Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2008.
Seuraava

Kävin vihdoinkin uudessa Ale-Makasiinissa !  1

Joo Äänekoski on pistänyt "vähän" isolleen noiden kauppojen kanssa ! Mut ihan hyvä vaan, riittääpähän tulevaisuudessa valikoimaakin ja pieni kilpailu pitää tasoa yllä. Tänään tuli vihdoinkin käytyä jo jonkin aikaa auki olleen uusitun Ale-Makasiinin uusissa tiloissa. En muista tarkkaan millä tätä on mainostettu, mutta tuotevalikoimamäärä on melkoinen aikakin Keski-Suomen mittakaavassa sekä pinta-ala on melkoisen hurja kuten itsekin sain tänään todeta. Entisessä oli juuri ongelmana tilojen ahtaus, hyvä kun sopi etenkin vaatepuolella kulkemaan. Uusi on varsin selkeä, varustettu näkyvillä kylteillä että missä päin rakennusta löytyy mitäkin. Vielä en osaa niin tarkasti sanoa löytyykö siellä vaikka mitä sillä käväisin vain tänään vähän ennen sulkemisaikaa. Ostin toki jotain kuitenkin !

Ja sitten kirjoitus Äänekosken S-marketin rakentamisesta ! >

Osuuskauppa Keskimaa tekeekin Äänekoskelle suuremman S-marketin kuin se aiemmin kaavaili. Myymälä kasvaa 4 000:stä 5 000 neliöön, jolla siitä tulee maakunnan suurin S-market..

S-marketin rakentaminen on jo käynnistynyt entisen linja-autoaseman tontille. Keskimaa on hakenut Äänekosken kaupungilta muutosta kiinteistön rakennuslupaan. Uuden lupakäsittelyn takia marketin valmistuminen siirtynee ensi vuonna parilla kuukaudella.

S-marketin suurentaminen johtuu kilpailutilanteen muutoksesta, sillä kauppaketjut investoivat Äänekoskelle rajusti. Kesko kertoi toukokuussa suunnitelmastaan rakentaa Citymarket Äänekosken keskustaan. Lisäksi halpamyymäläketju Ale-Makasiini avasi pohjoisen Keski-Suomen suurimman tavaratalon Äänekoskella.

Blogiaihe. Tältä näytti vanha Linja-autoasema Äänekoskella jos joku muistaa nähneensä. Nyt se on jo poissa, joten melkoinen muutos kuitenkin aika pieneen paikkaan. Tuleekohan identiteettikriisi ? =p
Blogiaihe. Tältä näytti vanha Linja-autoasema Äänekoskella jos joku muistaa nähneensä. Nyt se on jo poissa, joten melkoinen muutos kuitenkin aika pieneen paikkaan. Tuleekohan identiteettikriisi ? =p

Eilen 2 pelivalintaa/ 2 osumaa.  1

Viime yön USA:n futisliiga osoittautui hyväksi runkopelien lähteeksi kun tein DC Unitedin & Houstonin kotivoittojen kautta useamman tuplan. Ensimmäinen tupla, nuo keskenään tuli jo maaliin. Tänään ja maanantaina odotellaan jo uusia osumia.

Tänään uudet rungot, pääsääntöisesti tämän päivän pelivalinnat olivat melko hyväkertoimisia vierasvoittoja, tilastotasureita & maanantailta pelasin juuri valmentajia vaihtaneita alisuorittaneita kotijoukkueita Bunkeflota sekä Siriusta. Myös Ranskan 2.liigasta Strasbourgin kotivoitto pääsi riveihin.


Maailma aika kohdillaan.. ? =p  1

Irtokoira kipitti vastaan oikeata puolta pyörätietä kuin normaali ihminen ikäänkuin & joku sammunut mieshenkilö nukkui pyörä sylissä pusikossa.. En tiedä liittyvätkö nämä päähenkilöt yhteen kun eivät kovin kaukana toisistaan olleet kun nämä tapaukset näin. Siinä oli kuitenkin jotain teinejä ja nainen joka ilmeisesti soittikin apua paikalle joten en katsonut tarpeelliseksi itse jäädä paikalle katsomaan tarkemmin että missä kunnossa mies oli. Näytti hengittävän ja nukkuvan, joten ei akuuttia hätää joten jatkoin lenkkiäni.


Ranskan 2.liiga alkoi tänään !  1

Ranskan toiseksi ylin futisliiga on erittäin tasapeliherkkä liiga perinteisesti. Useat kovemmat joukkueet pelaavat vieraissa ilmeisesti taktiikalla jossa yritetään välttää tappiota ja näin ollet tasureita kauden aikana tulee paljon. Huonommat joukkueet taas pyrkivät kotona välttämään ainakin tappion. Kotietu on Ranskassa harvinaisen suuri !

Itse tietysti iskin heti ensimmäiselle pelikierrokselle. Suurin osa pelivalinnoista oli tasapelejä, mutta myös kahta kotivoittoa ja yhtä vierasvoittoa tuli kokeiltua. Kuinka kävi, se selviää vajaan puolentoistatunnin kuluttua !?


Seuraava