Kesäkuussa tapahtuu..

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on likuntaurheiluvedonlyönti.

Nyt kyl vähän jännittää..  2

..sillä eilisen illan vedonlyönti isojen kertoimien kohdalta oli aikamoisen satumaisen loistokasta. Jälleen klassinen tapaus Ranskasta. Toulouselta puuttui vielä kotitappio & Caenilta vierasvoitto joten juuri siksi Caenin kerroin oli yllättävän korkea todennäköisyyteen nähden. Ja kun vielä muistetaan että Toulouse on ennenkin ollut vaikeuksissa Caenia vastaan kotikentällään ja että Caen sijoittui viime kautena muutaman sijan ylemmäs sarjataulukossa, oli veikkauksen kerroin 4.95 oikein maistuva. Ulkomaille järjestelmiin kelpasi samaisen kohteen 4.50 kerroinkin. Tulos 0-1.

Sitten se toinen suuri osuma. Valencia on ollut tällä kaudella Espanjassa raudanluja viime kauden katastrofin jälkeen. Nyt pelaajien ammattiylpeys on aivan eri tasolla ja joukkue ei ollut hävinnyt 9 sarjakierroksen jälkeen vielä otteluakaan, tasureitakin vain 2 ja porskutti sarjakärjessä. Nyt tuli kuitenkin sellainen viime vuosien inhotusvastustaja Racing Santander jolla oli vasta 1 voitto plakkarissa. Ehkä europeleissä vähemmän pyörinyt seura on kärsinyt juuri siitä että sielläkin on ollut nyt pelejä ja kaikkia voimia ei ole pystytty keskittämään pelkästään sarjapeleihin. FC Honka taisteli varsin hienosti Racingiä vastaan, muttei lopulta mahtanut kuitenkaan paremmalleen. Summa Summarum : Ehkä juuri tämä kaikki oli nostanut(toisella loistokas ja toisella vaisu alkukausi) Racingin kertoimet pilviin. Veikkaukselta sai 9.20 kertoimen jota pääsikin pelaamaan sinkkuna ja pelasin myös. Ulkomaille iskin 10.00 kertoimella vielä pienellä rahalla lisäsatsauksen. Harmi etten uskonut tarpeeksi että lauantai-illalta osuu kummatkin huippukohteet joten en laittanut Racingia 10.00 kertoimella enää järjestelmiin. Caen sitä vastoin aloitti v-lopun huippujännät järjestelmät kahdessakin yritelmässä. Ois ollu aika kova alku et jo 10.00 & 4.50 suuruiset kertoimet yhdessä kiinni..

Niin muutes tässä näette sen Racingin henkisen yliotteen viime kausilta ja et kuitenkin 10.00 kerroinkin oli sille sit tarjolla wautsi wau..
Head 2 head
Ja ensin se eilinen tulos, vakuuttavaa sarjaa..
Nov 1, 2008 Primera Division Valencia CF 2 - 4 Real Racing Clu...
Apr 12, 2008 Primera Division Valencia CF 1 - 2 Real Racing Clu...
Nov 25, 2007 Primera Division Real Racing Clu... 1 - 0 Valencia CF
Mar 17, 2007 Primera Division Valencia CF 0 - 2 Real Racing Clu...
Oct 28, 2006 Primera Division Real Racing Clu... 1 - 0 Valencia CF
Mar 19, 2006 Primera Division Real Racing Clu... 2 - 1 Valencia CF
Oct 30, 2005 Primera Division Valencia CF 1 - 1 Real Racing Clu...
Feb 20, 2005 Primera Division Real Racing Clu... 1 - 0 Valencia CF

Paljastan tässä yhden järjestelmän joka tosiaan alkoi hyvin Caenin myötä, mut joka hyvinkin voi lopuksi mennä pieleen. Onhan kertoimetkin varsin korkeita.. ei ollut tarkoitus mut aika jännästi tuli kohde per iso pääsarja eli tää eka ottelu oli Ranskasta, sitten on vielä Italian, Saksan & Espanjan pääsarjoista 1 hyvä vierasyllätyskerroin eli tälläisen rivin muunmuassa tein :
Toulouse-Caen 2 4.50 Oikein %
Udinese-Genoa 2 5.00
Dortmund-Bochum 2 6.25
Betis-Deportivo 2 4.15
Tuo tuottaisi jo aika hyvin jokaisen osuessa. Kolmekin riittäisi voittoon. Aijai kun se Racingin 10.00 olisi ollut myös tuossa.. mut tein sinänsä järkevästi kun vähensin yhden kohteen tuottamaa riskiä kun siihen tuli tosiaan satsattua jo sinkkunakin !

Kannattipa myös perjantaina lukea aamulehdestä että Washingtonin Ovetskin lähti kotimaahansa lähimmäisen sairastapauksen vuoksi. Ja kun tiedämme että Ovetskin on maailman paras lätkäpelaaja niin jäi muuten vaatimattoman tasoiseen Washingtonin suuri aukko. Joten pelasin sitä vastaan viime yönä kun Buffalo voitti sen kotonaan puhtaasti 4-0 ! Sekä sinkkuna että alotin sillä myös yhden järjestelmän. 2.20 oli hyvä kerroin kotipelistä ! Muita pieniä vähän satsattuja kohdeosumia oli lauantailta mm. Mboro-West Ham x, Crystal Palace-Sheff W x, Tottenham 1, Reading 2. Sitävastoin Cottbussin & Karlsruhen yllätyshaut päivällä eivät osuneet.

Nyt sitten suurella jännityksellä tähän päivään. Vakionkin voisi tehdä ja enää ei pitkävedon puolelle tarvikaan satsata. Enemmänkin odottamista että kuinka nuo eilen aloitetut rivit mahtavat lopulta poikia !?


Halusin iltapelejä varten vähän lisää pelimerkkejä  1

..joten tein yhdelle pelitililleni hyvin todennäköisen järjestelmän josta olisi etenkin hyötyä jos kaikki nämä 4 valitsemaani päiväpeliä osuisi. Ja jotta pääsisi tavoittelemaan etenkin järjestelmillä ja vähän isoimmilla hakukertoimilla illemmalla vähän isompaa saalista. Jännimmäksi meni päivän eka peli Everton-Fulham 1. Tää on jännä parivaljakko. Mitä nyt Fulham on muutaman vuoden tahkonut putkeen Valioliigassa niin tässä otteluparissa tulee käytännössä melkein aina kotivoitto, erittäin kummallista ! =D Kaiken lisäksi Evertonilta puuttui vielä kotivoitto tältä kaudelta. Pelannut vieraissa paljon paremmin. Kiitos Sahan kun teki kaipaamani voittomaalin 87. minuutin kohdalla.

Sitten Saksaan ja sieltä poimin 2 kotivoittoa. Werder Bremen-Hertha 1. Hertha aloittanut kauden yllättävänkin hyvin ja vieraissa myös, joten Bremenillä oli tasoonsa nähden yllättävän iso kerroin. Ne mättikin taas maaleja niin tuttuun tapaansa. Käytännössä 20 minuutin jälkeen peli oli jo ohi kun tilanne oli jo 2-0. Peli päättyi 4-1. Sitten Bayern Munchen piti jännityksessä antamalla vastustajalleen rankkarin ja tilanne sen myötä olikin varsin pitkään 1-1 kunnes lopussa Munchen iski kaksi kertaa ja ottelu päättyi 3-1.

Sitten Skotlantiin missä on yleensä 2 ylivoimaista joukkuetta. Toinen näistä eli Rangers johti jo puoliajalla 5-0 =D Ja niihin lukemiin ottelu myös päättyi kotipelissään Invernessiä vastaan. Joten jee kaikki 4 oikein kuten osasin olettaakin ja toivoin.. =) Vielä nämä pienet kertoimet tähän loppuun :

Fulham 1 1.68
Werder Bremen 1 1.72
Bayern Munchen 1 1.17 &
Rangers 1 1.20

Ja nyt pelaan niitä iltapelejä !


Olipa makea pelilauantai !  1

Pitkävedon kannalta käänsin katseeni heti vasta kohti iltaa sillä siellä ne parhaimmat kohteet luurasivat. Poimin kuitenkin yhden hyvän kohteen jo Bundesliigastakin. Se oli Bayern Munchenin kotipeli. Ei niin hääppöinen 1.50 kerroin mut muistin miten surkeasti Wolfsburg on perinteisesti pärjännyt sitä vastaan, niin oli aivan ehdottomasti pelattava sitä. Oli aikakin Munchenin vähän ryhdistäytyä ettei kärki ehdi karata liikaa. Epävarmasti alkoi taas, olivat jo 0-2 tappiolla ja ajattelin et näinkö jo eka peli menee pieleen, mut kun Bayernilaiset kavensivat juuri ennen 1.puoliajan loppua, olin melko varma ja vakuuttunut siitä et nousevat tuon innostamana ja myötä tasoihin ja vielä ohi. Ja niinhän siinä kävikin, Saksassa tehdään juuri tällä hetkellä harvinaisen paljon maaleja, peli päättyi 4-2 jee.

Sitten niihin iltakohteisiin. Olin jo ennen v-loppua ympyröinyt sieltä nämä hyvät kohteet ennakkoon, joten eikun sit vaan pelaamaan. Tällä kertaa nämä eivät olleet mitään niin ihmeellisiä ylikertoimia vaan enemmän tilastoihin pohjautuvia todennäköisyyksiä. Yhden jääkiekkopelinkin löysin. Sen mitä olen monesti ennenkin pelannut ja sillä voittanut. Ruotsissa HV-71 & Modo ovat vuodesta toiseen tasainen taistelupari ja jostain syystä Modo menestyy hyvin yleensä vieraissa HV-71:stä vastaan joka kuitenkin on kaudesta toiseen melko kova kotijoukkue. Siksi Modon kertoimista onkin monesti saanut varsin hyviä kertoimia; etenkin jos Modon alkukausi on ollut heikohko & HV-71:sen hyvä. Tällä kertaakin ihan kiva kerroin Modon vieravoitosta kuitenkin 3.30 kiitos. Sitä pystyi myös pelaamaan sinkkuna.

Sitten suosikkisarjoihini tasapelien kannalta futiksessa. Ne ovat ehdottomasti Italia & Ranska. Sekä näiden maiden pääsarja että kakkossarja ovat hyviä sarjoja tasapelien kalastamiseen. Italian kohde Siena-Catania oli jo ennakkoon aika herkku; 6:sta edellisestä kohtaamisestaan peräti 5 kertaa oli pelattu tasan & tuo Siena on muutenkin melkoinen tasapelikone. Catania ei viime kaudella voittanut yhtään vieraspeliä, mutta erikoistui vierastasureihin sillä niitä oli melko monta, 7. Joten he pelaavat hyvin puolustusvoittoisesti vieraissa ja mainiosti alkaneelle kaudelle(kotona pelkkiä voittoja) oli lupa odottaa jatkoa juuri näin tasurin muodossa. Tulos 1-1.

Sitten Ranskaan. Siellä pelattiinkin tasapelirikas sarjakierros & juuri ne 2 kohdetta mitä ajattelinkin toteutuivat muiden mukana kun sekä Nice-Bordeaux että Toulouse-Monaco jakoivat pisteet. Tyypillinen tilanne mulle pelivalinnan tekemiseen kun Bordeauxilta puuttui vielä vierastasuri ja se pelaa tasaisia pelejä usein & Nice taas on tasapelikone sekä kotona että vieraissa; pelaa yleensä sellaiset 16 tasuria yhteensä per kausi ja se on paljon.. Täsmätyötä oikein ! =D Niin ja keskenään näin päin pelattuna tasapeli ei ole ollut ennenkään kovin vieras asia. Tulos 2-2.

Sitten se toinen tasuri Ranskasta. Tämän otteluparin maagisuuden muistinkin heti kun näin ne listalla vastakkain. Tässä tilastofaktaa :
Head 2 head
Nyt pelattu peli..
Oct 25, 2008 Ligue 1 Toulouse FC 0 - 0 AS Monaco FC
Ja aiemmin..
Nov 24, 2007 Ligue 1 Toulouse FC 0 - 0 AS Monaco FC
Mar 10, 2007 Ligue 1 Toulouse FC 1 - 1 AS Monaco FC
May 6, 2006 Ligue 1 Toulouse FC 3 - 3 AS Monaco FC
Nov 27, 2004 Ligue 1 Toulouse FC 0 - 0 AS Monaco FC
Feb 28, 2004 Ligue 1 Toulouse FC 1 - 1 AS Monaco FC
Jan 27, 2001 Ligue 1 Toulouse FC 2 - 1 AS Monaco FC
Aug 22, 1998 Ligue 1 Toulouse FC 0 - 0 AS Monaco FC
Nov 15, 1997 Ligue 1 Toulouse FC 1 - 3 AS Monaco FC

Aika tasaista ollut siis !

Joten 0-0 sopi mulle oikein hyvin. Kaiken kaikkiaan siis vain 5 kohdetta lauantailta oli enemmän tai vähemmän mielessä ja 5 niistä osui joten se oli 100 % hakua se jee ! Ja koska ei ollut erityisen hyvä lista kokonaisuudessaan jätin su sekä ma pelaamatta myös rahojen säästämismielessäkin ja käytinkin sitä myös vähän muuhun. Sunnuntailta vaan yksi isompi harmituskohde meni ohi eli tuo Sevillan kauden eka tappio sarjanousija Malagalle kertoimen ollessa huikea 8.20 ! Klassinen juttu, Malaga ollut perinteisesti Sevillalle paha vastustaja ja Sevillan oli aika yskähtää ekan kerran.. mut en ois välttämättä kyl löytänyt kaveria sille pelille kovin helposti. Jälkikäteen ajateltuna olisin kokeillut sekä Atalantan että Palermon tasureita ja molemmat olisivat menneet ohi. Veikkausliigan päätöskierroksellakaan ei kummempia lopputuloksia tullut. Olisin saattanut tuota Maarienhaminaa kyl kokeilla yli 5.00 kertoimella, mut tuskin Malagan kanssa. Harmi sinänsä et unohdin et sunnuntaina ois tosiaan ollut toi Malagan peli mut se ois vaatinut tuplaa ja kovin erikoisia tai muuten selviä kohteita ei ollut nyt oikein tarjolla.

Joo ja hyvä myös että maanantai jäi väliin pelaamisen kanalta. Sundvallin olisin sieltä kyllä poiminut, mut hiljaiselta päivältä ei pahemmin muuta pelattavaa olisi löytynytkään. Säästöä vaan ettei turhaan tee väkisin rivejä huonosta matskusta. Nyt on katse käännettynä jo keskiviikkoon jolloin tällä kertaa on luvassa ihan arkenakin kokonaisia sarjakierroksia futiksessa. Juuri suosikkejani Italiaa & Ranskaa vedonlyönnin kannalta on luvassa sekä myös mielenkiintoista että kaikkein tunnelmallisinta Englannin Valioliigaa ! Myös Saksassa ja Hollannissa pelataan ja osa peleistä oli jo tänään.


Jalkapalloilun tuhkimotarinoita..  4

Aloitetaan Englannista. Siellä nousi täksi kaudeksi ensimmäisen kerran seuran historiassa pääsarjaan Hull-niminen joukkue. Vaikka he muutaman vahvistuksen saivatkin ennen kauden alkua, ennakkoarvio oli että todennäköisesti sanovat heipat Valioliigalle heti tämän ekan kauden jälkeen. Enemmänkin oli puhetta että kokeeko vai eikö Derbyn kohtaloa joka teki viime kautena kaikkien aikojen pohjat pistesaalistuksessa pääsarjassa, vain 11 pistettä 38:ssa pelissä. Hullilla on nyt 8 pelatun kierroksen jälkeen jo peräti 20 pistettä joka käytännössä riittää jo säilymiseen !

Hull on ollut aivan uskomattoman hyvä. Avasi kotivoitolla, se nyt ei ollut vielä niin ihmeellistä kun vastassa oli Fulham. Sitten vierastasuri keskinkertaisen hyvästä Blackburnista. Ei siis mitään kovin ihmeellistä vielä. Mutta sitten se meni häviämään peräti 0-5 Wiganille. Tässä vaiheessa kaikki odottivat että se jää tonne sarjan jumbosijoille keikkumaan lopullisesti. Mutta mitäpä vielä.. Monet epäilevät tuomaat varmasti vielä ajattelivat että ei tuo nyt vielä mitään että pystyy kauden kriisijoukkueet Newcastlen & Tottenhamin vieraissa voittamaan. Mielestäni se oli jo aika kova suoritus, mutta että voitti välissä vieraissa vielä Arsenalinkin, no huh huh.. Ja sama tahti on jatkunut saldona 6 voittoa, 2 tasuria & vain se 1 rökäletappio.. viimestään tänä lauantaina useat odottivat että kauden eka vierastappio tulee, tosin ei niin kauheen kovalle porukalle, W.B.A. :lle, mutta aikansa kutakin ihmettä.. mutta mitäpä vielä, kävi voittamassa jälleen kerran vieraissa ja vieläpä peräti 3-0 lukemin. Saas nähdä miten kauan tämä tähdenlento oikein mahtaa kestääkään ? Aivan huikean yllättävää menoa..

Sitten Saksaan. Siellä Hoffenheim-niminen joukkue nousi 1. Bundesliigaan täksi kaudeksi kun toissa kautena pelasi vielä 3:neksi ylimmässä sarjassa. Nousu oli suht koht iso ylläri, ainakin odottamaton vaikka joukkueessa olikin tietyn aikavälin suunnitelma nousta 1.Bundesliigaan ja pysyä siellä sitten myös. Se ei taidakaan olla ongelmana sillä rahaa ei tältä seuralta puutu joten pelaajamateriaali taatusti paranee jos hätä tulee. Juuri tuon takia ennakossakin veikkailtiin että sarjapaikka kyllä säilyy. Itse en kuitenkaan aivan noin vahvaa alkukautta osannut povata että 9 kierroksen jälkeen on jo 6 voittoa, 1 tasuri, 2 tappiota eikä kotitappioita vielä laisinkaan. Pidän keskinkertaisen materiaalin omaavan sarjanousijan suoritusta jo melko kovana, mutta maalimäärät kruunaavat hienon menon sillä sen viimeiset 5 peliä ja tehdyt maalit niissä ovat : 3,5,2,4&4 peräti ! Ei siis yhtään tylsää futista ja omissa ei ole läheskään soinut yhtä paljon vaikka 2:ssa pelissä omissakin on soinut melko rumasti. Hyvä on tahti sarjanousijalla ollut siis Saksassakin..

Sitten Suomeen ! Täksi kaudeksi povattiin Turkuun menestystä, vaan ei Interille vaan TPS:lle. Inter ei ole aivan kärkisijoja ennen juuri hätistellyt, edes mitalisijaa ei ollut ennen tätä päivää jolloin se ratkaisi mestaruuden itselleen voittamalla Jaron kotonaan 2-0. Koko kautena vain 2 tappiota Veikkausliigassa eli se todellakin ansaitsi mestaruutensa. Avaustappiota monet odottivat ja odottivat.. kunnes se tuli vasta 18. sarjakierroksella HJK:lle, sekin vasta aivan viime minuuteilla. Todella vakuuttavaa, he saivat tehdä hyvän työnsä ilman paineita kun näin kovaa menestystä ei yleisesti varmaan juuri missään muualla odotettu kuin itse Interin leirissä.

Vielä yksi huomio Englannin Valioliigasta. Tämän hetken maailman paras kotijoukkue futiksessa eli Chelsea hävisi tänään kotonaan ! Kyllä uskomatonta mutta totta ! Ei tosin millekään turhalle joukkueelle kun Sami Hyypiän edustama Liverpool teki sen ! Kotitaika siis särkyi vihdoin ja viimein. Edellisen kerran Chelsea oli hävinnyt Valioliigassa kaudella 2003-2004 21.helmikuuta 2004 Arsenalille 1-2. Eli oli laskujeni mukaan pelannut peräti 86 monta kovaakin Valioliigakotipeliään ilman tappion tappiota putkeen no huh huh.. Liverpool saattaisi siis vihdoinkin olla valmis mestariksi myös Englannin kentillä !? Onhan niillä tuore Euroopan mestarikin timantinkova Torres riveissään eikä vielä yhtään tappiota.. Tällä kaudella on pystytty ainakin tähän mennessä välttämään aika hyvin turhat pistemenetykset tasapelien muodossa joita etenkin viime kautena tuli aivan liikaa.


Jalkapallon riemujuhlaa & vähän lätkänkin..  1

Joo tottakai pitää aloittaa siitä suuresta uutisesta että vihdoin ja viimein täällä Keski-Suomessakin nähdään ensi vuonna Veikkausliigaa ! Jyväskylän JJK teki sen ja varmisti suoran nousunsa ilman karsintoja voittamalla Ykkösen viime kierroksella kotonaan Ps Kemin. Eikä ole kauaa siitä kun JJK pelasi Kakkosessa Huiman kanssa melko tasaväkisestikin silloin kun muutama kausi sitten Äänekoskella oli harvinaisen kilpailukykyinen joukkue. Tälle Jyväskylän saavutukselle voisi vaikka jo kohottaa maljaa, Jyväskylään tullaan kyllä taatusti ensi kesänä katsomaan Suomen huippufutista, jippii !

Sitten päivän TV(Ei transvestiitti) =D Bundesliiga-matsista. Kyllä toi Saksan futis on parhaillaan aivan mahtavaa. Etenkin Werder Bremenin peleissä maaleja tulee usein kuin liukuhihnalla.. on se vaan viihdyttävää. Taitavaa nopeaa tehokasta futista ja paljon draamaakin, sitä on sitten mukava katsoa, aijai ! Taidan olla hiukan tykästynyt tuohon Saksan pääsarjafutikseen.. =) Englannin pelien tunnelmaan se ei taida ihan vielä aina riittää, mutta haastaa kyllä sen. Taitavat muut sarjat kuitenkin jäädä jo melkein taakse. 0-0 pelit voivat usein olla vedonlyönnissä mieluisia ja tuottavia, mutta pitemmän päälle sellaisten matsien katseleminen ei ole kuitenkaan kovin mieluisaa. Kuitenkin tähän samaan syssyyn on hyvä sanoa että onneksi näitä helpommin ennalta-arvattaviakin vähämaalisia sarjoja on olemassa kuten usein esim. Ranskassa ja Italiassa. Helpottaa kummasti pelurin elämää ! =D

Nyt tää viimenen viikko on ollut täynnä hienoja osumia melkein päivittäin. Meinasin jo viime viikonlopun osumia aiemmin listata blogiini, mutta ei nyt enää jaksa kun koko ajan on tullut upeita osumia lisää ! =D Aivan viimeinen silaus on kuitenkin puuttunut eli pientä epäonnea on ollut ettei olisi OIKEIN mojovaa tiliä tullut. Yksittäisillä osumilla ja tuplilla on kuitenkin jo voittoa ihan kivasti juoksevasti tullut. Se viimeinen silaus on puuttunut lähinnä sitten järjestelmistä. Se onkin tosi haastavaa hommaa saada kaikki parhaat ja osuvat esim. 4 kohdetta juuri siihen samaan riviin. Kun ei niitäkään kannasta kovin montaa tehdä ettei riski hävitä kasva liikaa.. On ollut nyt kolmea neljästä paljon. Eilen osui kivasti Ranskan kakkosliigan tasurit + Sedan 2 yli 4 kertoimella. Tänään on futiksesta tullut 2 jo merkittävämpää enemmän satsattua osumaa, Tampere U 2 aivan huikealla yli 6 kertoimella oli paras ! Edelliskausien hallitseva joukkue Suomessa on yhä aina vaarallinen vaikka ei panosta nyt tällä kaudella juuri enää olekaan paitsi ettäs ompas sittenkin itseasiassa oikein suurikin panos jonka osasin aavistaa eli tämän kauden parhaiden joukkueiden kiusaaminen ratkaisuvaiheissa ja oman huippuosaamisensa näyttäminen.. Toinen oikein maistuva osuma tuli Briteistä pelillä Bolton-Blackburn x. Peli suorastaan tuoksui tasurilta..

Sitten harmi kun en laittanut jo ennen illan lätkäkierrosta ajatuksiani ja intuitiotani Suomen tämän kauden jääkiekosta tänne blogiin. Eilen tilastoja katsellessani ihmettelin miten vähän tasureita on tällä kaudella pelattu. Todellakin poikkeuksellisen vähän ! En ollut pahemmin lätkää vielä veikannutkaan. Muutamia hassuja kohteita vaan tähän mennessä. Ajattelin tarkastaa sitten tän päivän ottelupareja ja aavistelin että tänään voisi hyvinkin niitä tasureita sitten kyllä tosiaankin tulla ! Ja pelasinkin sinkkuna sitten peräti 4 tasuria ja kappas kummaa 4 tasuriahan tältä kierrokselta tulikin ! =D Tosin veikkasin sillei että 3 niistä osui. Pelicans-Ilves x oli huti & Kalpa-HPK ristiä en pelannut. Mutta silti.. aika hyvin aavistettu, tyytyväinen voi kyllä olla tästäkin.. =)


Suomen tämän päivän vastustajasta, Venäjästä..  1

Kun otin selvää Venäjän + entisen Neuvostoliiton kaikki entiset MM & EM-karsintapelit, jouduin hämmästymään.. Kotietu on jalkapallossa tietenkin suuri ja aivan parhaat joukkueet näitä tärkeitä karsintapelejään kotonaan todella todella harvoin häviävät. Venäjän tilastot ovat aivan huikeat ! Melkein 100:sta kotikarsintapelistä vain ja ainoastaan yksi tappio kautta aikojen. Siihenkin tarvittiin silloista hallitsevaa maailmanmestaria Ranskaa kun Venäjä kaatui kotonaan tähän mennessä sen ensimmäisen kertansa 10.10.1998 niukasti 2-3 ! Joo tämä tilasto hakee vertaistaan eikä löydy vakuuttavampaa kotisaldoa näissä ympyröissä. Venäjän vierastilastot ovat sentään paljon inhimillisempää luettavaa; sieltä löytyy kyllä useampia tappioitakin. Joten tähän nähden olisin todella tyytyväinen jos Suomi pystyisi venymään edes tasuriin. Vierasvoitto taitaa olla hieman jo liikaa toivottu.. Ennen peliä ajattelin että jos Suomi pelaa taas kuten useamman pelinsä viime karsinnoissaan eli todella puolustusvoittoisesti, voisi olla hyvä mahdollisuus 0-0 tasuriin. Enää sitä ei voi tulla, mutta 1-1 ois ihan hyvä ! Hyvä Suomi, go for it !!!


Suuri päivä Suomen jalkapallolle ! =)  1

Aivan UPEETA MAHTAVAA, Suomen alle 21-vuotiaat pikkuhuuhkajat selvittivät tiensä ensi kesän EM-lopputurnaukseen hienon loppukirinsä myötä ! =) Vihdoinkin Suomen uroksetkin pääsevät näyttämään taitonsa lopputurnauksessa. Siitä on taatusti hyötyä myös kokemuksen kannalta sillä usea tuosta joukkueessa tulee taatusti pelaamaan myös vielä pitkään miesten maajoukkueessakin. Tämä on hieno päivä suomalaiselle jalkapalloilulle, yksi suuri askel kohti parempaa menestystä. Ensi kesänä tulen varmasti seuraamaan noita nuorten kisoja tarkasti ! =)


V-lopun vedonlyönnin yllätyshaut eivät purreet !  1

Joo epäonneakin oli muutamassa yllärihaussa kuten Luleån vierasvoittohaussa yli 4 kertoimella. Huonosti alkanut alkukausi, mutta tolla kertoimella piti koklata ryhtiliikkeen toivossa. Ihan hyvän pelin taisivatkin pelata, 2 kertaa johdossa kunnes muistaakseni 3 minuuttia ennen loppua iskee Södertälje tasoihin ja vieläpä yksi suomalaisylpeys Hannes Hyvönen oli asialla ja näin veto meni ohi.

Sitten oli tarjolla myös lauantailta komea kerroin Veikkauksella Betisille 6.75 Villarrealin vieraana Espanjan futiksessa. Betisillä ei voiton voittoa vielä, Villarreal taas porskuttaa ilman tappioita. Mikään mahdottomuus silti ei Betisin voitto olisi ollut, sillä se on ollut Villarrealia vastaan usein paha vastustaja. Voitti viime kaudellakin sen vieraissa. Nytkin näytti hyvältä kun johti pitkään 0-1 kunnes Villarreal iski lopussa kaksi kertaa ja se hyvä kerroin tyrehtyi sitten siihen.

Sunnuntailtakin meni ohi Hakan hyvä kerroin Lahtea vastaan sekä pari tasuria. Hyvää puolestaan oli jälleen Hertha Berlin, viimeksi hävisi hyvällä kertoimella, nyt puolestaan voitti 6 kertoimella vieraissa ja aavistin sen taas. Oli aika Leverkuseninkin vähän yskiä sarjassa.. Myös HPK:n aavistin 4 kertoimella; on perinteisesti oikein paha vastustaja Jyväskylälle. Muita v-lopun parhaita osumia oli tasapeliherkkien Nicen & Sochauxin tasuri Ranskassa sekä Nantesin oli aika ottaa kauden avausvoitto vieraissa toisesta sarjanousijasta komealla yli 4 kertoimella, voitti sen sarjaporrasta alempanakin viime kautena molemmat kaksi kertaa. Grenoble oli yllättänyt ja avannut kauden tällä tasolla yllättävän hyvin, mutta en antanut sen hämätä.

Vaikka monta vetoa menikin ohi nyt viikonloppuna, niin sunnuntai-ilta oli sitten pieni positiivinen ylläri. Enää ei paljoa kohteita ollut tarjolla kun kello lähenteli jo 21:00 illalla, mut ajattelin ulkomaille vetää vielä 3 kohdetta sinkkuna ja olikin aika kiva ylläri kun ihmettelin myöhemmällä et mites sitä oli tullut plussaa yllärin hyvin pelitilillle siihen nähden miten pikkusia vetoja tein. Noh nehän osui kaikki 3 kohdetta eli Rosenborg voitti vieraissa. Uskon että haluavat taas kerran eurokentille ja huonon alkakauden jälkeen ovat aika hyvässä iskussa näin ihan loppukaudella ja uskon että voittavat loput ottelunsa ! Ja eilenhän tuli siis voitto toki taas. Sitten yllätysvetoon Cagliari-Milan x. Vaikka Milan alkaakin olla taas iskussa ja Cagliari hävinnyt joka pelinsä, on Cagliarin kotietu perinteisesti jo aika iso & keskenään näin päin peli on kovin monta kertaa aiemminkin päättynyt tasan. Ja kun Milanilta puuttui vielä se tilastotasurikin niin.. ja kävi kuten arvelinkin, puolustuksen kautta 0-0 han se peli päättyi. Harmi ois pitänyt lyödä vetoa vielä ekan maalin tekijästä ettei maalia. Taatusti ois ollu reilusti yli 10 kertoimia tarjolla. Ja sit vielä Ranskassa oli myöhäisotteluna todella tasapeliherkkä peli Nancyn & PSG:n kesken. Niiin usein keskenään tasan kuten nytkin.

Vakion SM-kisakin alkoi ja vedin myös rivin sinne. Ihan kohtuullisen hyvin alkoi, oli 10 oikein. Äänekoski-sarjassa 6. sijalla, kaikista joku 1500. paikkeilla muistaakseni. Yritetään kavuta pikkuhiljaa ylemmäs. Erothan ovat niin mitättömiä täs vaiheessa, hyvällä tasaisella vauhdilla on aika korkealla + sit jos pari aivan huipputulosta siihen päälle. Ens v-loppuna on MM-karsintaottelu Vakiokierros, joten siihen paneudutaan sitten seuraavaksi.


Huima kolmoseen, JJK veikkausliigaan ?  1

Joo tämän päivän blogi koskee jalkapalloa. Toinenkin aihe olisi varastossa päivällä tapahtuneesta, mutta siitä sitten vaikka huomenna. Joo, aloittakaamme iloisista uutisista ! JJK on lähellä & koko Keski-Suomi täten vihdoin ja viimein saada joukkue pelaamaan jalkapalloa pääsarjassa, jihuu ! =) Viime vuonnahan perustin keskustelunkin tänne Cityyn JJK:n hyvän menestyksen johdosta. Silloin ei puhti riittänyt aivan loppuun asti hyvästä kaudesta huolimatta. Tänään JJK kaatoi viime kautena Veikkausliigassa pelanneen Viikingit taisteluvoitolla 1-0. Täten JJK siirtyi sarjajohtoon Viikinkien ohi 2 pisteellä. Kummallakin joukkueella 2 matsia jäljellä. Voittamalla ne molemmat JJK nousisi varmasti, sillä Ykkösen kauden paras nousee suoraan & kakkosella on mahdollisuudet karsinnan kautta. Karsinnassa tulisi kuitenkin vastaan joku vähintäänkin muutaman vuoden veikkausliigakokemusta nauttinut kova rutinoitunut joukkue. Joten toivoa sopii että nousu olisi suora, camoon JJK u can do it ! Ja jos ensi kesänä nähdään Jyväskylässä Veikkausliigaa, on varmaa että itsekin jonkun pelin aion käydä kyllä katsomassa !

Sitten ne surulliset jalkapallouutiset ! Ei jäänyt enää jännitettävää viime kierrokselle kun Huima hävisi tänään IFFK:lle. Koko kesän vaivanneet loukkaantumiset haittasivat taas loppukautena pahemmin ja se on näkynyt numeroissa. Keskivaiheilla kautta oli hyvä kirivaihe, mutta loukkaantumiset söivät kapeaa materiaalia liikaa. Viime kausina mitä Huima on pelannut Kakkosessa, on ollut aika sama kaava; yli odotusten sujuva alkukausi melkein sarjakärjen tahtiin joka hiipuu sitten puolivälin jälkeen kautta jolloin voitot ovat äärimmäisen harvassa. Nyt kun tämä kausi alkoi jo huonosti avainpelaajienkin loukkaantumisilla, saattoi jo alkukaudesta arvata et ihme on jos säilyy. Kuitenkin melkein viime kierrokselle asti säilyi silti jännitys putoamisen kannalta, mutta jälleen kerran aivan loppukausi oli totutun surkea. Ei voi mitään, ens kaudella täällä nähdään Kolmosta johon Huima taitaa olla hiukan liian hyvä. Joten jos positiivisesti ajattelee, rökälevoittoja voi olla sitten kyllä luvassa.. jos vain joukkue ei kauheata pelaajakatoa näe heikentymisen nimissä. Muuta tavoitetta ei ainakaan voi olla kuin nousta takaisin kakkoseen. Niin ja ehkä paikallisotteluakin on ens kaudella luvassa kun Huima ei ole ainoa äänekosken joukkue.


Tänään kiltisti aikaisin nukkumaan !  1

Sillä huomenna on urheilua luvassa monessa muodossa. Ajattelin aloittaa lauantain aamulenkillä ennen aamupalaa. Sitten suihkun ja aamupalan jälkeen suuntaan kirjastoa kohti lukemaan v-lopun vakiovihjeet sanomalehdistä sekä pitkävetovihjeet aamulehdestä. Kun ei ehtinyt vielä tänään niitä lukaista. Niin ja tietenkin myös urheilulehti pitää lukasta pääpiirteittäin läpi. Vielä R-kioskin kautta sitten kotiin napaten mukaansa viikonvaihteen pelivihjeet-lehtinen. Urheilukentällä pitäisi olla jo klo.13 mennessä kun olisi jalkapalloa tarjolla. Huiman kauden viimeinen kotipeli ja pakkovoitto edessä sarjan toiseksi vikaa joukkuetta vastaan jotta mahdollisuudet säilyisivät säilymiseen aina viimeiseen kierrokseen saakka Turkuun matkustettaessa..

Sitä ennen pitäisi jo ainakin osa päivän vedonlyönnistä lyödä alta pois. Niin ja ehdottomasti tehdä vakiorivikin kun huomenna alkaa taas Vakion SM-kisa joten siihen olisi tarkoitus ehdottomasti osallistua myös. Ja illalla viimein kotiin päästessä aion vielä heiluttaa vähän puntteja. Joten sellaista liikunnallista olisi huomenna luvassa ! =)