Ikimuistoiset Häät 7.7-7 ! =)

  • Toni

Eilen oli todella pätevästi järjestetyt häät siskopuolellani jossa olin tietysti itsekin kovasti mukana ! =) Itse en järjestelyihin pahemmin ehtinyt vaikuttamaan kun vasta reissulta tulin juuri ennen tätä juhlallista hienoa tapahtumaa.

Paikkana oli mukava pieni hotelli ja sen omistama vieressä oleva maalaismainen mökki. Itse seromonia tapahtui ulkotilassa kauniin luonnon ja järven äärellä. Oli tuuria, ettei sillon satanut lainkaan, koska oli hieman epävakainen sää. Porukkaa oli ilmaantunut sellainen sopiva joukko, ei liian vähän eikä rasittavan paljoakaan. Osan tunsinkin, tosin vain ehkä pari kertaa nähneenä suurimman osan, toiset olivat ennestään täysin tuntemattomia.

Kaikki sujui kivasti. Ohjelmaa oli sopivasti & loppuaika muiden ihmisten kanssa vapaata seurustelua ja oleilua. Palaute oli hyvää, varsinaisen rento meininki näin hääksi ! Loistava taikuri kävi näyttämässä muutamia upeita temppujaan, korttitemppuja oli valtaosa, mutta myös muita varsin hauskoja ja käsittämättömiäkin temppuja nähtiin. Musiikista piti huolen ex-Hausmyllymies Enzo joka sopikin vallan mainiosti tähän rentoon meininkiin. Kaikilla oli ilmiselvästi oikein mukavaa.. =) Vaarit ja mummot luovuttivat ensimmäiseksi ja nuoriso & me nuoruusiän ohittaneetkin jatkoimme sitten bailaamista jonkin aikaa..

Ruokaa ja juomaa riitti, jopa liiaksikin asti.. Ruoka oli hyvää ja juoma maittoi =P Silti riitoja ei nähty eikä mielestäni ne kuulukaan moisiin tilaisuuksiin. Samassa paikassa oli toisetkin häät, sielläkin näytti menevän suht hyvin..kunnes siellä tarvittiin poliisia ja ambulanssia ! Siellä oltiin alettu käsirysyyn ja joku vanhempi henkilö sai myös jonkun kohtauksen. Mielestäni törkeää alkaa riehumaan moisessa tilaisuudessa jossa pitäisi kunnioittaa päivän sankareita niin paljon että pysyä rauhallisina loppuun asti vaikka millaisia sukuriitoja olisikin.

Joo 7.7.2007 oli varmaan paljon muitakin häitä, mutta oli suuri ilo viettää oman rakaan siskupuoleni häitä juuri tuolloin ! Se olikin oikein hieno päivä, täynnä harmoniaa alla onnellisten tähtien.. =)

Aivan upean mahtava kuva vaikka itse otinkin.. =)
Aivan upean mahtava kuva vaikka itse otinkin.. =)

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:21

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus