Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on asiatieto.

Tehokas Suorittaja, ei niin kovinkaan yllättävää..  1

Matkin muita eli onneksi satuin vilkaseen blogeihin päin ja tein myös samaisen testin mitä monet muutkin ! =) Nyt varmaan pitää tulla utsimaan Teidän tuloksianne !? =D

Seuraavat tulokset on laskettu RHETI-pikatestin vastaustesi pohjalta. Suurin mahdollinen pistemäärä per tyyppi on 8.
Vastasit kaikkiin kysymyksiin.
Tyyppi 1 3
Tyyppi 2 3
Tyyppi 3 8
Tyyppi 4 4
Tyyppi 5 5
Tyyppi 6 5
Tyyppi 7 4
Tyyppi 8 1
Tyyppi 9 3

Kolmonen:
Tehokas Suorittaja. Tehokas Suorittaja on sopeutuva ja menestykseen suuntautunut persoonallisuustyyppi. Kolmoset ovat itsevarmoja, hurmaavia ja viehätysvoimaisia. He ovat kunnianhimoisia, päteviä ja energisiä, mutta saattavat myös olla statushakuisia ja jatkuvasti edistystä tavoittelevia. Kolmoset ovat diplomaattisia ja luontevia, mutta saattavat olla joskus liiankin huolissaan omasta imagostaan ja siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Heillä voi olla ongelmia liiallisen työnteon ja kilpailuhenkisyyden kanssa. Parhaimmillaan Kolmonen on itsensä hyväksyvä, aito ja inspiroiva roolimalli muille.

Ykkönen:
Idealistinen Uudistaja Idealistinen Uudistaja on periaatteellinen ja idealistinen persoonallisuustyyppi. Ykköset ovat tunnollisia ja eettisiä ihmisiä, joilla on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä. He ovat opettajia, aktivisteja ja muutoksen puolestapuhujia. He pyrkivät aina parantamaan asioita, mutta pelkäävät virheiden tekemistä. He ovat järjestelmällisiä, tarkkoja ja pedantteja ihmisiä, jotka pyrkivät ylläpitämään korkeat standardit, mutta saattavat joskus olla myös kriittisiä ja perfektionistisia. Ykkösillä on tyypillisesti ongelmia kärsimättömyyden ja kiukkuisuuden tunteiden kanssa.
Parhaimmillaan Ykköset ovat viisaita, aidosti välittäviä, realistisia ja jaloja tai jopa moraalisesti sankarillisia.

Kakkonen:
Avulias Huoltaja. Avulias Huoltaja on välittävä, huolehtiva ja ihmiskeskeinen persoonallisuustyyppi. Kakkoset ovat empaattisia, vilpittömiä ja lämminsydämisiä. He ovat ystävällisiä, anteliaita ja uhrautuvaisia, mutta myös tunneherkkiä, imartelevia ja joskus muita mielisteleviä. He ovat hyvää tarkoittavia ja pyrkivät lähelle toisia ihmisiä, mutta saattavat myös tehdä palveluksia muille tehdäkseen itsensä tarpeelliseksi. Kakkosilla on monasti ongelmia omistushaluisuuden ja omien tarpeiden tunnistamisen kanssa. Parhaimmillaan Kakkoset ovat epäitsekkäitä ja heillä on todellista pyyteetöntä rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.

Nelonen:
Luova Individualisti. Luova Individualisti on sisäänpäin kääntynyt ja romanttinen persoonallisuustyyppi. Neloset ovat itsensä tiedostavia, sensitiivisiä ja varautuneita. He ovat emotionaalisesti rehellisiä, luovia ja henkilökohtaisia, mutta saattavat myös olla ailahtelevaisia ja itsetietoisia. He saattavat olla pidättyväisiä muita kohtaan tuntiessaan itsensä haavoittuvaisiksi ja puutteellisiksi. Neloset saattavat kokea tavallisen arkisen elämän itselleen vieraaksi ja jopa halveksia sitä. Heillä on tyypillisesti ongelmia surumielisyyden, itsekeskeisyyden ja itsesäälin tunteiden kanssa. Parhaimmillaan Nelonen on inspiroitunut, erittäin luova ja itseään sekä kokemuksiaan uudistava ihminen.

Viitonen:
Tutkiva Asiantuntija. Tutkiva Asiantuntija on tarkkanäköinen ja ajattelukeskeinen persoonallisuustyyppi. Viitoset ovat valppaita, oivaltavia ja uteliaita. He pystyvät keskittymään ja paneutumaan monimutkaisten ideoiden ja taitojen kehittämiseen syvällisesti. He ovat itsenäisiä, innovatiivisia ja kekseliäitä, mutta saattavat olla liiankin uppoutuneita omiin ajatuksiinsa ja ideoihinsa. Viitoset ovat joskus etäisiä, mutta myös hermostuneen intensiivisiä. Heillä saattaa olla ongelmia omalaatuisuuden, nihilistisyyden ja eristäytymisen kanssa. Parhaimmillaan Viitoset ovat visionäärisiä pioneereja, jotka ovat usein edellä aikaansa ja näkevät maailman aivan uusilla ennennäkemättömillä tavoilla.

Kuutonen:
Uskollinen Kyseenalaistaja. Uskollinen Kyseenalaistaja on sitoutunut ja turvallisuushakuinen persoonallisuustyyppi. Kuutoset ovat luotettavia, ahkeria ja vastuuntuntoisia. He ovat hyviä ongelmien kartoittajia ja osaavat luoda aitoa yhdessä tekemisen henkeä, mutta saattavat olla myös puolustelevia, vältteleviä ja hermostuneita. Kuutoset saattavat haalia itselleen liikaa töitä ja stressiä ja valittaa siitä samanaikaisesti. He saattavat olla varovaisia ja päättämättömiä, mutta myös reaktiivisia, kapinoivia ja uhmakkaita. Kuutosilla on tyypillisesti ongelmia epävarmuuden ja epäluuloisuuden kanssa. Parhaimmillaan Kuutonen on sisäisesti vakaa ja itsevarma ihminen, joka rohkeasti kannustaa itseään ja muita onnistumaan.

Seiska:
Innostuva Suunnittelija. Innostuva Suunnittelija on vilkas ja aikaan saava persoonallisuustyyppi. Seiskat ovat ulospäin suuntautuneita, optimistisia, monipuolisia ja spontaaneja. He ovat leikkisiä, reippaita ja käytännöllisiä, mutta saattavat myös laiminlyödä lahjojaan tekemällä liikaa asioita yhtä aikaa ja tulemalla hajanaisiksi ja kurittomiksi. Seiskat etsivät jatkuvasti uusia ja mielenkiintoisia kokemuksia, mutta saattavat tulla myös keskittymiskyvyttömiksi ja uupuneiksi jatkuvasta vauhdissa pysyttelystä. Heillä on tyypillisesti ongelmia kärsimättömyyden ja impulsiivisuuden kanssa. Parhaimmillaan Seiska keskittää lahjakkuutensa jonkin tärkeän tavoitteen saavuttamiseen ja on kiitollinen, onnellinen ja tyytyväinen elämästään ja kokemuksistaan.

Kasi:
Vahva Vaikuttaja. Vahva Vaikuttaja on voimakas ja jopa aggressiivinen persoonallisuustyyppi. Kasit ovat itsevarmoja, vahvoja ja vakuuttavia. He ovat suojelevia, kekseliäitä, suorapuheisia ja päättäväisiä, mutta saattavat myös olla itsekeskeisiä ja dominoivia. Kasit tuntevat tarvetta kontrolloida ympäristöään ja toisia ihmisiä, mikä tekee heistä joskus haastavia ja jopa pelottavia. Kaseilla on tyypillisesti ongelmia oman temperamenttinsa kanssa. Heidän on myös vaikea antaa itselleen lupa olla haavoittuvainen. Parhaimmillaan Kasi on vahva esikuva, joka käyttää voimaansa toisten elämän parantamiseksi tullen sankarillisiksi, suurisydämisiksi ja inspiroiviksi.

Ysi:
Sopeutuva Rauhanrakentaja. Sopeutuva Rauhanrakentaja on rento ja vaatimaton persoonallisuustyyppi. Ysit ovat hyväksyviä, luottavaisia ja vakaita. He ovat usein luovia, optimistisia ja kannustavia, mutta voivat myös mennä muiden mukana säilyttääkseen rauhan ja harmonian. He haluavat, että asiat sujuvat helposti ja ilman ristiriitoja, mutta saattavat olla myös omahyväisiä, ongelmia yksinkertaistavia ja ongelmia vähätteleviä. Yseillä on usein haasteita saamattomuuden ja itsepäisyyden kanssa. Parhaimmillaan Ysi on hyväksyvä ja lannistumaton rauhanrakentaja, joka osaa tuoda ihmiset yhteen ja ratkaista konfliktit.


Kenialaiset pitkän matkan juoksijat.  1

National Geographicissa pohdittiin onko kenialaisten juoksijoiden menestyksen taustalla jotain fysiologisia syitä ? -Noh, joidenkin tutkimusten mukaan kenialaisten juoksijoiden painoindeksi on matalampi kuin muiden, minkä lisäksi heillä on myös pidemmät jalat ja erittäin hoikat pohjelihakset ja sääriluut. Siksi jalkojen liikuttaminen vie vähemmän energiaa, vähentää hapenkulutusta ja tekee juoksusta taloudellisempaa. Testeissä on myös havaittu, että kenialaiset juoksevat niin harjoituksissa kuin kisoissakin lähellä hapenottomaksimiaan. 5000m & 10000 metrillä he saavuttavat jopa 98 % hapenottotehon ja maratonillakin 90 %. Toisten mielestä tärkein tekijä menestyksen takana on kuitenkin korkea motivaatio ja kurinalainen harjoittelu.


Tein mesepaluun ! =)  1

Vaikka tänään on ollutkin Suomessa taas synkkä päivä en aio sitä synkistellä tässä lisää. Totean vaan että voi sitä kärsimystä kuolleiden omaisille ja loukkaantuneelle.

Eilen palasin meseen n. 1.5 vuoden totaalitauon jälkeen ! Se poikikin heti paljon hyvää. Pääsyy tähän paluuseen oli kun yksi hyvä ystäväni osti koneen. Nyt häneen sai pitkästä aikaa yhteyttä ja myös toiseen Äänekoskelaiseen. Myös pitkäaikainen City-ystävä on saanut annettua oikein hyvän mielen pitkästä aikaa jutskailusta. Tauot eri jutuista tekevät välillä terää, mutta niin myös paluutkin.. =)


Oon sitten nykyään näköjään aika kaunis !? xD  3

Joo kun äsken ohitin pariskunnan niin rattaissa oleva lapsi sanoi että "TÄTI menee ohi" tai jotain vastaavaa.. =D Noh ehkä pitkähkö tukkani hämäsi tai sitten se että mulla oli aurinkolasit(ompa muuten harvinaisen kaunis ilma nyt) =) tai sitten se ei ollut tottunut noin reippaasti käveleviin miehiin vaan joihinkin löntysteliöihin vain =p Tai noh onhan sekin mahdollista että lapsosen sanavarasto on vielä sen verran puutteellinen että virheitäkin vielä sattuu.. mut hyvät naurut sai kyl tää karvanen äijä tuosta heitosta ! =D



Sekalaista höpinää..  1

Jaahas vanha "tyttöystävä" laittoi tekstaria et pistäs sun meseosoitteesi mulle.. arvasin heti mistä oli kyse eli et se on hommannut koneen ! Se ties pari vuotta sitten mun taipumuksesta laittaa arveluttavia kuvia tänne Cityyn kun paljastin ja kerroin että missä tulee Toni-Ponina lymyiltyä aika ajoin.. joo siskonsa luona oli sitten käynyt katsomassa =D Jotenkin niin mun tyylistä kuulemma.. joo meillä on ollut vapaa suhde ja välillä oltiin melkosen läheisiä ystäviä kuten myös leimahtikin välillä aikas kivasti sekä hyvässä että pahassa mielessä. Nyt ei oo oltu aikoihin juurikaan tekemisissä, mutta nyt pitää kyl "vasta-alkajaa" ehdottomasti opastaa vähän mesen kautta internetin ihmeelliseen maailmaan.. Toivon kylläkin ettei se muista enää tätä sivustoa, en halua sitä tänne myöskin sekoilemaan, pliis älä tule tänne ! =D

Joo mullon ollu jo yli vuoden mesetauko, se kävi jotenkin vaan tarpeettomaksi ensi-ihastuksen jälkeen. Muutenkin on ollut kivaa rajoittaa jotenkin sitä jatkuvaa toisten tavoittamista näillä nykykeinoin jatkuvasti. En minä jaksa skitsofreniaa harrastaa jatkuvalla syötöllä niin, vaan olla välillä myös täysin rauhassa ! Mutta nyt on kaksinkertainen tarve ainakin vähäksi aikaa palata vähän mesen maailmaan kun tuo edellä selostetun jutun lisäksi se ihminen jonka kanssa ekan kerran koskaan mesetin on yhä täällä Cityssä ja haluisin pienen tauon jälkeen taas jutskailla kaikkea kivaa hänen kanssaan =) Joten perinne velvoittaa siis, se ei ole joutavaa, vaan siinä olen ihan sydämelläkin mukana. Jatkuvaa ylimääräistä yhteydenpitoa liian monen kanssa yhtäikaa, sitä en enää meinaa oikein jaksaa.

Kesällä kävin hakemassa R-kioskilta jo yhden ilmaisen jalkapallon keräilymerkkien voimalla. Säästelin sitten muita jo täyteen kerättyjä kortteja aina tähän päivään saakka kunnes kävin tänään sitten hakemassa 4 palloa lisää ! =D Tai oikeastaan 7 palloa kun otin tennispallosetin myös.. ja sitten otin myös koripallon että 2 lentopalloa kun annoin toisen lenttiksen äsken 9kk. vanhalle kummipojalleni ! =)

Tein äsken uuden aluevaltauksen kaupassakin kun ostin lidlestä Milbonan 1-luokkaista sulatejuustoa 400g. Aiemmin olin harrastanut eri makuja 200g paketeissa. Saas nähdä millaista tää on, toivottavasti tässäkin on sentään jotain makua.. ? Ei yhtään tiiä, mutta ainakin siinon kannessa hieno lehmän kuva ! x)


Vähän astrologiaa ja muita ihmeellisiä asioita..  2

Tänään piti ehdottomasti katsoa BB-extra koska siinä oli bb:n virallinen astrologiasiantuntija vieraana. Tuota kieltä ymmärrän melko hyvin kun etenkin tuossa 90-luvulla harrastin astrologiaa aikas paljon. Tuli tutkittua monia teoksia ja tein itselleni silloin myös eteenpäin kuukausiksi tulevat planeettakuviot. Tietysti olen tehnyt ja tutkinut myös ihmisten karttoja, ekat "uhrit" olivat tietysti läheiset ja hyvät ystävät ! =D Nykyään lähinnä käyn katsomassa oman tilanteeni yhdeltä nettisivulta. En enää jaksa niin tarkasti paneutua asiaan, mutta toki ymmärrän siitä vieläkin paljon. Perusasiat osaisin vaikka unissani luetella kuten eläinradan järjestyksen ja kunkin merkin hallitsevat planeetat.. Astrologiaakin on tosiaan monenlaista, sekä yksilötasolla että suhteet toisiin(joita tänään jännästi käsiteltiinkin bb-extrassa) että maiden ja koko maapallon suhteen. Niin ja ainiin olempa jollekin City-ystävällenikin tehnyt kartan ja lähettänyt sen hänelle ! =o)

Itselläni on nyt aika hauska tilanne kun omalla kartallani on tällä hetkellä 3 planeettaa ainakin huoneessa 2. jota hallitsee Härkä & silloin tulevat ajankohtaiseksi asiat kuten arvot ja omaisuus. Joo Merkurius, Venus & Mars ovat nyt siellä huoneessa ja en ole tarkemmin katsonut mutta voipi olla että siellä on myös joku hitaamminkin liikkuva planeetta. No niin nyt tulikin aihetta tutkia pitkästä aikaa vähän tarkemminkin sitten omaa tilannetta =p

Niin muista asioista.. tunsimpa tänään suhteellisen pieneksi itseni kun vastaan kävelivät ilmeisesti korisharkoista Äänekosken Huiman uudet jenkkiavut, molemmat harvinaista kyllä tällä kertaa vaaleaihoisia. Ja niin yli 2 metriä molemmat joo.. ja sitten ei niin harvinainen mutta mielenkiintoinen asia kun samalla lenkillä ollessani ohitseni kiisi tandem-pyörä ! No tuon olen nähnyt kyl monesti ennenkin samalla tiellä, mutta kävi mielessä et millastahan toi tandem-pyöräily oikein olisi ? Varmaan ihan kivaa touhua esim pareille tai hyville ystävyksille. Ootteko muuten koskaan kokeilleet ? =)


Se onnettomuus lauantaina..  1

..jonka melkein ehdin nähdä kun auto ajoi ojaan & piipaa autot tulivat salamana paikalle(joiden saapumisen näinkin). Niin siitä olikin nyt sitten paikallislehdessä. Epäillään ylinopeutta ja mitä helvettiä 2.8 näytti promillimittarikin peräti Etelä-Suomalalaisella kuskilla. Kuvan perusteella oli tuuria että vain kuski loukkaantui ja joutui sairaalaan. Kyytiläisiäkin oli, muttei heille onneksi käynyt kuinkaan. Kuka hullu lähtee kännihurjastelijan kyytiin vapaaehtoisesti ? Veikkaisin muita yhtä tuiskeessa olevia känniläisiä..


Ennätyspehkon harventamista..  1

Joo alkoi olla jo melkoinen musta rehupelto tuolla leuan alla kaulassa. Ennätyspehko ehdottomasti, eipä ennen oo ollu noin paljoa karvoja tuossa. Kesällä vaan jossain vaiheessa tuli idea että kasvatetaas oikein kunnolla et miltä se näyttää sitten, kunnon äijäkarvalookki.. Se rehotti jo joka suuntaan laajasti, suihkun jälkeen piti jo melkein kammata ja alkoi näyttää sen verran kummalliselta että ajattelin muun parranajon yhteydessä tänään harventaa sen taas inhimillisen näköiseksi. Toki pienen mustan pehkon jätin, muttei enää mitään räjähtävän näköistä laajempaa viidakkoa ! =D Että sellasta blogeilua tänään.. =p Jaahans niin joo näköjään tosiaan toi Big Brotherkin alkoi ja katohan siellon jo paljaat TISSIT !! =D


Tein eläintestin, tee Sinäkin !  2

Kuinkahan paljon näitäkin on ? Mut täs ois taas yksi..
http://www2.hs.fi/extrat/hsfi/omaelama/elaintesti/

Oma tulokseni :

Orava

Sciurus vulgaris
Pituus: 18 - 24 cm, häntä 14 - 19 cm
Paino: 200 - 390 g
Elinikä: 8 - 12 vuotta

Olet orava! Vaikka olet taipuvainen kiivailuun ja jossain määrin toisten hyväksikäyttämiseen, monet silti pitävät tarmokkuudestasi. Sinun voi olla vaikea päästää irti vanhoista tavaroista.

Oravan ruokalistalle kuuluu kuusen ja männyn käpyjä, sekä sieniä, kukkia ja marjoja. Orava syö tunnissa noin 24 männyn käpyä. Tupsukorvilla on tapana jemmata ravintoa joko maahan tai puiden oksille. Alkukesällä oravalla on hieman ongelmia ruokavaliossaan, sillä kävyt ovat jo pudottaneet siemenensä.

Oravan pallomainen pesä on läpimitaltaan 25 - 40 senttimetriä, ja pesän sisälämpötila pysyy 15 - 20 asteen tuntumassa talvellakin, sillä orava sulkee pesän oviaukon sisään mennessään. Rakentamisessa on usein hyödynnetty ihmisiltä pihistettyä vuorivillaa.

Vihastuessaan vilkasliikkeinen orava huiskii äkäisesti hännällään ja esittää äänekkäitä vastalauseita. Orava viihtyy parhaiten yksin, ja naaraat ajavat muut naaraat pois reviiriltään. Toisaalta kurrepariskunta voi viettää talvella yhteisiä öitä samassa pesässä. Oravien elinalue on tavallisesti muutamia hehtaareja.

Kurre kysyy : Mikäs Sinä olet ?