Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on musiikki.

Kesä !  1

Jaahas yli kuukausi oli blogitaukoa ja samalla käytännössä muutenkin taukoa Citystä. Mitä nyt pari kertaa kävässyt täällä sinä aikana. Mutta aivan upeeta mahtavaa tuli lopultakin se KESÄ ! =) Tällästä se pitääkin olla ! Helteistä EI valiteta vaikka kestäisikin suht kauan.. sen verran harvinaista herkkua se täällä valitettavasti vaan on.

Harmi tän vuoden Tuska jäi tällä kertaa väliin. Olisi niin hieno ilma olla siellä nyt hyvän musiikin parissa. Mutta liikaa olisi tullut maksamaan kaikki hotellit tms. No oikeastaan ei siellä kuitenkaan ihan niin kovia bändejä nyt ollut sellaisia mitä ei aiemmin olisi nähnyt. Tai no olisi pari kylläkin. Tärkein niistä mulle olisi ollut Pestilence. Loistavaa Death/Trashiä jo 80-luvun lopulta lähtien & nyt comeback tullut uuden levyn kera ! Se olisi kolahtanut taatusti ja kovaa ! Toinen vähän harmillinen missaus oli taas tuo sypösynkkä My Dying Bride jota en myöskään ole aiemmin nähnyt & joka tekee hienoa musiikkia levy levyn jälkeen.

Neurosis tietenkin kanssa olisi ollut mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Noh ehkä suuntaan tänä kesänä sitten vielä tonne pohjoseen Ouluun päin tsekkaamaan uuden paikan itselleni Jalometallin muodossa !? Noh menojalkaa kuitenkin vipattaa himpan juuri nytkin näiden hienojen kelien takia & saatan huomenna suunnata yllättävään paikkaan !? Ei niinkään musiikin takia tällä kertaa, vaan yleisen menon, ihmisten & hienon ilman takia vaikka musiikkiakin siellä kyllä tarjolla olisi ! =)


Hyvä Metalliliitto eilen & kone taas kunnossa !  1

Jippii oma kone on vaihteeksi taas kunnossa. Virukset olivat vallanneet koneen.. ja kohta aion käydä hakemassa toimivan koneen taas kotiin tutun hellästä hoivasta. Nyt vielä kirjastossa. Tuo oman koneen toimiminen lisää taatusti taas esim. Cityilyä, tuskin kovin paljoa kuitenkaan sentään mutta toisinaan saatan iltamyöhälläkin vilahtaa jossain keskusteluissa jos sattuu vaan huvittamaan.

Ei voi olla kovin huono Metallilitto kun ohjelman alussa mainittiin että tänään soitetaan esim. uutta My Dying Bridea, Nicolea & Pestilenceä. Varsin kovia biisejä olivat etenkin nuo kaksi jälkimmäistä. Ja kyllä muuten lähti ! =D Ja olihan siellä muutakin mainitsemisen arvoista kuten kotimainen Colosseum jonka synkkään tuomio-hitailu-örinään olen tykästynyt. Vielähän tuo Metalliliiton eilinen jakso on kuultavissa viikon ajan jos missasit sen eilen..
http://areena.yle.fi/toista?id=1926494


Jee jee jee jee Suosikki ! =D  1

Olin etenkin 80-luvulla ahkera Suosikin lukija. Taisi joku vuosi tulla kotiinikin tilattuna. Ja joku vuosi sain jonkun hienon jouluirtonumeronkin myös joululahjaksi. Nyt oli kirjastossa poistomyynnissä joitakin irtonumeroita Suosikkeja. Huomasin ne jo muutamana päivänä ja yhtäkkiä tämä koko tämän kertainen kirja-lehtierä oli lähes puoli-ilmainen. Joten ajattelin napata ne Suosikit sitten pois sieltä. Ei tarvinut maksaa kuin 10 senttiä kappaleelta. Näyttivät olevat kaikki vuodelta 2007. Ihan mielenkiinnosta halusin tsekata että miltä tämän päivän Suosikki-lehti oikein mahtaa näyttää. Ja onhan siellä toki luettavaakin, aikuisillekin jopa kun on kerta musiikista kyse. Tulipa mieleen tuosta lehdestä myös että harvemmimpa nykypäivänä enää näkee TV:stä mainoksia Suosikki-lehdestä. Joskus muinoin etenkin aina joku kultaturbo ja muut erikoisnumerot ovat jääneet kyllä lähtemättömästi mieleeni. Ne olivat kova juttu silloin 80-luvulla vielä pienelle kulkijalle.. Niin ja tähän yhteyteen vielä entiselle edesmenneelle pitkäaikaiselle Suosikin päätoimittajalle Rock Jyrki Hämäläiselle Rock & R.I.P.


Musiikki-Tv:n progeheavyerikoispläjäys..  1

..näkyi tiistaina tv:ssä jo olisi nyt vielä vajaan viikon näkyvissä Ylen Areenassa. En ole koskaan ollut tämän genren varsinainen fani kuten jotkut hyvät kaverini jotka diggaavat Rushia & Dream Theateria esimerkiksi. Noh kyl mäkin voin kuunnella mm. noitakin bändejä muttei ole koskaan kyllä tuo musiikkityyli niin kummemmin säväyttänyt. Nyt säväytti tavallista voimakkaammin ja kirkkaammin tuon tiistain ohjelman ansiosta.. ehkä siihen oli sitten kerättykin varsin tasokkaita alan bändejä. Etenkin brittiläinen Threshold kuulosti aivan pirun hyvältä ! Tästä musiikkilajista kun ei ole saanut yliannostusta vielä lähellekään niin kyllä oli monta muutakin hyvää esitystä.. Käykääs tsekkaamassa että mitä te pidätte ? > http://areena.yle.fi/toista?id=1662987

Kirjoittaessani soi SSS brittiläistä Thrashia Metalliliitosta 13.11.2008 Areenasta(ei riittänyt vielä 2 tuntia livenä)

Kommentoi kirjoitusta

Neljä Ruusua  1

Aihe tuli juuri nyt ajankohtaiseksi koska satun paraikaa kuuntelemaan "Flashback"-radio-ohjelmaa jossa käydään tänään läpi arkistomateriaalin voimin Neljän Ruusun uraa. Itsellenihän tämä bändi on harvinaisen tärkeä bändiksi joka ei edusta sitä aivan perinteisintä musiikkia mitä olen kuunnellut. Muistelen että nähdessäni "Tie ajatuksiin" heidän musiikkivideonsa 90-luvun alussa, tykästyin siinä vaiheessa bändiin. Se oli sopivan tunnelmallista musiikkia nuoruuteen ja jotenkin tuo heidän hieman melankolinen tyylinsä on kolahtanut siitä lähtien. Levyhyllystäkin löytyy sentään 7 levyä. "Hyvää päivää" levystä etenkin pidän, joka ilmestyikin jo hieman ennen bändin menestysvuosia. Sitä kuuntelin tosin toki vasta jälkikäteen.

Joo bändin näin eka kerran livenä joko vuonna -93 tai -94. Sen jälkeen vielä kahteen otteeseen. Ja toisella kerralla sainkin tyyppien nimmarit & Ilkan kanssa pitkät juttelut. Kertaakaan en kuitenkaan festareilla heihin törmännyt. Niin tuosta lopettamisestaan kuulin vasta tänä kesänä juteltuani jonkun uuden tuttavuuden kanssa tämän kesän Keitelejazzeissa bändistä kun Ismo Alanko oli sattumoisin tämän vuoden vieraana täällä. Jaahas se tuli mulle ihan yllätyksenä toi lopettaminen mut ovathan olleet yhdessä jo teineistä asti joten aikansa kai kutakin. Ja ehkä olikin viisaampaa lopettaa jos tuntui että tällä saralla ei synny mitään uutta merkittävää. Onhan palaaminenkin kuitenkin aina mahdollista.

Kuten Ilkka Alanko sanoi jossain TV-haastattelussaan aikoinaan että toivoisi että saisi tehtyä biisejä jotka jäisivät ihmisten mieliin. Ainakin itselleni moni hyvä biisi on jäänyt hyvin mieleen ja niitä onkin kiva levyiltä soitella kun sellainen fiilis tulee. Hyvää musiikkia esim. kun meinaa lähteä vähän juhlimaan ! Itsellekin hyvä poikkeus aggressiivisesta heavystä ennen baari-iltaa ! =D Joo ja kun itekin tässä pääsee pikkuhiljaa vanhenemaan niin eipä tuota aggressiota enää tarttekaan niin aina nostella.




Deezer.com  1

Vajaan viikon kuuntelin ensin tiiviisti joka päivä musiikkia tuolta kun sen Negritan keskustelun kautta löysin. Eilen sitten kirjauduin jo sisään palveluun sekä innostuin tekemään soittolistoja ! Hyvin tulee koko levyjäkin kasaan kun katsoo esim. täältä www.allmusic.com oikeat biisijärjestykset.. =) Toki myös sekalaisia soittolistoja parhaista biiseistä on kiva tehdä, mutta niitä sitten vaikka joku toinen päivä tai sitten kun on tullut koluttua deezerin tarjonta jo vähän paremminkin jo läpi..

www.deezer.com


"Lennä Juri Gagarin"...  1

..kuului Miljoonasateen esittämänä kun kävin haistelemassa tämän päivän Keitelejazzien ilmapiiriä. Se olikin vika biisi siltä bändiltä jo.. Joo en maksanut tänään itseäni sisään, mutta alueen ulkopuolella sillalta kuuluu musiikki kyllä hyvin. Ajattelin jos Ismo Alankoa kävis pikasesti vielä kuuntelemassa vähän myöhemmin. Mutta Coversnakea lähden ehdottomasti kuunteleen puolenyön paikkeilla ! =)


Huomenta !  1

Heräsin just viimeinkin lopulta, lievä paha olo on nukuttu pois. Jaahas ajattelin kyl tänäänkin lähteä alunperin sisään Jazzeille, mut kun heräsin näin myöhään.. ehkä tyydyn Coversnake play Whitesnakeen heti konsertin jälkeen. Ei kuitenkaan ihan noin vaan viittis pulittaa 35 euroa Miljoonasateesta, Tuomari Nurmiosta, Ismo Alangosta & Grand Slamista jos ei välttämättä edes ihan alkuun ehdi.. ihan mielenkiitoisia esiintyjiä, muttei kuitenkaan sitä ihan ominta musiikkia. No onhan tässä vielä aikaa päättää, jos en oo lähdössä voiskin lähteä tästä kohta piristävällä lenkille..