Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on elämänpohdintojatarinoita.

Tein ekat ostokset huutokaupasta perjantaina..  1

Oli 3. tai 4. kerta kun kävin nyt syksyllä tai oikeastaan koskaan huutokaupassa nyt perjantaina & huusin vasta ensimmäistä kertaa ja sain myös haluamani. Niissä huudoissa ei kilpailijoita onneksi ollutkaan joten halvalla lähti.. =) Kun siskopuolella on jo lapsi & toinenkin tulossa, koin ahaa-elämyksen ja lähdin sitten lelulinjalle näissä ostoksissani. 5 eurolla sain laatikollisen hyväkuntoista tavaraa jossa oli mm. kaksipuoleinen taulu jossa toisella puolella on liitutaulu & toisella magneettitaulu jonka mukana tuli magneettisia kirjaimia & numeroita.

Laatikossa oli myös joitain sarjakuvalehtiä kuten Nalle Puheja sekä hieno jalkapalloaiheinen sarjis jossa oli Chelseasta jotain. Innostuin et jaahas sain ehkä itsellekin siis jotain lapsellista ! =D Sitten oli joitain leluja joita en kaikkia ihan tarkkaan ole vieläkään käynyt lävitse. Sitten huusin 3:lla eurolla pahvilaatikollisen leikkiaseita joissa oli keltaisia pyöreitä panoksia. Suurin osa aseista oli paketeissa avaamattomina vielä. Ajattelin et näitä poikien leikkikamoja on kiva antaa kyl joskus lahjaksi.. ja ehkä yksi itsellekin ! :P

Vielä kävi niin hyvä tuuri että yksi naishenkilö huomasi hankkimani laatikon ja halusi ostaa pari pyssyä siitä. Arvatenkin hänellä kävi mielessä että sellaiset olisivat hyviä lahjoja joillekin sopivanikäisille vesseleille luulisin ! =D Noh mikäs siinä tuumin kun aseita on niin iso kasakin kerran.. osti sitten euron kappalehintaan joten mun ei tarvinut maksaa kuin 1 euro lopulta noista leikkiaseista. Ja yhteensä 6:lla eurolla sain siis 2 laatikollista + se taulu leikkitavaroita ! =)


Koin eräänlaisen Big Brother-elämyksen..  1

..kun olin muutaman päivän tuossa tällä viikolla arkipäivinä hieman eristyksessä muusta maailmasta yhden ryhmän kanssa josta en tuntenut ketään etukäteen. Tai no yhden edes tiesin ulkonäöltä ja muutaman sanankin olin ennen hänen kanssaan vaihtanut. Oltiin vähän syrjässä muusta maailmasta, tietokonetta ei ollut mutta televisio sentään ! Oikein hyvinhän se aika kului ilman normaalirutiineitakin. Meidän rutiinit tuolla olivat sellaiset että päivisin kuunneltiin luentoja ja illalla oli enemmän vapaa-aikaa. Joka ilta oli myös sauna tarjolla. Oman huoneenkin kaikki sai.

Luennoista jäi tosi paljon pohdittavaa & virikkeinä illalla oli biljardi, pingis & trivial pursuit tai ainakin minulla kuten monella muullakin. Olikin siistiä opetella pelaamaan biljardia sillä siitä on jo vuosia kun viimeksi oli tullut koitettua. Tarkkuuslaji kun kyseessä niin hyötyä on esim. omasta Darts-taustasta sillä pelaamisen määrään nähden se sujui yllättävänkin hyvin. Pingistä ei pelannut kuin minä ja yksi muu, eikä sinänsä ihme kun pöytä oli ulkotilassa. Yllättävän hyvin sitä pystyi kuitenkin pelaamaan kun ei pahemmin tuullut. Tosin takki oli tarpeen jo näillä keleillä.. futistakin ihan tippa tuli kokeiltua eli tuli vähän nuoruus mieleen kun lajivalikoima oli nyt näin laaja..

Mutta sinänsä laihtumaan ei kyllä päässyt.. oikeastaan päinvastoin ! =D Sillä meillä oli ilmaiset sapuskat & oma kokki siellä ja voi että miten usein, paljon & miten hyvää ruokaa me syötiinkin.. kyllä niin moni harmitteli jo valmiiksi poislähtöä juuri sapuskan takia kun kohta koittaisi taas harmaampi arki ja rutiini ruokavaliossa. Niin monipuolista ja herkullista ruokaa todellakin oli tarjolla ! =) Että mitään BB-slummikokemusta ei todellakaan tarvinut kokea.. kun nälkään ei siellä todellakaan tarvinut kyllä kuolla ! =D

Tosi hauska reissu oli kaikenpuolin & hyvä ryhmä josta todennäköisesti tulee muutamia ehkä varsin hyviäkin kavereita !? Saas nähdä !? Ja ilman irvailuakaan ja hauskanpitoa ei reissu todellakaan mennyt.. sillä tuli huomattua tuosta Big Brotherista yksi tyyppi jolla on aivan loistavan huvittavat maneerit, siitä tulikin yllättäen oma suosikki nyt kai sitten.. meinaan toi BB-Marko ! Huomasin että hän toistaa muutamaa juttua jatkuvasti.. joten aloimme imitoimaankin sitten peräti tätä huvittavaa BB-Marko-hahmoa ! =D "Joo tota noin niin".. ei helvetti etenkin päiväkirjahuoneessa toi sanaparsi on melkein joka toisessa lauseessa ! xD Pitäis varmaan soittaa Jope Ruonansuulle että nyt olisi uusi hauska hahmo imitoitavaksi.. toi to-totota noin niin joo lievästi naisellisesti ilmaisten xP


Viikatemies on vieraillut ikävän ahkeraan.  1

Ensin tosiaan kuoli isäpuoleni isä joka nyt ei varsinainen verisukulainen ollutkaan, mutta kuitenkin läheinen etenkin kun ei muitakaan pappoja enää olemassa mulla ole. Äitini tiesi jo hänen hautajaisissaan seuraavasta kuolemasta ja kertoi sitten mullekin hautajaisten jälkeen että mummoni sisko on kuollut myös lyhyen sairauden jälkeen. En enää viimeisinä vuosina kovinkaan usein häntä nähnyt mutta hyvinhän minä hänetkin muistan lapsuudesta etenkin.

Ja ei kahta ilman kolmatta sillä isäni puolelta kuoli taas syyskuussa setäni, jota en muista kuin lapsuudesta, mutta hänen poikien kanssa olen ollut kyllä tekemisissä etenkin toisen niistä melko paljonkin aina teini-iästä aikuisuuteen. Harmittaa heidän puolestaan vaikka itselleni isän puoleiset sukulaiset ovatkin aika vieraita.

Eipä ole ikinä ennen kuollut näin nopeaan tahtiin näin monta sukulaista tai ns. sukulaista tai läheistä kuten tuossa yhdessä tapauksessa. Kaikki kuolemantapaukset sattuivat nyt syksyyn 2009 noin kahden kuukauden sisälle. Mutta elämä on tälläistä, siihen kuuluu myös kuolema ja mitä pitemmälle sitä elää sitä enemmän niitä ikävä kyllä tulee vastaankin. Täytyy hetkeksi rauhoittua kunnioittamaan edesmenneiden muistoa.


Aika rankka päivä oli..  3

..kun oli hautajaiset. Enemmänkin tosiaan joo henkisesti. Kävin siskopuoleni kanssa vielä katsomassa vaaria ennen kuin arkku ruuvattiin kiinni. Se on aika hurja hetki, se on niin lopullinen sen kuolleen ihmisen kohdalla. Varmaan muutama päivä tuo kuva saattaa pyöriä aina välillä mielessä vaikkei se ollutkaan aivan ensimmäinen kerta kun näin kuolleen ihmisen. Sillä hetkellä ymmärtää aina elämän merkityksen paremmin ja sen miten arvokasta se on kun saa olla ja elää. Turha elämästä ruikutus jää noina hetkinä automaattisesti luonnollisesti pois & silloin osaa arvostaa elämää normaalia enemmän. Joku päivä minä makaan tuolla ja minut kannetaan pois. Sitä ajatellessa pakanallisemmatkin henkilöt saattavat ajatella hetken mitä kuoleman jälkeen on vai onko mitään ? Saanko nähdä vielä rakkaita lähimmäisiä uudestaan ?

Positiivista tälläisenä päivänä on tietysti nähdä paljon koossa sukulaisia tai tässä tapauksessa perheenjäseneen sukulaisia. Myös hyvä yhteinen ruokahetki kuuluu tietty traditioon. Raskas päivä, mutta kuitenkin opettava ja ihmisläheinen.

Hoidin ovat velvollisuuteni kunnialla läpi. Sain kunnian kantaa ja viedä saattueen etummaisina arkkua viimeistä rauhallista matkaa kohti haudan lepoa. En ollutkaan sitä ennen vielä koskaan tehnyt. Meitä neuvottiin siinä samalla kyllä hyvin kuinka toimia ja eipä se niin vaikeata ollutkaan. Mutta empä heiveröisiä naisia tuohon touhuun laittaisi, sen verran on kuitenkin painoa arkussa ja kohtuullisen isossa miehessä yhteensä. 6 miestä oli ihan sopiva määrä etenkin jos kaikki eivät etukäteen aivan tarkalleen tienneet mitä tuleman pitää ja kuinka toimia. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja tämä hieman haikea päivä on saatu kunnialla ja kunnioituksella vietyä läpi. Muisto säilyy, mutta samalla kuitenkin jo katse tulevaisuuteen meillä muilla maallisen taipaleen jatkajilla.


Varavaari kuoli tänään =/  3

Tänään oli hieman surullinen päivä kun sain kuulla että isäpuolen isä kuoli tänään. Se oli kuitenkin viimeiset vuodet lähin pappa kun niitä oikeita ei ole enää mulla jäljellä ja kuului myös ihan lähipiiriin. Viimeinen vuosi oli alkanut mennä alamäkeä nopeaa tahtia tällä "varavaarillani" ja sairaala alkoi käymään jo turhankin tutuksi. Nytkin oli muutaman viimeisen viikon terveyskeskuksessa, vanhuuteen se kuoli, ei vaan enää elimet ja muut vaan jaksaneet eli ihan luonnollinen menehtymä, mutta eipähän nämä tälläiset ikinä mitään iloisia asioita ole =/

Onneksi kävin viime viikolla kuitenkin katsomassa häntä pienen tauon jälkeen aivan omasta aloitteestani. Tahdoin mukaan & vaarihan yllättyi iloisesti. Se olisi kyllä harmittanut kovasti jos ei olisi enää ehtinyt käydä katsomassa. En tietenkään arvannut etten enää ehtisi tuon käynnin jälkeen, mutta kuitenkin tavallaan pääsi jättämään jäähyväiset ihan kädestä pitäen.


Huutokaupassa..  1

..joo eksyin tuossa illalla tänään huutokauppaan joka on todella todella harvinaista. Ihan mielenkiintoinen krääsämaailmahan se tuokin ! Sinänsä mulle ei ihan oikea paikka kun olen sellanen hamstraaja kuitenkin pahimmillani jonka on todella vaikea luopua juuri mistään materiasta.. Parempi olla siis hankkimatta liikaa rompetta ! Sellasen keinon olen keksinyt tavaraa vastaan ettei siis juuri osteta tai hankita mitään uutta.. ainakaan turhaa sellaista ! Seurailin nyt vaan tänään eka kerralla vielä yhdessä huutokaupassa. Mitään en siis ostanut enkä edes huutanutkaan kertaakaan. 2 kertaa tuli ahaa-elämys että pikkasen saatoin innostua ja kiinnostuakin.. =D mutten vielä ihan huutoon saakka kuitenkaan !

Näin vanhana keräilijänä vanhat sarjikset, etenkin Aku Ankat ja vanhat sellaiset ja miksei uusimmatkin kun ei ole vanhaa keräilykohdettani tullut enää päivitettyä vuosikausiin olisivat taatusti avanneet peräti jo ääneni ! =D


Keskiviikko oli PIIKKIpaiva !  2

Ensin ihmettelin aamulla etta mika ihme on mun jalkapohjassa kun tuntui kavellessa pienta kipua. Raaputin kipeasta kohdasta enka oikein tiennyt etta onko se rupi vai joku tikku vai mika ihme. No sitten pyysin myohemmin paivalla naisapua ja kotikonstein neulalla sitten kaivettiin ja katsottiin mita sielta mahtaa oikein loytya.. ja mita ihmetta en ma turhaan valittanut ettei ole mukava astella kun siella oli joku pieni lasinpala. Jaahas mistakohan sekin sinne joutui. Nukun viela paljain jaloin ja koska se ei viela edellisiltana tuntunut niin sain sen varmaan aamulla noustessani ylos sen jalkaani.. eli siisti kamppa siis kun tuollaista lattialta..

Ja sitten illalla kokeilin eka kertaa akupunktiota ! Hiphei ! Kysyin alan asiantuntijalta etta mita suosittelisit ensi kertaan. Ja neulat ne kuulemma tehokkaimmat ovat, joten paatin aloittaa heti suorilta kasin niilla tottakai ! En ma viittinyt millaan magneeteilla korvan taakse aloittaa jotka eivat ole niin tehokkaatkaan edes kuulemma. Joten neulojahan se suositti ja sehan kavi mulle.. 5 neulaa laitettiin kumpaankin korvaan vain n. 1 millin syvyyteen. Eipa voi oikein sanoa etta se muka sattui, mita nyt vahan nipisti, 3 ekaa tuntui hyvin hyvin vahan, 2 vikaa pikkasen enemman, vika ilmeisesti oli tuntoherkin alue, muttei tosiaan kylla voi sanoa etta se ns. sattui !

Niiden neulojen tarkoitus oli rentouttaa ja rauhoittaa ja ekan kokemuksen perusteella se rentoutuminen alkoi valittomasti kun niita neuloja alettiin laittamaan korvaan. Myos unen laatuun tuon pitaisi kuulemma vaikuttaa. Ja kieltamatta nukuin kylla hyvin.. vaikea viela tarkkaan kuvailla eka kerran perusteella sen vaikutuksia tarkemmin. Varmaan ensi kerralla osaa kuvailla jo vahan paremmin tuntoja. Puolituntia niita neuloja sitten pidettiin korvissa. Noh sellaista palautetta sain kylla heti hoidon jalkeen etta naytaapa se Tonin naamaverenkierto pelaavan varsin mainisti kun hehkuin niin punaisena..



Erään lähikioskin loppu.  1

Lauantaina päättyi yhden lähikioskin tarina täällä Äänekoskella. Syitä oli vissiin monia, aikansa kutakin & viereen ilmaantunut Siwa joka söi taatusti asiakkaita. Myös lisääntynyt nettipelaaminen oli yhtenä syynä. Näillä viimeisillä yrittäjillä se oli 5 vuotta, sitä ennenkin tuossa samassa tilassa on pitkään ollut aina joku kioski online-pisteineen.

Itsekin olin uskollinen asiakas siellä. Useat vedot on viety & voitot haettu sieltä tässä vuosien varrella. Viimeisen parin vuoden aikana kävin siellä myös usein netissä kun kone oli välillä rikki ja poissa käytöstä. Useita jalkapallotilastoja tuli siellä väsättyä samalla puhuen niitä näitä. Sinne muodostui oma piiri tiettyine persoonineen joita siellä aina tapasi. Toiset pelasivat raha-automaatilla, toiset kenoa, lottoa, vakiota tai pitkävetoa tai sekä että. Toiset kävivät juomassa kaljaa, toisten keskittyessä enemmän puhumiseen.

Eli kyllähän tuolla ehti tutustua useaankin tyyppiin kun kerralla vietti vähän enemmän aikaa koneella. Sosiaalinen paikka siis, mutta nyt ovet sulkeutuivat lopullisesti(?) No huhujen mukaan paria tyyppiä kiinnostaisi ehkä laittaa siihen joku pikku kaljapaikka tiedä sitten ovatko miten tosissaan, mutta kyllä tuohon joku paikka saisi tulla tilalle joko samantyylinen kioski tai sitten vaikka se 'juomala' !


Kävelyvauhtini on kuulemma..  1

Sain tänään taas kommenttia kävelemisestäni.. kaikki eivät voi näköjään käsittää miten se jalka liikkuu niin nopeasti !? =D Enkä ollut edes varsinaisella lenkillä vaan kävelemässä pisteestä A pisteeseen B. No ehkä se vauhti johtuu osittain luonteestani, mullahan on aina kiire suorittamaan.. niin tehokas suorittajahan minä. Olen aina ollut se ihminen joka ei edes pienenä kysellyt että mitähäköhän tekis seuraavaksi kun on niin tylsää ? Ehei vaan mulla on aina valmiina päässä mihin ryhdyn seuraavaksi intensiivisesti. Ajan säästöä kai osittain tuo kävelytahtikin.. toisaalta haluan pitää huolta myös kunnostani. No yleinen puheenaihehan tuo mun kävelynopeuteni täällä.. eikä se mua häiritse yhtään.. =)