Tuska-dagen tre !

  • Toni

Hotellista piti häippästä kello 12:00 mennessä ja kun portit aukesivat vasta kello 14:00 Tuskaan, aattelin suunnistaa sinne tällä kertaa kävellen samalla vähän Helsinkiäkin opetellen, säästellen hieman rahaa ja kaupasta janojuomaa hakien.. =P Olisikin tullut juominen halvaksi jos olisi aina kaupasta hakenut näin köyhälle.. mutta kun ei heti tajunnut sitä vaihtoehtoa ja aluksi oli kiire ja lievä paniikki siitäkin että jäi rautiovaunusta oikeassa kohdassa aina pois =D Et ei siinä ehtinyt niin kauppojen janojuomia osteskelemaan..

No kerrankin ajoissa ennenkuin mikään bändi ehti aloittamaan soittamisensa siis.. =) Kuuma päiväkin oli ja otin jo hihattoman paidankin käyttöön.. kerkesin siinä aiemmista päivistä poiketen ehtiä katsomaan Tuskan yhteydessä oleviin levy-ja bändipaitatuotteisiinkin. No mutta sitten sen päivän esiintyjiin eli Mercenary Tanskasta-sillä aloitin, oli varsin säteilevä positiivisessa hengessä oleva raskasta heavyä soittava bändi. En ollutkaan ennen kuullut sitä, siinä oli yllättävästi 2 laulajaa, toinen varsinainen ja toinen vokaali-basisti & musa oli suht jytyäkin välillä kiihtyen. Aloittivat varsin hyvillä biisillä, ajattelin jo et niinkö tässä menee koko keikka katsellessa..mutta sitten vähän heikkeni taso tai hieman herpaannuin tai kyllästyin, joten lähdin ja ehdin katsomaan samaan aikaan toisella lavalla soittanutta suomalaisten junnu-bändiä Sturm und Drangia. Vetivät esim. varsin hienosti coverin omien biisiensä lisäksi Iron Maidenin "Fear of the Darkista" !

Sitten päivän ekaan päälavaesiintyjään eli Blind Guardian Saksasta oli ensimmäisenä vuorossa. En ollut kuullut kuin yhden kokopitkän levyn heiltä ennen tätä keikkaa, enkä erityisemmin ollut välittänyt bändistä. Kuitenkin sitä 1h 15min eli koko keijan ajan seuranneena täytyy myöntää että äijällä on omaperäinen lauluääni ja bändillä muutenkin hetkensä. Mutta ei edelleenkään niin säväyttänyt.

Naildown, hetkinen valitettavasti en nyt enää muista millasta se olikaan kun en vissiin kauaa sitä ollut katsomassakaan. Samaan aikaan oli esiintymässä Radio Rock Stage-lavalla Finntroll kunnolla humpaten =D Jota enemmän jäin seurailemaan. No nyt täytyykin käydä kyl tutustamassa tohon Naildowniin, ties kuinka hyvä bändi jäi tällä kertaa lie huomioimatta ?

Sitten tuli kova esitys ai että ! Portugalilainen Moonspell soitti hyvin pitkälti hieman vanhempaa tuotantoaan(Wolfheart & Irreligious) jotka levyt kaikki olinkin jo kuullut tai omistanut siis alkuajoilta. Bändi pystyi pitämään yleisöä otteessaan alusta loppuun saakka, biisit olivat tuttuja siis suurin osa mulle eli käytännössä lähes kaikki, pirun hyviäkin ja ennen kaikkea livenä bändi oli loistava keulahahmon eläytyessä niin hyvin musiikkinsa. Myös bändin basisti Mercyful Fate-bändipaidan kanssa jäi hyvin mieleen. Biisit ovat sekä salaperäisiä, aggressiivisia, melodisia että mahtipontisia samaan aikaan ja tämän bändin kohdalla resepti toimii ! Se oli todella kova veto, ehkäpä se kovin koko festareilla nähdyistä !

Sitten olisi taas 2 vaihtoehtoa, halusin nähdä kummatkin koska niin eksoottisia olivat tällä kertaa vaihtoehdot, toinen bändi japanista ja toinen puolasta. Aloitin japanilaisella D'Espairs Raylla, aika rockhenkistä oli joskin suht heavymaustein. Pikkutytöille ainakin sopiva bändi ulkonäön perusteella ja soittokin kulki eikä live-esiintyminenkään hassumpaa.. mutta halusin nähdä myös Vaderin Puolasta ! Onneksi lähdin tarpeeksi ajoissa katsomaan sitä koska se taisi ollakin koko Tuskan positiivisin yllättäjä ! En muistanutkaan että se oli noin rankkaa ja brutaalia, rakastuin bändiin siis heti ! Olin kuullut vain aina silloin tällöin jonkun biisin sieltä ja täältä enkä ollut niin huomioinut. Kunnon death-metallia, äärettömän nopeaa rumpalointia pahimmillaan.. ah että Toni alkoi jo sekoamaan, vihdoinkin joku joka vei ällin pois olemalla niin kova ja kuitenkin siinä paahdoksessaan samalla myös melodinen, nopea ja raskas ai että !

Illan ja koko Tuskan viimeinen esiintyjä oli Stratovarius, jota kerkesin kuunnella vain yhden biisin valitettavasti =/ joka oli "Hunting high and low" kävellessäni festarialueelta pois kiirehtien jo junaan.. =)

Mercenary from Denmark !
Mercenary from Denmark !

1 kommentti

Anonyymi

5.12.2021 11:22

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus