Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2008.
Seuraava

Tänään kiltisti aikaisin nukkumaan !  1

Sillä huomenna on urheilua luvassa monessa muodossa. Ajattelin aloittaa lauantain aamulenkillä ennen aamupalaa. Sitten suihkun ja aamupalan jälkeen suuntaan kirjastoa kohti lukemaan v-lopun vakiovihjeet sanomalehdistä sekä pitkävetovihjeet aamulehdestä. Kun ei ehtinyt vielä tänään niitä lukaista. Niin ja tietenkin myös urheilulehti pitää lukasta pääpiirteittäin läpi. Vielä R-kioskin kautta sitten kotiin napaten mukaansa viikonvaihteen pelivihjeet-lehtinen. Urheilukentällä pitäisi olla jo klo.13 mennessä kun olisi jalkapalloa tarjolla. Huiman kauden viimeinen kotipeli ja pakkovoitto edessä sarjan toiseksi vikaa joukkuetta vastaan jotta mahdollisuudet säilyisivät säilymiseen aina viimeiseen kierrokseen saakka Turkuun matkustettaessa..

Sitä ennen pitäisi jo ainakin osa päivän vedonlyönnistä lyödä alta pois. Niin ja ehdottomasti tehdä vakiorivikin kun huomenna alkaa taas Vakion SM-kisa joten siihen olisi tarkoitus ehdottomasti osallistua myös. Ja illalla viimein kotiin päästessä aion vielä heiluttaa vähän puntteja. Joten sellaista liikunnallista olisi huomenna luvassa ! =)


"Kiva ylläri" !  3

Olin äsken meneväni kauppaan mutta käteistä oli niin vähän lompakossa että oli pakko mennä automaatin kautta. No ekassa oli joku toimintahäiriö eikä seteleitä saanut. Sama juttu myös toisessa. Kolmannen automaatin luota tuli porukkaa ja kysyin et saako sieltä rahaa ? Ei toimi ei, sain vastaukseksi. No sitten ei käytykään kaupassa.. ja just kun tänään oon syönyt jääkaappia tyhjäksi. Enää ei oo kuin jotain makaroonia tai riisiä muttei mitään proteiinipitoista niiden kanssa. Lihapullat vikat meni jo eilen ja tänään meni myös vikat hedelmät omenat ja banaanit, myös porkkanat. Nyt on pakko turvautua pakastimeen ja marjoihin. Pitäis siellä mansikkaakin olla. Jos tekis puuroa vaikka iltapalaksi ja mansikoita sitten siihen !?

No jotain positiivistakin kuitenkin toki löydän "kauppareissusta". Olipahan aika happirikas lievästi sateinen keli ja hyvää extralenkkiähän tuokin vaan oli. Taidankin jatkaa huomenaamuna lievää kidutusta ja käydä aamulenkillä ilman aamupalaa, sitten kauppaan vielä kävellen ja takaisin muovipusseja raahaten ja sitten vasta pääsisi syömään.. Mites usein teillä on käynyt noin että automaatit ovat juuri temppuilleet kun olisitte tarvineet rahaa ja sen takia joku juttu olisi jäänyt sitten kokonaan tekemättä ?


Salibandyvedonlyöntiä ja kiinnostusta lajiin.  1

Nyt kun salibandyliigakausikin alkoi viime viikonloppuna, ajattelin katsastaa lajia vähän tarkemmin. Itse en ole vielä tähän päivään mennessä lyönyt vetoa lajista juuri ollenkaan. Olen huomannut jo vuosien saatossa että lätkä ei ole niin erityisen hyvä rahasampo verrattuna vaikkapa jalkapalloon vaikkapa siitäkin erityisen paljon tietäisi. Mitään kovin erikoisia kertoimia ei lätkässä ole niin tarjolla verrattuna kuningas jalkapalloon. Luulen ja tiedän että mitä olen seurannut joitain ammattilaisia, niin huomaan että salibandyssä löytyy hyvinkin pelattavia kohteita, aika hurjiakin ylikertoimia toisinaan on tarjolla. Joten ajattelin tänä vuonna ottaa ensimmäistä kertaa salibandynkin tilastoineen mukaan omaan osaamiseeni. Enemmänkin seurantamielessä ainakin vielä tämä kausi, mutta vetoakin aion toki kyllä lyödä jos löytyy jotain erityisen hyvää pelattavaa. Kuitenkin ennakot kauteen olen jo lukenut sekä veikkauslehdestä että urheilulehdestä. Eilen sitten innostuin etsimään lajista jo tietoa myös netistä ja kävin salibandyn kotisivuilla >

http://www.salibandyliiga.fi/default.asp?sivu=1&kieli=246


Seuraava