Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2006.

VÄRIÄ VEDONLYÖNTIIN  1

MM-kisojen jälkeen on pelattu lähinnä vain täällä Suomessa, Ruotsissa, Norjassa & Islannissa futista. On siellä etelä-amerikassakin esimerkiksi pelattu mut en niistä niin tiedä, joten en niitä pelaa. Mutta tänään euroopassa laajentui valikoima kun Sveitsin, Itävallan ja Tanskan liigat lähtivät käyntiin ! Mainiota ! Näistä sarjoista tiedänkin aika paljon. Odotellessa Englannin, Italian, Espanjan ja muiden huippumaiden liigojen käynnistymistä..





KESÄSIIVOUSTA.  5

Nyt kun on vähän vilpoisempaakin ajattelin tehdä parin päivän suursiivouksen. Vois ton äidinkin kutsua huomenna auttamaan.. Tää tietokone hidastaa hieman toimintaa ja koko päivän aion kököttää tässä koneen ja kämpän tavaroiden välissä. Ah tästä taitaa tulla hieno päivä ! =D




SURFFAILUA.  1

Eilen illalla tuli vähän surffailtua ja pariinkin mielenkiintoiseen sivuun tuli vähän tarkemmin tutustuttua. Kun kerran olen päässyt vauhtiin näissä kuvagallerioissa, niin päätin laittaa kuviani jo 4. eri palveluun. Tällä kertaa ii2:seen. Kommunikointi monenlaisten ihmisten kanssa on yleensä aina hauskaa ja tämä sivusto erottuu muista että siellä on myös muunmaallaisia ihan kiitettävästi. Pääseepä vähän harjoittelemaan englanninkieltäkin siinä sivussa.

Sitten kävin "MyHeritage"-sivua tsekkaamassa, että keneltäköhän tunnetulta henkilöltä näyttäisin. Tuloksena oli Matt Dillon näyttelijä ollut joku teinitähti vissiin ja tunnettu myöhemmin leffasta "crash". Muita lähimpänä omaa kuvaani olevia hymypoikia olivat Ben Stiller, Matt Damon, David Beckham, David Hasselhoff, Brad Pitt. Naisista lähimpänä oli Chelsea Clinton LOL =D Myös Jennifer Aniston pääsi yli 50 %. Vertailukuvani oli siis "Meressä 2005". Tosiaankin tämä vain yhden kuvani perusteella ja havaitsin että ilmeellä on merkitystä, mutta en voi kieltää etteikö muutenkin kasvonpiirteissäni olisi jotain samaa kuin Matt Dillonissa. Pitää kokeilla piakkoin joitain muitakin siedettäviä kuviani, niin jos joku henkilö tulee aina listaan mukaan, niin täytyy sitten varmaan tunnustaa että näytän aika samalta =D



YÖTENNISTÄ.  1

Perinteisesti pitää käydä kesällä joku kerta yölläkin pelaamassa tennistä. Näin pääsi käymään juuri äsken. Positiivista vähän hämärässä on ettei aurinko häikäise, mutta yhä pimetessä alkaa jo pallon jatkuva tarkka näkeminen olla hieman vaikeaa. Mut kivaahan tämä aina :)