Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2008.
Seuraava

Ljungskile 1 5.45  1

Tilastoista oli suuri hyöty kun sarjanousija Ljungskile pääsi näyttämään parin huonomman matsin jälkeen kotikentällään taisteluhalunsa itseään kovempaa joukkuetta, Elfsborgia vastaan. Olen seurannut tätä pohjoismaiden jalkapalloa jo sen verran aikaa, että osasin odottaa yllätystä tässä kohteessa. Alkukaudesta huonommilla joukkueilla ja varsinkin sarjanousijoilla on taatusti kotiyleisönsä edessä intoa. Siellä jos jossain niitä voittojakin tulee ! Aivan hurja kotikerroin 5.45, hieno ylikerroin siis hieman ailahtelevaa joskin kovaa vastustajaa vastaan. Olin melko vakuuttunut katsoessani viime vuosien Ruotsin futiksen yllätyksiä, että tässä on taas yksi hyvä mahdollinen.. se oli niin sopivaan paikkaan, Elfsborgillekin se eka tilastotappio näin viidennen ottelun jälkeen. Paukutin tottakai monta riviä tämän kohteen kautta. Esim. Hannover-Ljungskile tupla oli jo suuren hymyn arvoinen ! =) Tänään ratkeaa lopullinen saldo kun Ranskan tasapeliherkkä toiseksi ylin sarja saa ottelunsa pelattua. Olen jo odotellut jonkin aikaa kunnon tasapelikierrosta.. jos sopivasti juuri tänään sitten ?

Viime v-loppuna lauantai oli mahtava päivä kun sain 3 hienoa sinkkukohdetta kiinni ; Tps-Inter 2 2.95, Reading-Fulham 2 4.00 sekä Bolton-West Ham 1 2.10. Sunnuntai meni vähän heikommin, joten ei siitä niin mainittavia osumia, mut kaikenkaikkiaan ihan ok viikonloppu. Katse on jo kääntynyt tämän v-lopun listaan, yrittäen haravoida parhaat kohteet sieltä pois..

Niin ja peräti 3 päivän blogitauko katkaistu.. ja olin tuossa peräti 2 päivää ilman Cityä totaalisesti.. aika hyvä saavutus eikös vaan toverit !? ;p


Tanssii tähtien kanssa & taka-taka-talvi !  1

Kyllä, minäkin katselen yleensä tuota ohjelmaa, toki sivusilmällä mutta kuitenkin. Joskus saatan jopa katsoakin jonkun tanssin peräti aivan kunnolla. Mikä käsitys mulle on tullut tuosta tasosta, niin katsojat näyttävät pudottavan kilpailijoita pois aivan joillain muilla kriteereillä kuin tanssitaidon perusteella.. Mitä helvettiä Joonas Hytönen & Kanki-Kaikkonen siellä vielä oikein tekevät ? Tai noh antaa Kangen opetella vaan tanssimaan hiukkasen paremmin ! xD

Eilen pisti silmään että tuomareiden pisteiden perusteella naiset ottivat kolmoisvoiton ja miehet tulivat sitten perästä. Noh tanssista kun kyse niin ei kovin yllättävää kyllä.. ainoastaan Nickestä on jotain vastusta naisille, mutta aika todennäköistä silti on että joku nainen tulee voittamaan tänäkin vuonna.

Melkein kun jo päästiin lumesta niin tänäänhän sitä satoi urakalla oikein sitten takaisin.. kovin on vetinen keli myös astella pitkin katuja. Noh kyllähän noita huuruisia puita vielä hetken kattelee.. kohta ne kuitenkin jo sulaa kevätauringon käsittelyssä..

Kirjoittaessani soi Taustalla näyttää kuuluvan Deep Purple & Child in time-biisi jos oikein kuulen..

Kommentoi kirjoitusta


We are the champions..  1

..ralli tuli eilen taas kovin tutuksi ! Katsoin ensin Sveitsin jääkiekon ratkaisevan finaaliottelun loppuratkaisut jossa Ari Sulander 39v. torjui Zurich Lionsille mestaruuden rankkareissa torjumalla kaiken, on se vaan melkonen äijä..

Ja sitten voitonjuhlien ja Queenin biisin jälkeen kun käänsin kanavan urheilukanavalta kakkoselle niin siellä juhlittiin naisten lentopallon mestaruutta ja eikö tullut melkonen dejavuu kun sama Queenin biisi soi välittömästi uudelleen.. melko outo kokemus oli se kyllä tuplana ! =D Mut tuo biisi on niin sopiva aina voitonjuhliin että ties kuinka tuhottoman monissa voitonjuhlissa tuo biisi mahtaa oikein vuosittain aina soidakaan.. ?

Ja koneeni ei edelleenkään toimi joten olen täysin tietämätön siitä mitä esim. täällä keskusteluissa on meneillään.. ;P


Biisikärpänen !  1

Viikonloppuna pyörähti käyntiin uusi kotimainen viihdesarja "Biisikärpänen" ja sama jakso tuli eilen päivällä vielä uusintana. Ajattelin siihen formaattiin perustuen kysellä muutamia kysymyksiä teiltä !

Katsoitko sitä eli tiedät mistä on kyse ?
Onko sinulla hyvä yleinen musiikkitietämys ?
Muistatko myös sanoja kuinka hyvin ja tarkasti ?
Olisitko pärjännyt miten siinä kisassa ?
Muistaisitko myös englanninkielisten biisien sanoja miten hyvin ?

Ja tähän loppuun valitettavasti oma kone on epäkunnossa juuri nyt varmaankin tonne aina perjantaihin saakka kunnes sitä tullaan katsomaan. Ei suostu lähtemään käyntiin edes vikasietotilassa. Joten yöllinen Cityily jää tänään ja huomenna väliin. Parempi kyllä vaan minun kannaltani sillä jotkut addiktiot ovat alkaneet taas vaivaamaan melko häiritsevästi elämääni.


Kostea kauppareissu & kaksoisolennot !  1

Sataa vettä kuin kesällä, olisi tullut erittäin erittäin märkä kauppareissu jos en olisi ottanut sateenvarjoa mukaani. Kävellen olin ja kirjastossa ja kahdessa kaupassa tuli käytyä. Se oli sekä hikinen reissu kantamuksineen että muutenkin kostea kun ei tuo sateenvarjo kaikkea kuitenkaan pystynyt pelastamaan kun oli lätäköitä niin kengät ja housun lahkeet olivat vaarassa ja kastuivatkin jonkun verran..

Tapasin sattumalta sitten kaupassa yhden entisen työkaverin lähimenneisyydestä kun olin vähän aikaa yhdessä paikassa töissä. Joka on muuten nainen ja äitini kaksoisolento ! =D Kylläpä vain, jo eka viikolla sillon töissä tuli siitä sitten puhetta ja myös hänen perheensä, hänen miehensä tiesi äitini yhdennäköisyyden ! =D

Mikä loistavinta, melko harvinaista kyllä että sattui tietenkin kohta paikalle äitini ja isäpuoleni ostoskärryineen kun olivat kuulevinaan tutun äänen.. siinäpä sitten äsken olivat molemmat "äitini" sitten yhtaikaa näköpiirissä, melkoisen huvittava tilanne ! =D Kehtasivatkin mokomat vanhempani keskeyttää kun olin juuri päässyt jutteluvauhtiin "kloonin" kanssa xD No ei ne nyt niin samannäköisiä sentään, mut paljon on kyllä samaa näköä & käytöskin on molemmilla melko tehokkaan napakkaa useimmiten ! =D


Juksasin !!!  1

Ei mulla oo edelleenkään muuta sanottavaa kuin että tripla tuli täyteen ! =D Ajattelin eka tehdä jalkoja muttei ihan niin kovaa treeniä jaksanut tänään tehdä joten tein sitten vatsoja about tunnin verran. Toki tauot välissä laskettuna tohon. No huomenna sitten muuta.. ehkä.. mut mainitsen vielä että tänään tuli harrastettua myös vedonlyöntiä suht reippaasti, maanantaina ratkeaa miten kaiken kaikkiaan rivien käy.. eli tuleeko plussaa vai miinusta..


Treeni-innostus jatkuu !!  1

Empä yleensä treeneistä niin paljoa blogeissani hölise, mutta kun ei tuu nyt paljoa niin muutakaan sanottavaa mieleen ja olen iloinen kun voi taas treenailla, niin antaa nyt mennä vielä tämän kerran ! =D Tänään tein vähän haukkaria ja kyynärvarsia. Huomenna innostuksissani aion tehdä vielä 3. treenin putkeen jos pää kestää.. ja sitten lepoa.. mutta huomisessa blogissa on jo muut aiheet eli toivottavasti jotain jaksaa pyöriä vielä silloin mielessäni eli päätän raporttini tähän, kuulemisiin..



Pokeritähti  1

Katsoin eilen pikauusinnan sub tv:ltä perjantain mtv3Maxin Pokeritähdestä. Itsehän en ole tuosta muoti-ilmiöstä, pokerista kovinkaan innostunut, kuunnellut lähinnä vain kavereiden juttuja tuosta pelistä. Ehkäpä juuri siksi sitä oli kiva seuratakin ihan uutena piristävänä pelinä jota ei vielä turhan hyvin ymmärtänytkään. Noh kyllä siinä vähän oppi taas pokerista kun pöydässä oli ammattilainen & muutama varsin hyvä muukin pelaaja. Ehkä myös nuo julkkisvieraat laittoivat tuon pelin kiinnostavammaksi ? Martina Aitolehti yllätti peliosaamisellaan & yksi omista guruistani vedonlyönnin ammattilainen Jorma Vuoksenmaakin näytti pokerinaamansa suorassa tv-lähetyksessä ! =D

Kävin hakemassa taas jääkaapin mukavasti täyteen ruokaa & kun tässä on joutunut hyssyttelemään tuon flunssan takia muista tasapainoisen elämän tuovista asioista niin nautitaan nyt sitten edes ruoasta. Jaahas toinen puoliaika alkoi just Roma-Manu pelistä joten sitä makuulta katsomaan ja sipsipussi kouraan ! =D

Seuraava