Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään kirjoitukset tammikuulta 2008.

Karjalan kunnailla  1

Olen alkanut seuraamaan tätä kotimaista Emmerdale-tyyppistä sarjaa. Ensin katsoin enemmän sivusilmällä mutta nyt olen jo sen verran koukkuuntunut että katon kyllä jos olen vaan siihen aikaan tv:n äärellä. Eritoten tässä sarjassa viehättää tietty realistisuus. Suomalaiset miehet ovat todellakin usein juuri tuollaisia kuten siinä näytelläänkin. Ei olla niin yltiöromanttisia parketin partaveitsiä jotka aina niin pussaisivat ja puhuisivat ylimääräisiä. Enemmänkin touhutaan niitä omia juttuja ja sitten huomataan ne naisetkin kun ne omat alkavat olla jo vaarassa kadota muitten syliin =D


Sopimuspaperia täytellessä..  1

Joo sain nyt sen harjoittelupaikan mikä oli mielessä jo viime vuoden lopulla. Työilmapiiri vaikutti todella miellyttävältä ja tuonne onkin varmaan aina kiva herätä töihin. Tienaa nyt sentään vähän paremmin kuitenkin kuin pelkästään työttömänä vedonlyöjänä. Pitäähän sitä pikkuhiljaa kattoa jotain sivubisnestä tolle urheilun seuraamiselle ja sijoittamiselle =P Toinen hyöty on tietysti arvokkaan työkokemuksen kasvattaminen & varmistaminen että olisiko musta ko. alalle ihan uravalinnaksi asti.


Game of the name.  1

Löysin tossa yks aamu hauskan pelin radio Novasta johon voi soittaa ja tavoitella 200 euron pottiakin siinä samalla. Ei mikään kauhea summa, mutta viihdyttävä peli kyllä. Joo muutamana aamuna on tullut sitä kuunneltua jos olen ollut jo hereillä tai vielä hereillä =D

Peli menee siis sillä tavoin että ohjelman juontaja luettelee kotimaisten ja ulkomaisten tunnettujen henkilöiden sukunimiä & sinun pitää sitten sanoa oikeat etunimet niihin. 20 sekuntia aikaa ja 4 pitää mennä oikein ja pääset onnistuessasi jatko-osioon jossa pääset tavoittelemaan sitä 200 euroa tai voit lopettaa jo tuohon alkukyselyynkin ja ottaa pienemmät rahat siitä palkinnoksi. Sillä menetät kaikki jos jatkopeli ei onnistukaan enää. Vois yrittääkin soittaa joku aamu sillä aika hyvin nuo kuuntelemani aamut olisin tiennyt.


On ihan kiva olla suht inhimillinen ihminen.  1

Satuin katsomaan sunnuntaiaamusta neloselta vähän eläinohjelmaa & varsin vaarallisista eläimistä vieläpä. Ensin oli krokotiileja & sitten valkohaita. Ihan mielenkiintoista ja nämä nykyajan eläinohjelmat ovat jo niin tasokkaita että niistä eläimistä ja niiden käytöksestä oppii jo todella paljon. Melkosia tappajia molemmat. No ne tappavatkin aina vaan syödäkseen. Me ihmiset taas valitettavasti joskus muutenkin. Mutta silti on kiva olla ihminen jonka ei ole pakko tappaa syödäkseen vaikka kyllä se lihakin maistuu..



Elämän hallitsevia vaiheita.  1

Kaikilla meillä on erilaisia vaiheita & kiinnostuksen kohteita elämän varrella. Ajattelin kertoa itselleni tärkeitä jutskuja ja vaiheita tähän blogiin ! Kuulun myös niihin ihmisiin jotka kiinnostuessaan jostain tosissaan tutkivat aiheen useimmiten perinpohjin. Lieveilmiönä tästä omistautumisesta voi sitten koitua joskus ongelmia joko muiden asioiden kustannuksella tai sitten suoraan kiinnostuksen kohteista.

80-luku etenkin JALKAPALLO-suuri rakkauteni jo pienestä pitäen, rakastin yli kaiken pomputtelua ja kikkailua, nyttemmin rakkaus siirtynyt enemmän sinne urheiluvedonlyönnin puolelle.

80-90-luvun vaihde etenkin DARTS-aijai tätä on viskottu joskus tosi paljon, hyvin hallitseva juttu ollut ja vienyt paljon aikaa. Parhaimmillaan taisin olla juuri tossa 90-luvun alussa ennen kuin aloin kiinnostua punteista enemmän.

80-luku TIETOKONEPELIT-1986 sain commodore 64:sen kesällä synttärilahjaksi ja se oli menoa se.. ensin jalkapalloa kentällä sitten koneella, sitten taas kentälle ja koneella muuta urheilua, taas kentälle & sitten välillä muitakin pelejä..

90-luku PAINOHARJOITTELU-halusin muuttaa kehonrakennettani & hankkia itseluottamusta salilta. Tykästyin heti, miinuspuolena etten koskaan ole kysynyt mitään apuja asiantuntijoilta, mitä nyt lukenut lehdistä ja oppinut itse mikä ei välttämättä ole ollut järkevää jatkuvan kehityksen kannalta. Mutta enemmän harrastuspohjalta joskin elämäntapana tässä on menty vaikka välillä oli jo melkoinen into kehittyäkin mutta kun ei oo niin lahjoja tähän eikä enää oo jaksanut ottaa niin tosissaan tätä juttua. Tyytyväinen kuitenkin kehonmuutokseen mikä tulikin jo varsin pian kun aloitti.

90-luku ASTROLOGIA-jotenkin heti huomasin et tää on mun juttu. Osaan tehdä karttoja ja tälläkin itse oppineella kokemuksella osaan jo aika hyvin tulkita ihmistä nähdessään hänen syntymähetkeen perustuvan karttansa. Koska psykologia ja ihmisten käyttäytyminen on aina kiinnostanut minua, tämä on hyvä tapa yrittää ymmärtää itseään ja muita. Ihan höpöä tuskin tämä aihe on kokemusteni perusteella.

90-luku PORNO-"synkkä" salaisuuteni on että mulla oli 90-luvun loppua kohti mennessä jo melkoinen pornokokoelma ! =D Myös tämä aihe aiheutti lähes pakkomielteisen kiinnostumisen.. Muistan kun ammattikoulua vähän aikaan käyneeni silloin funtsittiin poikien kans vähän filmien lainausta ja kun normaalisti niillä oli ihan normaali lista "normaaleista" filmeistä niin mulla oli 2 listaa ja pornofilmilista se pitempi hallitsevampi ! =D Onneksi apuni alalle eivät olleet kovin isot.. muuten olisin hyvinkin voinut ajautua pornoalalle. Se olisi ollut minulle jotenkin nuorena sopiva ala. Ei rasittavia liikoja tunteita tai liikaa ajattelua. Mut eipä tarvi vanhempia pakoilla kun en tonne mennyt..

90-2000-luvun vaihde-KÄVELYLENKIT-kun alkoi tuo urheilun harrastaminen vähetä paitsi punttien merkeissä niin oli hyvä ottaa kävelyt mukaan harrastuksiin. Pääsyy niiden aloittamiseen oli kuitenkin puntinnosto ja dieetit joista olin lukenut bodaus-lehdistä. Halusin itsekin kokeilla niitä ja parhaimmillaan rasvaprosentti olikin juuri tossa 2000-luvun vaihteessa joku 5,jotain. Opin nauttimaan kävelystä myös muutenkin ja välillä myös koira ja yksi tyttö oli kivana vaihteluna kuvioissa. Kolmisen kertaa oon melko tosissaan ehtinyt dieetata. Nytkin voisi jouluna kertyneitä kiloja vähän karistella pois !

2000-luku URHEILUVEDONLYÖNTI-kyllä olin jo aiemminkin pelannut etenkin vakiota mutta paljon amatöörimaisemmin ja kuulun myös siihen ryhmään jotka pelasivat ulkomaille SSP:lle 90-luvun alussa kun uhkapelit eivät olleet vielä sallittuja Suomessa. Mieletön määrä työtä on mennyt tämän rakkaan asian parissa 2000-luvulla monesti myös tyttöjen kustannuksella. Hyi hyi Toni paranna tapasi ! =D

2000-luku SOSIAALIALAT-vasta 2000-luvulla olen alkanut löytämään ammatteja jotka ovat ehkä lähimpänä omaa soveltuvuuttani monien hapuilujen jälkeen. Nauttinut todella paljon sekä olla lasten että vanhusten parissa mitä vähää nyt olen ehtinyt olla koulunkäyntiavustajana tai lähihoitajan hommissa. On toki muitakin kiinnostavia aloja, mutta näistä en ennen 2000-lukua tiennyt edes pitäväni. Ihmisten auttaminen on lähellä sydäntäni, se ja heti saatu kiitos työstä tekevät noista aloista erittäin miellyttävän. Omasta mummostani joka oli minulle erittäin tärkeä henkilö pitkään oli minulle suuri apu ajatellen suhtautumistani vanhuksiin.

Kunniamaininnan saavat myös :

MAILAPELIT(Pingis, Tennis, Sulkapallo)-kaikkia näitä on joskus tullut tahkottua melko kiitettävästi. Nykypäivää eniten on tennis & eilispäivää eniten pingis joka 80-luvulla etenkin oli oikein rakas harrastus.

TUNTEIDEN TUKAHDUTTAMINEN-negatiivista taas että olen oppinut tälläisen taidon jo hyvin nuoresta pitäen. Nyt vanhemmiten on välillä vähän ihmeissään jos/kun tulee liikaa positiivisia kokemuksia kerralla =D Miten selvitä näistä kaikista hankalista tunnepitoisista kohtaamisista ? Ei tottuneena pystynkö jatkuviin pitempiaikaisiin tunnemaailman pyörityksiin ?

HEAVYMUSIIKKI-ah Kiss & Wasp niillä se lähti 80-luvun puolivälin paikkeilla ja yhä intohimo jatkuu..

HIIHTO-tykkäsin 80-luvulla etenkin hiihdellä paljon, hyvää liikuntaa, mielikuvitusta käytin paljon aina lenkeillä ajatellen kaikenlaista & sai nauttia maisemista, ah ne järvenjäällä hiihdot olivat mahtavia lapsuudessa/nuoruudessa <3 =)


Jatkoaika.  1

Tällä kertaa ei ole kyse vedonlyönnistä vaikka moni voisi tuosta niin päätelläkin.. vaan kyse on suomalaisesta tv-historiasta. Yle Teema näytti yhden osan tuosta vanhasta viihdesarjasta viime viikonloppuna. Satuin olemaan tv:n äärellä ja katselin mitä uusilta omistamiltani kanavilta mahtaa oikein tulla ?

Kyse on jo sen verran vanhasta jutusta, että se oli mustavalkoinen. Jutut olivat ihan hauskoja yhä vaikka muuten olikin hieman vanhanaikaista nykyihmiselle. Helga Herala ainakin oli yksi ohjelman naurattajista, ohjelmassa oli sekä talk show osuus että sketsipätkiä ja livejuttuakin peräti Helsingin yöstä siihen aikaan. En tiedä miltä vuodelta tuo jakso oli mutta Lenita Airisto(vieraana paikan päällä) että Jukka Kuoppamäki olivat ainakin silloin nuoria ! Joten on siitä jo jonkin aikaa pyörähtänyt..

Oli jotenkin hassua sukeltaa noin vanhaan aikaan jossa tv:n äärellä olevia ihmisiä viihdytettiin jo tuolla tavalla. Se oli erittäin mielenkiintoinen ja avartava kokemus, toisaalta hieman ahdistava kun elätään nyt jo niin niin kovin erilaisia aikoja, mutta kaiken kaikkiaan oli siistiä nähdä toi pätkä. Jukka Kuoppamäki lauloi nuorena hippinä Helsingin kadulta livenä hienon biisin, ei ollut aavistustakaan että hän on ollut joku hippinuori =D Melkoinen historia pläjäys, naisilla yleisesti oli huvittava sen aikainen tyyli, joka oli kyllä kovin sexy myös. Tuo palautti hieman lapsuudenkin ajan muistiin kun ajat olivat kuitenkin vielä kovin erilaiset nykypäivään verrattuna jota kautta tulikin paljon avartavia ajatuksia jostain kaukaa menneisyydestä.


Ex-Koripallotähti Pippen kävi Suomessa pelaamassa.  1

Silloin tällöin tykkään katsoa myös koripalloa. Pakkohan se on pitää kun kerran Äänekoskellakin asun =D Kun täällä on tuo koripallo ylivoimainen ykköslaji, siinä täällä ollaan aina pärjätty, parhaimmillaan sekä naiset että miehet ovat olleet samalla kaudella aivan kärkipäässä korisliigassa. Naiset ovat yhä jatkuvasti taistelelemassa mitaleista, miehet taas ovat valitettavasti pudonneet sarjaa alemmaksi. Joten onhan velvollisuus seurata ja tietää jotain koripallosta ! Oma tähtihetkeni =D siinä lajissa taisi olla 8.luokalla muistaakseni kun pelattiin "terveet ympyrät" turnausta ja voitettiin Äänekosken koulun yläasteluokkien alkuturnaus ja lähdettiin pelaamaan sitten muualle jatkopeleihin. Meidän luokalla oli yksi sen verran kova pelaaja & toinenkin koripalloa pelaava pelimies myös että niillä jo hyvin pärjättiin. Me muut edustettiin enemmän kunto & puolustuspuolta sitten. Se meidän ykköspelaaja pelasikin sitten aikuisena useamman vuoden ammattilaisena ulkomailla sekä oli yksi tärkeä lenkki miesten maajoukkueessakin pitkään. Ne pistemäärät noissa meidän peleissä ja kolmosten määrä jossain niissä matseissa olivat aivan huikeita.. Että ei kai niin ihme että edes vähän pärjättiin =D

Niin ja itse asiaan omien ikivanhojen muisteluiden jälkeen ! =D Niin toisen kerran jo ex-tähti jenkkilästä kävi näyttelemässä nykyisiä taitojaan korisliigassa, tällä kertaa kahden ottelun verran Torpan Poikien paidassa. Siitä toisesta matsista tuli tv-lähetyskin urheilukanavalta Espoon Honkaa vastaan. En muistanut katsoa sitä silloin livenä, mutta katoin jälkilähetyksenä tänään. Halusin ehdottomasti nähdä kuinka se Pippen siellä seassa pelaileepi !? Taatusti oli hyötyäkin, etenkin hän taisi nostaa joukkuetovereidensa suoritustasoa & pelasi vähän itsekin tehden muutaman korin. Etenkin levypalloissa ja blokeissa miehestä näytti olevan yhä eläkepäivilläänkin paljon apua.

Oli hyvä peli, pari Topon pelaajaa heitti melkein erehtymättömästi & Pippenin pienellä panostuksella, henkisesti varmaan hyvin suurella, kauden komeetta Topo jatkoi mahtavaa menoaan & on enää 3 voitto-ottelun päässä uudesta SM-koriksen yhden kauden ennätyksestä voittoputkessa.

Koripallo on maailmalla todella suuri laji, yksi suurimmista ja sitä pelataan miltei kaikkialla joten kyllä mielestäni tuollainen piristysruiske pienen shown kera on ihan paikallaan tänne vähän jäyhempään pohjolaan jossa tuo koripallon tasokaan ei aina välttämättä yllä aivan mahdottoman korkealla kansainvälisesti vertaillen. Joskin tässäkin lajissa piskuinen ja pieni Suomi on nostanut tasoaan. Parhaimmillaan se innostaa ainakin junnuja pelaamaan ja tähtäämään myös korkealle.


Hyvä päivä.  1

Ainakin tehokas sellainen, 9 aikoihin aamulla oli jo pyykki pyörimässä & päivä päättyi lumitöihin. Pieni ihmettely oli kyllä siinä paikallaan että kas ainiin talvisin voi joutua tekemään lumitöitäkin ! =D Ja noiden väliin mahtuu myös runsaasti tehokasta toimintaa. Hyvää reippailua ennen kuin kohtapuolin olisi vissiin töitäkin vaihteeksi luvassa muutakin siis kuin urheiluvedonlyöntiä.. =p


Penkkiurheilijan Sunnuntai.  1

Jaahas Toni-Ponilla on ollut viime yönä heikko hetki ! =D Liittyy varmaankin aivojen kemikaaliseen toimintaan !? =D Kun ei mulla oo tapana näistä harvinaisuuksista yleensä juurikaan tiedottaa, mutta asiaan !

Heräsin sitten juuri sopivasti tohon mäkihyppyyn, tosin hieman vedonlyönnin kustannuksella, mutta eipä tuolla tälle päivälle niin ihmeellistä tarjontaa kyllä ollutkaan. Vakiota ei ehtinyt miettiä tällä kertaa, yleensä kyllä haistan noi Espanjan kohteet varsin hyvin.

Aijai jännää jännää mäkihypyn mäkiviikon viimeistä kierrosta jo mennään & hyvältä näyttää, Ahonen lähellä historiallista tekoa ! Sehän horjuttaa kohta tosissaan tota Nykäsen asemaa kaikkien aikojen hyppääjänä. Karmeat olosuhteet, mutta eipä näytä Ahosta juuri vaivaavan, monelle kävi jo katalasti, mutta eipä nuolaista vielä vaikka on tuo Ahonen kyllä niin uskomattoman luotettava hyppääjä ja parhaimmillaan etenkin juuri näissä tiukoissa paikoissa.

Samaan aikaan urheilujännärit voivat seurata salibandyä urheilukanavalta tai ainakin mäkihypyn jälkeen sitten, varmasti pääsee yhä vielä peliin hyvin mukaan. Ja itselleni vielä todella mieluisa ilta tulossa kun urheilukanava näyttää vielä illan päätteeksi jälleen kerran Espanjan jalkapalloa, tämän illan herkkuna ottelu Sevilla-Betis. Sen verran voisin tänäänkin lyödä vetoa että tuosta pelistä voisi tehdä pienen jännitysvedon.. =)