Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on valokuva.

Keskiviikkona Saarijärvi, lauantaina Vesanto !!  5

Ihan mukavia kesäreissuja oli tässä viime viikolla ! =) Ja molemmat vielä täysin selvinpäin, ah tätä selvän rohkeaa onnea ! =) Keskiviikkona lähdin siskopuolen perheen kanssa(kummipoikakin löytyy siitä perheestä) käymään Saarijärvellä Puuhapuisto Veijarissa ! Matka oli varsin mukava kun kelikin helli helteillä ! =) Oli mukava touhuta lasten kanssa. Toisen kerran elämäni aikana kokeilin myös sitä pompputrampoliinia mikä nykyään löytyy monesta pihastakin ! Oli ihan omanlainen juttu, kuntoa siinäkin saa kun jalkoja joutuu monella tavalla siinä käyttämään kuten ponnistukseen ja laskeutumiseen.

Tuli otettua paljon kuvia. Onneksi muistin ottaa kameran siis mukaan ! Etenkin eläimistä tuli otettua niitä kuvia. Valitettavasti sitten viime näkemän eläimet olivat vähän vähentymään päin, mutta onneksi siellä oli edelleen joitakin kiehtovia ja mielenkiintoisia eläimiä. Oli kotieläimiä, kalatunneli, jyrsijöitä, liskoja ja lintuja. Saatan nyt tännekin jotain laittaa jossain vaiheessa vaikken enää aikoihin ole päivitellytkään mitään uusia kuviani juuri tänne.

Sitten lauantaina olin taas kerran suliskaverin kanssa pelaamassa sulkapalloa & illalla toinen kamu taas pyysi että lähtisinkö minä auton kyytiin pikku reissulle. Ai minne, kysyin ? Piti vähän saada ensin lepoaikaa ja täytyi syödä kunnolla ja sitten olinkin valmis jo lähtemään. Paikan nimi oli Vesanto mihin oltiin menossa. En ole käynytkään siellä. Joku kesätapahtumakin siellä oli. Ei ollut suunnitteilla mennä sisään mutta mites kävikään..

No saavuimme Vesannolle vai Vesantoon mikä lie oikea sanoma !? =D Niin tuossa puolenyön pintaan. Eka katsottiin meininkiä heidän Wankkuri-ravintolassaan jossa oli tietty ulkoterassikin. Mietittiin eka et missähän se tapahtuma on ? Ja jatkettiin pikkasen eteenpäin ja teltta näkyi ja musiikkikin alkoi jo kuulumaan.. Osmos Cosmoshan se siellä pääesiintyjänä soitteli jo.. noustiin ulos autosta, katsottiin meininkiä, musa kuului hyvin ja kun katsoimme muiden saapuvien ihmisten toimintaa ja kun lipunmyyntiäkään ei näkynyt niin ei muuta kuin muina miehinä vain sisään..

Joo 15 euron liput ois olleet ! =D Toki kävi mielessä et täähän varmaan loppuu mikä hyvänsä sekunti jo ! Mutta mitä vielä, Osmos Cosmos ei ollut tainnut vasta kuin aloitella kun saavuttiin sinne sillä kokonaisen tunnin sitä sai kuunnella ihan lähietäisyydeltä vielä siellä teltassa ! =D Cover-bändi, liekö omia biisejä ollenkaan, mutta taitavia muusikkoja muuten kieltämättä kyllä ! Hauska kun lopussa parilla bändin jäsenellä ei ollut enää kuin norsu-stringit jalassa ! xD

Vesannon paikallisilta kuulin sitten vähän faktaa siitä kylästä ! Yksi kertoi että siellä on n. 2000 asukasta & toinen että tuo kesän päätapahtuma on pyörähtänyt vuodesta 2007 käyntiin hyvin pienimuotoisesti paikallisilla ja on pikkuhiljaa kohonnut jo sellaiseksi että kyllä sinne muualtakin jo eksytään. Niin ja vielä että Vesanto on Savon puolella oleva pieni sympaattinen paikka.