Kesäkuussa tapahtuu..

Tänään kävi hyvä tuuri ! =)  1

Tai ensin huonon tuurin jälkeen tai no ompahan ainakin säästyneet kevääksi aloitettavaksi.. niin tilasin lisäravinteita tuossa ihan vuoden alussa melko mukavasti, mutta postipoika on näemmä mennyt hukkaamaan hakulapun !? Ei ole tähän päivään mennessä tilaamiani tuotteina saapunut. Kysyin vähän aikaan sitten, että pitäiskö mun vielä jotenkin varmistaa tuo tilaus vai mistä oikein mahtaa olla kyse ? Noh kuulin et tuotteet ovat palautuneet lähtöpaikkaansa eli senkin postipoika murrr... eikä edes muistutuskuittiakaan ole näkynyt.

No mutta äsken kävin meidän hienossa joulukuussa avatussa Citymarketissamme tarkoituksenani mennä vartavasten hakemaan gainomax-palautusjuomia treeniä varten. Noh kappas vaan, voiko olla totta että nämä ovat juuri nyt tarjouksessa ? Bonuskortilla 2 kpl. 3:lla eurolla. Kiva homma :) Ostin sitten 4 eli 1 tuli vähän kuin ilmaiseksi. Mukavahan se on aina vähemmän maksaa miten ensin luulee ! =)


Itku pitkästä ilosta.  1

Eilen oli rankka päivä. Oli ennen aikojaan kuolleen Ystäväni hautajaiset. Tiesin ennakkoon että mukavan Tukholman reissun jälkeen(joka olikin piristävä asia tähän paikkaan) tulee olemaan aivan erilaisissa tunnelmissa sitten. Olin kuitenkin kiitollinen ja yllättynyt kutsusta hautajaisiin sillä luulin että se on lähinnä läheisille eikä niinkään kavereille. Epätodellisen tuntuinen mutta arvokkaan oloinen muistotilaisuus se oli. En minäkään pystynyt olemaan itkemättä kun muistelin vainajaa ja katsoin lähimmäisten surua. Oma elämä jatkuu, mutta kyllä nämä tälläiset tapahtumat laittavat miettimään elämän syvimpiä asioita.


Ystävänpäivänä kirjoitin&jaoin tälläisen tekstin.  1

Jokaiselta Ystävältäsi opit jotain uutta ja ainutlaatuista. Jokainen Ystäväsi on myös ainutlaatuinen. Älä tuomitse ketään tai yritä tehdä hänestä itsesi kaltaista sillä kellään ei ole niin täydellinen elämä ettei jokaisen Ystäväsi ajatuksia kannattaisi kuunnella ja myös oppia niistä. Kunnioita ennemminkin muiden erilaisuutta ja iloitse elämän monimuotoisuudesta. Muista että kaikki ovat keskenään samanarvoisia riippumatta varallisuudesta, kauneudesta tai mistään muustakaan. Hyvää Ystävänpäivää kaikille ! =o) ("Filosofi" Toni H. 14.2.2012)


Kivojen asioiden blogi :)  1

Tässä keskellä ihmisten poismenoja on tapahtunut paljon hyvääkin. Tulin juuri hesestä syömästä kun kaveri kerran pyysi. Mikäs siinä !? Kavereille pitääkin aina löytyä aikaa ja joustoa.. eikä sitä edes nyt niin tarvittu kun ruoka-aika se mullakin alkoi jo olemaan.. :P Hänkin kävi siellä nyt vasta ensi kerran syömässä. Äänekoskelle avattiin viime joulukuussa Citymarket jonka yhteyteen saatiin oma hesekin tänne JEE ! :) Megamättö-ateria meni äsken het kerralla & jälkkäriksi vielä mustikkapiirakkaa jäätelöllä njam njam.. :p

Viikko sitten ostin myös lipun kesäkuun Sonisphereen jossa Metallica on pääesiintyjänä ! =) Ja pari päivää sitten varmistui että lähden helmikuun lopulla nyt Tukholman risteilylle jossa pääsee maihinkin ostoksille ja seikkailemaan ! :)


Uranus Oppositio Pluto & Pluto Trine Asc.  1

Ei ollut sinänsä yllätys että poikkeuksellisen haastavan Uranus Opposition Pluto-transiitin aikana oli itselläni ensin vaikea kriisi & vain 29-vuotias ystäväni joka oli myös sulkapallokaverini sekä toisen hyvän kaverin isä kuolivat seuraavaksi. Mummopuolenikin kävi lähellä kuolemaa mutta saa toistaiseksi jatkaa vielä taivallustaan. Hyvä niin. Nyt minulla on taas alkamassa uusi voimakkaan Pluton koskettama transiitti joka onneksi tällä kertaa on sinänsä ns. "helppo" mutta kovasti vaikuttava ajanjakso (kuten kaikki jossa pluto on mukana) jona aikana voi saada merkittäviä muutoksia elämässään aikaiseksi josta seuraavaksi :

A higher quality ***

Valid during many months: This is a time of creative change in your relationships. You have the opportunity to be either the agent of the changes or the object of them. Probably you will be both to some extent.

On the other hand you may experience an increase in personal power with this influence. You will have the chance to exert an influence on others either because you are in a position of some power or because your own personal vibration influences people and changes their lives. However, it is important to use this power for the general good, because it does not adapt well to purely egoistic purposes.

During this time you will seek a higher quality and greater intensity in all your experiences. You are not even remotely attracted to superficial qualities, either in people or in experiences. You need to feel with every ounce of your emotion that every encounter changes you at the deepest core of your being.

To this end you may draw people to you who are very intense and who have a very strong effect upon your mind. However, with this influence these relationships are usually quite constructive rather than difficult. Even under the best of conditions, some of what you learn about yourself may not be very pleasant until you learn to accept it, but it usually isn't so bad, even if you think it is.

Under any circumstances the overall effect of these encounters is to broaden your self-understanding and increase your capacity for complete self-expression. There may be changes in your life at this time, and your relationships may be considerably altered, but this is only so that you may experience a regeneration that will keep your life from becoming stale and dead.

Transit selected for today (by user):
Pluto Trine Ascendant, ,
activity period from 7 February 2012 until mid-December 2013


Hyvän kaverin menetys tuntuu sydämessä :/  1

Nyt ei saa kyllä millään unta, joten tulin kirjoittamaan blogin minkä meinasin jo eilen kirjoittaa. Edellisestä blogista onkin ehtinyt jo vierehtää melkoisesti kun joulukuun lopussa on edellinen merkitty. Varsin hyvä alkuvuosi on ollutkin, mutta olen oppinut että ei kaikesta tarvitse aina niin kirjoittaa & nykyään kun on toi ihmeellinen facebook niin siellä tapahtuu suurin osa todellisten ystävien kuulumisten vaihdosta sitten. Mutta nyt on sen verran painavaa asiaa, että on hyvä kirjoittaa ja purkaa yksi asia mielestä käsiteltäväksi sanojen muodossa tännekin.

Kuulin eilen järkyttävän uutisen että vain 29v. hyvä (oli yksi ehdottomasti parhaimmista nykyisin) läheinen ystäväni olisi äkillisesti kuollut :( Sain ensin hieman osviittaa asiaan ja lopulta se oli sitten uskottava että totta se on kun niin moni oli käynyt kirjoittamassa hänelle jäähyväisensä facebookissa. Olen kiitollinen että sain tutustua häneen. Emme ehtineet tuntea kuin joku about 3-4 vuotta mutta siinä ajassa ehdimme ystävystyä varsin hyvin. Kävimme viime kesänä jatkuvasti pelaamassa sulkapalloa. Hän oli muutenkin urheilullinen, pelannut jalkapalloa & jääkiekkoa. Myös intohimoinen penkkiurheilija kuten minäkin. Joku pelikin tuli yhdessä seurattua. Hän pelasi tosissaan pokeria, minä urheiluvedonlyöntiä.

Joten ei mikään ihmekään että oli helppo viihtyä yhdessä kun oli niin paljon yhteistä. Suunnittelimme jo alustavasti ennen kesää taas sulkapallon pelaamista jotta kilot saisivat sopivasti kyytiä mutta se jäi nyt sitten toteuttamatta :( Hän oli erittäin mukava persoona jota tulee vielä useampaan otteeseen kyllä ikävä ! Häntä jäi kaipaamaan tyttöystävä, vanhemmat, sukulaiset & iso liuta ystäviä minä mukaanlukien. Mutta koska olen saanut hengellisen herätyksen, osaan käsitellä asian varsin lohdullisesti ja uskon että hänellä on kaikki hyvin missä sitten lieneekään.


Hyvissä fiiliksissä ! =)  1

Tässä on Joulun jälkeen puhaltaneet varsin onnelliset tuulet. Tarkistin asian myös astrologisesti itseni kannalta & hyväähän se näyttikin ! =)

Infectious good mood *
This is probably the most agreeable influence of all in its effect upon your mood and in the way it makes your life work. It is extremely good for all types of relationships, whether professional, personal, social or intimate. You feel optimistic, eager and outgoing, warm and friendly to everyone ...you meet. This time is also lucky financially. You may have a sudden windfall, although this is not the usual manifestation. You are inclined to indulge yourself and to spend money, especially on lavish or beautiful objects. In many respects, self-discipline is at an all-time low at this time, but it usually is not needed. Celebrations held at this time are unusually successful, for you at least, as is any kind of entertaining or social occasion. This will be due partly to your infectious good mood.

The interpretation above is for your transit selected for today:
Venus Conjunction Jupiter, , exact at 01:38
activity period from 27 December 2011 to 28 December 2011

Emotional confrontations
During this time you turn your attention to your most personal relationships, in which you express yourself in a much more emotional manner than usual. This influence will affect a marriage, relationships with opponents, or any other inherently emotional confrontation. Loved ones and partners are much more important to you than usual, for the...y provide you with a feeling of security and support. And to be fair, you have the same interest in providing these elements for your loved ones. But if you are in a negative emotional state now, this influence will tend to make you excessively jealous and possessive, or you may act unconsciously or automatically with your loved ones. Confrontations with women, both positive and negative, are likely to be more intense than those with men.

The interpretation above is for your transit selected for today:
Moon in the 7th House, 7, from 19:53
activity period from 29 December 2011 to 31 December 2011


K-Plussa-kortti & bingo !  1

Ehdin käydä pari kertaa ostoksilla 17.11 Äänekoskelle avatussa K-Citymarketissa ennen kuin nyt 3:lla kerralla päädyin jo hommaamaan K-Plussa-kortin. Vaikka saatankin muuttaa ensi vuonna jossain vaiheessa pois päin täältä työn perässä, oli se mielestäni kuitenkin järkevä teko. Kuitenkin sitä vähän isommassakin paikassa tulisi vaan entistä enemmän todennäköisesti käytettyä. Kovasti kauppiaat ovat mainostaneet että se antaa nopeasti hintansa takaisin.. ja näinhän se onkin. Maksoi muuten vaivaiset 8.40 euroa sen hommaaminen. Sen verran komeita tarjouksia on näyttänyt olevankin että.. monitoimikone olisi mielessä seuraavaksi. Pitää vähän katsella mikä olisi omiin tarpeisiin sopiva ja katsoa millaisia tarjouksia citymarketiin tulee.. yksi avajaistarjous oli ja meni jo jossa oli joku about 90 euron monitoimikone joka maksoi n. 30 euroa muistaakseni K-plussa-kortilla ohhoh ! =O

Nyt on taas kivaa vedonlyönnissä kun on noi eri vedonlyöntifirmojen Joulukalenterit taas avattavissa päivittäin.. =) Vuosi sitten voitin 2:n euron panoksella joku vajaat 200 euroa Pafin Bingossa & 5.luukku Pafilla oli tänä vuonna päivän pelinä "Silver Bingo" jossa oli sekä 50 sentin että 1 euron pelit. No tällä kertaa voitin taas yhden pelikierroksen loppuhuipennuksen voittamalla 50 sentin panoksella rapiat 40 euroa. Kelpaa se toikin kun tuuripelejä en muuten juuri ollenkaan harrasta paitsi juuri näin joulukalenterien etuisuuksien aikana. 1 euron kierroksella olisi tietty ollut puolet paremmat voitot & kultabingossa vieläkin paremmat mutta se ei ollutkaan päivän pelinä.. ainakaan vielä :)


Noidannuoli & ilotulitus..  1

Juu tänään aamulla iski noidannuoli kurotettuani hassusti etukenoon ottaessani edestäni kynää auts.. nyt joutuu olemaan vähän varovainen sitten varmaankin muutaman päivän !? Liekö kylmentynyt ilma altistanut tuolle tai viimeaikainen ahkera treenaaminen vai sittenkin nukahtaminen viime yönä sohvalle ? Vai kenties kaikki yhdessä ?

Lauantaina oli harvinaisen hieno ilotulitus uuden Citymarketin kunniaksi & kyllä on porukkaa riittänyt myös pienemmiltä ulkopaikkakunnilta siellä.. ja muut kaupat ovat kärsineet ilmiselvästi Citymarketin alun hurjasta rynnistyksestä. Sen myötä Äänekoskella onkin aistittavissa aivan uutta säpinää eikä enää tarvitse käydä Jyväskylässä jouluostoksilla kun melkein kaikki se tarvittava löytyy jo kyllä täältäkin :)


K-Market lopettaa toimintansa&Citymarket tilalle !  1

Joo K-market lopettaa täällä Äänekoskella toimintansa nyt keskiviikkona kun uusi hieno "palatsi" on rakennettu uutta Citymarketia varten ! Mietin tässä juuri parasta strategiaa kuinka hyödyntää lopettavan kaupan alennustavarat.. Kiitos vaan kaverille joka näistä alennuksista tänään vinkkasi ! :) Tänään maanantaina oli 20 % alennus kaikista muista tuotteista paitsi tupakasta, alkoholista & äidinmaitokorvikkeesta. Huomenna tiistaina on 30 % ale ja viimeisenä päivänä keskiviikkona hieno 50 % ale kaikista muista tuotteista paitsi noista jo aiemmin mainituista.

Kävin äsken katsastamassa siellä vähän että mikä tilanne siellä oikein nyt on ja millaista tavaraa vielä tarjolla. Ihmisiä oli aikas paljon, mutta niin tuotteitakin onneksi edelleen ! Ajattelin sellaista strategiaa että menisin sinne ostoksille aikaisin aamulla keskiviikkona 50 % aleostoksille !? =) Siinä tosin on se riski että tuotteita ei ole enää paljoa mitään enää silloin jäljellä ? Toivotaan, että ihmiset ajattelevat hieman samoin ja tulevat vasta keskiviikkona ostoksille. Silloin suunnitelmani on onnistunut :)