Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on elinluovutus.

Elorieha & Pohjanmaan Pornopäivät !!  1

Äänekoskella järjestettiin perjantaina "Elorieha" ! Oiskohan ollut 2. tai 3. kerta. Itse olin kunnolla nyt vasta ensimmäisen kerran menossa mukana. Tapahtuman tarkoituksena on kasvattaa esim. äänekoskelaisten yhteishenkeä sekä tietty seurakunta, eri yhdistykset ja lukuisat eri liikkeet pääsevät samalla myös esittelemään toimintaansa ja tuotteitaan. Tarjolla oli tontti-ja asuntotarjontaa, pankkipalveluja ja kaupungin palveluiden esittelyä. Pelastuslaitos, Vpk ja naisjaosto, poliisi olivat myös paikalla esittämässä kalustoaan. Sammutusharjoituksiakin oli.

Tietenkin musiikkiakin oli oikein lavalla tarjolla, taikuri oli myös menossa mukana, muotinäytös, koirien agilitya, poniagilitya, nuorisoteatteria, sukellusnäytöksiä, laukaisututka, kirkkovenesoutua, wanhoja autoja ja ralliautoja näytillä, sählyturnaus ja eikä siinäkin vielä ihan kaikki mutta saa riittää nyt tähän blogiin tuo luettelointi ! :D Että kaikille oli melkein jotakin tarjolla. Itseäni kiinnosti etenkin elinluovuttaminen sillä en ole vakavissani aihetta ehtinyt vielä miettimään, mutta nyt on opuksia kotonakin aiheesta luettavana ! =) Täytin yhden kuntoarviolomakkeenkin jossa saa ilmaisen henkilökohtaisen kuntoarvion vissiin ja ohjeita. Kilpailuja oli monissa kojuissa & jotain ilmaistuotteitakin oli jaossa kuten karkkia, kyniä ja ihotuotteita. Ruokaakin oli tietty paljon myös ostettavana.

Meinasin ex-temporena lähteä perjantaina "Eloriehasta" huolimatta ensin Ouluun Jalometalliin, mutta olin liian myöhään liikkeellä enkä saanut enää pakettitarjousta joka olisi edullisesti kattanut koko paketin eli kyydit, 2 päivän lipun & 2 yön yöpymiset. Vaikka rahatilanne onkin ollut viime päivinä erinomainen, en kuitenkaan suotta tuhlaa noin vain kun ei siellä kuitenkaan ollut itselle sentään mitään niin tärkeitä bändejä todellakaan. "Nappiksenkin" olen nähnyt jo ennenkin, mutta tokihan se olisi kiinnostava tapahtuma varmasti ollut kun en ole Jalometallissa ennen enkä siis edelleenkään vielä käynyt. Noh ehkä ensi vuonna sitten ?

Noh tarjolla oli sitten kuitenkin vielä toinen ex-tempore matka ! Halusin kuitenkin lähteä mielummin jonnekin kuin jäädä vain kotiin & yhden kamun kanssa sitten kohti Seinäjokea "Pohjanmaan Pornopäiville" ! =D Niin kyllähän nyt yhdet pornomessut aina kesässä pitää käydä ja se olikin vasta se ensimmäinen nyt tänä kesänä =) Ravintola oli mulle uusi paikka ja kiva yllätys muutenkin. Esitykset tapahtuivat teltassa ulkona rappuset alas itse ravintolasta. Juontajana oli Henry Saari. Siellä oli pieni allas missä kuka tahansa sai käydä pulahtelemassa. Meinasin itsekin nimenomaan naisseurassa käydä siellä mutta aika vaan meni ja illasta oli jo viileempi niin ei oikein tarennut enää ja kun ohjelmaakin eli esityksiä tuli niin tiiviiseen tahtiin, ei kyllä oikein niin joutanutkaan.

Miehillä oli tällä kertaa 3 eri mahdollisuutta olla esiintyjän kera lavalla & tapahtui sitten niin että minähän se siellä olin sitten peräti 2 kertaa ! xD En tiedä johtuiko se sijoittumisesta vai mistä, mutta sanoin 2. kerran jälkeen, että yritän olla enemmän takavasemmalla että muutkin pääsisivät.. Pääesiintyjä tummapintainen ruotsalainen nappasi mut ensin ja sitten vissiin suomalainen hieman vaarallisenkin näköinen "täti" halusi ottaa mut seuraavaksi käsittelyynsä ! :D Miehille oli etenkin paljon katseltavaa kun naisesiintyjiä oli selvästi enemmän & miehiä vain 2 Mr. Lothar toisena heistä.

Ilta päättyi varsinaiseen ilotteluun ! =D Muutenkin touhu vähän rajuuntui kohti loppua.. ja viimeiseksi oli yleisökilpailu strippaamisen merkeissä. No siellähän paneskeltiin ja leviteltiin vallan hurjasti.. :P Pari pariskuntaa oli, 1 pienikokoinen hurja pohojaalainen tyttö joka oli melkoisessa humalassa. Se touhu meni jo ihan huumorin puolelle ja ai että se oli kyllä huvittavan näköistä toimintaa.. xD Jatkoille ei tällä kertaa pitkän päivän päätteeksi jaksanut enää mennä. Ostin muutes 159 eurolla pornotuotteita tai sain mä ne 150 eurolla ! :D Hyödyllisiä vekottimia, ei tyyliin filmejä tai puhattavaa barbaraa edes festaritarkoitukseen.. :P

Sitten ABC-asemalle syömään 02.00 jälkeen. Koin jotain ihan uutta kun ostin melkein kilon syötävää kun joku pohjanmaan erikoinen, jättiburgeri ranskalaisilla oli saatavilla dippien kera. Huh just jaksoin syödä, lopussa otti jo vähän koville.. tälläistä meillä päin ei saakaan, joten pitihän se kokea ! =) Sitten kohti kotia, väillä nukuttiin vähän autossa ja perillä Äänekoskella oltiin ennen 08.00 sunnuntaiaamuna. Olipas kiva reissu ! :)