Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2006.
Seuraava

Työsuunnitelmia  1

Tänään oli työpaikkahaastattelupäivä. Muutama ala olisi suht kiinnostava, joihin voisi olla mahdollisuuksiakin. Olen myös harkinnut työn perässä muuttoa. Voisi olla ihan virkistävää lähteä vähän isompaankin kaupunkiin asustelemaan. Voisi tuo sosiaalielämäkin virkistyä. No katsotaan vielä ensin tärppääkö täältä. Kyllä tässä vielä joutuu vähän miettimään et mitä sitä haluaisi "isona" tehdä ja mihin kyvyt riittävät. Vedonlyönti pysyköön harrastuksena ja mahdollisena lisätienestinä, koska tiedän siinä olevani hyvä. V-lopun ja lauantain siistit haut olivat etenkin Örgyte 8.50 & Nurnberg 4.05 jotka toivat hyviä kokonaiskertoimia. Sunnuntain kohteet eivät enää osuneet niin hyvin mutta la menestys toi jo v-lopulta ihan kivan voitollisen tuloksen. Nyt on vähän uupunut olo, liikaa ajattelua samaan päivään =D Joten lähden tästä päiväunille mars & lepo.


Puhe-elimessä.  1

Viime yö meni taas kerran pitkäaikaisen ystävän kanssa puhelimessa. Tosin ei tää ole enää yhtä hullua kuin vuosia sitten. Kyllä voi sanoa että kuuloaistista on muutakin hyötyä kuin musiikista nauttiminen & puhelimestakin ollut jotain hyötyä. Mutta ei aiheesta enempää eikä sen tarkemmin, nää on niitä kahden ihmisen välisiä juttuja jotka ei niin muille kuulu paitsi sen verran että tein siitä blogin =p


Suomen menestys jatkui.  1

Yleensä isänmaallisuus ei tuota välttämättä kovinkaan hyvää tulosta vedonlyönnissä, mutta nyt oli kertoimet kohdallaan ja mulla hyvä kutina Suomen menestyksen suhteen. Pitkävedossa oli kohde jossa Karjalainen saa mitalin & vaihtoehdot kyllä ja ei. Kerroin mitalille oli 2.70 ja jos jää ilman mitalia kerroin 1.30. Ja kaikkihan jo tietävät että Karjalainen otti hienosti EM-hopeaa. Perjantai oli muuten kuten yleensäkin suhteellisen hiljainen pelipäivä, mutta parit rivit sain kuitenkin kiinni eli tuplailo näin osumista ja suomalaismenestyksestä.



Viime aikojen koomisia tapahtumia  2

Näin moshaavan peiponpoikasen, tätä ei ikävä kyllä sanoin voi kuvailla miten huvittavalta se näytti.. =D Kaksi kovin avutonta peipposta olivat vastakkain toisiinsa päin melko lähekkäin puunoksalla ja toinen viserteli & toinen heilutteli sitten päätänsä oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle kuunnellen lajitoveriaan. Kyllä luonto on sitten ihmeellinen ! =p Eikä ne tajunnut kyllä vielä mitään pelätäkään. Ihan lähelle pääsi vaivatta tsekkaamaan moista esitystä.

Sitten ulkoterassilla ollessani keskellä vilkasta kävelykatua pari alkoholistia käppäilivät ja välillä istuskelivat kävelytien varrella. Hetken päästä kun katoin uudestaan sinnepäin äijät makasivat jo reporankoina pitkin katua =p Mitäköhän ne ehtivät ottaa sillä aikaa kuin silmä välttyi ? No ei kovinkaan kauaa niin poliisit tulivat hakemaan "kauneushaitat" kadulta pois. Melkosen humalassa olivat kun poliisit miehet ylös nostivat ja autoon korjasivat. Sellaista eläinten ja ihmisten tarinaa tällä kertaa.


MATKUSTELUPÄIVÄ KOTIO PÄIN  1

No onhan se nyt lisättävä yksi uusi turha blogi tällekin päivälle. Ilma oli tänään hieno ja matkustelu ottaa viimeistään tässä vaiheessa jo hieman koville. Lähes koko päivä aamusta alkaen tuli oltua liikkeessä. Onneksi välillä tuli ilmastakin nautittua pienen shoppailun merkeissä sekä ulkoterassilla mutta no alcohol. Hauskaa oli kun oli hyvää seuraakin. Nyt pienen pakollisen tauon jälkeen tulee varmasti mahdoton innostus taas liikuntaan. No tulipa edes uitua reissussa mutta eipä juurikaan muuta. Ainiin ne yleisurheilun em-kisatkin alkoivat, mutta eipä oikein tänään vielä jaksanut niitä seurata eikä osaksi ehtinytkään. Mut mut nyt on niin sekavan väsynyt olo että on mentävä nukkumaan öitä !


SUDOKU  1

Tänään oli jo hieman rauhallisempaa kun kahteen päivään en oo enää juonut kaljan kaljaa.. sain tänään tutustua hieman sudokun maailmaan hyvin suppeasti kylläkin mutta kuitenkin nyt ymmärrän mikä siinä on tarkoituksena ! Harrastuksia on kyllä muutenkin ihan riittämiin etten usko tuohon kyllä itseni hairahtavan mutta ehkä nyt voisi sitten jatkossa jonkun aikakauslehden sudokunumerot kuiteskin aina silloin tällöin täytellä.


TONI-PONI ALKOHOLISTINA..  2

Viimeisistä kymmenestä päivästä olen ollut kännissä 9 päivänä =D Viime yönä lensi jo laattakin kun tuli otettua vähän liian monenlaista.. No kohta palaan taas kotiin niin eiköhän ala taas urheilullinen kausi ! Pian olisikin varmaan alkanut tulla vieroitusoireita liikunnan puutteen vuoksi.

Eilen olin eräänlaisissa bibbaloissa joissa pelasin eka kertaa tällä hetkellä todella suosittua "mölkky"-peliä. Tarkahkosta kädestä oli jotain hyötyä sillä satuin voittamaan heti ekan pelin mutten enää toista.. Oli meitä joku 10 pelaajaa ainaskin. Mutta eipä tuo voittaminen aina niin tärkeää ole verrattuna vaikkapa hauskaan yhdessäoloon. Hieno seurapeli kaikenkaikkiaan !

Nam tänään alkaakin Englannin alasarjat futiksessa ja eilen taidettiin Ranskassakin aloittaa uusi futiskausi, joten pikkuhiljaa luvassa taas kiireisemmät ajat vedonlyönnin kannalta.



MÖKKEILYÄ  1

Välillä pääsi tietokoneen ääreen, mutta kohta mökkeilyelämä taas jatkuu eli uintia, saunomista, ruokaa, juomaa & työntekoakin olisi taas luvassa.. elokuukin koitti, on tässä vielä kesää kuitenkin jäljellä. Syyskuussakin aivan varmasti aurinkoisia ilmoja riittää eli hyviä kesän jatkoja vaan kaikille !

Seuraava