Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2009.
Seuraava

Uusien tuotteiden ilta !  1

Kävin kaupassa ja innostuin kokeilemaan tavoista poiketen harvinaisen paljon uusia tuotteita mitä en ole ennen kokeillut. Kävin kahdessa kaupassa ja toisesta tarttui mukaan tonnikalaa ja purkkaa. Tonnikalapurkeista valitsin niitä mitä en ollut ennen kokeillut eli mukaan tarttuivat tonnikalaa chilissä, persiljassa sekä sitruunassa & pippurissa. Mielenkiinnolla uusia makuelämyksiä odotellen.

Sitten ostin ekan kerran turkinpippuripurkkaa sekä uutta blue icebergs vicks-purukumia jota jo ehdin maistaakin. Tämä olikin jo todella jotain ihan uutta sillä luulin ensin että olin ostanut yskänkarkkia. Se oli aluksi kova ja kuin karkkia ois syönyt. Ehdin jo epäillä ettei tää ookaan purkkaa.. mut sitten piakkoin se pehmeni ja arvasin mitä tuleman pitää että purkkahan se sieltä alta loppujen lopuksi paljastui.. kokeilkaahan !

Oli niin pehmeitä ja tuoreen näköisiä paahtosämpylöitä etten voinut olla ostamatta. Huomenaamuna taatusti pistän paahtimeen nams.. =) Salmiakkimix-pussinkin ostin jossa on klassisia erilaisia salmiakkeja. Myös suklaalajitelman hankin jossa on 8 eri suklaata. Pandan lakumix-pussi tarttui myös mukaan sekä ennen korkkaamatonta Linessa-kevytjugurttia.

Kaiken kaikkiaan ostin tosi terveellisesti vaikka mukana muutamia herkkujakin oli. Dieetti on alkanut, mutta en ajatellutkaan herkutella joka päivä ! =) Pikkuhiljaa tai sitten mässäilypäivänä paljon kerralla ajattelin nautiskella nuo rasvaisimmat ja sokerisimmat tuotteet.

Tänään oli jälleen todella sosiaalinen päivä. Monen eri henkilön kera tuli taas juteltua. Milloin musiikista, milloin tietokoneista ja tulevista lähiseudun tapahtumista. Näin myös jotain erittäin kaunista eli jotain kivanoloista naista tietty =)

Ajattelin ottaa yhdestä kaveristani vähän mallia jonka kanssa harrastan toisinaan aina liikuntaa. Hän on minun ikäluokkaa ja huomaa että on hyvään kuntoon päässyt. Eipä ihmekään kun kertoi miten montaa lajia käy jatkuvasti pelaamassa.. pitääpä palauttaa itsellekin mieleen nuo nuoruudenpäivät ja alkaa tosiaan harrastamaan enemmän taas. Joku kesä tässä tuo kamuni olikin huomattavasti paljon tuhdimmassa kunnossa, nyt huippukunnossa posket ja vatsa tiptop kuten itsekin yleensä viimeistään aina dieetin jälkeen.. =) Eli hyvä motivaattori tuli nyt tuosta kamustani !


Paffin tarina !  1

Internetpelimme täyttävät 10 vuotta

Internetpelimme näkivät päivänvalon 10 vuotta sitten. Suuriin 3. joulukuuta 2009 pidettäviin juhliin on nyt aikaa kymmenen kuukautta. Syntymäpäivää juhlitaan Pafilla tästä lähtien joka kuukausi pelitarjousten ja hienojen voittojen muodossa.
Toimitusjohtajamme Lars Porko on ollut mukana koko runsaan 40-vuotisen pelitaipaleen ajan, joka alkoi Pajatsosta ja laajeni internetpeleihin 10 vuotta sitten. Paf avasi internetpelitoimintansa 3. joulukuuta 1999 ja ensimmäinen netissä pelattava peli oli vedonlyönti.

Paf alkoi 1990-luvun alkupuolella katsella ympärilleen ja etsiä uusia pelitoimintamuotoja ja -alueita turvatakseen yleishyödyllisiin tarkoituksiin Ahvenanmaalla jaettavat nettotuotot. Uhkakuvat katoavasta taxfree-myynnistä, alusten ulosliputuksesta ja EU-jäsenyydestä edellyttivät uusia panostuksia tulevaisuuteen. Suomalainen Veikkaus aloitti vedonlyöntipelit vuonna 1993. Pafilla oli tuolloin yksinoikeus kyseiseen pelimuotoon Ahvenanmaalla. Paf yritti saada aikaan yhteistyösopimuksen, mutta neuvottelut Veikkauksen kanssa eivät johtaneet mihinkään.

Rajaton Eurooppa
- Internetpelimme syntyivät todellisuudessa jo silloin, mutta niitä ryhdyttiin toteuttamaan vasta 1996, jolloin meille selvisi, mitä pelitoiminta rajattomassa Euroopassa toisi mukanaan. Pafin internethankkeen aloitusvaihe venyi kuitenkin pitkäksi ja oli teknisesti hankala, ennen kuin koko pelitoiminta saatiin pyörimään netissä joulukuussa 1999, Porko kertoo.
- Täytyy todeta, että internetpelien kehittäminen ja järjestelmän rakentaminen tuli uskomattoman kalliiksi, mutta on kuitenkin ollut kaiken sen rahan arvoista, hän lisää.

Pelijuhlaa joka kuukausi

Syntymäpäivään eli kolmanteen joulukuuta on nyt kymmenen kuukautta aikaa. Sinä aikana aiomme viettää koko joukon synttärijuhlia, itse asiassa joka kuukausi varsinaiseen syntymäpäivään asti.
- Ensin haluamme julkistaa juhlalogomme, jota käytämme koko juhlavuoden 2009, Pafin PR-päällikkö Krille Mattsson kertoo.

Paf tarjoaa asiakkailleen joka kuukausi syntymäpäiväänsä asti juhlatarjouksia ja mahtavia voittoja!

Loppuun muutama kymysys >
Oletko pelannut koskaa PAFfille ?
Oletko ollut tyytyväinen sen tarjoamiin pelimahdollisuuksiin ?
Entä ovatko kertoimet tyydyttäneet ?


Sekalaista parin viime päivän ajalta..  1

Tänäänkin sai ilmaista sapuskaa, tällä kertaa valitsin kerrosaterian. Dieetin alku vähän viivästyy tai ei sittenkään koska empä oo pahemmin muuta tänään syönytkään. Eilen sama homma, jumalattoman iso kebab-kääre piti nälän poissa todella pitkään..

Otin tänään pitkästä aikaa vähän juoksuaskelia kun kävin kiskalla veikkaamassa ja meinasi tulla vähän kiire, mut hyvinhän sitä lopulta ehti =) Kävelylenkkejä alan tekemään taas pikkuhiljaa pitkän tauon jälkeen. Katsotaan miten kova motivaatiotaso syntyy tällä kertaa tuohon kehon muokkaamiseen ? Ihan tarkkaa tavoitetta en ole vielä asettanut, mutta uskon että pian mennään taas ja lujaa.. myös kohti sitä tavoitetta josta tulee toivottavasti riittävän haastava ja kova. Ompahan taas jotain tavoittelemisen arvoista.. =)

Kyl mulla tuolla kylillä näyttää olevan melkoinen määrä tuttavia kun oikein ajattelee vaikka se nuoruuden aikainen kaveripiiri on käytännössä kokonaan kaikonnut täältä. Sen totesin eilen n. puolen kilsan matkalla kun palasin kurssinvetäjän ja kurssikaverin kanssa syömästä. Sai olla koko ajan jollekin moikkaamassa kun joka kulman takaa tuli joku tuttu jostain työpaikasta tai jostain muusta yhteydestä, strange ! =D

Muutenkin tässä viimeisten päivien aikana on saanut tutustua varsin paljon uusiin ihmisiin ja saanut puhua kyllä ihan riittämiin ! Juu, olenhan minä suhteellisen sosiaalinen ihminen vaikka tietyn välimatkan tykkäänkin yleensä pitää ihmisiin. Ja sehän ei tarkoita etten olisi avoin ja ulospäinsuuntautunut. Se on kuitenkin himpun verran eri asia.

Tietty vähän vedonlyöntiäkin tähän.. =p Tiistailta osui hyvä tupla Reading 2 & Norwich 2(lähellä viiden kerrointa oli tuon toisen kohteen kerroin). Keskiviikkona mentiin pienemmillä ja varmemmilla kertoimilla kun hyödyin sekä Hokin että Tottenhamin kotivoitosta. Pitihän se kokeilla tänään tuota herkullista Lukko-Ilves tasuria mut maalin päähän jäi.. tasurilla molemmat olisivat päässeet pudotuspeleihin jos Lukko olisi vielä voittanut jatkoajalla tai rankkareista mut näin ei käynyt tällä kertaa. Nyt jännätään Ruotsin ja Sveitsin lätkän pudotuspelejä..

Ja loppuun deezer.comista. Opettelin vähän muitakin toimintoja siinä kuin pelkkää soittolistojen tekoa mitä olenkin jo paljon ehtinyt harrastaa sekä tietty musiikin soittamista. Tein top 5 bändi sekä top 5 albumilistat sen pohjalta mitä sieltä nyt sattui löytymään aika impulsiivisesti. Ystävälista on mulle vielä hiukan epäselvä että miten se pelittää ? Sellaista sekalaista tällä kertaa..


Vatsa sekaisin !  1

Maha pörisee kuin viimeistä päivää eikä niin ihme koska söin päivällä ruokapaikassa mahdottoman paksun ja pitkän kebabin, huh huh.. loppu oli jo tooosi hidasta syömistä ja huh huh miten oli maha täynnä sen jälkeen, vieläkään ei ole tarvinut syödä sen koommin.. Kaiken kukkaraksi join päivän mittaan myös 2 kuppia kahvia jota en normioloissa juurikaan juo. Tiedän myös sen että saan siitä joskus vatsavaivoja. Kyllä nyt on vatsalla asiaa ja paljon kun on niin juttutuulella ! =D


Jaahas maaliskuun alkua eletään..  2

..eli vois pikkuhiljaa alkaa pudottamaan rasvakerrosta tosta luitten päältä pois ! Elikkäs nyt aletaan katsomaan vähän tarkemmin mitä sinne suuhun oikein laitetaan ja liikuntaa vähän kerrallaan lisätään. Kävelyä & onhan mul nyt toi kuntopyöräkin niin saa vähän vaihtelua jos ei aina huvita lähtee talsiin tonne ulos. Tälläsen päätöksen tein juuri nyt eli linjojen tarkkaileminen alkaa NYT !


Eilinen oli tosiaan pikku party-päivä.  1

Päivän veikkaukset tehty jollen vielä illalla innostu lyömään vetoa jostain iltapeleistä joten nyt on oiva paikka palata hetkeksi vielä eiliseen.. joo se meni boolin, pienen napostelun, seurustelun sekä omien juomien parissa tuo eilinen ilta. Aika juoksi niin kovaa, että en enää ehtinyt ja jaksanut jatkaa yhteen jutskaan pubiin kun olin melkein mutta onneksi vain melkein luvannut yhdelle kamulle tulla sinne. Noh illan saldona oli kuitenkin muutamia uusia tuttavuuksia & ihan hyvin mä siel viihdyinkin eikä siellä ees tapeltu et ihan kivaa vaihtelua tää tälläinenkin mulle hiukan harvinaisempi party-illanvietto.. =)


Seuraava