoisten kanssa =D


Kippeenä =/

Ei tää oo kovin juhlaa olla kyllä kipeenä. Koko päivä mennyt lähinnä sängyssä maaten/nukkuen, välillä syöden. Nyt yritän jo vähän koneellakin olla. Kaakao helpotti onneksi juuri hiukan oloa. Saas nähdä jaksaako sitä huomenna vielä mihinkään ? Näköjään viikonlopun riennot kylmässä kelissä kostautuivat. No tuleepahan ainakin pakkolepoa positiivisesti ajateltuna.

Tucca hyvin.. ? =D Ja eikun suihkuun..aamun jäljiltä tuo kampaus..
Tucca hyvin.. ? =D Ja eikun suihkuun..aamun jäljiltä tuo kampaus..

Reklamaatio.

Meinasi jo viikonloppunakin tulla hieman kylmä tuolla ulkoilmassa, mutta tänään herätessä mittari näytti jo yli -20. Ohops, jopas jotakin, ei auta muu kuin laittaa karvareuhka kiltisti päähän ja menoksi ! Tällä hetkellä yritän tehdä toimistohommia, onhan mulla siihen koulutuskin peräti. Mutta tänään kävi sitten kutsu open sijaiseksi. Noh eipä tääkään ihan uusi juttu ollut, tossa muutama vuosi sitten olen aiemminkin muutamia kertoja ollut sijaisena.

Noh suht helpolla pääsin, kunhan vähän valvoin kuin opiskelijat tekivät palautettavia tehtäviä. Aiheena oli reklamaatio ja siitä sitten pari tehtävää. Opin itsekin ainakin nyt jos ei sitten vanhassa muistissakin ollut tuo aihe kun samalla oppikirjasta tuota opettelin, että olisin tarvittaessa osannut neuvoakin. Eikös olisikin hyvä jos joka päivä oppisi jotain uutta myös ne jotka eivät edes opiskele ? Pelle Miljoonahan lauloi aikoinaan hauskan biisin "Mitäs tänään koulussa opit..poika pellavapäinen" jos oikein muistan nuo sanat !?

On se nykyään vähän erilaista tuo opiskelu kun tuo internetkin on tarvittaessa aina apuna. Kävimpä huvikseni sitten vilkaisemassa myös mitä tästä aiheesta internetissä kerrotaan. No löysin esim. tälläiset 6 sääntöä reklamaatioon tekoon :
1.Reklamoi aina, kun uskot siihen olevan aihetta.
2.Kerro reklamaatiossa syy seikkaperäisesti ja selkeästi.
3.Kerro mitä epäkohtia koit.
4.Lähetä, jos on mahdollista, viallinen tuote liitteenä.
5.Kerro mielipiteesi asian korjaamiseksi.
6.Vaadi reklamaatioosi vastausta.
Oppikirjassa lisäksi painotettiin että on hyvä aloittaa reklamaatio ystävälliseen sävyyn jotta vastaanottajan on helpompi vastaanottaa tuleva kritiikki & tottakai koulukirjoissa yritetään opettaa myös käyttäytymistä.

Lauantaina tuli tuhlailtua ja samoin tänään. Aattelin vaihteeksi palkita itteni pienellä herkuttelulla joten ostin kaupasta jotain hyvää. Tällä kertaa ei kuitenkaan liioitellen =D Lihikset, hampparit, vanukas & joku uusi jäätelö riittivät tällä kertaa, unohtamatta kuitenkaan shipsejä. Niin laitoinkin dipin jo kermaviilin kera jääkaappiin odottamaan =P Tuhlasin myös luontaistuotekauppaan. Ostin pitkästä aikaa kreatiinia. Jos tästä ois vaikka liikuntaa vähän lisäpotkua !? Ja jonkun palautusjuoman mitä ei oo ennen tullut kokeiltua.

Sitten eksyin vielä kirjastoon & pitkästä aikaa vilkasin tunnollisena astrologian harrastajana onko uutta matskua tullut viime vuosien jälkeen. Jos vaikka sivistyisi hieman lisää. No tälläsen erikoishoroskooppikirjan sitten löysin nimeltään "Suomalainen yöhoroskooppi". Ja vielä musiikkiosaston puolelle. Niin v-loppuna puhuin muistaakseni köhöm..joo tuossa vaiheessa muistan vielä kaiken =D joidenkin tyttösten kanssa "My Dying Bride"-bändistä ja joku sanoi pitävänsä albumista "The light at the end of the world". Joo munkin mielestä varsin asiallinen levy, joten muistin et sehän muuten löytyykin kirjastosta ja kävin tietenkin hakemassa sen äsken lainaksi.

Kun vielä mietin tota ulkonäköäni verranu Jamesiin niin mitä muuta samaa kuin arpiset kasvot niin..tietyssä lookissa tukka taakse vedyttynä tällä parralla, vaaleudella ja silmien melko pienuudella ja syvyydellä voi jotain yhteistä olla. Yhden kuvan perusteella my heritagella näytin Matt Dillonilta, joka on näyttelijä. Nyt mietin lähtiskö v-loppuna salibandyturnaukseen Nokialle ? Taitaa olla Sakun järjestämät kisat. Ois siel muitakin lajeja kuulemma tarjolla. Ois musta ehkä se hyöty et nää kunnon pelaajat sais välillä huilia tärkeitä sekuntteja palautumiseen jos kovin iso porukka ei sinne lähde messiin. Hmm no jään miettimään lähteäkö vai ei kappas siinäpä vasta pulma =D Oishan tuokin kokemus, tosin vuoden perästä lähtisin paljon mielummin, jos jo osais pelatakin !? =D

Niin ja loppuun vielä kysymys(hajamielinen professori katsos meinasikin jo unohtaa)että olettekos usein harrastaneet näitä reklamaatioiden laatimisia tosipaikan tullessa ja mites ovat tepsineet ko.tapauksissa ?

My heritage 71 % Matt Dillon verrattuna tohon meressä kuvaan.. =D
My heritage 71 % Matt Dillon verrattuna tohon meressä kuvaan.. =D

Lutakko-reissu.

Lauantain konsertti-ilta takana ja kuten totuttua sitten kärsitään ! Heräsin tossa just ennen puoltayötä, tuli meinaan nukuttua suurinpiirtein toi koko sunnuntaipäivä =D Reissu meni ihan hyvin, paljon samanhenkistä porukkaa itseä vähän nuorempaa pääsääntöisesti mut ei se menoa haitannut, muutama muukin äänekoskelainen oli lähtenyt liikkeelle joten "tuttujakin" näki. Mä oon saanut kuulla tätä jo useampaan otteeseen ja sain taas lauantaina kuulla uusilta tuttavuuksilta että mussa on kuulemma paljon samaa näköä kuin James Hetfieldissä. Joo mielestäni olen kyllä yhtä ruma ja sen täytyy johtua tuosta arpisesta poskesta tms. toi samankaltaisuus =D

Lämppäreistä ei nyt täs sen enempää, kunnon mekkalan nekin saivat aikaan trashillaan & grind corellaan. Napalm Death oli sitten illan kohokohtana vuorossa ja kovastihan sitä vanhakin vielä innostui kunnon metelistä ! =D Aika sopivasti tuli uutta ja vanhaa matskua sekaisin. No basistin nimmarinkin sitten sain sekä kättelin bändin örisijää =D Et ihan hyvin putkeenhan toi ilta meni brittiläisen grind core-legendan metelöidessä !

Napalm Death La 20.1.07 Lutakko, Jyväskylä.
Napalm Death La 20.1.07 Lutakko, Jyväskylä.

Univelkoja tuli maksettua !

Jopas nukuttikin kun ei ees riittänyt kellon ympäri uinuminen viime yönä vaan jatkoin hieman vielä ylikin ! =D Jos hoksottimet olis nyt vähän paremmin taas kohdillaan !? Eipä ollut adhd:tä diagnoosiin asti vaikka jotain siihen suuntaista olikin. Se osa mikä kuulostaa tutulta liittyen adhd:hen mulla on ainakin pitkäjännitteisyyden puute, vähemmän mielenkiintoisten asioiden keskenjättäminen(ah ne jotkut koulut&kurssit lähihistoriassa), suhteiden & harrastusten nopeat vaihtelut välillä ja mielenkiintoisimpiin asioihin liikaa paneutuminen joskus myös muiden asioiden kustannuksella.

Niin mutta normaalin epänormaali taidan olla kun ei edes diagnoosiinkaan asti päästy, samanlaisia ihmisiä on muuten vaikea löytää et mikäköhän se normaalikin on ? =D Eikä adhd-ihminenkään mikään kummajainen ole. Niitähän on yllättävänkin paljon ja kovin erilaisissa yhteiskunta-asemissakin. Ennenvanhaan kuulemma vaan elettiin ja toimittiin jokapäiväisen leivän eteen eikä moisia pahemmin ihmetelty kun ei edes tiedetty. Nykyään on muotia kehityksen myötä selvitellä ihmisten kaikkia omituisuuksia. Hyvähän se vaan on että selviää mistä johtuvat tietyt käyttäytymisen muodot. Kaikkea ei voi kuitenkaan eritellä omiin muotteihinsa sillä me kaikki olemme niin kovin erilaisia silti vaikka olisikin samoja oireyhtymiäkin.

Overactive.
Overactive.
Edellinen