Kesäkuussa tapahtuu..

Aloitin tänään säännöllisen sulkapallon peluun !  2

Näin kesän kynnyksellä aloitan yleensä tenniskauden(joka sekin varmaan alkaa tässä lähiaikoina), mutta tällä kertaa aloitinkin yllättäen toisen kaverin kanssa sulkapallon pelaamisen ! Eikä mitään pihapeliä vaan kunnolla hallissa ! Siinä onkin suuri ero pelattavuudessa että onko tuuli pelissä mukana vai ei !? =D Viimeksi oikein säännöllisesti tuli pelattua joskus 90-luvulla. Joka kesä yleensä ainakin jonkin verran pihapelinä sitä on tullut harrastettua & hallissa silloin tällöin 2000-luvulla, mutta välillä ollut vuosiakin taukoa & sitten taas muutaman kerran. Kaiken kaikkiaan aika harvoin 2000-luvulla hallissa juu. Mutta aika hyvä tuntuma siihen heti oli kun on joskus kuitenkin melko paljonkin pelannut.

Pelasin muistaakseni joskus vuosi sitten ekan kerran tämän kaverini kanssa, mutta silloin oli kyseessä nelinpeli peurungassa. Havaitsin hänet siinä hyvin tasaväkiseksi vastustajaksi joten nyt hänen aloitteestaan alettiin sitten pelaamaan. Hänellä on myös sellainen porkkana pelissä että on lyönyt vetoa jonkun kaverinsa kanssa kumpi laihduttaa enemmän tietyssä ajassa ja tässä lajissahan joutuu aika koville ja rasvakin palaa.. kaveri on kuitenkin urheillut joskus aika paljonkin kuten jääkiekkoa & jalkapalloa ja monia muitakin lajeja, joten näin voittamisesta tykkäävänä hirvitti hieman että joutuukohan sitä maistamaan heti tappion karvasta kalkkia.. :p

Noh tasaistahan se oli, mutta voitin kuitenkin erin 3-1. Ehkä se ratkaisevien pisteiden kohdalla ottamani yksi vaihe lisää peliin oli se ratkaisevin tekijä !? Muistan ennenkin eri vastustajan kanssa että juuri tämä entistä aggressiivisempi liikkuva pelityylini ratkaisi yleensä muuten tasaiset pelit ! En ole mikään pikajuoksija, mutta näissä mailapeleissä(tennis, sulkapallo & pingis) joita olen pelannut kaikkia aika paljon olen melko nopea tai nimenomaan liikkuva. Ja ehkä se tärkein tekijä on ne toistot ja jotenkin tiettyihin kuvioihin on aika automaatiot päässä jo valmiina.

Kaveri kuten en minäkään ole aivan huippukunnossa, mutta kyllä hän väsähti paljon pahemmin aina pitkien pallojen jälkeen. Odotan innolla jo seuraavaa kertaa ! Kun kaverin kunto vähän paranee pelaamisen myötä, saan varmasti entistäkin paremman vastustuksen ! Eihän se kivaa olisi jos tietäisi aina voittavansa kuten usein tossa tenniksessä on meinannut vähän olla eri kaverin kanssa.. :p Mutta hyvin saa kyllä pelata sillä mähän en kovin helpolla urheilussa tykkää kyllä hävitä ! =D Oma peli ja kaverin peli tulee tässä toistojen myötä huomattavasti paranemaan ja kunto sitä myötä myös.. tiukkoja pelejä siis odotellessa, on se sulkapallokin vaan aikas mukava peli :)


Huikeaa Suomi huikeaa !!!  1

Eilen koko Suomi sai olla yhtä ja ylpeä siniristilipustamme kun jellonat hoitivat homman kotiin loppuun asti parantaen vain tahtia kohti viimeistä kliimaksia.. aivan huikea joukkue, niin hyvin oli joukkue hitsautunut yhteen ja mikä parasta usko ei loppunut koskaan kesken, päinvastoin ! Moisesta itseluottamuksesta emme olekaan turhan usein saaneet nauttia. Jos tämä nyt vaikuttaisi koko kansakuntaamme ja muissakin asioissa kuin urheilussa niin hyvä vaan !

Mutta nyt juhlitaan ! Urheilu on parhaimmillaan juuri tätä suurta yhtenäisyyden tunnetta. Oli ilo seurata eilen Suomen pelaajien juhlia ! Niin rennon letkeätä tunnelmaa oli pukukopissa että hyvälle mielellehän siinä itsekin tuli :) Eikä moralisoida nyt ollenkaan vaikka näyttivät siellä kaljanjuonnin mallia.. mitäs toimittajat tunkivat sinne.. :P He ovat ansainneet sen kovasta ja hienosta työstään ! Kiitos leijonat, tämä oli ihanan ikimuistoinen turnaus ! =)


On todella jännä nähdä.. !?  2

..miten nykyisen joka vuoden tuplajännityksen kanssa käy tänä vuonna ? Saattaa olla että Suomelle ei vähään aikaan enää näin jänniä aikoja tulekaan jääkiekon MM-kisojen ja Euroviisujen aikaan !? Suomen lätkäjoukkue on näyttänyt harvinaisen kovaa henkistä kanttia nousemalla kerta toisensa jälkeen tappioasemasta voittoon & ne rankkarit ovat olleet aivan jäätäviä !

Ennen Euroviisuja en osannut odottaa Suomelta yhtään mitään niissä skaboissa, mutta esityksen nähtyäni ja yleisön pauhatessa suosiotaan & Saksan ja Ruotsin lehtien hehkuttaessa Suomen biisiä, olin aika ällikällä päähän lyöty. Hyvä niin, onhan tuossa pojassa jotain vähän samaa kun viimeksi Norjan viulunvinguttajan voittaessa. Tosin vähän rauhallisempi versio siitä..

Niimpä näiden signaalien myötä voi odottaa melko hyvää menestystä Suomelle. Hyvä myös että melkein kaikki muut pohjoismaat pääsivät myös finaaliin niin tietty pistesaldo on taattu ! =D En jaksa nyt ihan voittoon asti sentään uskoa, mutta varovaisesti arvioiden 10 sakkiin on ainakin taatusti hyvät saumat !

Kiitos Venäjälle, Kanada ei tullut Suomea vastaan. Nyt kiitetään Venäjää sitten pudottamalla ne jatkosta ! =D Ja sitten upea finaali Suomi-Ruotsi ! Suomen henkinen kantti on ollut niin poikkeuksellisen hyvä, että tänä vuonna en ihmettele vaikka juhlittaisiin toisen kerran MM-kultaa.. ! Olkaa venäläiset vaan ylimielisiä, kiitos ja näkemiin ! =D Kaksi kovaa peliä on suuri mahdollisuus Suomelle, aletaan jännittämään ! :)



Wappu Virossa ! =)  1

Juu oli sitten vähän normaalista poikkeava vappu ! :) Vappua siellä ei näköjään vietetty, mut mulla oli kyllä serpentiinit siel hartioilla kuiteskii ! =P Positiivisinta antia reissulla oli tietty taas useat mielenkiintoiset ihmiskontaktit & viinaa kyllä riitti.. negatiivisinta oli ehkä taskuvarkaat jotka heti hotelliin saavuttuamme ja ulos astuttuamme veivät yhdeltä naiselta rahapussin. Myös lähtö ennen kello 05.00 aamulla oli aika kova paikka ennakolta, mutta hyvinhän siitä selvittiin. Tietokonetta ei olisi näköjään pitänyt ottaa lainkaan mukaan sillä se toimi vain n. 2 tuntia & seuraavalla kerralla kun yritin, ei enää toiminutkaan eikä edes Suomessa sen jälkeen vaikka nettiaikaa pitäisi olla vielä suht runsaasti. Liekö sitten se kului siellä 2 tunnissa loppuun ? En tiedä, huomenna näytän konettani kaverille joka ymmärtää niistä. Sitä ennen joudun täällä kirjastossa näpyttelemään.

Joo meinasin sieltä Virosta käsin päivitellä vähän päivän tapahtumia, mutta kone tahtoi toisin.. mut avataan nyt vähän tässä sitä reissua ! Käytiin maalla 20 km Tallinnasta "Rompepäivillä" jossa oli todella paljon vanhaa ruosteistakin romua sota-ajalta, antiikkia & muuta tilpehööriä tarjolla. Myös vanhoja autoja siellä oli näytillä ja myytävänä. Parkkipaikalla oli hurja määrä autoja & sitä myötä myös ihmisiä runsaasti. Tuli sieltä itsekin tehtyä muutama hyvä löytö. Pari erikoisen hienoa sytkäriä & hienon t-paidan sieltä esim. löysin ! Pitää jotain kuvaakin sieltä laittaa kun kone toimii taas kotona ! Meillä oli jopa 4 tuntia aikaa kiertää siellä ennenkuin bussi lähti taas kohti hotelliamme. Kun mukana oli myös jokunen melkoinen tavarankeräilijä ja huutokaupoissa kävijä ja ehkä liikkeenkin omistava, heille tosin meinasi lopussa tulla jo hoppu ! =D

Superalko se oli melkoinen viinaparatiisi ! =D Siellä oli joka alkoholilajille oma pisteensä jossa kussakin 2-4 erilaista juomaa tarjolla maistiaiseksi. 40 % prosenttista oli esim. myös tarjolla ja sitä rataa.. jos jokaista mahdollista juomaa olisin maistanut, olisin ollut kyllä melkoisessa kunnossa jo ! =D Ai kun suomessakin olisi tälläistä.. no olihan se myös hyvä mainoskikka. Monia uusia makujakin koin ja muutaman herätysostoksenkin tein. En kuitenkaan niin paljoa itselleni juomia ostellut. Jonkin verran kuitenkin & toin vähän myös toisille ! =)

Joo en ollut aiemmin käynytkään Virossa, mutta viihdyin siellä kyllä sen verran hyvin, ettei taatusti ollut viimeinenkään kerta ! :)


Loaded with energy ***  1

Loaded with energy ***
Ego energies and physical energies run very high during this time. You will feel positively loaded with energy, for which you must find an adequate outlet, or you will have problems. The best way to handle this influence is to do some necessary heavy physical work. But that will work out only if you derive satisfaction from doing it. Sports, if you are at all athletic, is an excellent outlet. If you just sit around, you will begin to feel itchy and restless for no apparent reason and then become quite irritable. In this mood you will snap at anyone who comes along for no reason at all. This time is quite good for initiating any new project on your own. It is a time of beginnings, and you should use it for that purpose, particularly for projects that you will be identified with and be given credit for.

The interpretation above is for your transit selected for today:
Mars Conjunction Mars, , exact at 13:45
activity period from 22 April 2011 to 24 April 2011

Joo eilen treenasin reidet ja pohkeet & tänään oli vuorossa selkä, hauis, kyynärvarret ja ranne. En olisi ehkä tänään vielä treenannut, mutta kun huomasin tuon astrologisen kuvion itselläni tuossa ylhäällä niin mikä ettei kun näyttää olevan kerran niin suotuisaa aikaa treeneille ! =)

Keittiössä odottaa 3 avaamatonta laihdutuspurkkituotetta, jotka olen kuukausien saatossa pikkuhiljaa tilaillut samalla kun muitakin lisäravinteita. Noita en ole kuitenkaan vielä raaskinut käyttää kun en niin älyttömän tosissani ole vielä laihduttamisen kanssa ole ollut. Pikkuhiljaa hyvä tulee.. mutta nyt aion tsekata netistäkin vielä niiden tehot ja valitsen sitten jonkun tuotteen nyt käytettäväksi ja huomenna lenkille ! =)


Perinteinen Pitkäperjantain treeni.. =)  1

En ole kovinkaan uskonnollinen ihminen, mutta jostain syystä tulee treenattua aika usein juuri Pitkänäperjantaina ! Olen huomannut tämän nyt aivan viime vuosina & perinteitä kunnioittaen aion treenata sitten myös tänäkin pitkänä perjantaina ! :D

Olkoon tämä sitten tätä omaa kunnioitustani Pääsiäisen historiallisille tapahtumille jos näin todellakin on tapahtunut ! Paljon hikeä, toivottavasti ei kuitenkaan verta ja kyyneleitä vuodattaen kärsin & samalla nautin Pitkäperjantain treenistä ! =)

Hyvää Pääsiäistä, ihmiset !


Kakkainen uni ! =D  1

Näin toissayönä unta joka oli kirjaimellisesti paskainen uni ! =D Pari sukulaispoikaa jotka ovat jo nyt aikuisen iässä olivat siinä unessa vielä lapsia ja heillä molemmilla oli karmiva ripuli.. muutenkin koko uni oli täynnä vessoja joissa oli paljon paskovia ihmisiä.. Itsellänikin oli unessa paskahätä ! :P Mutta vessat olivat harmikseni yleensä täynnä.. ja kun sinne lopulta pääsi sai olla varovainen mihin astuu kun lattiallakin saattoi kakkaa olla.. :D

Noh mulla oli hienot vaatteet päällä kun olin menossa illemmalla konserttiin siinä unessa. En ollut kotona ja vieraissa sohvalla maatessani, oli toinen poika vieressäni & sit se tapahtui että hän paskoi suoraan päälleni.. :p Kyllä harmitti kun hienot vaatteet oli pakko käydä kotona vielä vaihtamassa.. hienoeleisesti vahingontekijä yritti vielä pyyhkiä pahempia likoja pois vaatteiltani.. xD

No mutta tiesin jo ennestäänkin että ulosteen näkeminen unessa tiesi yleensä vain hyvää, etenkin sitä rahaa ! =) Saas nyt nähdä mistä kaikkialta sitä rahaa nyt voisikaan sitten tulla kun sekä astrologian että unen kannalta siihen olisi nyt hyvät mahdollisuudet !? Tässä viime aikoina ei ole tullut merkittävästi menestystä urheiluvedonlyönnissä, ennemminkin päinvastoin. Pelasin tänään kyllä Tsekkejä Suomea vastaan joten joko siitä lähtisi taas vaihteeksi uusi komea voittoputki ?!?


Astrologia tietää taas !!!  1

Jälleen kerran astrologia on selvillä siitä mitä elämässäni on juuri nyt tapahtumassa. Reissu lähenee & kaikki extraraha on tarpeen juuri nyt ! Niimpä v-loppuna jo mietin vähän ketkä ovat mulle velkaa. Maanantaina ryhdyin sitten toimeen eli samana päivänä kun tämä kuvio lähti liikkeelle ! =D Melkoinen sattuma taas kerran.. eilen keskiviikkona huomasin jälkikäteen sitten tämän kuvion tai tässä tapauksessa planeetan huonesiirtymän.

Niin maanantaina soitin yhdelle kaverin kaverille joka lainasi multa kesällä Keitelejazzien aikaan vähän rahaa. Mulla oli silloin voittoputki vedonlyönnissä päällä joten olin iloisella ja anteliaallakin tuulella.. =) Niin ja tiistaina se raha olikin sitten jo tililläni :) Toisaalta joskus on ihan kivaa lainatakin kun sitten joku päivä tulee kiva ylläri extrarahan muodossa kun saa sen takaisin ! Sitten eilen puhuin puhelimessa yhden kaverin kanssa joka on vähän merkittävämmänkin summan velkaa. Lupasi ainakin osan maksaa ennen reissuani. Vielä jos pelionneakin olisi nyt v-loppuna ja ensi viikolla niin Vapun matkalle olisi aika nastaa lähteä ! =)

Tässä tämän astrologisen ajanjakson selitys :
Attracting money
Valid during several weeks: This influence can have several effects, often quite subtle. It can stimulate the sexual side of existing relationships and give love relationships a greater intensity. This is because sex goes beyond the physical act and becomes a vehicle for self-transformation and inward change. A love relationship that begins under this influence will be intense throughout its duration and will have a greater impact, for better or worse, on your life than other relationships. This influence may attract money to you through your partner, a business partner or through a bank or other public financial institution, without any special effort on your part. Obviously, this is a good time to seek a loan or other financial support.

The interpretation above is for your transit selected for today:
Venus in the 8th House, 8,
activity period from 18 April 2011 to 9 May 2011


Unohtamisprosentti taatusti ainakin 80 % ! =D  5

Kyse on lidln omista pulloista.. koska lidlellä on joitakin omia pulloja jotka eivät kelpaa muualle niin ne on pakko viedä sitten sinne ! Mutta mikä ihme siinä on etten koskaan muista antaa sitä pullonpalautuslappua sille kassaneidille.. =D Toki kaupassa on melko paljon ärsykkeitä kuten paljon aina hyviä tarjouksia ja monesti tuttuja ihmisiä ja juttelua heidän kanssaan & viimeistään kassalla suunnitellessani avausrepliikkiä kassaneidin kanssa jonossa odotellessani, on kuitti jo unohdettu juttu..

Laitan kuitin aina farkkujen etutaskuun.. kertokaas pitäisikö minun vaihtaa sille paikkaa ja minne kenties ? Toisinaan käy jopa niin että kun menen unohdetun kuitin kanssa kauppaan lähinnä sen takia ja ostan sitten jotain niin on kaiken huippu että unohdan sen taas ! xD Kolmekin kertaa putkeen on tainnut kerran käydä niin.. en tajua miten se on niin vaikea muistaa. Ehkä se hämää kun muissa kaupoissa ollessani vien aina sen verran paljon pulloja kerrallaan ja kuitenkaan kun en niin paljoa muualta ostele, niin tie kassalle on lyhyempi kuin lidlessä ja silloin sen kyllä yleensä aina muistaa ! Outo olen kuitenkin, anyway.. :p