Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2008.
Seuraava

Urheiluruudun "Muistatko kun"..  1

Niin vissiin aina vain sunnuntain "loppukevennyksenä" näytetään tätä hauskaa 'muistatko kun' sarjaa jossa näytetään kaikkea mahdollista urheilun saralta menneiltä vuosilta, usein varsin kaukaakin historian saatosta. Paitsi että on hauska seurata miten urheilulajit ja sen vaatetus on muuttunut vuosien varrelta, on myös hauska katsella muitakin ilmiöitä kuten miltä maailma ja ihmisten vaatetus näytti urheilun ulkopuolellakin silloin ja silloin.

Viime sunnuntaina näytettiin pätkää tuolta rapakon takaa Pohjois-Amerikasta kun ensimmäiset suomalaiset NHL-tähdet olivat saapuneet pelaamaan sinne & vuosi oli muistaakseni 1974 tai ainakin hyvin lähellä sitä jos en väärin muista. Veli-Pekka Ketola & Heikki Riihiranta olivat ensimmäiset urhoot tuolla saralla. Pätkästä kävi ilmi että silloin tuo tappelukulttuuri oli hyvin voimissaan tuolla ja kanadalaiset että usalaiset olivat kuuluisia väkivaltaisesta pelityylistään. Pätkässä kävi myös selväksi että tuolloin ei pelitaktiikka välttämättä ollut vielä kovin korkealla tasolla NHL:ssä, ei ainakaan kuten Euroopassa, ainakin jossain täällä. No taisi kuitenkin tuo taitotaso että kovuus olla sitä luokkaa tuolla rapakon takana että vähän tasoitustakin pystyi vielä siihen aikaan antamaan muille huippumaille taktiikan myötä..

Ja mitä muita hauskoja havaintoja tein tuon ajan jääkiekosta silmällä, oli että hyvin useat pelaajat eivät tuolloin käyttäneet kypärää ja muutenkin tuo varustus oli kovin erinnäköistä kuin tänä päivänä, ei oltu silloin vielä läheskään niin "michelin-ukkoja" kuin nyt =D Oli hauska myös seurata sen aikaista kaupunkikuvaa Pohjois-Amerikasta gallupin myötä kun suomalainen toimittaja kyseli kadulla mielipiteitä Ketolasta & Riihirannasta ! Se oli lätkän historiaa se, peli on kehittynyt siitä ja kehittyy yhä, mutta historiasta on aina hyvä myös hieman tietää.. =)


Lykopeeni, polyfenolit & lutiini jne.  1

Homman nimi on tämän päiväisessä blogissani ikääntymistä vastaan taistelu ruuan avulla. Kaikkihan jo ennestäänkin varmaan tiesivät että kasviksissa, hedelmissä & vihanneksissa on paljon hyödyllisiä vitamiineja ja kivennäisaineita & muita hyödyllisiä ainesosia. Nämä vitamiinit tms. suojaavat kehoa vapaita happiradikaaleja vastaan jotka taas tuhoavat ihmisten soluja aiheuttaen pahimmillaan sairauksia ja ennenaikaista vanhemista jos ei kehosta lainkaan pidetä huolta. Yksi hyvä keino niitä vastaan on terveellisten ruokien popsiminen.

Ajankohtaisia tutkimuksia on tehty kasvisten erilaisista vaikutuksista ihmisen ikääntymistä vastaan. Tutkimustulosten perusteella niillä todellakin voi olla huomattavakin merkitys tässä taistelussa vanhenemista vastaan. Marjat kuten mustikka esim. näyttäisi parantavan ikäihmisten muistia. Pinaatti taas parantaa näköä kun liiallinen auringonvalo puolestaan taas heikentää sitä. Tomaatti taas suojaa auringolta, iho ei pala niin helposti kun popsii tomaatteja usein, kokeessa oli merkittävää hyötyä tämän suojaavasta vaikutuksesta. Ja alkoholi kohtuudella, etenkin punaviini & sen polyfenolit ovat sydämen toiminnalle ja verenkierrolle hyväksi !

Eli muistakaapas nyt sitten kaikki ottaa ensi kesänä rannalle mukaan niitä tomaatteja tai tomaattimurskaa josta saa vieläkin helpommin hyvän annoksen suoja-ainetta liiallista auringonsäteilyä vastaan ! Niin minä ainakin aion tehdä.. Ja niin älkää myöskään kuitenkaan unohtako sitä aurinkoöljyäkään.. aurinko vanhentaa ja tuhoaa soluja jos siitä liikaa nauttii eikä ymmärrä edes suojautua. Tomaatti on vain hyvä lisä pitää iho kunnossa. Niin eikä suinkaan ole pahasta silloin tällöin naukkaista myös paria lasillista punaviiniä vaikkapas hyvän seuran kera koska se on todellakin terveellistä lääkettä sydämelle ! =)



Vaihtelu virkistää  1

Reilu kaksi viikkoa kävin koneella aina töiden jälkeen kirjastossa kun oma koneeni ei ollut kondiksessa. Se olikin ihan piristävä kokemus kun tuli sitten iltaisin tehtyä aina jotakin aivan muuta kuin roikuttua koneella. Televisio-ohjelmien seurantakin oli näin paljon intensiivisempää & tuli taatusti muutenkin käytettyä tavallaan aivoja enemmän, ainakin erilaisella tavalla totutusta.

Virkistävää on myös nyt että kotikone on taas käytössä. Näin taukojen jälkeen innostus onkin aina suurempaa kun voi olla koneella milloin vaan haluaa. Positiivista kirjastokäyntien myötä oli myös lisääntynyt sosiaalisuus väkisinkin kun ihmisten ilmoilla täytyi olla kuten tosin myös tähän hetkisen hommanikin henki on eli paljon ihmisten kanssa kommunikointia.


Missivedonlyöntikohun aiheuttamaa mielikuvaleikkiä  1

Toisen kerran peräkkäin missikisoissa Suomessa saattoi vuotaa tieto ennen aikojaan jonkun kokoiselle piirille kun niin poikkeuksellisen paljon oli pelattu tuota voittajamissiä.. On se kyllä hassua, ihmiset ovat aina tykänneet lyödä vetoa kaikenlaisesta, jo kauan sitten on ollut jonkin asteista suullista uhkapeliä, myös nopat ovat todella vanha keksintö.. niin muustakin kun urheilusta on alkanut voida lyömään vetoa yhä kasvavin määrin esim. Big Brotheria ympäri maailman sekä Idolsien kertoimia liikkuu vedonlyöntimarkkinoilla.

Myös peräti julkkisten mahdollisista avioeroista tms. voi nykyisin joskus lyödä vetoa. Ajatelkaapas jos tuikitavallisten ihmistenkin avioeroista voisi lyödä vetoa.. silloin naapurit kyttäisivät toisia & kuuntelisivat tarkasti aina kaikki riidat, käsi samalla valmiina näppäimistöllä vedon suorittamista varten.. =D Niin että sellaista ajatusleikkiä tänään..


Suomalainen kauhu vielä lasten kengissä  1

Niin, luin tässä yksi päivä artikkelin jossa käsiteltiin niitä varsinaisia suomalaisia kauhuleffoja. Niitä ei muuten olekaan paljoa olemassa, tiesittekös sitä ? Muistini mukaan kokonaista 7 kauhuleffaa on suomessa tähän päivään mennessä tehty. Tietysti jos Renny Harlin laskettaisiin mukaan olisi muutama enemmänkin mutta.. tosiaan eka kauhaleffa taisi olla tehty joskus 1920-luvulla täällä suomessa. Ehkä tunnetuin ja tiedetyin taas on on "Valkoinen Peura". Välillä ollut vuosikymmenienkin tauko ennen seuraavan ilmestymistä. Tuoreimpia ovat olleet 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa tehdyt 2 kauhuleffaa jotka olivatkin sitten samaa sarjaa ja seuraavaa saatiinkin taas odotella tähän vuoteen asti kun Lordi meni sellaista ideoimaan..

Mutta nyt sille näyttäisi olevan kysyntää ja tarjontaa sillä nyt kappas kummaa taitaa olla valmistumassa peräti 5 suomalaista kauhuleffaa ! Tervetuloa vaan suomi-kauhulle ! =)


42.Superbowl, missikisat & muuta hörinää..  1

Kannatti valvoa viime yönä yli viiteen vaikka aamulla meninkin jo töihin.. oli meinaan sen verran jännä amerikkalaisen jalkapallon finaalikoitos eli superbowl. Nyt meinaakin jo vähän väsyttää.. taidan ottaa kohta päikkärit ! Vaikken olekaan mikään lajin asiantuntija vaan kaikkea muuta niin nyt kolmen viimeisen superbowlin nähneeni joka vuosi, alan jo pikkuhiljaa ymmärtämään säännöt.. ja mieleeni oli jo jäänyt se että tässä finaalipelissä yleensä ennakkoon altavastaaja on ollut usein vahvoilla kuten tänäkin vuonna. Yleensä se altavastaaja omaa hyvän puolustuksen ja se suosikki kovan hyökkäyksen kuten oli nyttenkin. Ja nykyaikoina monesti taktisesti hyvin pelaava joukkue vie sen pitemmän korren.. Olipas jännä peli loppuun asti ! Kyllä kannatti katsoa. Näköjään mun kannattaa veikata jatkossakin näitä itselleni hieman tuntemattomia lajeja sillä pelasin sitä yllättäjäjoukkuetta 4.40 kertoimella ja voitin ! =) Kun ennakkosuosikin kerroin oli vain vaatimaton 1.10. Näköjään vuodesta toiseen kannattaa pelata sitä ennakkoon altavastaajaa tässä finaalissa jolla on kivikova puolustus.. nyt jos alkaisi seuraamaan peräti jo itse kauttakin ettei vaan pelkkää finaalia aina.. ?

Noh viikonloppu oli tosi upeaa vedonlyöntiaikaa myös muutenkin. Harmi en niin panostanut mutta pääasia että voittoa tuli suhteessa kuitenkin & asiantuntemuksesta hyvä mieli. Aavistin mahtavat lähes 6 kertoimen kotivoitot Espanjassa Almerialle & Italiassa Sienalle. Tilastoni kertoivat että nyt tässä vaiheessa kautta kannattaa pelata noita. Myös Fulhamin kotivoitolla tienasin vähän. Aijai kun nuo 4 peliä olisi pelannut kaikki ristiin järjestelmällä kertoen kaikki keskenään. Ei olisi paljoakaan tarvinut rahaa laittaa ja olisi tullut satasia.. no jatketaan samaan malliin ja maltillisesti niin kyllä se hyvä tulee.

Missikisatkin taas käytiin & tietysti ne piti katsastaa ! Mitä sitä kisaa nyt suotta lopettaa, ainahan kauniit naiset kiinnostavat ja tulevat kiinnostamaan ! Perinteitä kunnioittaen siis.. oma suosikkini ei valitettavasti päässyt edes 3. joukkoon, ehkei hän ollut sitten niin missityyppiä ? Mutta mielestäni tämä numero 8 Marielko se oli niin oli ylivoimaisesti säteilevin kaunotar joka näytti aivan joltain syötävältä ! =D

Meinasin viikonloppuna lähteä viihteellekin mutta päätin sitten kuitenkin että kun oon päässyt vauhtiin nyt tossa puntinnostossa niin treenataas 3 päivää putkeen ja pidetään sitten vähintään 2 lepopäivää kun työviikko taas alkaa. Nautin taas kovasti treeneistä ja kiva kun nyt toi unirytmikin on automaattisesti kunnossa johtuen töistä lukuunottamatta viime yötä ja matsia..


Tuto-Sport & Bundesliiga palaa tauoltaan tänään !  1

Aavistin että nyt kun Tamminen on Sportin valmentajana & keskinäiset kiistakumppanit vastakkain Tuto Turusta ja Vaasan Sport että se voi päättyä kyllä ihan miten tahansa. Haistoin Tuton kotitappion, ne eivät tolla mestistasolla nykyään juuri kyllä kotonaan häviä, mutta nyt oli tilastotappion aika pitkän voittoputken jälkeen ja paha vastustaja + sytyttävä valmentaja vastassa. Ja kun yli 4 kertoimella pääsi pelaamaan ja vieläpä sinkkuna niin.. mutta tiukille se meni, aivan uskomaton loppukiri oli Sportilla.. hyvä niin ! =)

Jaahas ja Saksassakin on taas täysi tohina päällänsä jalkapallossa joulutauon jälkeen. Itse asiassa se palasi tauolta jo eilen yhden ottelun verran pääsarjan osalta, tänään kuitenkin on se pääpäivä jolloin pelataan useampikin ottelu. Myös vedonlyönnillisesti kiinnostavaa, aion ainakin 2 peliä sieltä tänään pelata & katsoa urheilukanavan pelin !


Tietovisa & toissayön uni  1

Tänään tuli kyseltyä monenlaisia kysymyksiä ihmisiltä & jäi paljon mieleenikin niitä joten esitän tässäkin yhden johon saatte nyt sitten vastata ! Eli :

Kuinka paljon aikuisen ihmisen pää painaa ?
a) 2 kg
b) 4 kg
c) 6 kg

Näin kummaa unta toissayönä, eilen en blogiini sitä vielä muistanut lisätä, mut tehdäämpäs se sitten nyt ! Olin olevinaan menossa Helsinkiin ja sitä kautta ulkomaille, mutta heräsinkin juovuksissa jostain ihan muualta. Kysyin sitten ihmisiltä että missäs ihmeessä mä nyt oikein olen ? Ja sain vastaukseksi että Uusikaarlepyyssä ! =D En ole siellä koskaan käynytkään enkä tajua miksi se kummitteli unessa kun en tiedä siitä kaupungista oikeastaan yhtään mitään. =D


Seuraava