Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on televisio-ohjelmat.

Pasila !  1

..jatkui.. en katsonut sitä kuin ajoittain ennen tänään alkaneita uusia jaksoja koska en aluksi tiennyt et mikä ihme ohjelma se tuokin oikein on enkä päässyt aivan jyvälle kun aina samaan aikaa oli jotain saunaa tai muuta vastaavaa hässäkkää ettei siihen pystynyt oikein keskittymään. Mutta tiesin jo edellisen kauden vähäisen katsomisten perusteella et täähän voi olla ihan katsottava juttu kun pari viimeistä viime kauden jaksoa sentään suurinpiirtein jo tuli nähtyä. Mutta ai eddä, tuohon oli vallan hauska jakso eehhehee, nyt kolahti het kerralla kunnolla, sai nauraa oikein kunnolla ! Piristävä kokemus, ohjelma ei voi olla kovin huono jos se naurattaa ja tulee erittäin iloiselle mielelle.. Jatkuvalla soitolla vallan hurvatonta huumoria, aivan loistava poliisipäällikkö vaimon karvaisine jalkoineen xD


Navat vastakkain !  1

Satuin taas eilen tutustumaan brittiläiseen uuteen sarjaan. Tällä kertaa kolmoselta ja nyt ei ollut tarjolla niinkään draamaa vaan sketsiviihdettä ! Osa alkoi aivan mainiolla jutulla kun eräs mies oli käymässä kaverilla ja joutui odottamaan kaverin muijan kera kun kaveri oli suihkussa.. No tämä kaveri alkoi ehdottelemaan kamun muijalle että saiskos koskea hänen rintaansa ja tarjosi siitä rahaakin, 20 puntaa. Okei, muija suostui. Sitten äijästä tuntui et pitäis koskea vielä toistakin ja tarjosi siitä toiset 20 puntaa. Sekin kävi ! Ja se riittikin äijä lähti juuri pois ennenkuin kaveri ilmaantui myös suihkusta paikalle. Nainen kertoi että kaverille tuli yhtäkkiä kiire ja mies taas naiselleen että jokohan se kohta maksais velkansa 40 puntaa pois !? xD

Muitakin vallan hauskoja oivalluksia ohjelmassa oli, joten varsin piristävä uutuus kyllä. Plussana oli myös että ohjelma ei ollut valmiiksi naurettu vaan että piti itse aina tajuta että milloin nauraa ! =D



Ottakaa nuoret mallia..  3

..kun yli 60-vuotias kävi ennätystehtaassa tekemässä aivan huikean tuloksen leuanvedossa eli peräti 63 toistoa ! Siinä on jo voima ja etenkin kestävyysominaisuudet aivan loistavassa kunnossa. Ja kyllä äijä olikin sen näköisessä kuosissa vielä yli 6-kymppisenä että huh huh ! Tosin oli miehellä kyl kunnon urheilutaustakin olen jo aiemmin kuullut jostain fitness expon lähetyksestä. Täytyypä yrittää näyttää itekin ainakin lähes yhtä kovalta ton ikäsenä.. tuo leuanvetotulos sitä vastoin on aivan epäinhimillinen. 10 toistoakin on jo ihan hyvä tulos. Empä ookaan aikoihin kokeillut, mut eiköhän nyt 10 about menis kylmiltään. Joku 20 toistoa vois olla jo hyvä tavoite. Kuitenkaan en varsinkaan enää ole mikään kestävyysliikkuja niinkään niin tosta vois olla ihan hyvä aloittaa ja ehkä myös lopettaa.. tai siis ylläpitää sellaista kestävyyskuntoakin. Toki myös hoikahkon kehon ylläpitäminen auttaa asiaa.


Hyvää ohjelmaa ykköseltä !  1

Kannattipas vahingossa muuta samalla tehden pitää telkkaria ykkösellä. Sieltä nimittäin tuli varsin mielenkiintoista ja odottamatonta ohjelmaa. Ensin tuli humoristinen musiikkiohjelma "Iiroilua" jossa muka katsojat soittivat ohjelmaan toivebiisejään. Ne oli kyl järjestettyjä soittoja ja ihan hauskojakin, yksi soittaja oli esim. Pekka Karvonen ! =D Johanna Iivanainen ja joku mieshenkilö sitten esittivät näitä toivekappaleita bändin säestämänä jossa oli ainakin Marski Nyman. Mielestäni aika piristävä konsepti tämä tälläinen musiikin ja huumorin sekamelska, hyvä fiilis ohjelmasta ainakin tuli.

Sitten yritin jo keskittyä paremmin muihin asioihin, mut hyvä että jatkoin vain katsomista sillä heti perään alkoi uusi brittiläinen sarja "Katu". Tämä BBC:n tuottaman ja palkitun ihmissuhdedraaman eka osa olikin jo heti katsomisen arvoinen. Siinä oli kyllä draamaa kerrakseen.. Vielä 17 osaa olisi jäljellä joista jokainen jakso keskittyy yhden kadun asukkaan tarinaan ja tarinat liittyvät toisiinsa. Aion katsoa kyllä jatkossakin aina kun vaan ehtii ja muistaa !


Hävettää ihmiskunnan puolesta..  1

..kun satuin eilen katsomaan Madadventuresia. Ohjelmasta kävi selväksi miten suuri osa maailman väestöstä elää sellaisessa köyhyydessä että kaatopaikka on heidän työpaikkansa 7 kertaa viikossa ja sieltä löytyy materiaalia josta saa sen verran rahaa että hyvällä tuurilla pääsee esim. joka toinen päivä käymään lapset koulua tms. On se vaan uskomatonta miten ahne ihminen on kun toiset rypevät rahoissa ja suurin osa kehdataan jättää aivan oman onnensa nojaan tosi ankeisiin oloihin.

Kyllä meillä täällä Suomessa on vaan asiat niin hyvin että tuon ohjelman katsomisen jälkeen en kehtaa varmaan valittaa mistään, ainakaan muutamaan päivään. Kyllä meidän hemmoteltujen kansojen pitäisi enemmän kiinnittää huomiota siihen millaisissa oloissa toiset joutuvat elämään ja millainen ihmisarvo köyhissä maissa on & auttaa heitä.


Joulupyhät meni enimmäkseen Tv:tä töllöttäessä..  1

..ja sen myötä tuli katsottua monta kotimaista leffaakin. Kummelin Jackpot oli mielestäni varsin hassunhauska tarina eilen =D Ja Kalteva Torni oli myös hyvin tehty ja mielenkiintoinen leffa ja hyvin näytelty ! Hauskakin oli vaikka aihe ei sinänsä niin hauska oikeasti ollutkaan. Baddingkin oli ihan katsottava, ainakin hieman yleissivistystä nostattava mikä siinä nyt sitten olikin todenpohjaista. Joo kyllä kotimaiset leffat ovat oikeasti varsin viihdyttäviä ! Tehkää vaan lisää !

Paljon muutakin tuli katsottua, muttei jaksa sitä kaikkea enää käydä läpi. Pääteemana oli kuitenkin tässä blogissa nyt kotimaiset uudehkot leffat. Samalla tietenkin tullut myös suklaata mussutettua ja muutakin jouluista. VAIN pari kiloa tullut painoa lisää, harvinaisen vähän siis vissiin, on tainnut tulla syötyä ihan kohtuudella.. ja toivottavasti on helppo luopua taas vähän raskaampien ruokien syömisestä ja alkaa syödä taas vähän hillitymmin ja kevyemmin, vähemmän herkutellen taas kohti ensi vuotta..



Eilisestä Idolsista..  1

Sinänsä harmi että kova esiintyjä & ilmiselvä tähti Pete Parkkonen putosi aivan loppusuoran avautuessa pois jatkosta. Sinänsä mitään vääryyttä ei tapahtunut sillä Koop & Anna ovat parantaneet koko ajan tai itse asiassa mielestäni Anna on ollut tasaisen varma ja Koop etenkin pistänyt koko ajan paremmaksi ! Ja kun ennakkosuosikki-Peten parhaat vedot; aivan omimmat aggressiiviset sellaiset olivat jo koko pitkän kilpailun alkupuolella, on hänen ollut paha parantaa enää siitä. Tasaisen varmaa ollut yhä, mutta tälläisen pitkän kilpailun vaarana on juuri se, että jos parhaimmat vedot ovat olleet jo alkupuolella kisaa niin miten käy jatkoa ajatellen kun jotkut muut saattavat vaan parantaa.. Ehkäpä Idols-konseptia tulisi jotenkin muuttaa jatkossa juuri tämän seikan vuoksi eikä pitkittää suotta kilpailua näin pitkäksi !?


Nostalgiaa !  2

Samalla palaan reilun viikon kestäneeltä totaaliselta City-lakolta.. ja aion kyl jatkaakin melkoista hiljaiseloa tai sitten en. Saas nyt nähdä !? Mutta tuohon otsikkoon palaten, tänään alkoi uusi sarja uusintana MTV3:lla nimeltään "Alf". Kolmonen aloitti toimintansa vuonna 1985(täytyi tarkistaa) ja ensimmäisiä juttuja ellei ensimmäinen mitä sieltä muistan nähneeni, oli juuri tämä kyseinen Alf-sarja joka kertoo ulkoavaruudesta saapuneesta karvaisesta hassusta oliosta.. olipa aika huvittava nähdä "hieman" myöhemmin tätä samaa sarjaa tänään. Palautui heti elävästi mieleen alkutunnari pääosaesittäjineen. Yllättävän hyvin muistaa vielä tuota sarjaa jostain 80-luvulta.