Kesäkuussa tapahtuu..



Vanhoista valokuvista.  2

Tänään tuli katseltua vanhoja valokuvia ja ajattelin sitten siirtää niitä tänne toisten pällisteltäväksikin, siis omia kuvia, ei passaa toisia nolata ! =D Täytyy vaan ensin scannata ne & koska scanneria en omista, täytyy käydä ensin kyläilemässä. Mutta eiköhän niitä kuvia pääse joskus iltamyöhään lisäilemään =)


ALOITIN TAAS SYÖMÄÄN.  1

Siis enemmän kuin kulutan. Olikin varmaan ennätyspitkä jakso jatkuvaa dieettiä, varmaan yli vuosi =P Nyt kyllä riittää jo, kasvot olivatkin jo välillä melko luihut ja rasvaprosenttikin melkoisen alhainen & heikko olokin yllätti aina välillä. No mulla tuppaa aina menemään kaikki vähän överiksi.. Joskus ajattelin et sitä parempi mitä enemmän massaa siis että lihastakin mukana. Nykyihanne mulla on ollut että mahdollisimman rasvaton kiinteä paketti. No nyt annan vaihteeksi pikku lihasten vähän kasvaa pitkästä aikaa syömällä vähän enemmän, ainoa mitä pitää tarkkailla on vatsan seutu koska sen on saanut sen verran pieneksi ettei viitsisi tuloksia pilata. Yleensä näin ennen kesää tulee aina aloitettua dieetti, mut nyt on varaa tehdä toisinpäin ! =)


DIGIKAMERAN OSTO EDESSÄ.  1

Ei jaksa enää odotella valokuvien saapumista postitse kun kuitenkin suurin osa kuvista on epäonnistuneita =p Ja sitten nää nykyiset muut välineet on aika huonoja mitä mulla on. Halvalla digiwebkamera-systeemillä ja kamerakännykälläkään ei kovin kummoisia kuvia saa vaan lähinnä kummia ja vääristäviä joten kunnollisen digikameran osto on edessä heti kun hennoo vain ostaa sen. Kuitenkin tääl netissä olisi ihan kiva lisäillä niitä kuviakin välillä.


SHOPPAILUPÄIVÄ.  1

Siitä olikin jo aikaa kun viimeksi kävin uusimassa vaatevarastoani, joten tänään oli jo aikakin ! Kai näitä sitten tulee pidettyäkin ? Ei kai nämä ostokset niin kaameita olleet ? No ainakin tuoksuvat vielä uusilta, että jotakin varmaakin positiivista. No joo oon kai mä ihan tyytyväinen !?




UUTTA MUSSIIKKIA.  1

Aina on kiva tutustua korkkaamattomiin levyihin & eilen kaverilla tuli tsekattua ainakin osaksi bändien uutuudet Helloweenin "Keeper of the seven keys 3" , Queensrychen "Operation mindcrime 2" sekä Evergraytä. Ihan lupaavalta kuulosti, Queensrychenkin pitäisi vissiin tulla Suomeen tänä kesänä ?