Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on sosiaalipalvelut.

Kolmas kerta ei sanonut toden ! =o  1

Olin jo valmistautunut tänään illalla kirjoittamaan blogia jonka otsikko olisi ollut "Kolmas kerta toden sanoo".. mutta suunnitelmaan tulikin muutos, valitettavasti ! :/ Olen edellisen kerran päässyt käymään hammaslääkärissä tämän vuoden maaliskuussa. Silloin hoito jäi kesken kun ei ollut kesällä aikoja. No pitkän odotuksen jälkeen koitti syyskuu & olin innoissani että saisi osan hampaista vihdoinkin paikattua ! Kesällä töissä lähti palakin tai iso paikka irti hampaasta. Siihen meni aina ruokaakin.. ja menee muuten yhäkin.. Mutten nyt ihan pienestä lähde valehtelemaan että särkee vaikka välillä puraisu saattoi vähän vihlaistakin. Niimpä odotin kiltisti syyskuuta ja vuoroani !

Noh muistaakseni noin tunti ennen h-hetkeä tuli soitto että hammaslääkärivuoroni on perutettu ! Virkailija ei edes osannut sanoa miksi.. no voi pahus ajattelin ! Noh lohdutukseksi sain sitten kerralla 2 aikaa joiden jälkeen olisi pitänyt alkaa hampaiden olla jo voiton puolella.. sain ajat siis lokakuulle ja marraskuun 23. päivälle & vieläpä tämä tuorein tänään sellaiseen aikaan että olisi ollut normaalia pitempi aika käytettävissä !

Noo lokakuussa tuli taas soitto juuri kun olin lähdössä että hammaslääkäri tai hoitaja oli kipeänä ja aika on peruttu ! Ei hemmetti ole mahdollista ajattelin. Noh sitten samalla kertaa tarjottiin Suolahteen aikaa joka olisi ollut aivan kohta enkä edes tiennyt missä se siellä on.. ja pyörällä en olisi enää ehtinyt ja kellonaikakin oli sellainen että empä keksinyt näin pikahälytyksellä jollekin soittaa autokyytiä. Kiire olisi joka tapauksessa ollut. Ei kiitos tälläistä hyppyyttämistä, kieltäydyin äreänä siitä tarjouksesta !

Noh sitten koitti tämä pakkasen purema marraskuinen tiistai, pesin hampaat & lähdin toiveikkaana kohti Äänekosken Terveyskeskusta ! Koputin hammaslääkärin ovelle & tuttu hammaslääkäri viime tapaamisilta tuli avaamaan ovea. Olin jo sanomassa että jokohan viimein päästäisiin taas asiaan jo melkein naama virneessä.. mutta äkkiäpä kalpenin kun kuulin hammaslääkäriltä ettei hän voi tehdä mitään kun ei ole hammashoitajaa paikalla. Ilmeisesti kipeänä !? Ymmärrän kyllä että sille ei voi mitään jos on kipeänä kun nyt on vähän sellaiset ajatkin & mahdollisesti tuo talo kärsii homeongelmastakin joka lisännee sairastumisia.

Nyt en antanut kyllä periksi vasta kun oli pakko. Pidin hieman meteliä että eihän tää nyt voi olla mahdollista että 3.kerta putkeen ja yli puolen vuoden tauko ettei pääse hammaslääkäriin !? Sanoin että kohta mun hampaat ei enää kestä tätä nöyryytystä tms. Yritin päästä päivystykseen vetoamalla tuohon kolmen kerran peruutukseen, mutta säännöt olivat sellaiset että vain kunnon säryllä pääsee heti hoitoon ! Huh huh, ei sitten auttanut kun taipua kuukauden päästä joulukuussa olevaan aikaan joka oli lähin vapaa mahdollinen & lupasi sentään soittaa heti jos tulee peruutuksia ! Mutta silti..

Puhuin illemmalla muutamien ihmisten kanssa tästä että miten huonosti asiat ovat nykyään terveysrintamalla täällä. On kyllä huonosti järjestetty ettei mitään varahammashoitajaa ole tarjolla. Tiesin kylläkin että tekijöitä ei ole täällä päin kovin paljoa tarjolla, mutta on tää silti melkoista touhua. Pientä lohdutusta sain edes kun kuulin että eräällä jonka kanssa juttelin tänään asiasta, oli hänelläkin peräti 2 peruutusta putkeen ! Etten sentään ole ainoa joka saa melkoisen ontuvaa palvelua.. miettikääpäs sitä kun joku autoa omistamaton yrittää syrjäkyliltä päästä huonojen liikenneyhteyksien saattelemana hampilääkäriin vain kuullakseen sen ettei nyt palvelua olekaan tarjolla !

Aloin suunnittelemaan tänään sitten jo käyntiä yksityisellä hammaslääkärillä. Se maksaa tietty vähän enemmän, mutta sinne päässee jo viikon varoitusajalla !? Otampa heti huomenna selvää heidän palveluistaan. Siihen voi sentään luottaa ! On se kyllä kumma miten Suomen sosiaalipalvelut menevät alaspäin. Ei kai vaan kokoomus ole ollut asialla ? Ei kiitos mitään amerikkaa tännekin.