Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2007.
Seuraava

Tuska-dagen tre !  1

Hotellista piti häippästä kello 12:00 mennessä ja kun portit aukesivat vasta kello 14:00 Tuskaan, aattelin suunnistaa sinne tällä kertaa kävellen samalla vähän Helsinkiäkin opetellen, säästellen hieman rahaa ja kaupasta janojuomaa hakien.. =P Olisikin tullut juominen halvaksi jos olisi aina kaupasta hakenut näin köyhälle.. mutta kun ei heti tajunnut sitä vaihtoehtoa ja aluksi oli kiire ja lievä paniikki siitäkin että jäi rautiovaunusta oikeassa kohdassa aina pois =D Et ei siinä ehtinyt niin kauppojen janojuomia osteskelemaan..

No kerrankin ajoissa ennenkuin mikään bändi ehti aloittamaan soittamisensa siis.. =) Kuuma päiväkin oli ja otin jo hihattoman paidankin käyttöön.. kerkesin siinä aiemmista päivistä poiketen ehtiä katsomaan Tuskan yhteydessä oleviin levy-ja bändipaitatuotteisiinkin. No mutta sitten sen päivän esiintyjiin eli Mercenary Tanskasta-sillä aloitin, oli varsin säteilevä positiivisessa hengessä oleva raskasta heavyä soittava bändi. En ollutkaan ennen kuullut sitä, siinä oli yllättävästi 2 laulajaa, toinen varsinainen ja toinen vokaali-basisti & musa oli suht jytyäkin välillä kiihtyen. Aloittivat varsin hyvillä biisillä, ajattelin jo et niinkö tässä menee koko keikka katsellessa..mutta sitten vähän heikkeni taso tai hieman herpaannuin tai kyllästyin, joten lähdin ja ehdin katsomaan samaan aikaan toisella lavalla soittanutta suomalaisten junnu-bändiä Sturm und Drangia. Vetivät esim. varsin hienosti coverin omien biisiensä lisäksi Iron Maidenin "Fear of the Darkista" !

Sitten päivän ekaan päälavaesiintyjään eli Blind Guardian Saksasta oli ensimmäisenä vuorossa. En ollut kuullut kuin yhden kokopitkän levyn heiltä ennen tätä keikkaa, enkä erityisemmin ollut välittänyt bändistä. Kuitenkin sitä 1h 15min eli koko keijan ajan seuranneena täytyy myöntää että äijällä on omaperäinen lauluääni ja bändillä muutenkin hetkensä. Mutta ei edelleenkään niin säväyttänyt.

Naildown, hetkinen valitettavasti en nyt enää muista millasta se olikaan kun en vissiin kauaa sitä ollut katsomassakaan. Samaan aikaan oli esiintymässä Radio Rock Stage-lavalla Finntroll kunnolla humpaten =D Jota enemmän jäin seurailemaan. No nyt täytyykin käydä kyl tutustamassa tohon Naildowniin, ties kuinka hyvä bändi jäi tällä kertaa lie huomioimatta ?

Sitten tuli kova esitys ai että ! Portugalilainen Moonspell soitti hyvin pitkälti hieman vanhempaa tuotantoaan(Wolfheart & Irreligious) jotka levyt kaikki olinkin jo kuullut tai omistanut siis alkuajoilta. Bändi pystyi pitämään yleisöä otteessaan alusta loppuun saakka, biisit olivat tuttuja siis suurin osa mulle eli käytännössä lähes kaikki, pirun hyviäkin ja ennen kaikkea livenä bändi oli loistava keulahahmon eläytyessä niin hyvin musiikkinsa. Myös bändin basisti Mercyful Fate-bändipaidan kanssa jäi hyvin mieleen. Biisit ovat sekä salaperäisiä, aggressiivisia, melodisia että mahtipontisia samaan aikaan ja tämän bändin kohdalla resepti toimii ! Se oli todella kova veto, ehkäpä se kovin koko festareilla nähdyistä !

Sitten olisi taas 2 vaihtoehtoa, halusin nähdä kummatkin koska niin eksoottisia olivat tällä kertaa vaihtoehdot, toinen bändi japanista ja toinen puolasta. Aloitin japanilaisella D'Espairs Raylla, aika rockhenkistä oli joskin suht heavymaustein. Pikkutytöille ainakin sopiva bändi ulkonäön perusteella ja soittokin kulki eikä live-esiintyminenkään hassumpaa.. mutta halusin nähdä myös Vaderin Puolasta ! Onneksi lähdin tarpeeksi ajoissa katsomaan sitä koska se taisi ollakin koko Tuskan positiivisin yllättäjä ! En muistanutkaan että se oli noin rankkaa ja brutaalia, rakastuin bändiin siis heti ! Olin kuullut vain aina silloin tällöin jonkun biisin sieltä ja täältä enkä ollut niin huomioinut. Kunnon death-metallia, äärettömän nopeaa rumpalointia pahimmillaan.. ah että Toni alkoi jo sekoamaan, vihdoinkin joku joka vei ällin pois olemalla niin kova ja kuitenkin siinä paahdoksessaan samalla myös melodinen, nopea ja raskas ai että !

Illan ja koko Tuskan viimeinen esiintyjä oli Stratovarius, jota kerkesin kuunnella vain yhden biisin valitettavasti =/ joka oli "Hunting high and low" kävellessäni festarialueelta pois kiirehtien jo junaan.. =)

Mercenary from Denmark !
Mercenary from Denmark !

Tuska-day II & raitiovaunuralli jatkui ! =D  1

Jäin nautiskelemaan hotellin oloista joten en ollut aivan ajoissa taaskaan liikenteessä. Rautiovaunuihin ajattelen turvautua taas säästääkseni aikaa ja päästäkseni helpommin ja nopeammin perille sangen oudoissa maisemissa itselleni. Eka pääesiintyjä meni taas kokonaan ohi eli Misery Index. Seuraavaksi olivat pienemmillä lavoilla vuorossa Before The Dawn & Profane Omen. Nekin män ohi. Mut Painin ehdin näkemään lähes kokonaan, menetteli etenkin ne hittibiisit ja jotkut muutkin olivat varsin tempaavia.

Sitten oli hankalan valinnan vuoro sillä seuraavaksi esiintyivät 2 kovaa kotimaista yhtäaikaa, Thunderstone & Insomnium. Pidän kuitenkin kovasti melankolisesta mutta rankasta Insomniumista joten sinänsä helppo valinta ja pidin keikasta paljon. Sitten olikin vuorossa heavyurani toinen niistä kahdesta ensimmäisestä suuresta eli W.A.S.P. Toinen olisikin Kiss, niillä kahdella aloitin kuuntelemaan heviä joskus 80-luvun puolessa välissä. Eka heavykasettinikin oli juuri tuon Waspin eka äänite ! W.A.S.P. ei pettänyt taaskaan ja huudatti kovasti yleisöään "I wanna be somebody" ikivanhan hittinsä myötä !

Sitten olin jo oppinut missä nimikirjoitusten jonon paikka oli joten oli aika käväistä sielläkin kun 2 kovaa Emperor-äijää kuluttivat kyniään siellä.. herrat olivat kovin ystävällisiä ja "thank you:t" vaihdeltiin mukavasti. Valitettavasti nämä nimikirjoitussessiot tarkoittavat aina samalla myös sitä että jotkut bändit jäävät lähes näkemättä koska koko ajan soitto raikaa tauottomana aina kunkin festaripäivän alusta loppuun asti. Nyt Brother Firetribe jäi pahasti nimikirjoitusten takia väliin, mutta näin kuitenkin 1-2 biisiä edes. Legion of the Damned Hollannista jäi taas kokonaan väliin.

Sitten taas päälavan luo ku Äitis..eikun siis Isis Usasta oli vuorossa. En muista olinko ennen kuullut lainkaan koko bändistä, mutta sehän yllätti varsin positiivisesti tunnelmametallia välillä varsin kovastikin soittaen ja kiihtyen..sellainen oli meiningin nimi ! Nicolea lähdin sitten katsomaan Inferno Stagelle joka olikin mukavan rankkaa meininkiä meikäläiselle ! 45 Degree Womanin missasin sitten vuorostaan sen takia.

Sitten illan loppuhuipennukseen kun Emperor aloitti settinsä illan viimeisenä esiintyjänä. Hieman live-esitys teki hallaa bändin soundeille.. mut ihan ok silti ! Ehkä odotukset olivat vaan niin korkealla..noh black metal ei kylläkään aina niin korvia hivelevää kyllä olekaan et ei kai siinä keikassa sinänsä vikaakaan ollut =D

Emperor. Valitan että on kamerakännykuva.. digikameran akku kun väsähti kesken kaiken.. mutta parempaa kuvaa tulossa muista myöhemmin, nyt en paljoa muuta pystykään tarjoamaan..=)
Emperor. Valitan että on kamerakännykuva.. digikameran akku kun väsähti kesken kaiken.. mutta parempaa kuvaa tulossa muista myöhemmin, nyt en paljoa muuta pystykään tarjoamaan..=)

Tuska päivä 1  1

Hotellin varauksessakaan en ollut turhan kireä ja nopealiikkeinen vaan varasin hotellin rennosti vasta sinä aamuna kun olin lähtemässä matkustamaan kohti Helsinkiä eli siis jo sinä perjantaina ! =D Arvelutti hieman festarisäät kun matkatessa tuli vettä kaatamalla =/ Kuulemma Hesassakin oli vettä tullut aamusta aika paljon, mut onneksi ei sitten enää eli hienot festarisäät oli 3 päivää, parani vaan lämmöltään päivä päivältä.. =)

Meni ensin aikansa että löysin hotellin, mutta sinne lähinnä kävin vaan heittämässä tavarat ja sitten menoksi kohti Tuska-tapahtumaa ! Eka päivä menikin enemmän tutustuessa koko Kaisaniemenpuistoon. Ensimmäinen moka oli että menin jonottamaan jonoon joka liikkui vaivalloisen hitaasti eteenpäin.. No se oli tietenkin Vippiläisten jono johon en olisi kuulunutkaan =D Noh mut se oli eka jono jonka siel näin joten enhän tietenkään tajunnut katsoa mitä siinä luki ja että kauempana olisi ollut se ns.normijono..

No mutta sinänsä hyvä sattuma että siinä jonossa tuli yksi tyyppi vierelle juttelemaan musiikista. Yllätyin miten hyvin hän tiesi siitä ja ennenkaikkea miten paljon oli itse ehtinyt näkemään bändejä ! Kellot eivät siinä vaiheessa päässä vielä soineet.. mutta kun Timo Kotipelto tuli kättelemään ja juttelemaan vieruskamuani siinä, tulin pian sen jälkeen kysyneeksi että soitatkos sä jossain bändissä ? No sehän vastas vaatimattomasti että Himissä =D No joo, kylhän mä ton äijän tiesinkin, vaan en tohon hätään näköjään tunnistanut. Mutta joo, hyvinhän Tuska lähti siis käyntiin kun vielä siinä vippijonossa seisoskellessani näin itse Jone Nikulakin, joten hyvin oltiin jo Tuska-tunnelmissa siis ! =D

Niin eka päälavan bändi män ohi eli Hatesphere sekä Moonsorrow(voi harmitus !) sekä Scent of Flesh. Dragonforcea kuulin siinä jonotellessa turhaan mutten nähnyt. Imperia oli eka bändi jonka kerkesin nähdä. Paikka oli siinä vaiheessa vielä sen verran tuntematon etten kiirehtinyt näkemään Maj Karmaa. Valitettavasti jo toinen kerta kuin missasin bändin festareilla =/ Joten vieläkään en ole sitä bändiä livenä nähnyt..

Sitten alkoi tapahtua kun päälavalle astui Immortal Norjasta. Tykkäsin kovasti kovasta menosta, pikkuhiljaa alkoi päästä raakaan tunnelmaan.. =) Kaljateltta kävi tutuksi pikkuhiljaa myös & Turisaksen musiikki kuului sinne Immortalin jälkeen. Aikansa Turisasta kuunneltuani lähdin katsomaan samaan aikaan esiintynyttä Katatoniaa Ruotsista, oli aivan ok, melankolista tunnelmametalliahan se. Children of Bodom päätti sitten perjantai-illan kekkerit päälavalla tutulla "vauhtiajollaan".

Children of Bodom
Children of Bodom


Seuraava