Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset joulukuulta 2007.

Viikonlopun vedonlyönnit.  1

Lauantain melko vaikeassa vakiossa oli melkosen hienosti 11 oikein. Systeeminä oli 7+0. Pientä jossiteltavaakin jäi toki parin suotuisan lopussa tapahtuvan muutoksen lisäksikin. Nimittäin tuo Bolton johti jo vieraissa otteluaan 1-2 ja olisi entisestään vaikeuttanut riviä jos olisi voittanut & kun mulla sattui olemaan siinä kohteessa Man Cityä vastaan vielä rohkeasti varma kakkonen.. Toinen mikä oli liikaa tietämykselle oli Watfordin notkahdus taas kerran yllättävästi. Noh joku toinen viikonloppu pistetään vielä paremmaksi !?

Lauantaina sai myös hyviä osumia yksittäisvedoissa. Haistoin tälläisiä :

Hertha-B.Munchen x
Tottenham 2
Q.P.R.-Wolves x
Coventry-Soto x
Preston 2
Tshekki-Suomi x
Lyon-Nice x
Ja usein Nhl:ssä tasan keskenään pelaavat :
Philadelphia-Carolina x
Edmonton-Vancouver x

Pieni harmitus oli etten Salamoihin tarpeeksi luottanut Hokkia vastaan vaikka eka katsoin että tuossa vois olla hyvä yllätyskohde, mut jätin sitten pelaamatta. Centrebetillä olisi kerroin ollut ainakin peräti 8.00 !

Lauantain jälkeen jäi sen verran kovat järjestelmät kesken, että pientä tärinää oli havaittavissa sunnuntain suhteen. Tein taas kerran ahneuksissani sen virheen että pelasin tarpeettomasti vielä lisää noita sunnuntain kohteita joihin olin jo la satsannut. Sunnuntai meinaan ei ollutkaan enää yhtään niin hyvä päivä kuin lauantai. Muutama hyvä osuma sieltäkin etenkin taas vakioon, nyt siis sunnuntain vakioon, mutta pari-kolme oleellista satsattua kuin petti sunnuntailta niin ei päässyt niin juhlimaan niitä lauantaina alotettuja rivejä.

Mut sunnutain parhaat osumat olivat kuitenkin :

Empoli-Genoa alle 2,5 maalia
Sampdoria-Fiorentina x
Valladolid-Sevilla x
Besiktas 1
Kayserispor 1

Ja ne pahimmat hudit :

Atalanta-Palermo x
Bordeaux 1
Cagliari-Inter x
Osasuna 2(yllätyshaku rohkeasti)
Getafe-Villarreal x

Sunnuntain vaikeassa vakiossa oli 8 oikein taas 7+0 systeemillä. Haistoin Murcian esim. mutta liian rohkeasti hain paria varmaa tasapeliä kuten kohteeseen Atalanta-Palermo. Jäljillä olin, muttei riittävästi. Oli vaikea rivi varmojen etsimiseen näin jälkikäteen voi todeta.

Maanantaina odotin järjestelmävetojen lopullista ratkeamista nojaten Kaiserslauternin vierasvoittoon. Se olisi tuonut vielä sunnuntain hudeista huolimatta varsin hyvän tuloksen. Vuosien varrella on tullut viisastuttua että kannattaa huippuriveihin etsiä ne parhaat kohteet koko viikonlopulta eikä vaan yhdeltä päivältä kerralla. Tällä kertaa odotusta loppuun asti ei kuitenkaan palkittu sillä tuostakin tuli huti. Odotukset olivat korkealla kun Kaiserslautern ei ollut hävinnyt Fc Kölnille ainakaan viimeiseen 18 otteluun ! Mutta nyt se ihme sitten valitettavasti kävi. Kaiseri oli voittanut 9:stä viime vieraspelistään Fc Kölniä vastaan peräti 7 & kun kerroin oli peräti 5.50 luokkaa niin olihan se kova peli-idea. Mutta nyt jälleen uuden listan kimppuun !



Aamun tunteina.  1

Joo kävi kuten arvelinkin eli "sammuin" eilen heti pelin jälkeen tai jos tarkkoja ollaan niin kesken peliä, 1 maalin 3:sta sentään ehdin nähdä, noh onneksi kooste kaikista mestareiden liigan maaleista tulee ihan kohta ! Mutta heräsin sitten jo aivan liian aamusta, yritin jatkaa nukkumista muttei onnistunut heti joten aloin puuhaamaan paperihommia sillä tämä tyyppi on sellainen jolla ei koskaan "työt" lopu kesken etenkään ne omat. Ostin eilen pitkästä aikaa myös vähän alkoholia, joten aattelin samalla myös hieman rentoutua. Muutama tuli sitten otettua aamusta tällei poikkeavasti & sitten myöhemmin sainkin unen päästä taas kiinni kun oli lievästi humaltanut rentoutunut tila.

Vielä ei ole tullut puhelinsoittoa lisääntymisestä, mutta se voi tulla aivan milloin tahansa eli aika odottavat fiilikset juuri nyt monessakin mielessä.. =)


Hyvä päivä !  1

Olen tyytyväinen tähän päivään, olin kirjoittanut paperille pitkän listan asioita joita pitäisi hoitaa & sain suurinpiirtein melkein kaiken hoidettua hieman ennakoitua nopeammin eli jo tämän päivän aikana. Voin olla suhteellisen ylpeä nyt itsestäni, että asiat ovat suhteellisen hyvin kun välillä ne olivat hieman rempallaan ilman kunnollista kontrollia.

Eikä se iltakaan yhtään himmentänyt päivän ahkeruutta & energiapuuskaa sillä sain juuri äsken taas lisää virtaa kuullessani että siskopuoli on juuri nyt menossa kohti sairaalaa synnyttämään(ja tällä kertaa lähdössä oli vihdoinkin jo tosi kyseessä ettei enää mikään vikahälytys) ja vauva syntyypi tänään tai huomenna. Ihmeellinen ja jännä juttu, toivottavasti kaikki menee hyvin & tästä tulee suuren ilon ja juhlan yö ! =)


Härkää sarvista !  1

Katselin tätä keskusteluohjelmaa tänään & se oli hyvä ratkaisu. Sillä se antoi taas kerran huomata että millaisia kaikenlaisia vaikeuksia ihmisillä voikaan olla. Ja se opetti myös sen että kannattaa ajaa myös niitä asioita mihin vakaasti uskoo sitkeästi eteenpäin kaikesta mahdollisesta vastuksesta huolimatta ! Päätetääs tässä nyt jokainen itse kukin tämän blogin lukija ja minä, että minä osaan, minä pystyn & minä uskon omiin asioihini enkä koskaan luovuta ! Sillä ihminen on luonteeltaan hieman peruslaiska ja ilman vastoinkäymisiä & elämänopetuksia siitä ei olisi juuri mihinkään.


Metal top 10 videos.  1

Viikko sitten julistettiin tälläinen lista Headbanger's Ballsissa johon pystyit vaikuttamaan äänestyksellä. Kai nämä sitten olivat nimestä huolimatta kuitenkin ihmisten mielestä enemmän ne erityisen hyvät biisit kuin hyvät videot käsittääkseni, mutta tässä kuitenkin se lista :

1)Dio : Holy Diver
2)Slayer : Seasons in the Abyss
3)Iron Maiden : The Number of the Beast
4)Guns & Roses : Welcome to the Jungle
5)Black Sabbath : Paranoid
6)Mötley Crue : Looks that kill
7)Led Zeppelin : Black Dog
8)Metallica : From whom the bells toll
9)Sepultura : Inner self
10)AC/DC : Highway to Hell

Hienoja bändejä ja legandaarisia biisejä paljon siitä ei käy kiistäminen, mutta oma lista tietenkin olisi hieman toisennäköinen ja eri järjestyksessä & eri bändejäkin olisin vielä voinut nostaa listalle.. mut ihan hieno lista kuitenkin.

Itsellä tuli tällä kertaa etenkin tosta Sepulturan biisistä hieno muistorikas fiilis, muistan kun 90-luvulla ihastuin tohon Sepulturan "Beneath the Remains" levyyn missä "Inner self" biisikin on, niin pirun kova ja nopeaa alusta loppuun, voi hemmetti miten kuuntelinkaan tota levyä, muistan talviset maisemat, korvalappustereot & Sepulturan musiikin eli hienon pyhän kolminaisuuden.. noina samoina aikoina oli kova sana myös Carcassin "Heartwork"- levy. Myös Sentencedin "North from here"-levyä tuli silloin kuunneltua noina samoina aikoina 90-luvun alku/puolivälin paikkeilla. Muistan myös kun tuli nauhoitettua kasetille kaverin luona juuri noita äänitteitä.. Ja kuinkas sattuikaan että juuri nyt tulee tolta kovalta Carcass-levyltä biisikin telkkarista..


Sirkus & Kummeli Retro.  1

Päivän blogin tai oikeastaan jo myöhäisillan blogin aiheena on tällä kertaa vaihteeksi taas telkkariohjelmat. Tänään onkin tullut katsottua jostakin syystä melkoisen paljon tv:tä. Sivuutetaan nuo urheiluohjelmat sanomalla että olipas Cup-rikas viikonloppu, oikea finaalicup-v-loppu. Tosin katsoin kokonaan ihan sarjapelejä vaan, mutta urkkaruudusta tuli Cupien koosteet kyllä myös nähtyä..

Niin mutta siihen varsinaiseen asiaan. Satuin katsomaan ensimmäistä kertaa tuon "Sirkus"-ohjelman kokonaan alusta loppuun. Olin jo vähän aikaa tiennyt että tuollainenkin tosi-tv sarja on olemassa. Aiemmin olin vilaukselta siitä jotain nähnyt. Melko hauskaa viihdettä se tämäkin, julkkikset sirkustemppuilijoina joita sit pudotetaan pikkuhiljaa pois.. Ois siistiä oppia itsekin jotain tollasta kuten vaikkapa siltojen reunuksia pitkin tasapainoilua =D Vitsi vitsi, ehkä turhan vaarallista jos pudotusta olisi kovin paljon.. mutta ihan sistiä ois kyllä oppia tasapainoa kävelemällä jotain tosi ohutta juttua pitkin kuten ohjelmassa nuoralla tasapainoilua.

Tuossa Kummeli Retrossa oli yks aivan mainio juttu ! Oon aatellut itekin tota rahanvaihtohommelia asiakaspalvelun yhteydessä että jos ei saakaan oikeaa summaa takaisin ja siitä tulisi kauhea riita ! =D Tässä kyseisessä tapauksessa kahvi & suupala maksoivat 8 mk & kuluttaja maksoi 1000-lappusella ja sai 2 mk takaisin.. ois aika paha tosielämässä vaikka nyt onkin jo eri aika eli euroaika.. x)


Ammattiveto.  1

Törmäsin pitkästä aikaa yhteen kamuun jonka kanssa tulee perinteisesti aina vaihdettua kuulumiset vetorintamalla eli miten on osunut pitkävedot tms. Kuulin sellaisesta vihjepalvelusta mitä en ole ainakaan aiemmin pannut merkille. Ilmaisvihjekin siellä kuulemma ainakin 1 per viikko olisi. Chicago-Anaheim 2 2.20 oli nyt vihjeenä joka pelataakin tänä yönä, no minua se ei sinänsä auttanut sillä olin jo ehtinyt pelannut sitä ! =D Perusteluina perinteisesti Anaheim pärjää tolle joukkueelle varsin mainiosti, tilastot puhuvat puolestaan.. ja yks tärkeä ukko palaa vissiin kokoonpanoihinkin & muutenkin Anaheimille tähän paikkaan tuntuu sopivalta voitolta kun tuo alkukausi ei ole ollut niin kovin vahva.

Vihjepalveluiden käyttäminen on ihan perusteltua jos ei tajua mitään urheiluvedonlyönnistä & myöskin silloin kun se todellakin tuottaa voittoa ja sille on todisteet sekä helpottaakseen urakkaa jos ei jaksa niin ottaa selville joukkueiden kokoonpanoja kun esim. v-loppuna on aina muutenkin niin iso urakka selvittää edes mitä kaikkia pelejä lukuisista otteluista ensinkin aikoo pelata, saatikka että olisi kovin paljoa yksityiskohtaista tietoa matseista ja kokoonpanoista. Monesti on tuurista kiinni, jatkaako vihjepalvelujen käyttöä. Jos sattuu tulemaan mukaan juuri voittoisilla kierroksilla, riittää kyllä rahaa sekä pelaamiseen että vihjeisiin sitten heti isojen voittojen perään. Monesti vaan voi käydä niin että pelirahat jäävät sitten vähiin kun pitäisi vihjeistä jo maksaa & pelirahat voivat näin ollen jäädä sitten turhan pieniksi jos vihjepalvelu ei tuota heti tulosta.

Tein tossa samalla ekan uuden vuoden lupauksen tuon kohtaamisen ansiosta. Kun olen itse varsin impulsiivinen ja kärsimätön pelaaja että elän enemmän hetkessä kuin pitkäaikaisissa tuloksissa niin ajattelin vuodeksi 2008 tehdä selkeät tilastot tuloista ja menoista koko vuoden 2008 urheiluvedonlyönnin osalta sekä kioski että nettipelaaminen eri vedonlyöntiyhtiöineen ja pitkävetoineen ja vakioineen kaikki aion laskea mukaan. Katsotaan sitten mikä on koko vuoden tulos !

Itselleni tarvitsen todella pätevän vihjepalvelun sillä tiedän itse jo niin paljon vedonlyönnistä, etenkin tilastotiedot ovat hyvin hallinnassani, kokoonpanotietoja ja voimasuhteisiin voisin tarvita vähän apua & ylikertoimia tykkään ehdottamasti pelata !

Mut tässä tämä uusi tuttavuus josta nyt voi olla jotain apua ainakin ilmaispalveluineen :

www.ammattiveto.com


Hyvää Itsenäisyyspäivää !  1

Ilmeisesti Itsenäisyyspäivän kunnniaksi näin toissayönä unta sodasta. Olin itse siinä sotilaana ja uni oli varsin elävän tuntuinen. Pelotti aika lailla kun pommikoneet saapuivat taivaalle ja pudottivat räjähteitä ja ei oikein tiennyt aina että pitäisikö maastoutua vai juosta vielä vähän matkaa parempaan paikkaan maastoutumaan !? Piti sitten kaivaa unikirjakin ja selvittää mitä sodista kertovat unet kertovat. Tämän kirjan mukaan sota on sisäisen ristiriidan tunnus. Sotauni voi viitata omakohtaisesti elettyyn traumaattiseen kokemukseen. Pommihyökkäys viittaa tuhoisiin ajatuksiin, pakkomielteisiin ja vaarallisiin mielikuviin. Punaiset lentokoneet, jotka pudottavat pommeja, tarkoittavat seksuaalisväritteisiä mielikuvia, jotka uhkaavat tietoisuuttamme. Noh tulihan se sieltä, tosin en muista että oliko ne koneet punaisia.. ? =p Jos taas itse osallistut sotatoimiin joten olikin, on se merkki mahdollisuudesta selvitä nopeammin ristiriitatilanteesta. Niin sotilaat tosiaan edustavat pakkomielteitä & niitähän mulla tunnetusti aina riittääkin.. =D

Joo Linnan Juhlien vastaanotto tuli tuossa äsken katsottua. Tanja Saarela oli varsin hehkeä & hauskoja oli parit jossa nainen oli selvästi pitempi kuten Räikkösellä esim. Oli siistiä myös että Timo Rautiainenkin oli kutsuttu, Eicca & jokunen muukin uusi muusikkovierailija. Ja hyvä juttu että urheilijoista joitakin lentopalloilijoitakin oli päässyt vierailulle ansaitusti. Ennen kuin ehdin telkkarin ääreen olin tossa vähän saunomassa ja söin sitten hyvin suomalaisittain tänä sopivana ajankohtana hernerokkaa & pannukakku että tuli melkein ähky.. =p


Jouluvauvaa odotellessa..  2

Kävin katsomassa rakkaan siskopuoleni & maha-asukkinsa vointia.. =) Jännää on, uusi ihminen putkahtaa hetkellä millä hyvänsä. Tuskin menee Jouluunkaan asti näin kertoo tämän hetken ennuste. Alunperin piti mennä vähän kauemminkin mutta onneksi vauva on jo varsin kookas ettei sinänsä liian aikaisin tule pois lämpimästä. Niin voipi olla ja todennäköisesti onkin että Jouluna onkin sitten yksi uusi tyyppi kuvioissa ! =D